IRC-Galleria

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja haasta sitten heidät tähän samaan (en haasta, tehköön jos lystää), mutta ÄLÄ KATSO KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. Heddy
2. Santtu
3. Pau
4. Eevi
5. Krista

Mistä tunnet nelosen?
- Se on toverini isosisko ja todistettavasti maailman paras siililapasten tekijä. Eikun joo, alunperin tunnen sen siitä, kun se oli miun isonen.

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- Indeed. Olen saattanut keksiäkin sille muutaman.

Koska olet viimeksi tavannut ykkösen?
- Hmm. Siitä taitaa olla jo tovi. Missähän me oltais oltu keikalla... Eikun kompassilla törmäsin joskus, emmm, marraskuussa? Ikuisuus.

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Nuorempi :D:D:(:(:D (muttei oikeasti kovin paljon, koska se on aika vanha)

Missä vitonen asuu?
- Taitaa asua Dublinissa tällä hetkellä!

Kirjoita lyhyt runo nelosesta?
- Oodi Eeville
Ken on tuo, kel kaunein on ääni
Ken on hän, kuka sekoittaa pääni
Ei kauneudellaan laita ei ääri
On tämä vaan niin kauhean väärin!

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia?
- En tietääkseni.

Oletko koskaan yöpynyt vitosen luona?
- Joo...En.

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luona?
- Ei, ikävä kyllä... Eikun! Onpas!

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- En.

Mikä on paras puoli vitosessa?
- Se on vähän sekaisin. Ehkä. Tai en kyllä oikeastaan tiedä. Mutta olen joskus epäillyt sellaista, positiivisessa mielessä.

Muistatko miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- Veikkaamma että taisi olla jotakuinkin lateksia, verkkopaitaa ja jotain kilisevää.

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- Vain sisäisesti.

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- Saltsun <3

Entäs huonoiten?
- Kristan

Onko kakkonen sinulle tärkeä?
- On :D Mies haastaa kummallisuudessaan ihan vakavasti minutkin. Ja taitaa perkele ajoittain viedä vielä ihan kirkkaasti.

Oletko ollut ikinä 4 luona?
- Olen, tavallaan. Tai miten sennyt laskee, en minä Helsinnissä ole sen luona käynyt.

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- Klonkun.

Rakkaat lukijat. Olette lukeneet paljon minun tekemisistäni, mutta kuinka paljon... vai pitäisikö sanoa, kuinka vähän te loppujen lopuksi tiedätte miehestä sanojen takana? Sillä onhan niin, että enemmän kuin oman persoonani ja historiani selvittämiseen, olen minä käyttänyt aikaani päiväkirjani parissa valaistakseni teitä tämän maallisen vaellukseni varrelle sattuneista kohtaamisista. Siispä, rakkaat ystävät, rehellisyyden ja avoimuuden nimissä on tullut aika paljastaa joitain tosiasioita menneisyydestäni. Repäistä esirippu salaisuuden edestä, käyttääkseni kuluneita mutta eksakteja fraaseja.

