Juuso on nyt hieman väsynyt.
Juusolla on nyt vain akustinen kitara käytössä, sillä on vaikea pimputtaa kun tulee kaikukoppa tielle.
Juuso on kolmen viikon päästä Berliinin kulmilla.
Juuso on löytänyt uusia, kivoja, 50-vuotiaita bändejä kuten Simon and Garfunkel.
Juusolla on viikonlopun ajan talo jotakuinkin tyhjä. Sibylle tekee yliopiston loppukokeita Hampurissa, Peter on siellä mukana ja sisarukset ovat toisilla vanhemmillaan.
Juuson pitäisi lähteä lenkille, kun sitä ei ole juuri tullut lokakuun lopun jälkeen harrastettua.
Juuso kävi etsiskelemässä matkalaukkua itselleen, ja tähän astisista ehdokkaista paras on ~113 litrainen, 120 frangin hökötys vuoden takuulla. Kadonneen Käsikassaran Metsästys jatkuu jälleen ensi viikolla.
Taas me vähenemme - David palaa sunnuntaina Tshekkiin yliopiston pääsykokeita varten.
Juuso ikastui 100 frangia, kun palautin koulusta lainatun "taskulaskimen" (Tetris <3) ja sain syksyllä maksamani pantin takaisin pienestä sähläyksestä huolimatta (vaihdoin luokkaa, mulla ei ollut kuittia ja vanha matikan maikka jäi sairaseläkkeelle).