IRC-Galleria

No olipas vaisu pila.

MISSÄ APRILLIPILA?! :'(

Albums top-25 Part V, 1. sija paljastuu!

Ensimmäiseksi vielä taas kertaus sijoista 25. - 2.

25. The Knife - Silent Shout
24. Ultra Bra - Vesireittejä
23. Viikate - Unholan Urut
22. Diablo - Icaros
21. The Haunted - Versus
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki
19. Depeche Mode - Violator
18. System Of a Down - Mezmerize
17. Swallow The Sun - Hope

---

16. Pantera - Vulgar Display of Power
15. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila?
14. YUP - Keppijumppaa
13. Muse - Origin of Symmetry
12. Pearl Jam - Ten
11. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti
10. Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat

---

9. Mastodon - Blood Mountain
8. Von Hertzen Brothers - Approach
7. Velcra - Between Force & Fate
6. Sara - He Kutsuivat Luokseen
5. Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä

---

4. Dream Theater - Images & Words
3. Pantera - Cowboys From Hell
2. Tehosekoitin - Rock N' Roll & Monster Movie Show

1. Depeche Mode - Songs Of Faith And Devotion (1993)

Listan tekoa aloitellessani oli täysin päivän selvää, että Depeche Mode tulee olemaan ykköspallilla, tosin en ollut aivan varma, että nostaisinko ylimmälle pallille Violatorin, vaiko sitten tämän, no nyt päädyin tähän jostain syystä.

Songs Of Faith & Devotion on ollut tekovaiheessaan varmaan Depeche Moden vaikein albumi. Violatorin megamenestyksen jälkeen Dave Gahan oli koukussa huumeisiin, Martin L. Gore alkoholiin ja muutenkin bändi oli riidoissa. Yhtyeen mennessa studioon, he eivät saaneet viikkoihin mitään aikaiseksi. Ajatuksena oli kumminkin jatkaa Violatorin ja varsinkin Personal Jesusin avaamaa bluesimpaa/rockimpaa suuntaa ja Alan Wilder päästettiin samalla oikeisiin akustisiin rumpuihin, Martinin kitara pääsi enemmän esille sekä syntikat jäivät hieman enemmän taustalle. Vaikka lähtökohdat eivät olleet mitenkään hyvät, niin bändi suoriutui lopulta levyn tekemisestä melkoisen loistokkaasti. Levy jäikin Depeche Moden ensimmäiseksi ja (vielä ainakin) viimeiseksi varsinaiseksi rock-levyksi.

Songs Of Faith And Devotion tosiaankin hieman poikkeaa normi DM-linjasta, levy käynnistyy todella mahtipontisella bluestyylisellä I Feel You:lla, joka sopii levyn aloitusbiisiksi paremmin kuin täydellisesti, levy jatkuu vakuuttavasti DM-klassikko Walking In My Shoesilla, jossa Gahan laulaa varsin etevästi omasta elämästään ja vaikeuksistaan, kun pitäisi taas täyttää nuo "suuret saappaat". Mutta sitten kolmoskappale tuo taas jotain aivan uusia puolia, gospel-kuoro! Vaikka Condemnation on levyn ehkä heikoin lenkki, nousee se kumminkin reilusti hyvän paremmalle puolelle Daven huikean laulusuorituksen ansiosta, hän laulaa tosiaankin uransa ehkä kovimmat raidat juuri Condemnationissa. Levy jatkuu hieman vauhdikkaammalla Mercy In Youlla ja levyn rauhallisimmalla vedolla, Judaksella. Levyn kuudes kappale onkin sitten elämää suurempi, In Your Roomin alkubiittien hypellessä puolelta toiselle ja kappaleen kohotessa todella massiiviseksi tunnelma muuttuu todella synkäksi. In Your Room on ehkä kaikkein vaikuttavin Depeche Moden kappale ja sen takia myös oma suosikkini bändiltä. Sitten taas gospel-kuoro esiin! Vitja että toimii, Get Right With Me:n tahtien jälkeen siirrytään todella kiireiseen Rush-biisiin, joka on myös todella omalaatuisensa DM-tuotannossa. Levy voisi päättyä todella upeaan ja tunnelmalliseen sellokonserttoon One Caress, mutta ei, DM vie tunnelman vielä pidemmälle ja iskee viimeiseksi biisiksi ylöspäin kohottavan Higher Loven.

