IRC-Galleria

”Splice on 2009 valmistunut kanadalais-ranskalainen tieteis- ja kauhuelokuva, jonka on ohjannut Vincenzo Natali. Adrien Brody ja Sarah Polley esittävät tutkijapariskuntaa, joka alkaa yhdistellä ihmisen DNA:ta keräämäänsä eläinten geenivarantoon.” Wikipedia

Splice oli aivan mielettömän toimiva leffa. Siinä oli monta tasoa ja periaatteessa se olisi voinut lähteä kehittymään mihin suuntaan tahansa. Ei käytetty liiaksi yleisimpiä kliseitä ja tehosteet oli toteutettu mallikkaasti. Elokuva on kyllä ehdottomasti tämän vuoden suurimpia yllättäjiä genressään. Ansaitsee neljä tähteä minulta. Ja Adrian Brody on näyttelijänä kasvanut tänä vuonna minun suosikkeihin Splicen ja Predatorsin myötä. Ei sentään enää pianisti, vaikken osaa tuosta elokuvasta mitään sanoa, näkemättä kun on jäänyt. Tunsin miehen kyllä jostain muualtakin kuin Pianistista.

Vincenzo Natalin Cube teki minuun suuren vaikutuksen muutama vuosi sitten omaperäisellä ideallaan ihmisistä suljettuina valtavaan kuutioon, vaikka elokuva valmistui jo 1997. Sen lisäksi aika vasta olin tutustunut ohjaajan Cypheriin(Brainstorm), joka sekin puhutteli minua. Splice teki sen taas, eli tältä ohjaajalta ei voi odottaa huonoja elokuvia. Täytyy vielä loputkin katsoa. Natali tuntuu keskittyvän enemmän juonen ja henkilöiden rakenteluun kuin ruumiskasojen kasaamiseen, tinkimättä kuolemien rajuudesta, mikä on ihan hyvä.

Siinä missä jotkut Halloweenit ja muut mässäilevät runsaalla verellä, suolenpätkillä ja suurella ruumiskertoimella, Splice on maltillisesti rakennettu kokonaisuus, vaikkei se jo hieman vanhahtavan ensimmäisen Alienin loistavaa tunnelmaa ihan haastakaan. Mutta lähellä ollaan, sillä vaikkei elokuva ole täydellinen, se ei missään nimessä ole huono. Tehosteilla olisi voitu pilata koko elokuva, mutta tällä kertaa ne mielestäni onnistuivat tyydyttävästi. Hirviöiden, mutanttien ja avaruusolentojen suurena fanina uudenlaiset luomukset ovat mielenkiintoinen juttu. Tässä oli jotain vanhaa ja tuttua, mutta myös jotain uutta. Tällaisia lisää, kyllä minulle ainakin kelpaa.

Nyt mun pitäis oikeasti herätä ja kirjoittaa nämä keskeneräiset kirjani valmiiksi ja julkaista ne, ennen kuin kuolen pois. Ei niiden omakustanteiden julkaisu ainakaan ole multa pois, kunhan ostajia vain löytyisi jonkin verran. Ei ole helppoa olla fantasia, kauhu ja sci-fi-kirjoittaja suomessa. Pitäisi olla tekstit enkuksi, suurempi lukijakunta luonnollisesti.

Se on kuitenkin ihan sama onko lukijoita, toki se olisi kiva, että näitä maailman "mahtavimpia" seikkailuja luettaisiin, sillä ei ne ole huonosti kirjoitettuja. Jos lukuisat taistelukohtaukset tuntuvat jokseenkin roolipelimäisiltä, siihen on syynsä. Kauniit ja perusteelliset kuvailut eivät vain ole mun juttu ja omasta tyylistä pidän kiinni!

