IRC-Galleria

Kävin aamupäivän koulussa. Kestin hienosti kirurgin luennot siihen asti että alettiin puhua traumatologiasta ja pirstoutuneista luunmurtumista. Syöksyin ulos luokasta. Huomenna olisi ensiapupäivä, suoritetaan lavastetuissa tilanteissa hoitoja. Auto-onnettomuus on yksi ainakin. En minä pysty sinne menemään. En millään.

Kovasti olen koettanut miettiä kuolinimoitukseen tekstiä, mutta ei mikään kuvaa tätä tunnetta tarpeeksi hyvin. Kaikki tuntuu niin teennäisiltä.

On ihana huomata, miten joka päivä Juhan muistolle perustettuun yhteisöön tulee uusia nimiä. Juha oli monelle tärkeä <3Miksi ei olisikaan ollut, niin ihana, kiltti ja lempeä ihminen jättää jälkensä ihan varmasti kaikkiin, kenen kanssa on tekemisissä. En yksin kanna tätä tuskaa.

Kyyneleet on vähentyneet, mutta se kaiverrus tuolla sisällä, se muuttuu vaan pahemmaksi. Miten paljon antaisinkaan siitä, että saisin puhua Juhalle vielä kerran, halata. Mutta ei, en voi enää edes nähdä häntä. Ikinä.