Levy osaa olla samaan aikaan todella synkkä ja synkkää se on varmasti ollut DM:n poikien elämäkin tuolloin, mutta samalla sielä täällä pilkahtelee se vanha ilo 80-luvulta ja toivo paremmasta.

Albums top-25 Part IV sijat 4-2.

25. The Knife - Silent Shout
24. Ultra Bra - Vesireittejä
23. Viikate - Unholan Urut
22. Diablo - Icaros
21. The Haunted - Versus
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki
19. Depeche Mode - Violator
18. System Of a Down - Mezmerize
17. Swallow The Sun - Hope

---

16. Pantera - Vulgar Display of Power
15. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila?
14. YUP - Keppijumppaa
13. Muse - Origin of Symmetry
12. Pearl Jam - Ten
11. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti
10. Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat

---

9. Mastodon - Blood Mountain
8. Von Hertzen Brothers - Approach
7. Velcra - Between Force & Fate
6. Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä
5. Sara - He Kutsuivat Luokseen


4. Dream Theater - Images & Words (1992)

Dream Theater avasi minulle ovet raskaamman progen maailmaan tällä levyllä. Images & Words on yhtyeen toinen levy ja aivan eri luokkaa kuin luokattoman huono debyytti. Vaikka Images & Words on vielä hieman power metalliin kallistuvaa osittain, on sen soittokikkailut aivan omaa luokkaansa. Dream Theater todisti viime vuonna ilmestyneellä Black Clouds & Silver Linings levyllään bändin olevan vieläkin todella kovassa iskussa, mutta I&W:lla DT pyyhkii muilla lattiaa. John Petruccin, ehkä maailman kovimman kitaristin, riffit ja soolot ovat parasta ikinä, Kevin Moore hoitaa homman virtuoosimaisella otteella koskettimissa, James Labrie onnistuu lauluissaan paremmin kuin koskaan, 6-kielisen basson taiturin John Myungin ja melkein kaikkien rumpaleiden idolin Mike Portnoyn rytmikoneisto pitää tahtivaihdokset timessa. Images & Wordsilla Dream Theater ei sorru ylimittaisiin instrumentaalisooloiluihin, mihin se myöhemmin välillä on pahasti ajautunut, vaan pitää kappaleiden pituudet suht sopivina ja soolot sopivan mittaisina, jolloin ne pääsevä parhaiten oikeuksiinsa, eikä niihin kerkeä kyllästyä. Levyllä on pelkkiä viiden tähden biisejä, mutta silti sieltä nousee esille ne muutamat tosi hitit. Jos et ole kuullut biiseistä Pull Me Under, Take The Time tai varsinkaan Dream Theaterin kovimmasta biisistä ikinä imo Metropolis Part. 1:sestä, joka sai myöhemmin levyn mittaisen jatko-osan, niin kuuntele. Nykyään tuntuu välillä, että Dream Theater olisi Mike Portnoyn diktatuurisesti hallinoimaa Jordan Rudess & John Petrucci showta, mutta Images & Wordsilla se oli yhtenäinen yhtye, jonka yhteissoitto pelasi täydellisesti

3. Pantera - Cowboys From Hell (1990)

Ensiksi oli Apulanta ja Tehosekoitin, sitten tuli Iron Maiden ja sitten Pantera ja Sepulturan Arise. Siinä tämän pojan musiikkimaun kehitys ja jokainen noista pyörii edelleen tiuhasti levysoittimessa(Sepultura hieman vähemmän ja uutta Apulantaa ei ollenkaan). Ehkä noin 8-vuotias ollessani tarttui levykaupasta käteeni Panteran Cowboys From Hell ja kotona levyä ottaessani kansista hämmästykseni oli suuri, pinkki levy wtf?! :o Tosin suuremmaksi hämmästykseksi aiheutui kumminkin levyn sisältö. Nimikappaleen lähtiessä soimaan olin jo ensitahtien aikaan myyty, se muu levy jäi kyllä silloin melko vähäiselle kuuntelulle, kun luukutin pelkkää Cowboys From Helliä levysoittimestani.
En yhtään ihmettele miksi yhtye häpeää 80-luvun glam-rock tuotantoaan ja onneksi Pantera tajusi vaihtaa tyylinsä aivan toisenlaiseen suuntaan ja unohtaa koko 80-luvun(eivät vieläkään tunnusta 80-luvun levyjään Panteraksi). Ensin tuli Philip Anselmo ja hänen äänensä ja sitten Dimebag Darrell tajusi säveltää maailman tykimmät metalliriffit ikinä ja kas vain Pantera tuli ja teki itsestänsä legendan ja sen he taisivat tietää jo silloin.
"You see us comin'
And you all together run for cover
We're taking over this town"