Tiedoksi vain, ettei omakustanteiden julkaiseminen ole edes kallista nykyään. Omakustannekirjailijat vain lokeroidaan sillä tavalla, että kirjat saattavat olla myynnissä, mutteivät näkösällä sillä tavoin kuin ns. "hyväksytyt kirjailijat", joiden ei ole itse tarvinnut maksaa. Jos on kuuluisa jo muutenkin, silloin ei tarvitse olla edes hyvä kirjoittaja. En luovuta koskaan, tämä on suurenmoinen harrastus.

Ensisijaisesti oma tarina/romaani on ilo itselle. Harva silti miljoonamyynnit saavuttaa, ei ainakaan suomalainen. Pääasia pitää olla kirjoittaminen itsessään, se on oma luomus, samalla tavoin kuin oma musiikki. Jokainen teksti on kirjoittajalleen rakas, tai ainakin mulle, tai sitten ei välttämättä. En tiedä, mutta nyt kun en ole aikoihin kunnolla kirjoittanut, tekee taas mieli keskittyä siihen tosissaan!

Tämä vuosi on ollut suurenmoinen pelivuosi jo tähän mennessä, siitä ovat pitäneet huolen pitkin kevättä ilmestyneet hittipelit. Hankintaan ovat menneet. Ennen syksyn pelirypästä voin hyvillä mielin paljastaa tämän listan.

1. GOD OF WAR III

2. RED DEAD REDEMPTION

3. MASS EFFECT 2

Orphan – Ottolapsi

Allekirjoittaneella ei etukäteen ollut minkäänlaista käsitystä Ottolapsen sisällöstä, paitsi Blu-ray:n kannessa komeileva, tylsähkö tytön kuva. Elokuva oli kekseliäs trilleri, joka sisälsi muutamia yllättäviä käänteitä, joita ei kyennyt arvaamaan edes vilkkaan mielikuvituksen omaava henkilö.
Elokuva keskittyy amerikkalaisen perheen arkeen, joka kokee kolauksen heidän adoptoidessaan orpokodista Estherin, oikein fiksun ja miellyttävän tytön. Välitellen alkaa käydä yhä selvemmäksi, että kaikki ei olekaan ihan kohdallaan. Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä vaikuttaa. Muutamilla nerokkailla käänteillään elokuva jaksoi kiinnostaa koko kestonsa ajan, eikä se tuntunut pitkästyttävältä laisinkaan. Kauhuelokuvan pituus harvemmin on kaksi tuntia, mutta tässä tapauksessa siihen ei tullut kiinnitettyä huomiota.
Alku oli tuttuun kauhuelokuvakaavaan luottavan hitaanlainen, kun taas lopussa tunnelma tiivistyi ja tapahtumat vyöryivät vauhdikkaasti kohti loppuhuipennusta. Näyttelijäsuoritukset olivat onnistuneet, sekä lapsilla, että aikuisilla. Mitään pahaa sanottavaa elokuvasta on vaikea löytää, vaikka sitäkin aina tahtoo löytyä mistä tahansa elokuvasta.
Voi suositella kauhun ja trillerin ystäville varauksetta. Verta ja suolenpätkiä metsästävä yksilö ei saa tästä paljon irti. Jos taas osaa arvostaa hyvää juonta ja tunnelmaa, suosittelisin katsomaan tämän elokuvan.

***½

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, Paranormal Activity ei ole allekirjoittaneen mielestä ”vuoden pelottavin kauhuelokuva”, eikä myöskään ”yksi kaikkien aikojen pelottavimmista elokuvista”. Noista seikoista huolimatta kyseessä on oikein mainio ja onnistunut elokuva. Se on rankattu ”yllätyshitiksi”, enkä ilmausta viitsi alkaa vähätellä kerratessani vuoden 2009 kauhuelokuvia, jotka ovat päässeet elokuvateatterilevitykseen. Omalla kohdallani elokuva jäi näkemättä elokuvateatterissa, siksipä ostin Blu-ray-julkaisun.
Ennen levyn laittamista sisälle Playstation 3:seen mieleeni oli muodostunut hyvin selkeä kuva Paranormal Activityn sisällön yksinkertaisuudesta ja luonteesta. Tiedossa oli, ettei se ole verta ja suolenpätkiä yleisölle mielin määrin tarjoileva teos. Odotinkin elokuvalta, että siinä olisi ollut jotain samaa, mitä Blair Witch Projectissä tai uusimmista vaikkapa espanjalaisessa Recissä, tosin sillä erotuksella, että sen tapahtumat keskittyvät aika pitkälti makuuhuoneessa pysyttelevään kameraan.