Lähdetään liikkeelle kronologisesti.
On yleinen harhaluulo, että elämäni olisi alkanut 13. 3. vuonna yhdeksäntoistasataakahdeksankymmentäkuusi jälkeen Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen syntymän Jyväskylän keskussairaalassa. Tai että minut olisi kastettu Korkeimman kirkkoon Jemo Jaakko Santeri Kettusena hyvin pian tämän jälkeen. Vanhempieni henkilöllisyys... Heh heh. Vanhempienipa tosiaan. Tosiasiassa, suurin osa, mitä te luulette tietävänne elämästäni on... valhetta. Osa siitä on sepitetty omaisten ja asiaan liittymättömien ihmisten suojelemiseksi. Osan on hallitus julistanut pidettäväksi salassa toistaiseksi määrittämättömään ajankohtaan saakka. Suurinta osaa peittää salaisuus silkan yleisen säädyllisyyden nimissä. Mutta nyt, pelko ja inho saa täyttää lukijoideni mielet. Jos vain uskallatte! Mutta varoitan; herkimmille voi osa nyt kertomistani tosiasioista olla liikaa.
Elämäni alkoi... Niin. Elämäni alkoi määrittelemättömäksi jäävään ajankohtaan, missäpä muualla kuin Intian Goalla! Kyllä. Vanhempani... Minut kasvatti suomalaisten hippien kommuuni. Kukaan ei tiedä oikeaa isääni tai äitiäni. Lapsia putkahti esiin ja katosi useita kuukaudessa. Nimet olivat vaihtuvaa omaisuutta. Legendat tosin kertovat, että minulla oli kaksoisveli, identtinen, joka kuitenkin jäi äitini kohtuun vielä muutamaksi viikoksi ennenkuin putkahti maailmaan ulkohuussissa. Tai ehkä se olin minä. Tai joku lukemattomista veljistä ja sisaruksistani. Yhtäkaikki, elämä oli aika hurjaa sielläpäin maailmaa, siihen aikaan.
Jo alta kahden vanhana sain metsästää käärmeitä elannokseni päivittäin. Niiltä ajoin onkin peräisin irrationaalinen kammoni kaikkia raajattomia matelijoita kohtaan. Toisinaan joku lapsista joutui syödyksi, mutta vanhemmat hipit näkivät tässä karman työssään, puhtaimmillaan. Minä yleensä käytin sisaruksiani syötteinä, ja usutin käärmeet tappelemaan keskenään makoisista suupaloista. Jäljelle jäänyt oli aina niin heikentynyt, että hiivin sen luo takaapäin ja kutitin kuoliaaksi.
Kaikkien meidän lasten nimi oli Edwin. Yhtä tyttöä yritettiin kerran kutsua Nanaksi, mutta se ei oikein toiminut. Edwin (en minä, joku toinen ikätovereistani) tuli kateelliseksi ja... En tahtoisi muistella sitä tapahtumaa, mutta lähiseudun taksikuskit ovat siitä pitäen maalanneet nokkapeltinsä punaisiksi.
Kolmentoista vanhana olin saanut uskonnottomien pummien yhdyskunnasta tarpeekseni, ja elätin itseni katumaalarina. Minulla oli tiukka työsopimus kolmetoistatuntisine päivineen, eikä siitä sopinut myöhästyä. Kelloa minulla ei ollut, joten jouduin aina joka ilta pokaamaan itselleni kaupungilta uuden tytön herätyskelloksi. "Kulta... Herätä minut ennenkuin lähdet." Tämä yletön seksuaalinen rehvastelu johti täyteen ylirasitukseen parisuhteiden osalta, enkä ole Goan vuosien jälkeen varsin ymmärrettävistä syistä viitsinyt juuri vilkaistakaan vastakkaiseen sukupuoleen. Enkä omaani. Tämän päätin jo varhain erään yöllisen käärmeenmetsästysonnettomuuden jälkeen.
Ammattitaitoni katumaalarina alkoi käydä vaaralliseksi seudun 'vakavastiotettavammille' maalareille (täysin kädetöntä porukkaa, ainakin sen jälkeen mitä eräs veljistäni päätti heille tehdä), ja nämä palkkasivat paikallisen salaisen poliisin hoitamaan "pyrkyrin" päiviltä. Minut kaapattiin keskellä kirkasta päivää, ja seuraavat neljä vuotta vietin sellissä, jossa ei ollut ruokaa eikä juomaa. Elätin itseni ripustamalla sukkani katonrajaan keräämään kosteutta joka kohosi sellitovereistani. Yöllä, kun kukaan ei nähnyt, imeskelin sukkiani josta irtosi kaikki tarvittavat hivenaineet ja pysyin vetreänä. Kasvatin hiuksiani ja opiskelin venäläistä näytelmäkirjallisuutta aikani kuluksi. Loppujen lopuksi karkasin punaisten pelikorttien musteesta rakentamallani pommilla, ja karkasin läheiseen metsikköön. Siellä opetin apinoille viittomakieltä, ja koulutin heistä oman maanalaisen armeijani.
Tässä kohtaa tarina oikeastaan vasta alkaa. Kuten terävimmät ovat huomanneet, en ole vielä edes päässyt Suomeen asti tarinassani! Tulevat vaiheet... Eivät missään nimessä ole soveliasta luettavaa perheen pienimmille. Suosittelenkin, että myös vanhemmat lukijat peittäisivät silmänsä vaarallisimmissa kohdissa.
Mutta tämän yön osalta minun täytyy poistua lepuuttamaan vaistoani. Ehkä palaan asiaan jokin toinen ilta. Ja onhan sanomattakin selvää, ettei näin karmaisevaa tarinaa sovellu tarjota yhtenä palana varomattomien lukijoiden silmille. Suomen mielenterveysinstituutiot ovat jo ennestään ylikansoittuneita, enkä minä, kauas pois se minusta, tahtoisi sormellanikaan osallistua tuon asiantilan pahentamiseen!
Siispä adios, rakkaat toverit. Hyvää yötä, Jeesus myötä. Kiitos tästä päivästä.

