IRC-Galleria

1.
Vanhast tottunu olee aina kaikkee vastaan/
Ajat muuttuu, mut mä astun vielkin paskaan/
Ironist kyl mut, just päässy irti, ja silti on taakkaa/
Kaikki aina luulee et on iha helppoo jatkaa/
Mut aina kun vähänki mielimaas ja vituttaa/
Pitäs olla niin ilonen, ja ei sais yhtää vituttaa/
Oonhan mä pyrkiny esittää, ja olla esillä/
Mut mitä vittuu taas? mitä välii on sillä?/
Et ooks mä edes vai takas, vai näyks mä ees/
Joka jannu kuka tuntee tän, on samas venees/
Tietää ettei oo helppoo, nousta paskan keskeltä/
Kun pieni liikekkin keikuttaa ihan sairaasti venettä/
Välil huomaa et vanha suola janottaa ja tunteet verestää/
En pysty ymmärtää miks kiirees silti aina tappaa keretään/

1.
Mietin hiljaa mieles, mihin olisin voinu mennäkään/
Pienen pojan atteella, kulkenu omas mielessään/
Mut olisinko kohdannu sen jota eniten rakastan?/
Jolle mun sydän sit oikeesti tulee kuulumaan/

Mietin pääni puhki mielessä, mitään ei tuu kuulumaan/
Sisäl hakkaa, mun olis varmaan parempi hakata takas/
Mut sydän sykkis helpommin, jos vierel olis joku rakas/
Jota hyväillä, joka olis hyvä, se herttaässä siin pakas/

Mut kuulo etäisyyden pääs, kuulen kantautuvan jotain/
Et don't be sad, it'll get everything ool rait/
Sit sitä mielessä kelaillen, mul olis paljon kysyttävää/
Mut kun oikee aika tulee, en ikin kysymään jää/

Et onks tää mun aika, onks mul tääl oma paikka/
Johon kuulun, jota sit huollan omal ajal/
Mut mieli kankeena, jatkan päivään seuravaan/
Mun mieli on ilkee, ja se mua salaa sisäl teurastaa/

K.
Mietin mielen miettees, mitä mul on pieles/
Samat kohtaukset, taas uudestaan ja uudestaan mieles/
Pääs pyörii ajatuksii, karseita ja mustii/
Ne on mun sisält, ne on mun pääni mielenkuvii/

2.
Tartunnu monasti kynää, päästäny hirviön vapaaks/
Sisäl karmivii ajatuksii, jotka hirviön lailla tappaa/
Jos sanat ja mielikuvitus tappas, mä olisin jo menny/
Silti tässä seisonu edelleen, enkä oo mitää tehny/

En mitenkää voi antaa anteeks itelle, et tartuin kynää/
Sillon ekal kerral, kun muste oli viel puhdasta ja ajattelin hyvää/
Nyt voi lievästi sanoo, et oo mielenvikanen hullu/
Jolle mikään ei sovi, enne ku on omat ajatukset kuullu/

Kirjottanu paperille ne, ja saanu musteen suttuun/
Hinkaten kynää paperiin, kunnes sekin mustuu/
Asia kerrallaan, koitan pyrkii näyttää tunteita/
Mut kun huomaa siinki, et yhteen sivulliseen menee tunteja/

Niit tunteja elämästä, mitä oon jättäny elämättä/
Kulkien ääri rajoilla, pelkäämättä edes sitä/
Et voisin olla kuollut, tai edes satuttaa itteeni/
Mut mun haavat ei parane ikin, avaan siks siteeni/

Oon koukus, kun nään katsees/
En saa nousu, eteen edes askelt/
Tunne kadonnu, tunnen olevani kuollut/
Siks iltasin pelkästään pelosta oon jounut/

1.
Kaistan pientareilta, nostan hepposen ruusun/
Näin käsissäni, kuin sen mukana itsekkin kuidun/
Enne täynnä iloo, näin vikoi vaan harhoina/
Näit nykysii ystävii, pidin sillon pahoina/

Opettelin opiskelun salat, olin hiljainen poika/
Sit itsetunto laski, ja vastas oli pelkästään pohja/
Nyt oon se orja, siellä kadun pientareella/
Mut tiesin et nousisin, pelkästään yhdellä katseella/

