IRC-Galleria

Mua niin jumalattomasti ahdistaa tää "Internet-aikakausi". Koskaan ole ollut helpompaa tuntea itsensä täydeksi epäonnistujaksi jolla ei ole mitään elämää.

Kaikilla muilla on rakkauselämää. Kiihkeetä seksielämää. Tekevät hyvää ja terveellistä safkaa. Ystäviä joiden kanssa hymyillään valkoiset hampaat hohtaen. Aamu aloitetaan kukonlaulun aikaan juoksulenkillä ja aamiainen syödään nautiskellen. Räps- ja muutkin voi ihailla tätä energistä hyvin levännyttä superihmistä reaaliajassa.

Jokainen nainen on nyt "salimimmi". Salille mennään merkkitreenivaatteissa jotka napakasti myötäilee treenattua persettä.

Tunnen olevani 80-lukulainen tai weirdo kun itseä ei kiinnosta hifistellä. Mulla on parit salihousut ja toiset on aivan tavalliset collegehousut. T-paita milloin mikäkin. Joskus toppi muttei sekään sporttiosastolta.

Muuttuisikohan elämä jotenkin vitusti hienommaksi jos ostaisin "asiaan kuuluvat vaatteet" sinne salille? Tuskin.

Ennen fitness-kulttuuri kiehtoi mut nykyään lähinnä oksettaa. Sekin on vain osa tätä narsismin kulta-aikaa.... "joko sä oot voittaja tai sit sä oot häviäjä..!"

Kaikki tavoittelee jotain ikuista nuoruutta hyvän terveyden kera. Kenestäkään täällä ei varmaan koskaan tule vanhusta, ei ei.

Halutaan mielummin kuolla kuin tulla raihnaiseksi vanhukseksi sitten joskus.. mut samalla suositaan liikuntaa ja superfoodeja? En mä tiedä. Ihan kuin tossa olisi jokin ristiriita. Haluatteko elää mahdollisimman pitkään vai ette?

Oletteko meinanneet pistää ranttaliksi sitten neljänkympin jälkeen? Röökiä ja viinaa?

Kaikki me vanhennutaan. Uskokaa tai älkää.

Äh.

Sisällä taas kuohuu näiden hakujen aikaan. Olen täällä valittanut a) sinkkuutta ja b) opiskelemattomuutta+työttömyyttä jo monta vuotta.

Onko muutosta näkyvissä? Ei.

Hakujen suhteen olo on toivoton. Olen tullut siihen lopputulokseen että päästääkseen kouluun on oltava joko...

...sosiaalisesti taitava/perseennuolija

....hyvä matikassa (tai edes oltava sellanen seiskan matikka)

....omata jokin erityismielenkiinnon kohde (oltava hulluna esim. historiaan niin että hakee kirjastosta joka viikko aihetta käsitteleviä kirjoja ja lukee niitä sitten suorastaan orgastisia nautintoja kokien..)

Lyhyt matikka ollut aina se vitonen. Muista aineista toki kasia, ysiä ja kymppiä mutten silti ollut mitenkään "superkiinnostunut" mistään.

Miten vitussa PAKOTTAA itsensä kiinnostumaan jostain?

Miten vitosen matikasta tehdään edes kasin matikka jos pää on tällästä mössöä kuin minulla?

Jos pakottaisi itsensä kuitenkin. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten. Opiskelisi itsekseen fysiikkaa, kemiaa ja matikkaa. Sitten olisi rahkeita vaikka insinööriksi.

Kohta ollaan kaikki venäläisiä.

No, tuskinpa Suomessa kovin montaa isänmaallista ihmistä onkaan. Varsinkaan nuorissa.

Kuka tätä maata puolustaisi.

Turhaan kävitte sen intin.

Mua jotenkin vitusti huvittaa aina kun ulkomaalaiset kertoo suomalaisten olevan niin kohteliasta kansaa. Meillähän on täällä jatkuvasti menossa vittuilun mestaruuskisat ja suomalaisen perustunne on vitutus. Negatiivisuutta levitetään sitten ympäristöönkin välillä salakavalammin ja välillä selkeämmin.

Esim. näsäviisastelun keinoin. "Luin vähän tossa yliopistossa sivuaineena filosofiaa ja nyt voinkin sitten kertoa kaikille masentuneille mikä niiden ajatuksissa on pielessä!" Toki hirveä liuta paskaa hiljentää jokaisen suun eikä se silti tarkoita että toinen olisi oikeassa- tai viisaampi.

Se on mielenkiintoista miten jokaisesta vittuilevasta Jouni Hynysestä tulee positiivinen Marco Bjurström kun toinen ilmoittaa olevansa jostain "Ranskasta tai Kanadasta". Suomalaisten kesken kynnet otetaankin esiin. Ja se on aivan sama puhuuko mies naiselle vai mies miehelle- vittuilu ei tunne sukupuolirajoituksia.

Kokemusta on...

Miehet ja naisethan voi olla aivan samalla tavalla epävarmoja oman vartalon suhteen- vai voiko?

Jotenkin en usko.

Miehelle vartalo on kuin "työväline"- ja näin ollen on huomattavasti helpompi suhtautua objektiivisesti, hakemalla ratkaisua ja toteuttamalla se. Ilman sen suurempia tunnemyrskyjä.

"Juu, tullut muutama liikakilo. Alan käymään salilla ja herkut pois. Piste."

Nainen:

"Miten mä voin olla tällänen helvetin virtahepo... miten mun mies edelleen haluaa mua? Haluaakohan se edes oikeasti? Ketäköhän se miettii seksin aikana? Ei vittu. Tästedes lahnailen peiton alla piilossa. Näytänköhän ihan naurettavalta seksikkäissä alusvaatteissa? Varmaan mun mies vaan säälii mua. Ostan mummoalkkarit... ei, vaan muotoilevat alushousut! Pakko saada pömppis piiloon... Oon täydellinen epäonnistuja! Mitä mä nyt alan tekemään? Vatsoja mainostauoilla? Joogaa? Spinningiä? Juoksen ulkona? Apua, ehkä jooga on liian kevyttä... Mutta toisaalta en mä halua sellaseksi suorittajaksi! Kauhee stressi ja stressiin tulee kuitenkin huomaamattakin syötyä vaikka mitä! Jos vaikka eroaisi kun seurusteluhan lihottaa, kaikkihan sen tietää! Miksei mun mies ole sanonut mitään? Kuitenkin se on koko tän ajan ajatellut että en ole sama nainen johon se alunperin ihastui!"



(NOU HÄTÄ...)

....that's why I have no friends.

10-11-vuotiaana sairastamani anoreksia on vissiin taas puhkeemassa. En syö oikeestaan mitään ja liikun pakkomielteisesti. Katselen kuvia laihoista naisista ja toivon saavuttavani saman.

Ei sillä etteikö olisi syytäkin pudottaa painoa.

Kahvinkeitin hajosi mut pikakahvi on oikeestaan ihan hyvää.