Ketä käy syyttäminen jos sydämensä itse jäädyttää?
Ketä voi sormella osoittaa jos itse kaataa kahvit syliinsä?
Kuka täällä haluaa ottaa vastuun teoistaan?
Milloin ymmärrämme että kaikki on omaa syytämme?
Ehkä joskus voisi katsoa peiliin.
Ehkä sitten auringonpaistekin näyttää erilaiselta.
Sadepisarat ropisevat kattoon uudella tavalla.
Tuulenvire käy leikkiin hiuksiesi kanssa aivan eri lailla kuin ennen.
Milloin huomaamme että kaikki on katoavaa?
Pian makaamme maan alla kaikki.
Miettien, ehkä olisi kannattanut ottaa elämästä enemmän irti.
Milloin viimeksi kukaan on kiinnittänyt huomiota leskenlehteen?
Tai pilvettömään taivaaseen?
Tai lumen sulamiseen?
Jossain vaiheessa jokainen ymmärtää että onni voi olla näin pienistä asioista kiinni.
Siihen asti he kulkevat masennuksen varjossa, yksin.
Yksi kerrallaan jokaisen tulisi siirtyä aurinkoon.
Ymmärtää elämän pienet onnenlähteet.
Aurinko.
Kukat.
Tuuli.
Minä olen jo täällä.