-Jimbo

Noin kello 17:49 paikallista aikaa keskiviikkona 20. helmikuuta Herramme Vuonna kaksikymmentäsataakahdeksan, kunnianarvoisa vastaajanne oli vain sekuntien päästä Suuren Niittomiehen viitakkeen terästä.
Tämän asian täyden ymmärryksen ja sisäistämisen koko kirjo on saapunut hyvin hiljalleen hänen päähänsä. Ei saman tien. Ei. Useiden tuntien kuluessa. Nyt, noin kahdeksan ja puoli tuntia tapahtumasta (hän kirjoitti tämän aamuyöllä, mutta hänestä riippumattomista syistä teksti julkaistiin vasta päivällä) hän alkaa todella tajuta kuinka lähellä oli ettei hän olisi tuolla kellonlyömällä siirtynyt siihen suureen matkalaisten joukkioon, joka katselee elämämme menoa kallioilta, joita eivät tyrskymme enää nuole. Mutta itse tapahtumahetkellä miehen päähän mahtui vain naurua ja ilonpitoa. Kuinka näin?! Miten tällaisen makaaberin tapahtuman keskellä voi mies olla hilpeä?! Oliko laittomilla huumausaineilla osuutta asiaan? Onko mies pehmennyt! Näitä kysymyksiä me pyörittelemme päässämme. Ja syystäkin, syntiset toverini! Syystäkin!
Tarkkaa sijaintia kertojanne ei ole tapahtumalle vielä paljastanut, ja se laskettakoon hänelle häpeäksi. Asiaan täytyy tulla välitön korjaus! Ensisijassa! Siispä raotettakoon salaisuuksien ja puolitotuuksien (ei suoranaisten valheiden, sillä niiden kertominen on karkeille herrasmiehille, joihin kunnianarvoisa kertojanne tahtoo pitää tuntuvan ja näkyvän etäisyyden) verhoa ja kerrottakoon maailmalle julki tämän tapahtuneen Äänekoskella, Paatelan ja Rotkolan välisen rautatiesillan alituksen paikkeilla. Tapahtumapaikalla oli sillä hetkellä vain kertojanne, paljon lunta, ja Fiat Brava '99 henkilöauto, noin 49 000 tiekilometriä takanaan. Autolla. Kertojanne henkilökohtainen luku on ylittänyt jo reilusti sadan tuhannen.
Vaihtakaamme hetkeksi aikamuotoa ja perspektiiviä saattaakseemme tilanteeseen pienen (hyvin pienen ja heikosti aseistetun) pataljoonallisen dramatiikkaa. Kas:
Pieni metallinhohtoinen, etäisesti hiirtä muistuttava automobiili kiitää huoletonta vauhtia pitkin peltosuoraa. On vielä valoisaa, joskin enimmät luxit ovat taivaankannen kaasupolttimosta tämän päivän osalta jo paenneet. Nopeusrajoitus on seitsemänkymmentä kilometriä tunnissa, mikä on hetkellisesti ajajan huolimattomuutta ja huomaamattomuutta ylittynyt. Ei paljon, mutta olisi pelkurimaista väittää tätä tapahtumattomaksi tällaisen lahjomattoman raadin edessä. Kuolemaa uhmaten hän on hetkeä aiemmin (Ah, mitä häpeää hän tunteekaan tämän tunnustaessaan) naputellut toverilleen (joka jääköön häveliäisyyssyistä nimeämättä) tekstiviestin (jonka sisältö jääköön soveliaisuussyistä selvittämättä). Auto hädin tuskin nuollee tummaa asfalttitienpintaa. PITKÄ-LOIVA-VASEN-TIUKKA-OIKEA-YLÄMÄKI huutaa dramaturgiamme kartturi hieman kamerastamme vasemmalla. Kuski nauraa äsken käymänsä sananvaihdon sukkeluudelle. Kaarteeseen hän on ajanut satoja kertoja aiemminkin, ja joka kerta onnistuneesti. Tällä kertaa, puolituntematon ajoneuvo allaan, jokin menee kuitenkin pieleen. Hän tuntee eittämättä varsin kunnioitustaherättävän kokoisessa takapuolessaan jotain autonhallintaan liittyvää, joka viestii hänelle asioiden erikoisesta mutta fataalista luonteesta. Pärdön! Kirottua! Autonsa perä lähtee sivuluisuun!