Mut ketä sitä antas, jos tällänen vastassa/
Kuka täs maailmas olis enää valmis nostaa paskasta/
Kun poika hiljalleen, vajonnut jo liian alaskin/
Mut poika vanno, se vanno ja sillon palasi/

Ei antas tapahtuu niin, ei antais vajota alas/
Jokin esti sen, jokin oli vaan niin paljon rakas/
Sai sykkeen tuntumaan, mikä oli jo tummumaan/
Suuntautunut alas, Mut poika nyt turruttaa/ (sen tunteen)

K.
Oon koukus, kun nään katsees/
En saa nousu, eteen edes askelt/
Tunne kadonnu, tunnen olevani kuollut/
Siks iltasin pelkästään pelosta oon jounut/

2.
Jokasella henkilöllä rooli täs maailmassa/
Jollain se on nopee, jollain se on jo taivaassa/
Mut roolii ei voi muutta, sitä ei voi mihinkään suuntaa/
Ja jos jotain valehtelee, ei siit oo enää paluuta/

Mä tiedän sen, vaik silti sorrun jälleen/
Valheen väärälle tielle, kaadun jälleen selälleen/
Vaik en pelkää elää, en rakasta sitä siltikään/
Ja kaveri kerto, et sen näkee jo helposti silmissään/

Kuin oon vajonnu ja noussu, vajoten jälleen/
Muistaen joka askeleen, ja jokaisen käänteen/
Mitään ei järkevänä pidä, kun ei jää mitään käteen/
Mut kaveris hyvä puoli, ettei se ala pätee/

Se tukee ja antaa rakkautta, vaik se onkin jotain muuta/
Kun se rakkauden iki-ihana suunta/
Vaikka mä toivon ja pelkkään, et siit tulis jotain/
Niin todistetusti, mikään ei kaveri suhdetta korvais/

K.
Oon koukus, kun nään katsees/
En saa nousu, eteen edes askelt/
Tunne kadonnu, tunnen olevani kuollut/
Siks iltasin pelkästään pelosta oon jounut/

1.
Anteeks, et otin tän esiin pöydälle/
Mut paskamainen ajatus, et alistunu oravanpyörälle/
Kaverit niin väitti, ettei musta ikin tähän kaikkeen/
Mutten ikin olis arvannu, et tää olis näin vaikeet/

Lapsi, vaimo ja työpaikka, vähemmästäkin stressii/
Verojen jälkeen, pitäs viel jäädä jotenkin henkiin/
Maksaa lasten aktiviteetit, ja hellii viel naista/
Ja päivät vastaa toista, täsmälleen samanlaista/

Oon kahleiden vanki, joka toistaa aina samaa/
Ei voi ottaa lomaa, kun tarvii lisää rahaa/
Töihin aamusta aamuun, ei ollenkaan vapaata/
töistä perheen pariin, ja oma aika harvassa/

Saati sit ei ollenkaan, tai niin vois olettaa/
Kun lama aikaan, pitää työ tehoa koventaa/
Muka elämä opettaa, mutkin oikein elämään/
Mutkun iltasin sitä sit makaa vaan selällään/

K.
Kuvietella nyt mun päivää elämässä/
Oravanpyörässä, ja nyt elän jo tässä/
Yhden askeleen päässä omaa loppuuni/
Mut päivä päivät, päivät toistuu uusiks/

