IRC-Galleria

”Älä pelkää lihansyöjäkasveja”, sanoit, kun katsoit minuun lautaspupilleillasi. Aivan, miksi ihmeessä pelkäisin omaa varjoani, peilikuvastani puhumattakaan? Olen lihansyöjäkasvi.

Tuolla metsässä makaa kuollut mies, joka vei tiedot mukanaan hautaan. Mitä muuta hän vei? Ei yksikään universumin kaikenkarvaisista ihmiskunnan, saati sitten flooran tai faunan edustajista tiennyt, että vainajan ruumiista löytyi virusten ja bakteerien muodostama uusi sivilisaatio.

Autenttinen hetki. Nuolet alastonta miestä, jonka avohaavoista valuu metamfetamiinia. Ei auta muuta kuin rukoilla, että tämäniltainen valloituksesi olisi HIV-negatiivinen.

Olet niin kaunis, vaikka yön pimeydessä en näe sinua. Päässäni ovat aurinkolasit, joita äsken luulin 3D-laseiksi. Että mitähän helvettiä, eihän meillä ole edes varaa tuollaisiin hienouksiin. Eikä tarvitse ollakaan. Materia on turhaa, meitä ajaa eteenpäin vain suonensisäiset nautinnot. Jos niistä edes kukaan nauttii, mutta reflat kiduttavat addiktin jo valmiiksi ruhjottua rujoa kuin teilipyörä konsanaan. Pakko saada lisää. Harhailen pitkin kaupungin pahamaineisimman lähiön pimeitä katuja. En näe siinä mitään epänormaalia, että kävelen vesisateessa sukkasillani, housujeni vetoketju on auki, enkä totta puhuen edes tiedä tarkalleni, missä olen. Vaellan vain paikasta A paikkaan B vailla todellista päämäärää kuin häkkiin suljettu villieläin. Sitten näen sinut, tai ainakin niin luulin. Tuo likainen ghettoenkeli ei laula kuin seireeni, mutta silti sen lumoava ääni viiltää jumalaisesti tärykalvojani. Leijun ekstaasissa ja vedän nipsuja naamariin raivotautisen elukan vimmalla. Olet kaunis.

Elämä on luotiliivi marsipaaniporsaan päällä. Sokerikuorrutettu sovinistisika leikkii poliisia. Absurdius huipussaan. Tragikomiikka kukkii jalkasilsaakin rehevämmin, eikä punainen pellen nenä naurata
ketään. Eipä, ellet ole niin vahingonilon kyllästämä, että senkat vihamiehesi klyyvarista kirvoittaisivat
sinulta paskaisen naurun. Elämän sirkuksessa vain tirehröörillä on hauskaa, kunnes hänkin ottaa loparit
tai vaihtoehtoisesti heittää veivinsä areenalle. Yleisö poistui kiittämättä saman tien. Ablodeja ei heru.

Miksi makaat lattialla? Muistikuvat eilisestä illasta loistavat poissaolollaan. En tiedä, heräsinkö kello kaksi yöllä vaiko sittenkin iltapäivällä, koska meillä ei ole kelloa. Tai oli meillä, mutta se varastettiin joskus vuonna miekka ja viikate. So what? Aika on vain höyrähtäneiden jauhopäiden keksintö, jota kunnon kansalaiset noudattavat orjallisesti. Me emme suostu laukkaamaan kilpaa ajan kanssa. Aika likvidoi itsensä.

(c) Kommandokaktus