IRC-Galleria

Olenko koskaan sattunut kertomaan sinulle enempää noista katakombeista, joita kutsun koulukseni? Minun kyllä pitäisi, kuinka olen voinut unohtaa? Olen varmaan tulossa pennuksi taas, tiedättehän, miten tyhjäpäisiä nuoret koirat ovat... Sitä kutsutaan meilläpäin dalmaatiaksi, ja on surullista että se on tullut minulle 112 koiranvuoden kypsässä iässä! Ehdinköhän korjata tämän rikkeen nyt? Yritän parhaani.

Joka aamu, kun on kylmää ja liukasta ja niin turkasen pimeää, minä möngin niin surullisen lämpimästä kopastani, venyttelen ja mussutan kaksi kokonaista ja seitsemän kahdeksas osa lenkkimakkaraa, ennen kuin heitän selkääni kauniin tumman ruskean, taskullisen, turkiskauluksisen loimen ja tassuttelen ulos. Olen harkinnut että ostaisin itselleni tennarit, sellaisit hienot ja äärimmäisen trendikkäät, ja tietysti kaikki eri väriä.. Olen aina ollut ÄÄRIMMÄISEN muotitietoinen. Tämän kaiken tehtyäni otan vauhtia, juoksen.. Ja toivottavasti hyppään pelikaanibussin kyytiin. Kuskina on tavallisesti Harri niminen metsähiiriherra, tulemme hyvin toimeen, yleensä, paitsi niinä aamuina kun herään myöhässä enkä ehdi syödä... Olen pyytänyt Harria vaihtamaan deodoranttia, mutta hän on liian itsepäinen!

Pulubussilla matka vie noin tunnin, ja alastulo onkin mitä mielenkiintoisi. Oletko koskaan nähnyt niiden.. kummallisten.. ihmisotuksien vielä kummallisempaa urheilulajia nimeltä mäkkihypy? Siinä on niitä hassuja isoja liukumäkiä. Pelikaanibussien toimitusjohtaja seurasi sitä kerran ja keksi, että bussipysäkeillä ei tarvitsisi pysähtyä, jos matkustajat hyppäisivät lennosta alas liukumäkeen ja pöllähtäisivät sieltä lumihankeen. Niiden rakentamiseen meni aika kauan, mutta ovat ne hienot. Kuitenkin, tunnin jälkeen loikkaan viuuuuuuuuuuu alas ja toivottavasti kierin mäkeä myöten tien varteen. Joskus olen hypännyt ohi, ja usko, pienen koiran on niin kovin vaikea päästä pois valtavien hankien seasta!

Kun eroaa bussipysäkin kohdalla tiestä ja kipittää polkua pitkin vähän matkaa, löytää luolan suuaukon. Sen edessä on iso kyltti jossa lukee "Katakombien Karvakoulu".
Rehtorimme on Eeruskainen, hän on, kuten jo kerroin, ikivanha norsu. Hänellä on loistava muisti, ja hän on ihan fiksukin.. Ja hän polttaa vesipiippua. Joka tunti hän lataa sen ja polttelee sitä sitten korvat heiluen kertoillessaan meille Karun ja Hikarin kaltaisista maista. Olisi hienoa olla joskus yhtä viisas.. Mutta on hän kyllä sovinistikin.
Toinen opettajani on korppi Sinirikko, joka nauraa paljon, ja jonka lempiruokaa tuntuvat olevan porkkanat, ainakin hän tarjoaa niitä kovin ahkerasti. Hän on mukava, paitsi kun emme ole niin innoissame Svenssoneista ja Engelskoista.. Minä olen tarkistanut, eivät nuo edes löydy puhelinluottelelosta! Miksi puhua ihmisistä joita ei ole olemassa?

Luokallani on vain kaksi muuta oppilasta. Toinen on rusakko, nimeltään Cica, ja aika arka tapaus. Hän on porukan uusin pupu, tuli vähän aikaa sitten, ja sitä melkein säikähtää joskus, että kuka puhui, kun hän avaa suunsa. Toinen on lumileopardi, Emuuli, joka on melkoisen pelottava otus.. Jos hermoilet häntä, kutsu häntä vain Miss Markkinasiimaksi, saat sillä paljon anteeksi. Emuuli on ollut Karvakoulussa kauemmin kuin minä, mutta minä, 112 vuoden koiranvuosillani, olen kaikkein vanhin oppilas. En minä siitä tietenkään YLPEÄ ole.. Raskas taakka ja sitä rataa. Mutta silti.

Joka päivä puuskutan ja läähätän ja kapuan sen pahuksen liukumäen 225 porrasta sen pahuksen liukumäen päälle, päästäkseni uudelleen Harrin ja pelikaanibussin kyypiin. Hyvin usein kun pääsen takaisin turvalliseen luolaani menen kellariin ja upotan pääni pirulliseen colaputoukseeni, varsinkin jos Emuuli on leikkinyt kaasupulloillaan..