Viimeaikoina on enemmänkin käytetty tätä kuvaamistyyliä, että videokamera on sillä tavoin fyysisesti läsnä elokuvassa, ja sitä liikuttelee aina yksi henkilöistä tilanteen mukaan. Jos kameran sammuttaa, elokuva jatkuu luonnollisesti vasta kun se käynnistetään jälleen. Toisin sanoen elokuvan ulkoasu on dokumenttimainen, mikä tekee joidenkin mielestä siitä pelottavamman kuin normaalilla tavalla kuvatusta. Kyllä asiasta tietämättömätkin ovat nyt tarpeeksi hyvin selvillä tästä asiasta, joten ei siitä sen enempää. No kumminkin Paranormal Activity ansaitsee paikkansa tällä tavoin kuvattujen kauhuelokuvien joukossa.
Elokuvan pelottavuus on pitkälti kiinni katsojan herkkyydestä. Tämä elokuva toimii ainoastaan hyvin pimeässä katsottuna, äänet aika isolla ja mielellään vielä yksin katsottuna. Jos ei uskalla edellä mainittua tehdä, en voisi suositella elokuvaa sinulle. 

Olin yllättynyt kuinka hyvä elokuva Paranormal Activity lopulta oli(yhden katselun perusteella), sillä en lainkaan pettynyt hankintaani. Elokuva ei aina tarvitse verta, erikoistehosteita ja suurta budjettia ollakseen hyvä. Esimerkiksi District 9 oli mainio tieteiselokuva pienestä budjetistaan huolimatta.
Paranormal Activityn alku, keskivaihe ja loppu ovat kaikki toimivia. Jännittävintä elokuvassa on kaikki se mitä me emme näe. Julkaisun mukana tullut vaihtoehtoinen loppu oli mielenkiintoinen, muttei pärjännyt alkuperäiselle lopetukselle, mihin olin tyytyväinen.

Kovasti tämän elokuvan jälkeen on mietityttänyt se seikka, että ensisyksynä on tulossa jo jatko-osa. Paranormal Activity 2:n paljastuminen niin pian elokuvan ilmestymisen jälkeen hieman ihmetytti ja pelottikin tavallaan. Sopii toivoa, ettei jatko-osassa onnistuta pilaamaan sitä, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin loistavan. Onnistuessaan se voi olla yhtä hyvä, mutta sen näkee sitten. Me kaikki tiedämme, miten kauhuelokuvien jatko-osissa on hyvin usein käynyt. Koska ensimmäinen elokuva on ollut menestys, olen varma siitä, että jatko-osaan käytetään enemmän rahaa ja siinä tapahtuu enemmän, hyvässä tai pahassa.

Olen puhunut, lukekaa loput jostain muualta. Tämä elokuva on itse nähtävä, älä luota liikaa muiden mielipiteisiin.