2. Tehosekoitin - Rock N' Roll & Monster Movie Show (2000)

Tehosekoitin osasi leikitellä rock 'n rollin kliseillä ja tällä levyllä se onnistui siinä parhaiten. Rock 'N Roll & Monster Movie Showssa on röyhkeyttä, asennetta, hempeyttä ja paloja rock 'n rollin ja popin historiasta taitavasti yhdisteltynä ja sopivasti maustettuna omilla mausteilla. Tehosekoitin on itselleni kovin bändi ikinä ja tulee melko varmasti olemaan vielä pitkän aikaan.

All-time albums top-25. Part III

25. The Knife - Silent Shout
24. Ultra Bra - Vesireittejä
23. Viikate - Unholan Urut
22. Diablo - Icaros
21. The Haunted - Versus
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki
19. Depeche Mode - Violator
18. System Of a Down - Mezmerize
17. Swallow The Sun - Hope

---

16. Pantera - Vulgar Display of Power
15. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila?
14. YUP - Keppijumppaa
13. Muse - Origin of Symmetry
12. Pearl Jam - Ten
11. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti
10. Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat

9. Mastodon - Blood Mountain(2006)

Mastodon mullisti 2000-luvun metallimaailmaa todella yhtyeen kolmannella teema-albumillaan, joka käsittelee maata. Mastodon yhdisteli aivan omalla tavallaan vanhaa progea, metallia ja ties mitä ja se hemmetti vie toimi loistavasti, myös 3 laulajaa, joilla kaikilla on todella persoonalliset äänet, tuovat mukavaa vaihtelevuutta biiseihin. Paha tästä mitään on mennä niin sanomaan, koska levy on vain täydellinen. En välttämättä vieläkään älyä tämän albumin koko mahtavuutta ja uskon, että joskus tämä voi olla vielä korkeammalla listallani. Todellinen metalliklassikko 2000-luvulta ja se on paljon se. Jos ette ole tätä kuunnellut, niin sen aika on todellakin nyt, tästä tulee vielä suuri albumi.

8. Von Hertzen Brothers - Approach(2006)

VHB:n ensimmäistä levyä en ole paria kertaa enempää kuunnellut, oli vain jotenkin liian peruskauraa, uusimmalla on aivan tykki alkupää, mutta lopussa meno kangistuu, mutta tämä keskimmäinen, totaalisen yllätyksen aikoinaan tehnyt Approach on todella uskomaton kokonaisuus. Levyä arvosteltaessa ei voi olla mainitsematta Kingston Wallia, jo samaisen rumpalin takia, mutta VHB:n musiikki todellakin myös on paljon velkaa sille, samoin kuten 70-luvun progelle. Von Hertzen Brothers vaan tekee kaiken tyylikkäämmin Approachilla, kuin Kingston Wall millään trilogian albumillaan, vaikka helmiä nekin tietysti ovat. Musiikkihan on siis todella koukerousta, vaikeaa ja massiivista sekä pakko mainita myös hienoista lauluharmonioista, jotka ovat myös todella taivaallista kuunneltavaa.

7. Velcra - Between Force & Fate(2005)

Velcran ensimmäinen Consequences Of Disobedience(2002) oli vielä hieman hajanainen ja popahtava, toki loistavia biisejä sisältävä albumi, mutta Velcra kasvoi toisella albumillaan yhdeksi maan merkittävämmistä metallibändeistä. Industrialin kannalle kääntyvä Between Force & Fate oli itselleni aikoinaan täysi pommi suorastaan. Ensinnäkin, naislaulaja huutamassa metallibändissä, mitä ihmettä? Jessi Frey sopii bändiin täydellisesti. BF&F:llä Frey vähensi popahtavaa laulua ja samoin myös rappia(mikä tosin on edelleen keskeisessä osassa) ja korvasi sitä enemmän suoralla huudolla. Between Force & Fatelle Velcra lisäsi koneita(ja korvasi niillä oikeastaan kaiken Hadalilla(2007)) ja tuli samalla paljon raskaammaksi, mistä hyvänä esimerkkinä kokonaisuudeltaan todella yhtenäisen ja toimivan albumin avausraita War Is Peace.

