IRC-Galleria

Jekkulanka

Jekkulanka

kommunikaatio siirretty Facebookiin tammikuussa 2009

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 19:28

Päivän ylin +14c

Tähän asti oon lähinnä kasvattanu masuani ja kävässy koirukse kans kierroksel. Koht Paulin (Ecuador) kans Baseliin suunnittelee vähä Shipi-kemui ja pitämään elämää.

Eilinen meni aikalail datailles, tänään ei oikeen ehi. Puol tuntii koneel, täts it.

Saksan taito, ja varsinkin puhumisen luontevuus alkaa uhakaamaan englantia. Sanastossa on viel aika paljon tekemist. Ja sija-muodois. Ja prepositiois.

Uuden kovalevyn piti tulaa ekaks tiistain, sit torstain, ja nyt odotellaan. Mut ei enään varmaankaan niin kauaa.

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 21:44

Oli vika päivä saman luokan kans. Pari jätkää piti hyvästellä oikein kädestä pitäen. Nyt odotetaan maanantaita, ja katotaan sitten, että oliko hyvä ratkaisu.

Sain just ahmittua loppuun Band of Brothers -DVD boksin, joka kolahti postiluukkuun joulun alla.

Tänään pääsin ulos klo 11:10, koska käytännön biologia (mikroskooppeja) on joka toinen viikko, ja kemian tunti oli peruttu.

Vois vähitellen saada läppärin takasin. Nyt se lojuu odottamassa vielä muutaman tiedoston varmuuskopiointia ja uutta kovalevyä.

Tänään oon ollut yksin kotona, parahin isosiskoni Mira kävi kääntymässä jonkun aikaa sitten.

Kissa pölli multa kuivalihaa, joka oli suljettavassa, paksussa muovipakkauksessa mun koulupöydällä. Jotenki se oli sen löytänyt, ja mennyt siitä kynsien kanssa läpi. Viime viikolla se nappas nakin keittovedestä. On se jännä.

Bändi-treenejä ei tänään ole.

[Ei aihetta]Torstai 17.01.2008 19:07

Laskeskelin, että Sveitsissä oon käyttänyt rahaa kaiken kaikkiaan noin 1700 frangia, eli runsaat 1000 euroa. Maanantaina on reissun puoliväli. Suurin rahareikä on kouluruoka, sillä jokainen ostettu ateria kustantaa lähemmän CHF 10, ja koulussa on iltapäivät kiinni (= kouluateria syödään) noin 3 kertaa viikossa. Bussilippu vie 43 frangia kuussa. Junalla vähänkään kauemmaksi ja takaisin maksaa yleensä vähintään CHF 40, sitä tosin ei tule ihan joka päivä harrastettua. Joululahjoihin kului 185 frangia, vaikka lahjoja sai vaan molempien perheiden jäsenet ja Ella. Sitten on tietenkin ulkonakäynti, kola-/energia- tms juomat, yöbussit, kännykkä, erinäköiset osallistumismaksut ja kaikki muu vähemmän tarpeellinen. Noh, life is.

Median nousu ja tuho.Keskiviikko 16.01.2008 15:32

Musta tuli melkeen julkkis: YFU nakitti mut ja perheen pikku media-pläjäykseen, ja sunnuntaina olikin haastattelu paikallislehteen. Oltiin sitten perheen kanssa kotosalla, eka kävi kuvaaja ja sitten joku toimittajanpuolikas. Perinteisesti jauhettiin tyhjää.

Noh, kuvaajahan oli siis hyvän tavan mukaan sunnuntai-iltapäivällä päissään. Tai ei päissään, mutta nauttineena. Toimittajankloppi sen sijaan on kuulemma nimekäs ammattilainen, mutta musta se vaikutti lähinnä epämääräseltä tapaukselta, joka ryhty yrittämään toimittajan uraa. Kanto Children of Bodomin bändipaitaa ja pyys mua sitten selittämään Bodomin legendan mun perheelle.

Tänään sitten lämähti postitse. Viel kun on keskiviikko, niin lehti menee kantonin joka asuntoon ilmasjakeluna. Puolen sivun juttu, isolla kuvalla ja muuta. Heitän kuvan lehtileikkeestä tännekkin, sitten kun aikaa riittää. Juttu alko "Der Einzelkind Jusso Nisula..." eli ensin siin väitettiin, et mul ei oo veljee Suomessa, ja sen jälkeen ne kirjotti mun nimen väärin. Noh, tekevälle sattuu. Varsinkin, kun tää journalisti tuntu muutenkin olevan asioiden tasolla. Pari aika hupaisaa tekstinpätkää löyty.

