Avaan silmäni kylmänharmaaseen, marraskuiseen sunnuntaiaamuun, mutta minua ei liiemmin väsytä. Vaikka eilen ei tullutkaan valvottua, ärtymykseni kasvaa kellon ollessa puoli yksitoista, eikä seuraavan viikon työkalenteri ainakaan kevennä mieltä.
Täytyy vain huokaista helpotuksesta, että työkaveri palaa pitkältä sairaslomaltaan, eikä se voisi tapahtua paremmalle viikolle. Olisin varmaan ottanut työkkäristä karenssia jos olisin joutunut tämänkin viikon hoitamaan yksin. Onneksi ei tarvinut, mutta minun täytyy todeta, että olen poikki vähän joka suhteessa.
Turkuunkin saatiin ensilumi vasta nyt, vähän marraskuun puolen välin jälkeen, kun se yleensä on sadellut tuossa kuukautta aikaisemmin, mutta nyt ilma tuntuu purevan kylmältä ja talviselta. Valitettavasti se kuitenkin muuttuu jossain vaiheessa loskaksi ja plussakeliksi, todennäköisesti ensi viikon lopulla.
Joulu ollaan tänä vuonna Velkualla Susannan porukoiden luona, mutta uudenvuoden vietosta ei ole vielä varmuutta, koska Susannalla olisi työvuoroja välipäiville. Ajatus, että näkisin vanhempani ja pikkuveljiäni tänä vuonna vain kerran, saa minut raivon partaalle, enkä todellakaan halua lähteä sinne yksin. Täytyy kuitenkin vain todeta taas kerran, että kyseessä on asia, johon en voi mitenkään vaikuttaa.
Taidanpa tästä lähteä ottamaan aamuisen kahvikupin ja miettimään, josko sitä vaikka yrittäisi jotain runontynkää kirjoittaa.
- Kuulintu -