olinkin jo ehtinyt unohtaa kuinka tylsää yksin eläminen on.. vaikka kiroan toisinaan ihmisiä, joilla pitää aina olla jotain tekemistä, niin jos mun pitäis kauan aikaa vaan istua ja odottaa opiskelujen alkua tms. niin mun pää kyl hajoais.. olisikohan siis yksinkertaisesti niin, että vaikka mä pidän itseäni jollain tapaa misantropian kannattajana/tukijana niin haluan kuitenkin mieluummin olla ihmisten parissa heitä kummoksuen kuin että olisin vaan yksin päänsisäisten demonieni kanssa..
aika kuluu nopeammin kun on jotain tekemistä.. tai jotain, mitä odottaa.. ja kun sitä tekemistä ei nyt varsinaisesti ole ja ainoa asia, jota odotan on ensi torstain futismatsi muksuja vastaan, ei elämässäni ole juurikaan hurraamista..
go cry, emo kid! :´(