Sataa lunta. Isoja, pehmyitä lumihiutaleita leijuu taivaalta kevyesti kohti maata. Ne muistuttavat untuvaisia höyheniä. Tuntuu, kuin joukko lapsia olisi juuri leikkinyt tyynysotaa talojen katoilla ja hajoittanut siinä leikissä satoja untuvatyynyjä..
Vedän verhot auki ja katselen näkyä sanattomana. Avaan ikkunan, tunnen kasvoillani viileän ilman ja huomaan; ulkona tuoksuu talvi.
Nukuin pitkään, aivan liian pitkään, ja herätessäni oli synkkää ja pimeää. Nyt lumisade on sakeaa ja peittää näkyvyyttä kuin valkoinen sumu. Lumessa on jotain lumoavaa, pysäyttävää. Jotain hypnoottista..
Huomaan kirjoittavani jatkuvasti säätiedotuksia. Urautunut mieli odottaa talvea niin kiihkeästi..
*-*-*-*-*-*-*-*
Käytiin lenkillä ja taas en voi olla kuin ihmettelemättä lumen vaikutusta mielialaan. Lumi oli räntää, maa alla oli loskainen ja märkä. Koiran tassut keräsivät lumipaakkuja, sen turkki kastui vähän. Minun kenkäni olivat märät, sukat myös, ja lahkeet märät melkein polviin asti. Siis käytännössä mikään ei muuttunut noista edellisviikkojen lumettomista, sateisista ja loskaisista säistä, jotka saivat minut aina niin huonolle tuulelle.
Mutta mieliala. Valkea maa on mulle kuin lumelääkettä, vaikka mikään ei muuttuisi niin se saa uskomaan että kaikki on jo paremmin. Kummallista.
*-*-*-*-*-*-*-*
Mä tein pizzaa! Tai voiko sitä nyt pizzaksi sanoa, lähikaupasta puoleen hintaan hommattu mikroversio, jonka täyteskaalaa lisäilin kotona omista tarpeista, ihan mitä nyt kaapista löytyi. Ja extra cheese ofcourse. (niin terveellistä..)
Vaan mä EN polttanut sitä karrelle! Jee. Mulla on paha taipumus a) tehdä kaikki mikroruuat uunissa kun tulee rapsakampaa ja parempaa, ja b) polttaa kaikki uuniruuat mustareunaisiksi hiiliksi, kun unohdan ne sinne uuniin liian pitkäksi aikaa. Mutta nyt, nyt siitä tuli täydellistä :)
Jokohan mä oisin jopa oppinut?