IRC-Galleria

Istun poliisiaseman nahkaisella sohvalla. Katson numerotauluun. Minun numeroni on 83.
''Näin meidät numeroidaan, kuin lehmät.'' ajattelen ja lasken katseen käsiini.
Otan laukustani taskupeilin. Katson kasvojani: haljennutta huulta, sinertävää poskea.
Katson peilin taakse. Näen kuvasi.
''Typerys.'' kuiskaan. Vieressäni istuva nainen katsoo minua. Luulee hulluksi.
En välitä vaan vajoan omiin ajatuksiini.
Muistelen sinua, hymyäsi, nauruasi. Muistelen miltä tuntui kun sanoit rakastavasi minua. Muistelen kun sinä
sanoit, että kuolet vuokseni. Ja sen sinä teit.
''Et olisi saanut tulla'', kuiskaan jälleen. Nyt nainen siirtyy kauemmas.
Katson jälleen numerotauluun: 82.
Nousen ja kävelen pariovista ulos.
Kävelen suoraan sillalle. Se on autio.
Hyytävä tuuli puhaltaa kasvoilleni tuoden suolaista tuoksua ulapalta.
Nyt annan itselleni luvan itkeä.
Kyyneleet valuvat vuolaina poskiani pitkin.
''Sä et olis saanu!'' huudan, mutta et kuule. Itken vuoksesi, mutta et näe. Satutan itseäni, mutta et tunne.
Nostan katseeni ja katson kuuta, sen valoa, sen rauhallisuutta.
''Mitä vittua säkin siinä tuijotat?!'' tiuskaisen miehelle, joka on pysähtynyt ja tuijottaa minua. Hän kääntyy ja kävelee pois.
Nousen kaiteelle seisomaan. Alan nauraa. Nauran ensimmäisen kerran aikoihin, mutta kukaan ei kuule sitä.
Levitän kädet sivuilleni. Olen kuin lintu. Suuri musta lintu. Tai enkeli. enkeli joka on menettänyt suojattinsa.
Hymyilen ja katson kuuta, vielä viimeisen kerran.
''En pelkää kuolemaa, en kaipaa elämää. En ilman sinua.''
suljen silmäni ja hyppään. Iskeydyn veteen ja kaikki pimenee.
''En pelkä kuolemaa, en kaipaa elämää. Kaipaan sinua rakas.''