Ihmismielen reaktiokyky voi olla vaarallisissa tilanteissa hämmentävä. Olette saattaneet kuulla ilmaisuista ”kuin hauki rannasta,” ”kuin Pupu bändäriin,” ”kuin olut Ottoon...” Kaikki nämä tilanteet kalpenevat vastaajanne raktionopeuden häikäisevyydelle. Ennenkuin ehtii tietoisesti tajuta tekemisiään, kuski (isänsä puolelta jo kolmannen polven autoilija) painaa salamannopeasti jarrua. Lyhyesti, mutta määrätietoisesti. Auto heilahtaa voimakkaasti; perä, joka äsken luisti kohti oikeaa penkkaa ylittää hetkeksi lumipakan joka merkitsee tien keskiviivaa, tärähtää siitä takaisin omalle kaistalleen, ja palauttaa auton jälkeen hallintaan. Kuski painaa jarrua uudelleen, tällä kertaa harkitummin, aikomuksenaan hillitä ajoneuvon liikevoimaa. Hän hihittelee mielessään edelleen, tajuamatta tuon taivaallista tapahtuneen makaaberista perusluonteesta. Sillan alle ehdittyään hän kuitenkin havaitsee, että äskeinen tilanne oli itseasiassa tilanne, tilanne tilanteiden joukossa, potentiaalisesti vaarallinen sellainen, eivätkä nuo puhelinpylväätkään järin turvallisilta näyttäneet. Tämän hän on myös kirjoittava kohta syntyneeseen tekstiviestiin, oppimatta varsin ilmeisesti mitään. Matka jatkuu, jatkuu vaan...
Nyt, arvoisa lukija, on on koittanut aikamme palata nykyhetkeen. Kuten te jo varmasti havaitsitte mikäli olette säikähdykseltänne selvinneet ja ehtineet siistiä itsenne ja olemuksenne, kyseinen tilanne oli kaikkea muuta kuin turvallinen ja miellyttävä. Tahtoisitteko oman lapsenne kokevan tällaista? Ette varmasti! Päinvastoin, satikutia antaisitte! Ja pitkällisen puhuttelun pitäisitte siitä, onko oikein ja asianmukaista (puhumattakaan Suomen lain sanottavasta asiaan) kirjoittaa tekstiviestejä samaan aikaan kun ajaa talvisella tiellä! Kehoittaisittepa myös pitämään tilannenopeuden järkevänä, keliolosuhteiden huomioonottamista painottaisitte ja yleistä valppautta liikenteessä upottaisitte jälkikasvunne jämerään otsaluuhun.
Arvoisa lukija. Minä kadun. Kadun, kuin kirkon rotta öylättivarkautta ehtoollisella. Kuin Mika Myllylä dopingkäryä. Kuin Millhavenin kauhu kiinnijäämistään. Katkerat ovat katumukseni kyyneleet, ja jos minulle siihen välineet olisi annettu, myös fyysistä itsekuritusta harjoittaisin kunnes kaikki syntini rippeet olisivat verisinä ja hikisinä vuotaneet maahan, sinne muodostaen likaisen todistuksen kärsityistä synneistä ja pahoista teoista pahan mielen alaisuudessa. Sillä emmekö me kaikki ole jo syntymästämme syntisiä? Eikö meissä kaikissa asu pahuuden siemen! Siitä hetkestä, kun esiäitimme Eeva syötti vääryydellä ottamansa omenan esi-isällemme Aatamille... Noh. Ehkei meillä ole syytä mennä teologisiin pohdintoihin tällaisella hetkellä. Yhtäkaikki, miettiessään tapahtumia jälkeenpäin... Ymmärtäessään sen karmaisevan tosiasian, ettei edes ollut ymmärtää kuinka lähellä oli, ettei arvoisa toverinne olisi enää koskaan tämän maailman puolella kirjoittanut galleriapäiväkirjaa... Sellainen pistää, tai ainakin sen PITÄISI pistää otus pohtimaan ja ajattelemaan tekojaan ja niiden syitä. Kuinka usein on hän jättänyt tekemättä asioita, joita kenties olisi pitänyt? Milloin on hän jättänyt sanomatta läheisilleen 'rakastan sinua', pitänyt itsestäänselvänä asioita joita elämä päivittäin hänelle tarjoaa? Hyvät ystävät. Hyvät toverit. Päivittäin, päivittäin on elämämme retuperällä. Joka ikisenä hetkenä voisimme tehdä maailmastamme paremman paikan sekä itsellemme että muille. Mutta tällä ikuisella laiskuudella, valheelliseen turvallisuudentunteeseemme tuudittautumisella aiheutamme vain jatkuvaa ja kestävää vääryyttä tähän maailmaan! Ystävä! Toveri! Tartu lähimmäistäsi kädestä! Suutele häntä! Lähetä tulinen tekstiviesti jossa tunnusta kiintymystä sille, jolle se tunnustus kuuluu!
Tai tee kuten vastaajanne; paljasta itsesi galleriapäiväkirjassa ja mene nukkumaan. Oppimatta mitään. Sillä eikö loppujen lopuksi elämä ole pohjimmaiselta luonteeltaan odotusta, ja kuutamon katselua.

