IRC-Galleria

Miksi elämässä kaiken pitää mennä juuri silloin vituiksi kun alat tottua siihen?
Onko se joku "jumalan" luoma käsikirjoitus joka pistää koko ajan pieniä seipäitä läpi mieleni?
Jos joku saatana tulee kertomaan minulle kohtalosta niin minä teen hänestä valituksen arkkiperkeleiden galaksien väliseen liittoon....
Ja voi jos se kohtalo onkin olemassa ... jonkunhan senkin on täytynyt luoda... Ja sen luojalla jos kenellä on paljon selitettävää minulle ja rautavitoselleni...
ja ne jotka edesauttavat kohtaloni tapahtumista ovat luultavasti tämän suuren käsikirjoittajan pirullisia kätyreitä jotka siittävät tämän suuren käsikirjoittajan suunnitelmat suoraan mieleeni missä ne suodattuvat ajatuksiksi mitkä lopulta tuhoavat viimeisetkin olemuksen rippeeni...
En väitä että koskaan olisin kokonainen ollutkaan... en edes puolikas... Mutta luulin että voisin silti pyrkiä olemaan edes onnellinen... niin pyrinkin... ja tästä palaankin taas ensimmäiseen kysymykseen... Juuri kun totuin olemaan onnellinen joku tulee ja vie sen pois... tai ei edes vienyt... veikkaan että se oli kuitenkin joku muu eikä se joku niiinkuin aina... Joten koskaan en voi olla varma onko onneni viety vai ei ja siksi luultavasti olenkin niin onneton...
elämä on monimutkainen asia ja siksi sitä tuleekin kunnioittaa sillä se on myöskin maailmankaikkeuden suurin massatuhoase...
jos ei olisi elämää en usko että kukaan määrittelisi kuoleman... joten kaikki olisi hyvin ei elämää ei kuolemaa ei ajatuksia.... ei mitään