6. Sara - He Kutsuivat Luokseen(2006)

Saralta olen kuullut vain näitä kahta uusinta ja ne ovatkin kyllä täydellisyyttä. Yhtyeen uusin Veden Äärelle(2008) oli paluuta juurilleen Kaskisiin, mutta sitä edeltänyt He Kutsuivat Luokseen oli täysin päinvastaista. Koko levy on menneisyyden unohtamista ja yhtyeen nokkamies Jo(rm)a Korhonen toisteleekin useaan otteeseen, ettei aio katsoa taakseen. Jorman sanoitukset todellakin toimivat loistavasti, vaikka ovatkin melko yksinkertaisia ja Jorman laulu on vielä niin rauhoittavaa ja tunnelmallista, ettei siitä voi olla pitämättä. Levy on todella vaikuttava kokonaisuus, melkein uskaltaisin sanoa sitä konseptialbumiksi, sen verran vahvasti tekstit liittyvät samaan aiheeseen. Ja niin onhan siinä musiikkiakin. Koneellista rockia pianoilla ja 3 kitaristilla vahvistettuna, todella vaikuttavaa ja tunnelmallista ehkä hieman alternativen(hieman myös metallinrippeitä kuuluu joukossa) puolelle kallistuvaa menoa.

5. Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä(2006)

"Stam1naaaaaaaa" iski vahvasti debyyttialbumillaan heti ensitahdeista lähtien itsensä suomimetallin kärkeen ja valloitti sen kirkkaimman pallin jo heti toisella levyllään. Stam1nan debyyttialbumi oli vielä hieman rosoinen(mikä on kyllä juuri se levyn hienous), mutta UKK:lla Stam1na hioi palaset yhteen ja teki todella koukeroisen levyn, teini-iästä asti yhdessä soittaneen ydinkolmikon(Hyrde, Pexi, Kake) vuosien yhteissoitto todellakin kuuluu. Hitto, mitä täydellisempi levy on kyseessä, sitä vaikeampaa siitä on kirjoittaa, UKK:lla vain toimivat kaikki elementit. Suomen metallilevyjen kuningas on tässä. 9 päivän päästä sitten uutta Stam1naa, odotukset ovat todella korkealla, hieman pettynystä aiheuttaneen Rajan jälkeen.

Oho, sijoilla 10.-5. olevat albumit ovat kaikki, Velcraa lukuunottamatta, julkaistu vuonna 2006. Kaiken kaikkiaan melko kehno vuosi siis levyjen osalta...

All-time albums top-25. Part II.

25. The Knife - Silent Shout
24. Ultra Bra - Vesireittejä
23. Viikate - Unholan Urut
22. Diablo - Icaros
21. The Haunted - Versus
20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki
19. Depeche Mode - Violator
18. System Of a Down - Mezmerize
17. Swallow The Sun - Hope

16. Pantera - Vulgar Display of Power (1992)

Pikkupoikana Cowboys From Helliä kuunnelleena kävelin levykauppaan ja ostin yhtyeen toisenkin levyn. Olin ehkä noin 9-vuotias kun tämän levyn hankin ja pääni sekoittui lopullisesti, levy iski samanlaiset fiilikset kuin aikaisempikin ja tämä pikkupoika sortui lopullisesti metallin ihmeelliseen maailmaan, mitään uutta albumi ei edelliseen tuotokseen varsinaisesti tuonut, mutta Vulgar Display Of Power iski kyllä lopullisen tyrmäyksen. Vulgar Display Of Power jatkoi sitä mihin Pantera jäi edellisellä albumillaan, levyn ensimmäinen puolisko on niin tappavan hienoa meininkiä, että huhhu, eikä toinenkaan puolisko paljoa jää jälkeen, varsinkaan levyn päätösbiisinä upeasti toimiva herkistely Hollow.

15. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila? (2007)

Ultra Bran raunioille koottu Scandinavian Music Group aloitti soittamalla perustylsää poprockia, mutta muuttui levy levyltä rauhallisempaan tyyliin, kolmas levy Hölmö Rakkaus & Ylpeä Sydän oli jo oikein hieno, mutta potti räjähti yhtyeen neljännellä levyllä. Sähkökitarat heivattiin osittain pois ja tilalle tuli banjoa, hammondia, lap steelia ym. "countrysoittimia" sekä akustisen kitaran osuus lisääntyi huomattavasti. Muutos toimi niin hienosti, että rakastuin bändiin heti aivan totaalisesti. Joel Melasniemen country/folkmaiset sävellykset ja Terhi Kokkosen laulu luovat todella hienon tunnelman levylle, mitä tuli taas lauantaina Lutakossa todistettua.

14. YUP - Keppijumppaa (2005)

Listalle olisi voinut ottaa melkein kaikki YUP:n levyt, mutta tämä jäi nyt ainokaiseksi. Mietin kovasti Toppatakkeja ja toledon terästä-levyn ja Keppijumppaa-levyn kanssa kumman lopulta laitan, noh päädyin Keppijumppaan, koska se vain on itselleni loppujen lopuksi se "rakkain" YUP-albumi. YUP on bändi, joka ei ole varsinaisesti tehnyt urallaan yhtään huonoa levyä. Keppijumppaa muutti YUP:n soundia takaisin 90-luvun puolivälille jättäen popvivahteet hieman vähemmälle, vaikeammin sulateltavaan suuntaan. Levyllä on vauhtia, mutta välillä osataan myös hieman rauhoittua, molemmat toimivat, itselleni hieman vauhdikkaammat enemmän, mutta toisaalta taas Kaksi lähtee, yksi palaa on yksi levyn hienoimmista biiseistä, tosin kaikkihan ne oikeastaan ovat, 12 kappaletta silkkaa täydellisyyttä. Martikaisen sanoitukset jokainen varmasti tuntee(ja jos ei tunne, niin tutustuu), toimivat tälläkin levyllä hienosti ja luovat taas oman maailmansa levyyn.

13. Muse - Origin Of Symmetry (2001)

Muse petti minut jo toistamiseen viime vuoden Resistance-albumillaan, Absolutionin jälkeen olen odottanut sitä täysosumaa, täydellistä levyä mihin Musella todellakin olisi aineksia, mutta ei. Ei ollut Black Holes & Revelationsista siihen, vaikka kova levy onkin, mutta pohjanoteerauksen Muse teki viime vuoden Resistancella, levy on yksinkertaisesti huono.
Loistavia biisejähän Muse on aina osannut tehdä, mutta ne täydelliset kokonaisuudet puuttuvat, lähimmäksi Muse pääsi mielestäni 2001 julkaistulla Origin of Symmetryllä. Levy on rankkaa tykitystä alusta loppuun, tiukkaa avaruusmausteista rokkia, juuri sitä mihin Musessa rakastuin. Levy alkaa itselleni kovimmalla Muse biisillä, New Bornilla, joka yltyy Matthewn pianolirutusalun jälkeen lopulta huikean vauhdikkaaseen menoon, jota jatkuu albumin alkupuolisko, mutta sitten lopussa ruvetaan jo rauhoittelemaan ja fiilistelemään, ehkä vähän liikaakin, mutta toisaalta, Megalomania aivan uskomattoman hieno fiilistelybiisi, joka toimii levyn viimeisenä kappaleena paremmin kuin hyvin. Origin Of Symmetry on ehkä hieman turhankin korkealla listallani, mutta bändinä Muse merkitsee minulle niin paljon, että sen parasta levyä ei olisi voinut mitenkään jättää listan ulkopuolelle.

12. Pearl Jam - Ten (1991)

Kerran eräs ylä-asteelle mennyt poika oli kuullut Pearl Jam nimeä kantavan yhtyeen olevan jotenkin legendaarinen, noh tämä poika halusi tietenkin tutustua kyseiseen bändiin ja hankki käsiinsä yhtyeen kaksi arvostetuinta lättyä, jotka olivat myös kyseisen bändin 2 ensimmäistä levyä. Ten-nimeä kantava lätty pyörähti käyntiin ja pojalla aukesi suu, vitja mikä ääni kaverilla! "Empä ole ennen moista kuullut", totesi poika. Ja sitten se oli menoa, aluksi ymmärsin vain muutamien biisien päälle, Oncea, Even Flowta, Jeremya ja Releasea tuli luukutettua melko lailla, mutta ajan kuluessa aloin tajuamaan, miksi tätä albumia ylistetään niin paljon ja koko levyn olemus avautui.

11. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti (2002)

Rajaportti on albumi, joka on ollut itselleni todella merkittävä. Sain sen lahjaksi levyn ilmestymisvuoden hieman synkissä merkeissä. Niissä tunnelmissa levy kosketti ja kovaa, Timo Rautiaisella oli sanottavaa, niin kuin levyn avausraitakin kertoo. Helposti ymmärrettävät, mutta todella iskevät sanoitukset pistivät miettimään muutenkin, mutta viimeisen biisin ja sen intron jälkeen itkin. Jäähyväiset kertoivat melkein täysin silloiset ajatukseni. Mutta niin, onhan levy muutenkin ehdotonta suomalaista metalliklassikkoa, yksinkertaiset riffit toimivat vain niin pirun hyvin, vielä nykypäivänäkin. Vaikka levy on pyörinyt soittimessani jo sen 7-vuotta, niin ei siihen kyllästy, levyn pariin tulee palailtua aina silloin tällöin ja se toimii vielä nykypäivänäkin terapiana.

10. Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat (2006)

Top-10 avaa Suomen oma Reign In Blood, Mokoman viides pitkäsoitto, Kuoleman Laulukunnaat. Mokoma räjäytti potin tosiaan kolmannella albumillaan Kurimuksella ja jatkoi menestykestä nousuaan Tämän maailman ruhtinaan hovilla, mutta kolmas Sakara-aikainen levy, Kuoleman Laulukunnaat pisti lopulta luun kurkkuun. Mokoma on aggressiivisempi ja raskaampi kuin ennen. Levy iskee heti rankasti Valapatolla, joka jatkuu blast beattia tottelevalla Ärräpäällä. Todella aggressiivisen alun jälkeen Mokoma rauhoittelee uransa hienoimmalla "slovarilla" Kuu Saa Valtansa Auringolta, minkä jälkeen Annalla jatkaa karjumistaan ehkä raskaimmalla Mokoma biisillä, Pahaa Verta syljetään oikein urakalla. Jo levyn alun puolesta voisi albumin nostaa albumin jalustalle, mutta sama meno jatkuu levyn loppuun asti, tosin vähän perinteisemmällä rässikompilla, päättyen taas todella raskaaseen iskevään Lujaa Tekoa-veisuun, joka on ehkä oma lempparini livenä. Harmi, että yhtyeen nousu katkesi Luihin ja Ytimiin levyyn, joka ei todellakaan ollut huono, mutta kokonaisuus ei ollu yhtä kova kuin edellisissä tuotoksissa. Noh, maaliskuussa uutta lättyä ja toivotaan, että yhtye pystyy samanlaiseen menoon kuin Kurimuksella, TMRH:lla ja Kuoleman Laulukunnailla.

Vitun Juuso ku säveltää liian vaikeita biisejä.
Vitun polyrytmiikka, eihän kukaan voi soittaa niin vaikeita.
Vittu, mää rupeen säveltää.

Ei ainakaan yhteishenkeä puutu :DD

Tein myspace-sivut Typefacelle, käykää tsiigaa!
http://www.myspace.com/typefaceband

Eräällä foorumilla päätettiin listata käyttäjien all-time top-25 albumit. Ekalla viikolla 9 levyä, toisella 7, kolmannella 5, neljännellä 3 ja viimeisellä se ykkönen. Ajattelin sitten heittää tännekin sen listauksen, jos jotain sattuisi vaikka kiinnostamaan. ...tuskin.

On se listaaminen vaan vaikeaa, mutta jonkin näköisen listan lopulta sain kasaan ja ihan tyytyväinen siihen olen. Rokki/metalli painoitteinen tahtoo hieman olla, mutta mukana on kyllä mukavasti muitakin tyylejä. Sanottakoon nyt vielä, että oikeastaan top-10:stä mikä vain levy voisi olla kärjessä. Niinjoo, ja en ole viitsinyt kovin montaa saman artistin levyä listalla laittaa, muuten olisi ollut melko tylsää kun listalla olisi ollut 5 YUP:n levyä jne...