Pau sanoo:
pinpillinen mies on vähän niinkuin karvaton koira

Pau sanoo:
mulla on nyt joku lapsenraiskauspäivä

---

Pau sanoo:
HALUUN NAIDA SUN ADOPTIOVAUVAN

Hyvää joulua, rakkaat kansalaiset.

www.mikseri.net/kasakkakaarme

(Kuva: Tom of Finland)

Syksy 2007.
Siviilipalvelus loppuu, ja elämä hymyilee. Tiedossa on uusi pramea 120 neliön kämppä Jyväskylän Puistokadulta, mukavat kämppikset ja kaikkea muuta hunajaista ja ihanaa. Ei muuta kuin paperiasiat kuntoon, niin kaikki on reilassa. Vähän pukkaa stressiä bändikiireiden ja muun elämän kanssa, mutta ainahan nyt yhdet Kelan, Sossun ja Työkkärin hoitaa.

Kela oli sitä mieltä, että me olemme kämppisten kanssa samaa ruokakuntaa, vaikka erilliset vuokrasopimukset onkin. "Yhteisvastuulauseke!" Ja nyt, kun kämppiksemme on opettajan sijaisena ja tienaa kuin porvarisika, voimme vilkuttaa hyvästiksi asumistuillemme. Lisäksi papereita on juostu toistakymmentä kertaa kaikkine liitteineen konttorilta toiseen.

Sossun tädit olivat kilttejä ja antoivat rahaa. Eikä tarvinnut puljata kuin noin neljä kertaa Sinne ja Takaisin, välillä verotoimiston ja välillä pankin kautta. Verrattain helppoa. Sitten tullaankin työkkäriin.

Työvoimatoimisto! Antikristus asettaa valtaistuimensa työvoimatoimistoon saapuessaan maan päälle saattamaan ihmiset julman ikeen alaisuuteen!
Ensin Äänekosken työkkäri hyppyyttää minua 5 kertaa sinne ja takaisin. Ensimmäinen asiointi, jolloin ne juttelivat hetkisen, sitten antoivat toisen ajan ja pyysivät tuomaan työtodistuksen sivariajalta. Toisella kerralla pyysivät opiskelijatodistusta, ja pistivät infoon. Kolmannella kerralla ei ollut työkkari auki, joten menin turhaan. Neljännellä istuin tunnin infossa kuuntelemassa asioita jotka tiesin. Viidennellä kerralla ajoin Jyväskylästä Äänekoskelle juttelemaan, että siirretäänpäs tää sun juttu nyt Jyväskylään. Laittoivat vielä selvityspyynnöt siitä, että miksi et ole hakenut opiskelemaan, vaikka olin jo tuonut opiskelijatodistukseni iltalukiosta.

