On se listaaminen vaan vaikeaa, mutta jonkin näköisen listan lopulta sain kasaan ja ihan tyytyväinen siihen olen. Rokki/metalli painoitteinen tahtoo hieman olla, mutta mukana on kyllä mukavasti muitakin tyylejä. Sanottakoon nyt vielä, että oikeastaan top-10:stä mikä vain levy voisi olla kärjessä. Niinjoo, ja en ole viitsinyt kovin montaa saman artistin levyä listalla laittaa, muuten olisi ollut melko tylsää kun listalla olisi ollut 5 YUP:n levyä jne...
25. The Knife - Silent Shout (2006)
Listan ensimmäinen levy on varmasti myös samalla listan omituisin levy, The Knifen Silent Shout on varmasti myös yksi omituisimmista levyistä, mitä olen koskaan kuunnellut. Levyn omituisuus johtuu sen todella elektronisista ja välillä todella häröistä soundeista, eikä varmasti ole yllätys, että levy ei todellakaan avaudu heti ensimmäisillä kuunteluilla. Itse kumminkin rakastuin alunperin levyn nimibiisiin ja Marble House sinkkuihin, minkä jälkeen hankin koko levyn ja kun levy aukeni lopulta, olin myyty, uskomattoman hieno äänimaailma, johon oman lisänsä tuovat todella omintakeiset laulut. Tätä levyä on todella vaikea kuvailla, se pitää itse kokea.
24. Ultra Bra - Vesireittejä (2000)
Listaltani löytyy 14 kotimaista albumia, joista tässä ensimmäinen. Ultra Brata aloin kuuntelemaan vasta kun se oli lopettanut, eli en kerennyt koskaan nähdä heitä livenä ja tuskin tulen näkemäänkään, koska noin ison kokoonpanon saaminen comeback-kuntoon voi olla melko mahdotonta. Noh kumminkin, Vesireittejä on UB:n paras levy, johtuen varmasti sen monipuolisuudesta. Siinä missä aikaisemmat levyt olivat ehkä tuota tutuinta UB:ta, poppia maustettuna erinäköisillä puhaltimilla ja oikein toimivalla kahden naisen ja kahden miehen vuoro-ja kuorolaululla, Vesireittejä nojaa enemmänkin perinteisiin bändi soittimiin ja yltyy välillä jopa metalliriffeihin, toisaalta taas elektronisiin biitteihin, mutta toisaalta levyltä löytyy myös nuo samat tutut UB elementit.
23. Viikate - Unholan Urut (2005)
Viikate on ollut aina lähellä sydäntäni, listalle olisin voinut laittaa myös jomman kumman Marraskuun lauluista, mutta nyt päädyin Unholan Urkuihin, koska se oli kumminkin se ensimmäinen Viikatteen levy mitä varsinaisesti kuuntelin ja kokonaisuutena se on mielestäni myös tasaisin. Viikatteen rautalankailut ovat varmasti kaikille tuttuja ja tällä levyllä ne näkyvät mielestäni parhaiten, levyllä on vauhtia varmaan enemmän kuin muilla Viikatteen levyillä, mutta silti siitä löytyy se tuttu Kaiho.
22. Diablo - Icaros (2008)
"Booorrn to die, Icaros my only son!" Levyn ykkösbiisistä ei ole epäselvyyttä. Diablon uusin on heidän kovin levy ylivoimaisesti, ainoa levy mikä ei todellakaan hyydy loppuun mennessä vaan kappaleiden taso säilyy todella korkeana. Nygård laulaa ja karjuu paremmin kuin koskaan ennen ja samalla kitaroiden vireitä on laskettu entistä matalemmalle. Utriaisen kitaramelodiat ovat melko tuttuja, mutta toimivat paremmin kuin ennen ja mikä näin rumpalin sai rakastumaan tähän levyyn lopullisesti oli Heikki Malmberg. "Hessulle" annetaan nyt vihdoin enemmän tilaa ja sen tilan hän ottaa tyylikkäästi haltuunsa, uskomattoman monipuolisia ja vaikeita komppeja takova Malmberg pääsee tällä levyllä lähelle jo länsi naapurimme Meshuggahin Haaken polyrytmitasoja. Todella munakasta toimintaa Diablolta! Niinjoo, lopussa tietysti Esko "IsmoLaitela" Kovero lukee merisään ja säikäyttää lopulta kaikki parin minuutin hiljaisuuden jälkeen kiroamalla.