25. The Knife - Silent Shout (2006)

Listan ensimmäinen levy on varmasti myös samalla listan omituisin levy, The Knifen Silent Shout on varmasti myös yksi omituisimmista levyistä, mitä olen koskaan kuunnellut. Levyn omituisuus johtuu sen todella elektronisista ja välillä todella häröistä soundeista, eikä varmasti ole yllätys, että levy ei todellakaan avaudu heti ensimmäisillä kuunteluilla. Itse kumminkin rakastuin alunperin levyn nimibiisiin ja Marble House sinkkuihin, minkä jälkeen hankin koko levyn ja kun levy aukeni lopulta, olin myyty, uskomattoman hieno äänimaailma, johon oman lisänsä tuovat todella omintakeiset laulut. Tätä levyä on todella vaikea kuvailla, se pitää itse kokea.

24. Ultra Bra - Vesireittejä (2000)

Listaltani löytyy 14 kotimaista albumia, joista tässä ensimmäinen. Ultra Brata aloin kuuntelemaan vasta kun se oli lopettanut, eli en kerennyt koskaan nähdä heitä livenä ja tuskin tulen näkemäänkään, koska noin ison kokoonpanon saaminen comeback-kuntoon voi olla melko mahdotonta. Noh kumminkin, Vesireittejä on UB:n paras levy, johtuen varmasti sen monipuolisuudesta. Siinä missä aikaisemmat levyt olivat ehkä tuota tutuinta UB:ta, poppia maustettuna erinäköisillä puhaltimilla ja oikein toimivalla kahden naisen ja kahden miehen vuoro-ja kuorolaululla, Vesireittejä nojaa enemmänkin perinteisiin bändi soittimiin ja yltyy välillä jopa metalliriffeihin, toisaalta taas elektronisiin biitteihin, mutta toisaalta levyltä löytyy myös nuo samat tutut UB elementit.

23. Viikate - Unholan Urut (2005)

Viikate on ollut aina lähellä sydäntäni, listalle olisin voinut laittaa myös jomman kumman Marraskuun lauluista, mutta nyt päädyin Unholan Urkuihin, koska se oli kumminkin se ensimmäinen Viikatteen levy mitä varsinaisesti kuuntelin ja kokonaisuutena se on mielestäni myös tasaisin. Viikatteen rautalankailut ovat varmasti kaikille tuttuja ja tällä levyllä ne näkyvät mielestäni parhaiten, levyllä on vauhtia varmaan enemmän kuin muilla Viikatteen levyillä, mutta silti siitä löytyy se tuttu Kaiho.

22. Diablo - Icaros (2008)

"Booorrn to die, Icaros my only son!" Levyn ykkösbiisistä ei ole epäselvyyttä. Diablon uusin on heidän kovin levy ylivoimaisesti, ainoa levy mikä ei todellakaan hyydy loppuun mennessä vaan kappaleiden taso säilyy todella korkeana. Nygård laulaa ja karjuu paremmin kuin koskaan ennen ja samalla kitaroiden vireitä on laskettu entistä matalemmalle. Utriaisen kitaramelodiat ovat melko tuttuja, mutta toimivat paremmin kuin ennen ja mikä näin rumpalin sai rakastumaan tähän levyyn lopullisesti oli Heikki Malmberg. "Hessulle" annetaan nyt vihdoin enemmän tilaa ja sen tilan hän ottaa tyylikkäästi haltuunsa, uskomattoman monipuolisia ja vaikeita komppeja takova Malmberg pääsee tällä levyllä lähelle jo länsi naapurimme Meshuggahin Haaken polyrytmitasoja. Todella munakasta toimintaa Diablolta! Niinjoo, lopussa tietysti Esko "IsmoLaitela" Kovero lukee merisään ja säikäyttää lopulta kaikki parin minuutin hiljaisuuden jälkeen kiroamalla.

21. The Haunted - Versus (2008)

Monelle muulle Versus on varmasti kova levy, muttei kumminkaan yllä The Dead Eyen tasolle, itselleni asia on juuri toisinpäin, johtuu kylläkin osittain varmasti siitä, että Versus oli se levy, jota ensimmäisenä kuuntelin Hauntedilta ja sen levyn parissa on enemmän muistoja, varsinkin viime kesältä. Täytyy taas todeta että hitto, kyllä ne ruotsalaiset osaa, Hauntedin rässi potkii todella lujaa.

