IRC-Galleria

Mä alan oikeesti olla huolissani kaikesta tästä mitä mun pään sisällä liikkuu.. Tai sitten tää mun olo johtuu vaan siitä, että mä olen taas mokannut. Jännä miten mä aina onnistun.
Haihtuminen ois oikein loistava sana kuvaamaan mun suurinta haavetta tällä hetkellä. Mikään ei ois oikeesti mieluisampaa ku päästä ees hetkeks irti kaikesta tästä, mitä ei periaatteessa jaksa enää edes kattoa, miettiä. En mä halua kuolla, mä vaan haluan himmetä toisilta ja jäädä hiljaisuuteeni.

Mun pääni hajoaa. Pieni palanen kerrallaan siitä lähtee irti. Ruuvit on tippunu jo kauan sitten. Mä vaan odotan sitä päivää, että mun ei tarvi kannatella enää itteäni vaan mä vajoan pimeyteen lopullisesti. Mä odotan sitä päivää ku mun ei enää tarvi leikkiä selväjärkistä vaan mä voin olla täysin sellainen ku mä olen - sekopää. Vaikka toisaalta kaikki sen tietää jo mitä mun sisälläni oikeesti asuu.
Kaikki on nähnyt jokaisen likaisen valheen läpi jonka mä olen peitokseni vetänyt. Kaikki on jo nähnyt, että mun hymyni ei oikeesti ole se vääristynyt, mihin ne on tottunut. Kaikki on jo kuullut sen mun katkeruuteni.
Miten mä vaan saisin ihmiset todella ymmärtämään mun rikkinäisyyttäni?

Mä vajoan pois.
Aina vaan pois.

Ikuisesti pois.

Joskus te vielä ymmärrätte tämän kaiken.