---

Tänään Sibylle täyttää 43.
Tänään oon hiukka kipiänä, en liikkaan osallistunut.
Tänään oli aamuseittemältä 6,5 astetta plussaa. Ja täällä Reigoldswilissä on keskimäärin muutama aste kylmempää kuin tuolla Liestalissa, eli ei siellä koulullakaan palella tarvinnut. Nyt pitääkin päättää, että tuntuuko tää tammikuu enemmän syksyltä vai keväältä.

Hyvät jatkot,
Juuso

Tuulesta temmattuaKeskiviikko 16.01.2008 00:31

Tollanen löyty. Ei ihan huono, varsinkin kun se tuntuu toimivan.

I cdnuolt blveiee taht I cluod aulaclty uesdnatnrd waht I was rdgnieg. The phaonmneal pweor of the human mnid aoccdrnig to rscheearch at Cmabrigde Uinervtisy, it deosn't mttaer in waht oredr the ltteers in a word are, the olny iprmoatnt tihng is taht the frist and lsat ltteer be in the rghit pclae. The rset can be a taotl mses and you can sitll raed it wouthit a porbelm. Tihs is bcuseae the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe.

Otsikoton teksti.Tiistai 15.01.2008 13:57

Maanantaina vaihdan ekonomialuokalle. Saas nähä että mitä siellä tulee vastaan. Ainakin lyhyemmät lauantait: eka tunti vapaa, toinen ja kolmas ranskaa johon mun ei tarvii osallistua (unta palloon), sit kaks oppituntii kouluu ja sit kotio :) Uudel luokal mul ei oo musiikkii ollenkaan, vaan kuvista. Tähän asti mul on viikottaiset aamut ollu 1x 9:20, 5x 7:40, ens viikost lähtien on 3x 7:40, 2x 8:30 ja 1x 10:15. Hypärit vähenee roimasti, kotiinpaluut myöhästyy pikkasen. Viis tuntii ekonomiaa viikossa.

EDIT: olin kattonu paraikaa kuluvan lukukauden lukkarin. Reisillehän se meni. Onneks huomasin ennenku uus lukkari alko. Tollanen lauantai jäi vaan haaveeks, mut onneks ranskast aiheutuva tupla-hypäri osu anyway aamulle. Muuten toi ylempi sepustus pitääkin paikkansa.

Joululoman lopulla lisäilin kaks blogitekstiä www.yfu.fi. Saa käydä katsomassa. Löytyy sieltä ajankohtaisen alta, "bla bla Juuso bla bla" -tyylisen linkin takaa.

Lunta ei käytännössä asutuksen luona ole. Raja kulkee noin 900-950 metrissä mpy. Sinänsä jännä, ku Suomessa ei tollasta lumiraja-termiä oikeen tunneta.

Sveitsissä voi saada 1000 frangin (600 e) sakot jos jättää koiransa p*skat lojumaan.

Tänään ois pläni vääntää huomenna 43 täyttävälle host-äiteelle mustikkapiirakka. Sain kuin sainkin pelastettua lompakkoni nälkäkuolemalta :)

Lauantaina on vapaa-päivä lukukauden vaihtumisen vuoks.

Hiihtoloman (helmikuun kaks ekaa viikkoa) suunnitelma: viikko alpeilla perheen kans. Taitaa jäädä toi Meiringenki kakkoseks. Toisel viikol Baselis on Fastnacht, eli karnevaalit. Kuulin et ois Euroopan toisiks isoimmat, Venetsian vastaavien jälkeen.

Tänään muuten heräsin varttii vail 7, eli 15 min normaalia myöhemmin. Yleensä lähen bussille 10 vail. Tuli hoppu. Mut ehdinpä kuitenkin.

[Ei aihetta]Maanantai 14.01.2008 18:10

Just tuli varareksi käymään ja ilmotti, et vaihdan luokkaa maanantaina. Painotus muuttuu matikasta ekonomiaan, musiikin sijasta meen kuviksen tunneille. No, eipä Mozartin elämänkerrat niin kiinnostanutkaan. Vähän vielä on ajatukset sekasin, kun ton alla olevan tekstin olin jo alottanu ku kuulu takaa "Juuso, haben Sie ein oder zwei Minuten." Pfiu...

Noh, annetaan nyt vaikka raportti siitä laskettelu-leiristä.

