Sitten tuli puolen vuoden lähes totaalinen tauko voimaharjoittelusta, koska armeijassa ei minun kilpaurheiluani noteerattu millään tavalla. Olin armeijaan mennessä 108-kiloinen, enkä olisi muuten pystynyt suorittamaan varusmiespalvelusta, ellen olisi lopettanut kovaa voimaharjoittelua.
Eräs yliluutnantti kyllä puhui kuinka tietyn tason urheilijat saavat vapaita harjoittelua varten. Kun hain vapaita, minulle ei niitä jostain syystä myönnetty. Ilmeisesti olisi pitänyt olla hiihtäjä tai vaikkapa jalkapalloilija, niin vapaita olisi irronnut. Muistan, kun kävelin kielteisen lomapäätöksen jälkeen alla päin tupaan. Tupakaverit lauloivat "Paljon onnea vaan". Se piristi hieman mieltä. Täytin 20 vuotta.
En ole koskaan syönyt niin paljon kuin armeijan aikana. Keuruulla ruoka oli todella hyvää. Armeijan sapuskoiden lisäksi minulla oli omia eväitäkin yleensä aina mukana.
Kerran joku sanoi minulle ruokailussa, että en mitenkään jaksaisi syödä ottamaani annosta. Söin lautasen tyhjäksi ja näytin tyhjää lautasta, niin samainen tyyppi ei uskonut vieläkään, vaan epäili minun käyneen tyhjentämässä lautasen jonnekin. Ruokailuissa meni juotavaa säännöllisesti neljä isoa peltimukillista, joista kolme mukia oli maitoa ja yksi kotikaljaa.
Yleensä en ole syönyt juurikaan makeisia, mutta armeijan aikaan söin iltaisin välillä viisikin suklaapatukkaa. Kaikesta syömisestä huolimatta painoni laski alimmillaan 97 kiloon.
Katkelma Jättiläisenkaataja-kirjasta:
https://www.bod.fi/kirjakauppa/jaettilaeisenkaataja-kirmo-varvikko-9789528045403
Kirmo Varvikko