IRC-Galleria

On paljon asioita jotka mietyttää mua aina. Yks niistä on se, miten mä elän elämääni.
Olenko mä tehnyt niin paljon vääriä valintoja, että mä en ole enää tyytyväinen itseeni tai siihen tilanteeseen missä mä olen? On turhauttavaa epäillä koko ajan askeleita joita sä ite otat omalla tielläs. On ärsyttävää kun ei voi luottaa itseensä sen vertaa, että uskois tekevänsä oikein vaan pelkää menevänsä aina vikasuuntaan.
Toisaalta saattaa mun pelkoni olla ihan aiheellinen, kun miettii, että mä en todellakaan oo tyytyväinen itseeni tällä hetkellä - kaikkea muuta. Mä inhoan kaikkea sitä mitä musta on tullut näiden vuosien myötä. Mä inhoan jokaista ajatusta pääni sisällä ja jokaista sanaa paperilla, jonka mä kirjoitan, jotta voisin paremmin. Mikään ei saa enää mua hyväksymään itseäni. Mä olen häpeissäni etenkin sen takia, että mä itse tiesin jo pienenä minkälaiseks mä en halua tulla ja nyt mä olen just semmonen. Ja kun mä mietin mitä mummu sanois kaikesta tästä mitä mä olen. Se häpeäis mua melkein yhtä paljon ku mä ite häpeän itteäni.
Miks musta sitten on tullut tämmönen? Miksen mä muka vois vielä muuttua? Mä luulen, että suurin syy on siinä mitä mä näen ku mä katon peiliin. Mun peilikuvani heijastaa vaan surua ja kipua. Heijastaa kaikki ne tunteet, jotka mä yritän padota sisälleni. Ne kaikki lauseet, jotka polki mut maahan ja joista mä en enää osaa irrottaa otettani.
Kaikki ne ihmiset, jotka satutti mua sillon ku mä sitä vähiten tarvitsin. Mä syytän niitä, tai en syytä vaan.. No, en mä tiedä. Jotain. Ne on tehneet pohjan tälle mitä mä olen. Jos vain oppis ittensä. Osais olla ees hetken onnellinen. Sitä mä kaipaan. Hetken rauhaa itseltäni.