21. The Haunted - Versus (2008)
Monelle muulle Versus on varmasti kova levy, muttei kumminkaan yllä The Dead Eyen tasolle, itselleni asia on juuri toisinpäin, johtuu kylläkin osittain varmasti siitä, että Versus oli se levy, jota ensimmäisenä kuuntelin Hauntedilta ja sen levyn parissa on enemmän muistoja, varsinkin viime kesältä. Täytyy taas todeta että hitto, kyllä ne ruotsalaiset osaa, Hauntedin rässi potkii todella lujaa.
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki (1998)
Sitten suomen kaikkien aikojen kovimpaan bändiin. Tehosekoittimella on kolme viiden tähden levyä(peräkkäisinä vuosina ilmestyneet Varoittava Esimerkki, Freak Out ja Rock 'N Roll & Monster Movie Show) + 2 melkein täysiä pointseja hipovaa levyä(Köyhät Syntiset ja Rakkauden Gangsterit), joten oli todella vaikeaa miettiä minkä/mitä niistä listalle laittaisin. Sijalla 20 on siis vuonna 1998 ilmestynyt minun "kultaputken" aloittanut levy. Levy alkaa ja loppuu ehkä itselleni kovimpiin Tehis biiseihin all-time, alkaen rokkaavasti Fiksulla ja Kypsällä ja päättyen todella massiiviseen Luulen niin teokseen, jonka avautuminen kesti todella pitkään, mutta kun se avautui aivan puskista, olin aivan wtf?! Harvoin tulee kokeneeksi niin monia tunnetiloja yhden biisin aikana, tunne oli todella hienoa. Levyllä muodostui Tehiksen varsinainen soundi, puhdasta rokkia asenteella ja lisämausteilla, viulut varsinkin ovat todella paljon esillä tällä levyllä.
19. Depeche Mode - Violator (1990)
Tämän albumin paikkaa mietin varmaan eniten. Periaatteessa Violator voisi olla listan ykkösenä, mutta toisaalta taas ei, noh kumminkin ennustuksena tulevaan, toisin kuin yleinen mielipide on, Depeche Modella on yksi vielä Violatoriakin parempi levy. Violator on viimeinen iloisen 80-luvun albumi, vaikka ilmestyikin 1990, vaikka albumi on melko synkkä, niin itse pidän sitä vielä melko iloisena, ainakin kun vertaa seuraavaan. Levyn 7 ensimmäistä biisiä ovat aivan törkeän kova tasoisia, taso hieman tippuu 2 viimeisellä, mutta ei mielestäni mitenkään pahasti. Kokonaisuutena siis käsittämätön ja mielestäni levyä pitääkin käsitellä kokonaisuutena, vaikka levyltä löytyykin yhtyeen ylivoimaisesti suurimmat hitit(Personal Jesus, Enjoy The Silence ja Policy of Truth). Levyn tempo on hidas verraten 80-luvun DM albumeihin ja tyyli muuttunut hieman rokimmaksi. DM:n soundin kehitys kesti 10 vuotta, mutta kun se viimeinen silaus tuli, DM julkaisi täydellisyyttä.
18. System Of a Down - Mezmerize (2005)
Tykkään sekoilusta musiikista, joten ei varmaan mikään ihme, että juuri SOADin Mezmerize on päässyt listalleni. Sekopäinen albumi, joka sisältää niin humppaa, beatboxia kuin metallia sopivasti sekoitettuna. Serj Tankianin todella persoonallinen lauluääni ja laulutapa täytyy myös nostaa esille tästä sekametelisopasta. Levyllä ei tule yhtään tylsää hetkeä, kun ei todellakaan tiedä mitä seuraavaksi on tulossa, eikä se kangistu kaavoihin mikä on positiivista nykymusiikissa ja mikä parasta, se jaksaa viihdyttää vielä vuosien kuuntelujen jälkeenkin.
17. Swallow The Sun - Hope 2007)
Ah, samaan aikaan niin karua ja kaunista. Hope on mielestäni todella, todella kaunis albumi, jota kuunnellessa voisi päästää vaikka pari kyyneltäkin. Levy alkaa todella kauniisti, STS:n ehkä kovimmalla yksittäisellä vedolla, levyn nimibiisillä ja päättyy todella karuun Doomed to walk the earthiin. Vajaan tunnin mittainen Hope on täynnä synkkiä maisemia kauniilla melodioilla, Mikko Kotamäen örinää maustettuna puhtailla vokaaleilla, Pasi Pasasen tempoon 40 3 iskua minuutissa tuplapedaaleita unohtamatta. Hope on levy, joka kestää kuuntelua, mutta samalla myös levy, joka aukeaa suht. helposti. Eli toisin sanoen, Hope on täydellinen doom-levy.