Sitten operaatio siirtyy Jyväskylään. Jyväskylässä alun kolme kertaa hoidettiin muodollisuuksia, ja laittoivat ajamaan Suolahteen hakemaan päivälukion erotodistusta puolentoista vuoden takaa. Kun ei riittänyt tämä iltalukion paperi siihen, eikä sivari välissä. Wruum wruum.
Myöskin näitä selvityksiä opintohauista kaivattiin. No suullisesti asian selvittiin ja tämä riitti. Sittenhän päästiin asiaan, ja viimein johonkin hyötyyn. Kaikkien paperisotkujen jälkeen ne suosittelivat työmarkkinatukea, ja hoidinkin itse itselleni paikan Jyväskylän Huoneteatterilla. Kaikki sujui melkoisen luistavasti, ja aloitin työt.
Ensimmäisten kahden viikon jälkeen Kela maksoi minulle kaksi kolmannesta siitä, mitä laskin. Postista tuli kaksi kirjettä:
1) Työmarkkinatukenne on evätty kunnes täytätte 25 tai olette olleet 5 kuukautta töissä tai hakenut ammatilliseen koulutukseen. Perustelut: Ette ole toimittaneet selvitystä jatko-opintohauista pyydettyyn päivään mennessä.
2) työmarkkinatukenne on myönnetty alkaen XX.ZZ.BB
wtf
No, menenpä selvittämään asiaa työkkariin 4.12.
Joo, näitten mokahan se. Olin toimittanut selvityksen Jyväskylään, mutta Äänekoski antoi karenssia.
Vaan sitten seuraa superyllätyssektori.
Super.
Yllätys.
Sektori.
"Kappas. Sää oot ollut sivarissa tossa päivälukion ja iltalukion välillä. Lain mukaan saman tutkinnon sisällä iltalinjalle siirtymisessä pitää olla välissä 6 kuukautta työmarkkinoillaoloaikaa jotta voit olla oikeutettu työttömän statukseen."
In the quiet words of the Virgin Mary... come again?
"Sivari ei kelpaa työmarkkinoillaoloajaksi."
...
"Tää on nyt ihan meidän moka, mutta sut olisi pitänyt laskea koko ajan täysipäiväiseksi opiskelijaksi, eikä missään nimessä laskea työttömille tarkoitettuun työmarkkinatukeen. Sun työttömyysvaatimukset ei täyty."
Eli mää oon ollut kuukauden laittomasti töissä?
"Näin. Tää on nyt kyllä ihan meidän moka, joltakulta on jäänyt nyt tää huomaamatta... Meidän täytyy selvittää tää juttu."

Joku tietty absurdiusraja ylittyi tuossa juuri, joten annetaan kissojen hoitaa puhuminen

http://www.youtube.com/watch?v=z3U0udLH974

Krtkova dobrodruzství sanoo:
oho kello on gilbert greippi, pakko kahtoa taas. Näin aamulla unta että väittelin iskän kanssa siitä onko gilbert greip hyvä vai huono leffa. olin sitä mieltä että hyvä. iskä sano että se pystys näytteleen vammasta koska vaan paremmin kun dicaprio. mä sanoin että vitut. sitten iskällä meni hermot ja se haki haulikon

Missä huoneessa nyt olet?
-Meidän lentokentän kokoisessa olohuoneessamme.

Onko siellä muita kuin sinä?
-Ole.

Mitä sanoit viimeksi ääneen?
-HAHAHAHA (Top Gear oli hauska)

Kenelle?
-Telkkarille

Puhutko unissasi?
-Luoja tietää

Laulatko suihkussa?
-Joskus, mutten ehkä kovaa enkä nolosti

Nukutko alasti?
-Indeed.

Onko sinulla ollut täitä päässäsi?
-Paljon on ollut mutta täitä ei ikinä.

Puhutko koskaan tuhmia kavereillesi?
-Olenko puhunut siveitä kavereilleni?

Oletko pervo?
-Rivo.

Mitä joit viimeksi?
-Vettä.

Mitä söit viimeksi?
-Spagettia ja sieniä.

Millä nimellä viimeksi haukuit jotakin ihmistä..tai eläintä?
-Sugarface.

Oletko kenenkään kummi?
-Enpä muista olevani.

Kuunteletko juuri nyt musiikkia?
-En.

Jos vastasit edelliseen kyllä, niin mikä kappele soi?
-The Doors - Riders on the Storm

MItä muita ääniä kuulet ympäriltäsi?
-Ole tsiigaa töllöä. Top Gear loppui ja nyt on jotain huonoa, ei kiinnosta.

Oletko käynyt suihkussa tänään?
-Jo vain.

Minkä väriset alushousut sulla on nyt päällä?
-Vaaleansiniset

Entä sukat? vaiko eikö oo sukkia ollenkaan?
-Veikkaa.

Nukuitko hyvin viime yönä?
-Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, nukuin.

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
-En huoli mielikuvitusystäviä sänkyyni.

Monelta sulla alkaa koulu/ työt huomenna?
-Kahdeltatoista, mutta jokseenkin liukuvasti.

Lintsaatko ikinä?
-Mikä lasketaan :)

Miksi?
-Hei!