20. Tehosekoitin - Varoittava Esimerkki (1998)

Sitten suomen kaikkien aikojen kovimpaan bändiin. Tehosekoittimella on kolme viiden tähden levyä(peräkkäisinä vuosina ilmestyneet Varoittava Esimerkki, Freak Out ja Rock 'N Roll & Monster Movie Show) + 2 melkein täysiä pointseja hipovaa levyä(Köyhät Syntiset ja Rakkauden Gangsterit), joten oli todella vaikeaa miettiä minkä/mitä niistä listalle laittaisin. Sijalla 20 on siis vuonna 1998 ilmestynyt minun "kultaputken" aloittanut levy. Levy alkaa ja loppuu ehkä itselleni kovimpiin Tehis biiseihin all-time, alkaen rokkaavasti Fiksulla ja Kypsällä ja päättyen todella massiiviseen Luulen niin teokseen, jonka avautuminen kesti todella pitkään, mutta kun se avautui aivan puskista, olin aivan wtf?! Harvoin tulee kokeneeksi niin monia tunnetiloja yhden biisin aikana, tunne oli todella hienoa. Levyllä muodostui Tehiksen varsinainen soundi, puhdasta rokkia asenteella ja lisämausteilla, viulut varsinkin ovat todella paljon esillä tällä levyllä.

19. Depeche Mode - Violator (1990)

Tämän albumin paikkaa mietin varmaan eniten. Periaatteessa Violator voisi olla listan ykkösenä, mutta toisaalta taas ei, noh kumminkin ennustuksena tulevaan, toisin kuin yleinen mielipide on, Depeche Modella on yksi vielä Violatoriakin parempi levy. Violator on viimeinen iloisen 80-luvun albumi, vaikka ilmestyikin 1990, vaikka albumi on melko synkkä, niin itse pidän sitä vielä melko iloisena, ainakin kun vertaa seuraavaan. Levyn 7 ensimmäistä biisiä ovat aivan törkeän kova tasoisia, taso hieman tippuu 2 viimeisellä, mutta ei mielestäni mitenkään pahasti. Kokonaisuutena siis käsittämätön ja mielestäni levyä pitääkin käsitellä kokonaisuutena, vaikka levyltä löytyykin yhtyeen ylivoimaisesti suurimmat hitit(Personal Jesus, Enjoy The Silence ja Policy of Truth). Levyn tempo on hidas verraten 80-luvun DM albumeihin ja tyyli muuttunut hieman rokimmaksi. DM:n soundin kehitys kesti 10 vuotta, mutta kun se viimeinen silaus tuli, DM julkaisi täydellisyyttä.

18. System Of a Down - Mezmerize (2005)

Tykkään sekoilusta musiikista, joten ei varmaan mikään ihme, että juuri SOADin Mezmerize on päässyt listalleni. Sekopäinen albumi, joka sisältää niin humppaa, beatboxia kuin metallia sopivasti sekoitettuna. Serj Tankianin todella persoonallinen lauluääni ja laulutapa täytyy myös nostaa esille tästä sekametelisopasta. Levyllä ei tule yhtään tylsää hetkeä, kun ei todellakaan tiedä mitä seuraavaksi on tulossa, eikä se kangistu kaavoihin mikä on positiivista nykymusiikissa ja mikä parasta, se jaksaa viihdyttää vielä vuosien kuuntelujen jälkeenkin.

17. Swallow The Sun - Hope 2007)

Ah, samaan aikaan niin karua ja kaunista. Hope on mielestäni todella, todella kaunis albumi, jota kuunnellessa voisi päästää vaikka pari kyyneltäkin. Levy alkaa todella kauniisti, STS:n ehkä kovimmalla yksittäisellä vedolla, levyn nimibiisillä ja päättyy todella karuun Doomed to walk the earthiin. Vajaan tunnin mittainen Hope on täynnä synkkiä maisemia kauniilla melodioilla, Mikko Kotamäen örinää maustettuna puhtailla vokaaleilla, Pasi Pasasen tempoon 40 3 iskua minuutissa tuplapedaaleita unohtamatta. Hope on levy, joka kestää kuuntelua, mutta samalla myös levy, joka aukeaa suht. helposti. Eli toisin sanoen, Hope on täydellinen doom-levy.

Olin tuos Mozartia kuuntelee vähän livenä ja sillee, oli aika kova meininki keikalla \,,/ Ei vaan, ohan ne ihan taitavia soittaa, ei siinä.