Meiringen, ei kovin kaukana Sveitsin maantieteellisestä keskuksesta. Korkein hiihtohissi vie noin kahteen ja puoleen tuhanteen m.ü.M. Ohjelmaan kuului neljä päivää laskettelua, viis yötä. Paikalla

Sunnuntaina ongelmitta kahdella junan vaihdolla Meiringeniin. Tapasin kaikki vanhat kaverit, perinteiset halit ja huonot vitsit, huoneisiin jako ja sapuskaa naamaan. Iltapäivällä oli jonkunnäkönen ohjelmapaja, viikon ainoa jubailutuokio. Sitten illaks kuppilaan.

Seittemältä ylös, niinkuin joka aamu. Jako laskettelijoihin ja lautailijoihin, sekä kumpikin edellisistä vielä neljään tasoryhmään. Joka ainoa suomalainen oli oman välineensä kärki-ryhmässä. Rinteeseen. Aivan kammottavan hitaat sukset, varsinkin ku lumikin oli mitä oli. Sinä päivänä oli kait kuus astetta plussaa ja hillitön sumu. Mentiin kaks laskua käytännössä näkemättä mitään. Lounas tapahtui, kuten joka päivä, picknickinä. Löysin kaupasta litran jääkahvin. Hmm :) Mulla jäi päivän saldoksi jäi kahdesti nenilleen. Codrutsa (tai miten ikinä kirjotetaankaan) Romaniasta rikko nilkkansa ja palasi isäntäperheeseen. Leikkaus peruttiin viime hetkillä. Ilta lepsusti kämpillä.

Tiistaina sama ohjelma. Sää helli. Hyviä maisemakuvia. Meidän ryhmä jaettiin vielä kahtia, meidän rentoillessa rinteessä, toisten saadessa oikeaa opetusta. Sain vaihdettua sukset yhen Venezuelalaisen kanssa, ja asetelma käänty päälaelleen. Juuso sai nauttia kavereitten kiroilusta, uudet sukset kun oli aivan tajuttoman nopeat. Edellisiin verrattuna kontrasti oli sen mukainen, että muusta ei tullut mieleenkään puhua koko päivänä :P Tänäänkin kahdesti nenilleen. Emilia (Ecuador) pyörty rinteeseen, mutta jatko seuraavana päivänä. Ilta kuppilassa.

Keskiviikkona sää oli pilvisempi, suksien ultra-nopeus ei enään yllättänyt, kaatumisia yksi, vammautumisia ei (kait) ollut. Illalla uimaan. Rakennuksessa sauna, mutta arvatkaa saiko sitä käyttää. Eipä niin. Uinnin jälkeen leppoisa ilta.

Torstaina taas hyvä sää. Viimeinen hiihtopäivä. Lisa (Georgia) saa kätensä pakettiin. Juuso vetää viikon lipat. Liu'uin noin 30 metriä hanurillani (sukset vielä jalassa), nauraa räkättäen, kavereitten lasketellessa vierellä ja kysellessä perinteistä "kaikki OK?" -settiä. Toinen lähes yhtä hyvä, mut se johtu siit et päädyin pampakselle, jos ohjattavuus (varsinkin mun ylipitkillä suksilla) ei ollut mikään kaksinen. Sieltä piti päästä pois ja just siin pellon ja rinteen välissä oli yllättävä, yllättävän korkea hypähdys. Kierähdys-kierähdys-oho, olen jaloillani. Eikä ollut edes viikon ainoa. Ilta kuppiloissa.

Illalla oli virallistakin ohjelmaa. Jaettiin viikon "onnistujille" kaikkea turhaa. Mm. yks jenkki poju sai "hyönteisenpureman" aiheuttamista liiloista palloista kaulallaan hyttysmyrkkyä, Juuso sai ryhmänjohtajan lupaamat vauhti-siivet (eka piti olla maalia kypärässä, lopulta sain Red Bullia. Siivet saa kuulemma siitäkin.) Yks tyttö sai puutolpan puolikkaan, jonka oli katkassu törmätessään siihen rinteessä ja niin edelleen.

Perjantaina myöhäsempi herätys ja siivouksen jälkeen kotimatkalle. Itse jäin Berniin mutustelemaan kavereitten kanssa purilaista, ja palailin kotio siinä viiden maissa.

Lauantaina kielikurssi ja Taylorin läksärit Baselissa. Meitä oli viis kundia YFUsta, kierreltiin kapunkia ja nautittiin huonosta seurasta. Nick the Dane ja Taylor jäi sitten mun lattialle nukkumaan.

Sunnuntaina oli joku haastattelu johonkin lehteen, johon YFU oli mut ja host-perheen diilannu. Siitä tulee sitten tällä viikolla iso juttu kuvineen päivineen johonki paikallislehteen. En oo vähään aikaan tavannu yhtä amatöörimäistä ammattilais journalistia tai kännissä työskentelevää kuvaajaa. No, kaikkea sattuu.