Haluatko lapsia?
-No tota. Ehdottomasti ehkä. Joo?

Oletko bi, lesbo, homo, hetero?
-Kaappihetero.

Näetkö usein painajaisia?
-En oikeastaan kai. Silloin kun näen, tosi pahoja.

Tykkäätkö talvesta?
-En vähimmässäkään määrin.

Mikä olotila tällä hetkellä?
-Mun pitää jora jora

Oletko käynyt nudisti rannalla?
-Olen. Siellä ei ollut ketään ja olin vaatteet päällä. Taisi olla myöhäissyksyä.

Kutittaako?
-No nyt kun tuli puheeksi, niin vähän tuosta tissin alta.

Ootko pessy hampaat tänään?
-Jawohl!

Haluatko kysymyksien loppuvan jo?
-Jatkuisivatpa nämä ikuisesti.

Katsotko big brotheria?
-Äsken mainoskatkolla katsoin ensimmäistä kertaa koskaan Big Brotheria, koska Ollilla oli valta. Näin sitä 1½ minuuttia ja oksensin henkisesti. *Ristinmerkki* *tekopyhyyskaapu*

Ketä pussasit viimeksi?
-Ööö. Äiskää tänään, kun näin sen keskustassa ja pummin ruokaa.

Ootko kiva?
-Oon. Mutta noi daijut ei tajuu.

Oletko suorapuheinen?
-Toisinaan.

Voisitko kuolla kenenkään puolesta?
-En välttis.

Oletko velkaa tällä hetkellä kenelläkkään?
-No oon.

Onko kukaan sinulle velkaa?
-No on.

Haiseeko sun jalat?
-Mää veikkaan että nyt on Ollin jalat jotka haisee.

Sattuuko mihinkään?
-Ei vielä.

Ootko kaatunu mopolla/ scootterilla ?
-Oon saattanut, en muista.

Onko ikävä ketään?
-On.

Miltä nyt tuntuu?
-Tymältä.

Onko söpöä, kun poika punastuu?
-Tänään nolotti hirveästi ja punastuin.

Missä urheilulajissa olet kouluaikoinasi pärjännyt parhaiten?
-Pesäpallossa ja jossain vesiasiassa missä sai painia.

Miehesi/Naisesi yllättää sinut romanttisella eleellä. Mihin toivoisit
sen liittyvän? [Ruoka, musiikki, elokuva yms.]
-MUZIK.

Missä olet uinut viimeksi?
-Itsesäälissä. Vedän päivittäin viitosen, että pysyn kunnossa.

Oletko koskaan saanut aivotärähdystä?
-Kyllä kai. Kai mullon krooninen. HAR HAR HAR.

Mitä olet viimeksi ostanut?
-Hergusienii mausteliemessä tänään.

Miksi jotkut ovat tahallaan ilkeitä toisilleen?
-Keskenkasvuisia. Aikuisetkin voi olla. Typeryys. Ihmisyys.

Sano kirjain joka tulee ensimmäisenä mieleen, se ei saa olla etunimesi
ensimmäinen kirjain.
-K

Oletko hyväsydäminen?
-Olen.

Pitääkö unelmamiehesi/-naisesi olla urheilullinen?
-Mielellään ei :D

Oletko koskaan tutkinut salaa kenenkään taskuja? Teetkö niin useinkin?
-Muistelen joskus etsineeni jotain tärkeellistä. En.

Kerrotko koskaan valkoisia valheita?
-En osaa valehdella ollenkaan.

Mitä lempinimiä sinulla on?
-Jemppa oli pienenä serkuilla. Mutta ei kai muita. Jimbo.

Pidätkö niistä?
-Tykkään ihan Jemosta.

Ovatko kyntesi lakatut tällä hetkellä?
-Yritin keksiä jotain sukkelaa, mutta olisi mennyt vaikeaksi. Ei.

Suutuitko tänään jollekin? Miksi?
-Ei ole tapana...

Mitä korttipeliä olet viimeksi pelannut? Milloin?
-Varmaan casinoa tai paskaa. Lukiolla sivariaikana.

Miltä nyt tuntuu?
-Vähän haikealta.

Missä olit tunti sitten?
-Taisinpa syödä keittiössä.

Oletko ollut tänään koko päivän kotona?
-En millään muotoa.

Oletko ns. nirsoilija vai kaikkiruokainen?
-Ns. Kasvissyöjä.