1.
Niinku vuori sun edes, oon ihan jotain muuta/
Tukeva poika, ja tottunu esittämäl soittaa suuta/
Vihastuttanu, ihastuttanu ja sit viel neutralisoinu tunteita/
Mietiny näit sanoi pitkään, jopa monii tunteja/
Et tajuisit vihdoinki, ettet tunne mua paskan vertaa/
Kun mua ei vaan voi siihen toiseen minään vertaa/
Oon lopulta jotain ihan muuta, kun sä näät pinnalta/
Mus sykkii moni veri, ja suurimpana se vihan valta/
Kun kiusattu lapsena, ja saanu paljon kritiikkii/
Oppinu ettei voi tapella, jos sit menee helposti rikki/
Mut silti haastanu riitaa, ja kärsiny itsepäisyydestä/
Mut oon vaan peloissani, ja siin syy kestää/
Kestää mun oikkuja, ja kaikkee mitä virheil ansainnu/
Mut vittu jokaikinen vinoilu, on must ihan ansaittu/
Enkä pelkää ketään, vaik kuin uhotaankin/
Mut tiiän ite itteni parhaiten, ja kaikki muut pudottasin/
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
2.
En ehkä nyrkein mut viimeistään sanotuksin/
Mutten oo sellasen, mielummin yksin patoutusin/
Vaik käsi puristuu nyrkkiin, ja viha pinnassa/
Niin oon rauhaa rakastava, ja pidän jalat maassa/
En leiju ilmas, en egoo turhalla paskalla iltasin/
Vaik monesti tuntenu ylpeyttä, ja osin sitä iltasin/
Kun hämärtää, ja pääsen vihdoin sit sinne hämärään/
Voin olla yksikseni, ja tiedän ettet mua nää/
Tätä parempaa asiaa, en tiiän enkä ehkä tuu tietää/
Kun onnistu tajuu, et helppo yksin omissa oloissa viettää/
Kun saanu sanoillani, itteni pussiin ristiriidalla/
Siks mielummin hiljaa, ja kaiken massan alla/
En näytä kasvoja, vaan pakoitan itteni piiloon jälleen/
Kun helpompi olla joku toinen, kun ittensä särkee/
Eikä ketään sitä huomaa, jos oon jotain muuta/
Ja tätä voi jo säälittäväks luulla/

1.
Hetki hetkeltä, päivä päivältä/
Kaikki tulee sattuu, mut ei sen pitäny tuntuu tältä/
Ystävii tullu, ja sitä mukaan myös edeltä menny/
Miks oon ansainnu tän? Mitä vittuu mä oon tehny/
Et oon joutunu tähän kaikeen paskaan tarpomaan/
Onko sekin oikein et viikatemies alkaa arpomaan/
Monet hyvät kuolee edeltä, pahat ei koskaan/
Eli täl asteikol en kuole koskaan, kelle sit kostaa?/
Et voin todistaa, et tää systeemi on perseestä/
Kaipuu sattuu niin vitusti, ja silti haluun eroon perheestä/
Oonko idiooti? Tai ei siihen ees tarvi vastaa/
Kun sen itekin tiedän hyvin, et astun aina paskaan/
Kusen kaiken sen, ennen kun se ees alkaakaan/
Oon onneton paska, joka ei saa ikin haavaakaan/
Kaverit ottaa kaiken vastaan, ja jättää mut yksin/
Ja vittu olin ylpee, kun kerran apuun ylsin/

K.
Päivät menny, päivät edellä edelleen/
Haluisin onnistuu kerran, oikeesti kerran ees/

2.
Oon ikunen luuseri, näytän vaan olevani itserakas/
Mut oma mieli maassa, ja pelkkii nollii pakas/
Oon haavottunu sisältä, ja itken särkyneenä maassa/
Tarvin apuu ja aikaa, mut silti oon särkyneenä maassa/
En kestäs päivääkään, enkä muutenkaan haluiskaan/
Mut kaiken takii pelkään, vaikkei se sit sattuiskaan/
Haluisin vaan kerran tuntee, et joku rakastas mua oikeesti/
Ei pelkästään feimin tai läpän takii, vaan ihan oikeesti/
Kun roolin taa helppo piiloutuu, ja siel sit lymytä/
Ja elää päivät niin, ettei niihin kuulu yhtään aitoo hymyä/
Vaik tuntenu pari hauskaa hetkee, nekin feikkei mulle/
Kun oon onneton, enkä oikeesti iloo enää tunne/
Vahingo et oon tällänen, ja monen mieles säälittävä/
Mut hej mä en kerjää näillä mitään sääliä/
Haluun vaan purkaa itteni, ja purkaa kaiken tällee/
Ja jos täst olis apuu, olis sit näistäkin jotain järkee/

