IRC-Galleria

Juhi_76

Juhi_76

Adolf Ylletröja

SananvapausTiistai 11.03.2008 01:18

Pispalasta kotoisin oleva Katariina Lillqvist on kuulemma tehnyt animaatioelokuvan, jossa Mannerheim esitetään "helvetin kiirastulessa" istuvana homona, ja Yle on päättänyt sisällyttää sen ohjelmistoonsa.

Paitsi Kata-tädin yleissivistyksen puute (kiirastuli ei sijaitse helvetissä, vaan on välietappi matkalla taivaaseen), minua ärsyttää tämän metakan tekopyhyys.

Lillqvist ja Yle kuvittelevat olevansa suuriakin sanan- ja ilmaisuvapauden puolustajia pilkatessaan monien veteraanien idolia, mutta Muhammed-jupakan aikana oli vähän eri ääni kellossa. Yksikään suomalaislehti tai -kanava ei uskaltanut julkaista suuren julkisuuden saaneita pilakuvia, koska toisten tunteiden tahallinen loukkaaminen ei kuulemma ole viisasta eikä hyväksyttävää.

Lillqvistin mukaan "tämä oli hieno testaus Ylen sananvapauskannasta". Näemmä Ylen sananvapauskanta on se, että kilttien ja hyvätapaisten ihmisten tunteita saa loukata, koska he eivät äidy väkivaltaisiksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.