Oon kyllä selkeästi vapaapäivän tarpeessa, vaikka loman loppumisesta on kulunut vasta viikko. Sen jälkeen töitä onkin sitten tehty 72 tuntia, ilman yhtään vapaapäivää. Vaikka onkin tullut valitusta, että työntekijä nro 91xxxx (eli mä) laitetaan jatkuvasti liian pitkiin vuoroihin ja viikkoihin ilman hyväksyntää ylhäältä. No, tänään sitten olin taas 14h töissä kun olin jostain käsittämättömästä syystä luvannut tuurata jos tarvetta ilmenee. Enkä nukkunut yöllä, kuin hölmönä kuvittelin joutuvani tekemään ainoastaan oman vuoroni ja ehtiväni nukkumaan vielä aamupäivällä. Eli olen nukkunut viimeksi ma-su välisenä yönä. Sitten kun olin ollut töissä 10 tuntia ja kello tuli viisi ja oli vitunmoinen kiire ja kuustoista asiaa jonossa, teki mieli antaa itselleen periksi ja vetää keskellä lattiaa vanhat kunnon itkuraivarit, huutaa etten jaksa ja potkia tavaroita. Mutta en tietenkään itkuraivonnut. Ja nyt ei enää jaksa, torkun tässä sohvalla koneen kanssa ja mietin sinnittelenkö hereillä ja katson Bonesin vai jaksanko mennä nukkumaan. Nukkumaanmeno tosin vaatisi sen, että nousisin tästä ja raahustaisin asunnon toiseen päähän nukkumaan sekä kaivaisin jostain kasetin ja laittaisin videot nauhoittamaan... Ooh the choices...