IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Terrorismi suomeen?Tiistai 04.01.2011 10:45

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehdet+Somalian+terroristeilla+yhteyksi%C3%A4+Suomeen/1135262806324

No ei tämä tässä vaiheessa vielä ole huolestuttavaa, mutta tässä on nyt potentiaalia kehittyä sellaiseksi. Eniten minua huolestuttaa se millaiseksi meno voi kehittyä jos tässä maassa tapahtuu jonkinlaista terrorismitoimintaa ko. taholta. Muistellaanpa vähän taaksepäin.

Joensuu 9. marraskuuta 1995. Taisi olla ensimmäinen Joen Yö lähdössä käyntiin. Kävelen illalla torin laidalla. Tori oli kokoontunut täyteen uusnatseja. Natsilippuja liehui porukan keskellä kolme kappaletta. Laskeskelin että siinä olisi noin 500 uusnatsia, vähintään.
Seuraavana päivänä kaikki torin reunalla olevien liikkeiden ikkunat oli potkittu rikki. "Kristalliyö"...

Siitä se alkoi ja sitä kesti noin neljä vuotta. Joensuussa oli vähintään noin 2000 skinheadiä ja uusnatsia. Se on noin 4% koko kaupungin väkiluvusta. Nuoret murrosikäiset pojat katselivat ihaillen tätä porukkaa, ja väkimäärä vaan kasvoi. Illalla oli vaarallista liikkua ulkona. Väkivalta ei rajoittunut vaan ulkomaalaisiin, vaan kaikkiin. Miksi? Koska he pystyivät tekemään mitä he halusivat. Poliisilla ei riittänyt resursseja. Olen nähnyt kuinka poliisi ajaa maijalla karkuun parinkymmenen skinin laumaa. Poliisille tämä oli kova paikka, ja virallisesti heillä oli "tilanne hallinnassa". Ego ei antanut periksi tunnustaa että tilanne oli täysin pois hallinnasta.

Kaverini tuli kouluun hakattuna viikonlopulta. Skini oli tullut vastaan, pysäyttänyt ja sanonut "En pidä kenkiesi väristä" ja hakannut ja potkinut maahan. Normaalia siihen aikaan, valitettavasti.

Joensuun maine rasistisena kaupunkina levisi maailmalle ja muualle suomeen noin vuonna 2000. Siinä vaiheessa kaupunki oli jo rauhoittunut. Suurin osa uusnatseista oli vankilassa tai kuollut, mutta muutama oli myös tajunnut asian järjettömyyden ja yksinkertaisesti tullut järkiinsä. Pari tällaista on minunkin tuttuna. Tatuoitu hakaristein päästä jalkoihin, mutta silti järkeviä jannuja... nykyään.

Mistä tämä alkoi? En tiedä, mutta pidin syynä puhdasta rasismia vaikka minulle väitettiin että syytä on molemmilla puolin. Uskoin sen vasta kun näin itse.

Istuin kahvilla torilla lämpimänä kesäpäivänä ja katselin mietteissäni torin kulman risteystä päin. Normaalia toimintaa taustalla, mies ylittää katua ja auto pysähtyy odottamaan. Sitten mies pysähtyy auton eteen, kääntyy autoa päin, ja jää siihen seisomaan. Tähän minä havahduin. Somalimies tuijottaa punaista urheilullista autoa keskellä suojatietä, ja sekunnit kuluvat. Lopulta auto tööttää, mitään ei tapahdu. Mies autossa avaa ikkunan ja huutaa "Hei anteeksi, mutta voisitteko siirtyä että pääsemme jatkamaan matkaa". Somalimies huutaa kuskia rasistiksi ja että hänellä on oikeus seistä siinä, ja alkaa potkia autoa. En ollut uskoa silmiäni, en todellakaan. Mies nousee autosta jolloin somali lähtee juoksemaan huutaen "rasisti" ja osotellen sormella.

Kaksi instanssia tässä maassa voi antaa luvan liikenteen pysäyttämiseen: Poliisi ja armeija. Luulen että ko. henkilöllä ei ollut valtuuksia toimintaansa kummallakaan. On totta että hänellä on sama oikeus seisoa liikenteen tukkona kun kenellä tahansa, eli ei minkäänlaista.

Joensuu on ollut jo rauhallinen paikka 10 vuotta ja täällä on paljon ulkomaalaisia ja pakolaisia, ja kaikki saa olla pääosin rauhassa. Suurin uhka torilla oli pitkään rasistiset eläkeläiset jotka huutelee "neekerinpaska" pakolaisten perään heilutellen kävelykeppiään (näin kyseisen tapauksen viime kesänä). Silti Joensuussa poliisi ratsasi äskettäin teollisuushallin joka toimi uusnatsien majapaikkana. Kyseinen porukka oli liimaillut tarroja tolppin jossa luki "Monikulttuurisuus on vaarallista lapsille ja lapsenlapsille." http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050311586182_uu.shtml Niitä on taas, ja ne on taas järjestäytymässä, vaikka eivät katukuvassa näykään nykyään.

Mutta entäs jos somalian terroristijärjestö rantautuu suomeen.? Silloin tilanne voisi tulla pahemmaksi kun vuonna -95. Ja sitten on todellakin helvetti irti. En pelkää tätä ainoastaan viattomien pakolaisten puolesta. Pelkään tätä meidän kaikkien puolesta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110312633275_uu.shtml

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.