K.
Päivät menny, päivät edellä edelleen/
Haluisin onnistuu kerran, oikeesti kerran ees/

1.
Anna mulle anteeks, mä rukoilin ettei tätä tapahtus/
En voi ymmärtää, vaik vannoinki etten enää rakastus/
Niin silmäni aukeni, näin jotain uutta ja tärkeetä/
Mut kulta jos olisit täällä, en pitäs sitäkään tärkeenä/
Sil vielläkin käyn haudallas, vien sinne kukkii kaupasta/
Niitä Tulppaneja joist pidit, vaik et niit nää haudasta/
Mut kaikki ne kukat, ne näyttää niin hyvältä siinä/
Tarviin lisää aikaa! Ei ei aika älä viel kiidä/
En oo vielkään valmis, uudestaan aloittaa suhdetta/
Kun kulta, vielkin nään sut mun jokaikises unessa/
Siinä kesäiltana, kun pukeuduit niin kauniisti/
Mut nyt ainoo tuki, on tää mun kaulas oleva risti/
Kumpa voisit olla täällä, mun vierellä vielläkin/
Mut onneks tiiän, et odotat mua viel sielläkin/
Ja ymmärrän kavereita, et ne haluis mun jatkavan/
Mun elämääni, ne haluu mun elämääni jatkavan/

K.
Kulta tää on sulle! sulle ikusesti rakkautta/
En pysty yksin täällä, oon ikusesti hauras/
Kumpa olisit täs, etkä olis mennyt niin kauas/
Mut kulta tiiän, et lepäät ikusesti haudas/

2.
Mut kulta kuuntele jos kuulet, oon siivetön lintu/
En saa ilmaa alleni, ja aina vaan alemas tipun/
Voisinko jotenki saada ajan palaamaan takasin/
Siihen päivään, kun sua viel niin pitkään halasin/
Pitäsin susta kiinni! en päästäs susta irti/
Ja kun olisit turvassa, pitäsin susta silti/
Pelkään joka päivä joka ikistä hengähdystä ilman sua/
En pysty vaalimaan onnee, en pysty uusiks rakastua/
Ongelmat lisääntyy, ja lisääntyy oikeen tunteella/
Kun tiiän hyvin ettet oo täällä, etkä voi kuunnella/
Kun kerron tunteista, jota sua kohtaan tunsin/
Tunnen edelleen, ja kuolemas kaiken musta mursi/
Joka ikisen palan, palat jotka olin rakentanu sun avulla/
Ja kuinka sä silloin vannoit, ettet mua satuta/
Mut silti sattuu, sun lähtös jälkeen ilo kaikonnu täysin/
Huomasin virheeni, ja surun muille sit näytin/


K.
Kulta tää on sulle! sulle ikusesti rakkautta/
En pysty yksin täällä, oon ikusesti hauras/
Kumpa olisit täs, etkä olis mennyt niin kauas/
Mut kulta tiiän, et lepäät ikusesti haudas/

K.
Näkemiin hyvästi, ja kiitos ihan kaikesta/
Välil ylämäki vaan sattu, ja oli niin vitun vaikeeta/
Anteeks tästä! Mut koitin tosissaan täst vaieta/
Koitin tosissani olla ja vältellä tätä aihetta/

1.
Ekaks perhe, veljet ja vanhemmat rakkaat/
Liian nopeesti tää tuli, liian nopeesti tuli muuri vastaan/
Ei täst eteen, ei taakse en vaan pysty katsoo taakse/
Päästin kaiken valumaan, ja nyt tulos viimeinen haaste/

En pääse taivaaseen, en ees haluu joutuu sinne/
Haudas mätänen, ja pistäny pisteen jo sille/
Niin ja ystävät hyvät! kiitos kaikesta tuesta/
Kiitti yksityiset poppoot, sekä sit viel Kortestra/

Mä elin elämäni hyvin! siit onnellinen loppujen lopuks/
Mut masentunu paskiainen, ja tää on totuus/
Anteeks etten kertonu, anteeks et esitin roolii/
Mut totesin tän hyväks, ja se on tän kaiken tosi/

En olis halunnu tehä tätä tällä tavalla teille/
Mut älkää muistelko pahalla, te mun elämäst hyvän teitte/
Kiitti siis ihan jokasesta päivästä, jolloin elin/
Mut nyt kaikki toisin, ja nyt makaan jo kuoleenna selin/

K: B versio
Vika kirje kiitoksineen, teille jokaiselle rakkaalle/
Ei tarvetta itkuun, ei tarvi tuoda kukkii haudalle/
Muistakaa vaan mut ilosena ja onnistuneena persoonana/
Muistakaa vaan mut ilosena ja onnistuneena persoonana/

1.
En tee tätä teille, enkä kyl tiiä ees miks teen tämmöstä/
Mutkun avaan sanasen arkkuni, löydän sanoja kätköstä/
Sanoma ei yleensä kyl natsaa, eikä sanat lyö häppöstä/
Tunnetta, joka sais tuntee fiiliksiini lämmöstä/

