Nyt mun pitäis oikeasti herätä ja kirjoittaa nämä keskeneräiset kirjani valmiiksi ja julkaista ne, ennen kuin kuolen pois. Ei niiden omakustanteiden julkaisu ainakaan ole multa pois, kunhan ostajia vain löytyisi jonkin verran. Ei ole helppoa olla fantasia, kauhu ja sci-fi-kirjoittaja suomessa. Pitäisi olla tekstit enkuksi, suurempi lukijakunta luonnollisesti.
Se on kuitenkin ihan sama onko lukijoita, toki se olisi kiva, että näitä maailman "mahtavimpia" seikkailuja luettaisiin, sillä ei ne ole huonosti kirjoitettuja. Jos lukuisat taistelukohtaukset tuntuvat jokseenkin roolipelimäisiltä, siihen on syynsä. Kauniit ja perusteelliset kuvailut eivät vain ole mun juttu ja omasta tyylistä pidän kiinni!
Tiedoksi vain, ettei omakustanteiden julkaiseminen ole edes kallista nykyään. Omakustannekirjailijat vain lokeroidaan sillä tavalla, että kirjat saattavat olla myynnissä, mutteivät näkösällä sillä tavoin kuin ns. "hyväksytyt kirjailijat", joiden ei ole itse tarvinnut maksaa. Jos on kuuluisa jo muutenkin, silloin ei tarvitse olla edes hyvä kirjoittaja. En luovuta koskaan, tämä on suurenmoinen harrastus.
Ensisijaisesti oma tarina/romaani on ilo itselle. Harva silti miljoonamyynnit saavuttaa, ei ainakaan suomalainen. Pääasia pitää olla kirjoittaminen itsessään, se on oma luomus, samalla tavoin kuin oma musiikki. Jokainen teksti on kirjoittajalleen rakas, tai ainakin mulle, tai sitten ei välttämättä. En tiedä, mutta nyt kun en ole aikoihin kunnolla kirjoittanut, tekee taas mieli keskittyä siihen tosissaan!