Tiistai meni lupsakkaan mukavasti. Simpsons Movie, saksaksi, toiseen kertaan viikon sisällä.
Keskiviikkona pääsin mättämään RPG:tä Baseliin, Felixin (Arcturon basisti-laulaja) ja sen kavereiden kanssa. Systeeminä Das Schwarze Auge, kielenä englanti-saksa-mössö. Kutsu tuli uudestaankin.
Torstaina oli koulua. Illalla kolme tuntia jouluksi Suomesta saapunutta Band of Brothersia, laskettelureissulle pakkailua, kitaran soittoa, pianon yrittelyä ja sitten vielä Titterteniin illaksi.
Perjantai (tänään) Tittertenistä Liestaliin, ja nyt koululla odottelua. Aamun alkusoitto, tuplatunti englantia, oli peruttu, joten pystyin viettämään yöni muualla, ja vieläkin on extra-aikaa, jonka käytänkin raportoimiseen. Koko koulupäivä on kolme 45-minuuttista oppituntia, kun ei oo mikroskooppeiluakaan (se on joka toinen viikko). Iltapäivällä on host-isoisän hautajaiset. Tai no, sisaruksista kolmen isoisä, eli mun host-äidin ex-miehen isä. Parkinsonin tauti vei 21.12. Illalla sitten onkin taas bändi-treenit, pitkästä aikaa.
Lauantaina on koulua kahteentoista, jonka jälkeen suoraan Baseliin mättämään lisää RPG:tä. Illalla sitten jotain muuta, plänejä ei vielä ole.
Sunnuntaina puoliltapäiviltä pitäisi olla Alpeilla.
Perjantaina sitten tämä vaihtari-laskettelu-leiri päättyy.
Lauantaina 12.1. onkin taas kielikurssi.