Vai oletko sellainen että vaikka tykkäisitkin jostain ruuasta niin et
voi syödä sitä koska kaverisikaan ei syö?
-Huh huh kun on vieras ajatus.

Kun kirjotat tietokoneella, katsotko näppäimiin vai näyttöön?
-Äsken katsoin telkkaria. Vilkaisen välillä näppäimistöä yleisesti, mutta tosi harvoin.

Kerro joku vitsi.
*2017 retcon-sensuuri* HAR HAR HAR.

Oletko koskaan ärsyttänyt ketään tahallasi?
-Jostain syystä aina kun joku on ärsyyntynyt, rupean heittämään bensaa liekkehin. Oon kyllä nyt yrittänyt päästä siitä eroon. Viimeksi en meinannut antaa Ollille kossua, jonka sen kaveri oli antanut jostain syystä mulle, ja mulla oli aivan saatanan hauskaa.

Oletko syönyt paperia?
-Jo vain!

Mikä on puhelinnumerosi viimeinen numero?
-0

Pidätkö toisesta nimestäsi?
-Nojaa. Wittgenstein olisi lesompi.

Onko sinulla salaisuuksia?
-En kerro.

Koska olet viimeks suudellut ja ketä?
-Déjà vu

Kerro 6. saapunut tekstiviestisi.
-Tymä.

Mitä saa kun sekoittaa punaista ja keltaista väriä?
-Appelsiinin. (Haluun vaan huomiota ja vähän päteä.)

Söisitkö viikon ajan mieluummin suklaata vai melonia?
-Suklaata, vittu.

Mitkä on sun 2 turhinta tavaraa?
-Käsikäyttöinen vispilä ja kynttilänjalka.

Onko Tean Tytöt tykkää hyvä biisi?
-Tirpi tirpi

Monesko gallup tänään minkä olet tehnyt?
-Eka

Pelkäätkö pimeää?
-Vessassa.

Pau sanoo:
jemo oot sumee

Pakko kai se on uskoa. Sisälläni sykähti, tunsin ylpeyden kuohuvan pitkin vanhoja suoniani. Sumee!
Onko ihmiskunnan värikkäässä historiassa keksitty yhtä komeaa adjektiivia kuvailemaan toisen syvintä olemusta? Ihmiset! Haistelkaa sitä! Maistelkaa suissanne! Tutkiskelkaa sitä sisällänne kuin neitsyt Maria Herran enkelin sanoja kolmatta tuhatta vuotta takaperin palestiinan laidunmailla. Syvällä sielussanne tunnette vastauksen juuri esittämääni kysymykseen; ei, ei ole!
Sumee, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kieliopillisessa arveluttavuudessaan on ihmiskunnan kieliopillisen lahjakkuuden kristallisaatiopiste. Kaikki tilanteet ja kielet huomioonottaen. Kaikki.
Kulttuurinen kehitys viisi ja puoli tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta luomisesta pitäen on vääjäämättömästi johtanut tähän hetkeen! Vähänpä tiesi Herra Sebaot hajottaessaan Baabelin tornilla ihmisen kielet, että vielä joskus saavuttaisimme kollektiivisesti pisteen, jossa voi toveri kutsua toveriaan sumeeksi ja näin asentaa hänen rintaansa siemenen, joka tulee kukkimaan meidän Kaikkien hyväksi.
Uskon, että joutuisimme lähtemään aurinkokuntamme ulkopuolelle löytääksemme kielellistä leikittelyä, joka kykenisi kaksintaistelussa selättämään sumeen karun kauneuden. Ja jos sallitte että sanon, tuskin tulisimme sellaista sanaa löytämään vielä tunnetun rajattoman multiversumin sopukat koluttuammekaan. Niin aatelinen on tämä luomakunnan kruununjalokivi sanallisen arkun kätköissä!
Ai sitä onnen tunnetta, välittömän nirvanan tuomaa euforiaa, joka valtasi ruumiini minua ensi kertaa kutsuttaessa sumeeksi! Virheetön, korvaamaton tilanne. Mitalimateriaalia elämän hetkien harjalla. Totisesti. Sumee!
Antakaa tekin tämä toverillenne lahjaksi. Kutsukaa häntä täysin rinnoin sumeeksi, tuntematta häpeää tekemisistänne. Sillä totisesti, suurin kunnia on hänellä, joka kykenee toverinsa korottamaan oman pienuutensa uhalla!

Sulkeutuen suosioonne,
Jemo Jaakko Santeri Kettunen (äidin sukuaan Kautto)