IRC-Galleria

Niin, oikeesti jos mä vaan voisin oppia lentämään niin mä voisin hukuttaa murheeni siihen, enkä viinaan niinku mä täl hetkel teen ja ehkä ne mun murheeni ei osais vastata lentämiseen sillä tavalla ku ne vastaa juomiseen - kellumalla.
Kenen on oikeesti pitänyt päättää, että murheet osaa kellua? Kaikki ois paljon yksinkertasempaa jos ne hukkuis vaan ainakin hetkeks ja antais mun pään olla hiljanen ees jonkin aikaa. Alkaa ärsyttään enemmän ku vähän se, että mä en saa ees nukuttua ku joku koko ajan puhuu mun päässäni. Se joku on tietenkin mun omatuntoni, joka jaksaa nalkuttaa mulle siitä, miten mun pitäs olla erilainen ku mä olen tällä hetkellä, miten mun pitäis kuuluuttaa maailmalle, että mä olen yhä vieläkin rikki ja tuun olemaan aina, koska en halua olla kokonainen missään vaiheessa.
Kuka ihminen on ees onnellinen kokonaisena? Mitä se auttaa, mitä se muuttaa? Turhaa ees yrittää voittaa jotain joka on niin suuri osa sua ku rikkinäisyys on osa mua. Mä elän siitä, että mä olen rikki ja en päästä ketään liian lähelle. Mä elän siitä, että kaikki mun elämässäni ei oo täydellistä.
Rakastan rakastaa rakastamista. Rakastan rakastaa yksinäisyyttä.
Se olen minä.

Ja vielä joku päivä mä oikeesti lennän tän kaiken yläpuolella.
Siihen asti mä vaan pelaan.
Pelaan itteeni.