****½

Tuli katsottua elokuvissa ennakkoon Neil Marshallin kolmas elokuva Doomsday(tai neljäs kun on joku Combat vielä) ja se piti sisällään hyvin paljon sellaista, mikä oli minun vääristyneelle mielelleni sopivaa mättöä, K-18-merkinnällä varustettuna. Elokuvana ei sinällään sisältänyt mitään uutta, ja Mad Maxin tunnelma oli läsnä, vaikkakin meno oli brutaalimpaa. Tälläinen leffa pystyi viihdyttämään minua neljän tähden verran ja Neil Marshallin tulevat tuotokset varmasti katson. En yhtään ihmettelisi, jos ohjaaja pystyisi jatkossa parempaankin. Olen tykännyt hänen aikaisemmista elokuvistaan Dog Soldiers ja The Descent, eikä Doomsday minusta ollut ainakaan pohjanoteeraus, tosin kauhu siitä jäi puuttumaan, mutta monen mielestä brutaali väkivalta jossa päät lentelee, on jo kauhua, ehkäpä splätteriä hieman. Onpa mukavaa, että nykyään on paljon naisia päähenkilöinä, Descentissähän oli vain naisia. Onhan silläkin jotain tekemistä tämän asian kanssa, että naisia on kiva katsella. Vasta tämä elokuva oli minusta tuon naisnäyttelijän paras suoritus tähän mennessä. Suuri arvostus johtunee siitä, että leffa on aika vasta nähty ja mielipide voi muuttua. Itse juonesta en puhu mitään, enkä haluakaan spoilata. Hyvä leffa, sehän tärkeintä. Lordin Dark Floors oli täyttä paskaa, tylsä kuin mikä, eikä siitä sen enempää. Tällaiset Doomsdayn kaltaiset leffat ovat ihan tervetulleita kirjahyllyynikin asti...

Bändini on sinnitellut nyt melkein vuoden, ja katson mielenkiinnolla eteenpäin. Kehitystä on tapahtunut tulkinnassani, vaikka itse sanonkin. Kitaran soitossa en ole hyvä, mutta silti soitan sitä ja olen saanut kitarointiapua muualtakin. Duria Sadyr nimessä on jotain mystistä mikä antaa minulle voimia jatkaa bändin kanssa, vaikka paskaa on satanut niskaan niin suurissa määrin, ettei heti uskoisikaan. Olen edelleen päättäväinen sen kanssa, mitä haluan Duria Sadyrin musiikin olevan, jotain omaperäisen saatanallista metallia, eikä todellakaan mitään retård metalia, niin kuin on jotkut sanoneet. Ovat myös sanoneet tätä vitsiksi, joka ei enää naurata, vanha vitsi. Saanen huomauttaa, ettei metallibändien taival ole alle vuoden mittainen, vaan voi kestää vuosikymmeniäkin. Uskon vahvasti, että tästä vielä saadaan kunnon bändi ja parin vuoden päästä on tullut keikkakokemustakin, kunhan kokoonpano sen mahdollistaa. Joillekin ihmisille on vain ollut hemmetin vaikeaa hyväksyä se, he ovatkin lähinnä teinejä olleet, että teen musaa vaikeasta sairaudestani huolimatta, jonka vuoksi käytän pyörätuolia. Vuosi bändini kanssa on ollut rankka, mutta tekemisen ilo ei kärsi. Tallennan jokaisen soittoni, ettei vain mene hyvät soitot hukkaan, "hyvät" soitot. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, vaikka jotkut syyttä saamani vihamiehet toivovat kuolemaani. Viikatemies taitaa viedä heidät ensin, kuka tietää.

Lapsellisinta toimintaa ovat olleet kerrat kun videoni hävitettiin youtubesta ja mikseristä biisini, ja osa niistä hävisi lopullisesti koska en ollut pistänyt niitä varmaan talteen. Jostain syystä mikseri.netistä hävisivät kaikki 34 fania sen jälkeen kun biisini oli korvattu mulle tehdyllä pilabiisillä. Hakkeroivat teinit halusivat sotkea elämäni, mutta koska huomasivat, etteivät onnistuneet siinä, ovat nyt viimein luovuttaneet. Todellinen metallisoturi ei anna periksi! Jos fanit sen takia hävisivät, he olivat mukana vain vitsillä, joten paskat minä heitä kaipaa. Olen välittänyt aivan liikaa heidän mielipiteistään ja monen nimimerkin takana vieraskirjassa on saattanut ihan hyvin olla yksi ja sama elämäänsä tylsistynyt tyyppi, joka haluaa kiusata ja haukkua toista erilaisuuden vuoksi. Tässäpä kaikki tällä kertaa, DURIA SADYR ROCKS!!!