Mut joka ikinen verse, auttaa mua kulkee tielläni lisää/
Niinku poimis kukan tien piantareelt, jost tosissaan pitää/
Mut niinku elämäs haluis mennä ulos, silti jää istuu sisään/
Siilti joka ikinen ajatus on taidetta, vähän niinku tauluun piirtää/

Sitä ei käsitä, mut silti haluu omistaa elämänsä taiteelle/
Ja niin moni ymmärtää tätä, vaik vaikeroisin vaieten/
Vaik niin usein rypistäsin paperin, enkä sit taistele/
Vaik pitäs olla rintamalla, ja olla sotilas haaveiden/

Silti eksyn tieltä, putoon äkisti johonkin vitun metsää/
Siel sit pitäs jaksaa, tarpoo pitäs jaksaa kestää/
Iskui näkymättömän, mä en nää, en pysty vihollist estää/
Mut tahon takii en luovuta, en vaan päihitä tahtoo enää/

K.
Taisto on pelkän tahdon, ja luovuuden asia/
Sankareit on monii, mun elämä on sankari tarina/
Voittanu elämän kilvan, pystyny uusiutuu taistoon/
Pelko syrjäytetty, pystyn luottaa omaan vaistoon/

2.
Raapustin vihkooni, monii miljoonii tarinoita tästä/
Nyt kun asiat natsaa, en kehtaa ees irti päästää/
Oon lumoutunu synkkiinki hetkiin joit elämäs kokenu/
Kun puol kuurona, niin paljon vääryyttä täs kokenu/

Ja nyt epäillään, et tuun kuuroutuu kokonaan kaikelta/
Mut miks alkas välittää? Ei se voi olla niin vaikeeta/
Nyt vaan elän elämääni joka sit muuttuu jossain vaiheessa/
En ota suurempaa stressii vaiken välty täst aiheesta/

Oon silti vaan poika, joka näkee painajaisii unessa/
Ja kärsii samllai, kun muutkin ajatusiensa patoutuessa/
Elämä on kova, ja elän ihan reunassa vesiputouksessa/
Pälkään useesti putoovani, siks tarttunu kii ulokkeesta/

Joka mut niin usein pelastanu, eli kaverit lähellä/
Ja ilman ystävii lähimmäisii, en vaan uskaltas kävellä/
Kadun kulmilla, jos joskus synty tähän maailmaan/
Ja rohjennu siit kii pitää, tartuu oman ajan paikkaan/

Nykyisyydestä tulevaan

first versus:

---

Second versus:

Joskus sitä ei uskokkaan

---

Tää kaikki on nykymaailmaa, huominen tulevaa/
Kuinka aika kiitää edeltään

---

Pelko ohjaa elämää! jossa poika rakentaaunelmaa/
Muistot jää pois unholaan

---

Ei yhtään siistiä päivää, kaikki pelottaa/
Tänään poika kantaa hedelmää

---

Mitä nyt laaditaan huomista ennen kun sitä onkaan/

Huomis päivää ei tiedostakkaan

---

Läheisii katoo viereltä, ja kaikki painuu unholaan/
Se on nykyisyydestä tulevaan

---

Poika itsekin peloissaa, kunnes taakan pudottaa/
Kun virheet painaa taakkaan

---

Sielut kohtaavat! Ja kaikki alkaa alusta jälleen/
Kunnes viimeisin voimin tulen avaa

---

Poika on iloinen, ja kauniin tytön vieressään näkee/

Päästää irti heikoista kahleistaa

---

Ei pelota enää! Miks pelkäis tytön vierellä/
Kunnes ei tunne enään pelkoaan

---

Saanu kaiken, minkä takii tääl tarvii elää/
Hyvästelee viimeisen se on vaikeaa

---

Nyt hyvä olla huomiseen saakka, ja sitä edemmäs/
Nyt poika pieni vanha ja peloissaan

---

Se on vihdoin rakastunut, ja on hyvä olla täs/

Nyt poika vajoaa unholaan

---

Ei poika pelkää menetystä, ei se mieti sitä/

---

Ne on tasa-arvosii, ei parempana ittee pidä/

---

Nyt hyvä olla, miks mennä pilaamaan kaikki tää/

---

Nyt iloinen elämä! Ja jatkaa hymyillen elämää/