Maanantaina koulua. Taas. Siis tänään. Neljäs päivä joulun jälkeen. Nyt kolmen jka puolen tunnin hypäri on päättymässä. Taas viedään.

KiireessäLauantai 12.01.2008 17:19

Palattiin eilen illalla lasketteluleiriltä. Paikan nimi Meiringen, säkäkorkeus noin 2500m, lähes koko YFU Sveitsi paikalla. Aiheesta lisää paremmalla ajalla.

Tänä aamuna neljä tuntia saksankurssia Baselissa, pitkästä aikaa. Perinteisesti ja tylsästi sujui.

Taylor (USA) lähtee lopettelee vaihtari-vuotensa viikon päästä (puolivuotinen ohjelma), joten kolmen minuutin päästä mä lähen bussiin jonka kanssa mennään Baseliin sanomaan hyvästejä. Kun se ei kuulemma ollut vielä Baselia nähnyt. Viis YFU:laista meitä on tulossa.

Uf wiiderluege
Juuso

Enimmäkseen sitä.Perjantai 04.01.2008 11:57

Tiistai meni lupsakkaan mukavasti. Simpsons Movie, saksaksi, toiseen kertaan viikon sisällä.

Keskiviikkona pääsin mättämään RPG:tä Baseliin, Felixin (Arcturon basisti-laulaja) ja sen kavereiden kanssa. Systeeminä Das Schwarze Auge, kielenä englanti-saksa-mössö. Kutsu tuli uudestaankin.

Torstaina oli koulua. Illalla kolme tuntia jouluksi Suomesta saapunutta Band of Brothersia, laskettelureissulle pakkailua, kitaran soittoa, pianon yrittelyä ja sitten vielä Titterteniin illaksi.

Perjantai (tänään) Tittertenistä Liestaliin, ja nyt koululla odottelua. Aamun alkusoitto, tuplatunti englantia, oli peruttu, joten pystyin viettämään yöni muualla, ja vieläkin on extra-aikaa, jonka käytänkin raportoimiseen. Koko koulupäivä on kolme 45-minuuttista oppituntia, kun ei oo mikroskooppeiluakaan (se on joka toinen viikko). Iltapäivällä on host-isoisän hautajaiset. Tai no, sisaruksista kolmen isoisä, eli mun host-äidin ex-miehen isä. Parkinsonin tauti vei 21.12. Illalla sitten onkin taas bändi-treenit, pitkästä aikaa.

Lauantaina on koulua kahteentoista, jonka jälkeen suoraan Baseliin mättämään lisää RPG:tä. Illalla sitten jotain muuta, plänejä ei vielä ole.

Sunnuntaina puoliltapäiviltä pitäisi olla Alpeilla.

Perjantaina sitten tämä vaihtari-laskettelu-leiri päättyy.

Lauantaina 12.1. onkin taas kielikurssi.

B - 52Keskiviikko 02.01.2008 00:20

Nyt on otettu esille vielä tasku-lämmin nol-nol-kasi. Uusi vuosi, uudet kujeet.

Odotettavissa seuraavana 365:n päivän jaksona:
- Täysi-ikäistyminen.
- Kotiin paluu.

Sunnuntaina lähen viikoks Alpeille. Hiihtoloman eka viikko sama homma, nyt YFU:n, silloin isäntäperheen kanssa.

Toukokuus on viel yks YFU viikonloppu. Kesä-heinäkuus vajaa viikko Berliinis. Sit kotiin.

Uudenvuoden lupauksia en oo menny tekemään. Vois vaik jatkaa (alottaa uudestaan) lenkkeilyy, oppii sveitsin saksan, opetella soittamaan pianoo, käydä Ranskas, oppii tekemään asiat ennen 11:sta hetkeä, ostaa JBO:n bändipaidan jos lukee "Arschloch uns Spass dabei", tulla rikkaaks ja kuuluisaks, hankkia elämän, kirjottaa sen "sensuroimattoman underground-bestsellerin Juuso Goes Kujalle International", kasvaa ihmisenä, käydä sukupuoli leikkauksessa ja nostaa Suomi hevospoolon kärkimaiden joukkoon. Niin, ja lopettaa huonot vitsit gallerian päiväkirjassa.

np. QL - Dr Ferdinand isch gschtorbe

Uusvuos meni kevyesti kemutellessa, pienellä porukalla, Baselissa tunnelmoiden, aikasin kotiin palaten ja edellisiä jatkaen.