IRC-Galleria

Yritin sitten äsken purkaa Daimyo-katanaani... ^^'

Mekugit, eli terää tsukassa (kädensija) kiinni pitävät pienet puutapit, sain irti kyllä mutta itse terä ei suostunut lähtemään irti. Joten se homma tyssäsi siihen.

Yritin sitten niitä mekugeja tunkea takaisin. Kyllä minä ne siihen tsukaan sain, mutta samalla omille teilleen karkasi pieni palanen tsukaa koristanutta rauskunnahkaa.

Yllätyin sitten huomatessani että tsuka onkin puuta (mitä 70 e katanalta voi edes odottaa..? -__-') jonka päällä on pieni kaistale sitä rauskun nahkaa. *Huokaisee* Mie en vaan voi huijata tätä maailmaa ja saada hyvää katanaa halvalla.

Mutta, hauskaa oli, sydän hakkasi kun ajattelin että tässä mie nyt puran katanaani kuin mikäkin miekkamies.

Ehkä oli vaan hyvä et se ei onnistunut, en ainakaan rikkonut sitä enempää xD

---

LÖYTYIPÄ MUUTEN TERÄASEKESKUKSESTA HITTO VIE KOKOVALKOINEN KATANA!!!1

...Mie oon AINA halunnu valkoisen katanan. Kaikki on aina mustia tai ruskeita. Valkoinen ois IHANA. Tahtooooo <3

Simpsoneiden sekopää kissanainen on kyllä ihulisydämen arvoinen <3

On hienoa huomata että voi olla onnellinen jostain näinkin pienestä kuin Simpsoneiden katsomisesta. Tässä oon parikymmentä jaksoa tykittänyt alkuillasta lähtien ja todellisuudesta katoaminen uhkaa jälleen pikkuhiljaa. Ehkä miut löydetään jostain nurkasta viikon päästä, naamani keltaiseksi värjänneenä ja kissoja joka paikkaan heitellen.

Kissanainen <3

Jesh, aivoni tuottivat jotain suurta ja mahtavaa: GALLERIA-PELI (A.k.a Maailma On Pieni Paikka).

1. Valitse satunnainen.
2. Ala klikkailla hänelle kommenttia antaneiden ihmisten nickejä
3. Yritä tällä tavalla päästä ihmisen, jonka sinäkin tunnet, nickiin.
4. Taputa itseäsi olalle ja harkitse ulkona käymistä.

MOPP, Maailma On Pieni Paikka.

Juu ja tasan olin eka joka tän pelin keksi. Kyl kyl. Oikeesti xDD

Peli on tarkoitettu tilanteeseen jossa on aivan tavattoman tylsää sillä se vie pitkään.

Kerran olen siinä onnistunut, Tampereelta se lähti ja Joensuuhun päätyi. MOPP.

Yep.

Uusiuusiuusiuusiuusi <3

Katanakatanakatanakatanakatana <3

Jeeee!

Kukapa sai tänään vuoden 2006 virhelyödyn 2-eurosen? Minäpä minä.
Ja minkä arvoinen tämä kolikko ei liene? Ehkäpä SATASEN arvoinen.
Haa.
Haa.
HAAAAAAAA..

Rahaaaaaa~

YAAAAY!!

Rakkautta. Ilman rakkautta ei ole mitään. Ihmiset elävät rakkaudesta eikä ilman rakkautta tapahtuisi mitään. Rakkaus voi olla pientä, rakkaus voi olla suurta. Positiiviset teot ja ajatukset lähtevät rakkaudesta. Rakastaa jotakin niin paljon että suo sille ajatuksensa. Tekee jonkin asian, koska rakastaa sitä tarpeeksi jaksaakseen sen tehdä. Rakkautta on hyvää, rakkautta on huonoa. Kaikki riippuu katsojasta.

Arvostusta. Rakkauden myötä pitäisi tulla arvostus rakkauttaan kohtaan. Arvostus ja ymmärrys, mikään ei ole itsestäänselvää. Kaikkea rakastamaansa tulisi vaalia sillä jos rakkaudelle ei muista antaa arvoa, voi se kadota.

Elämää. Ilman elämää ei ole rakkautta eikä arvostusta. Elämä on kaiken fyysisen lähtökohta. Ilman elämää ei ole mitään fyysistä. Ilman rakkautta ei ole elämää. Ilman arvostusta ei ole elämisen arvoista rakkautta.

Ihmisiä. Ihmiset synnyttävät suurinta rakkautta joka hetki kun elävät. Jokainen rakastaa jotain ja jokaisen tulisi arvostaa ja kunnioittaa rakastamaansa asiaa. Ilman ihmisiä ei ole ihmiselle ominaista rakkautta. Rakkaus on ilman ihmistä, mutta ihminen ei ole ilman rakkautta. Tai jos on, niin ihminen on tyhjä kuori vailla arvostettavaa elämää.

Ystävyyttä. Aito ystävyys on elämän suola. Ihminen on laumaeläin ja ystävyys on ehkäpä suurinta rakkautta mitä elävä biologinen olento voi toista kohtaan tuntea. Ihminen, eläin, ystävyys ei tunne rajoja. Monet puhuvat romanttisen rakkauden olevan suurinta rakkautta, mutta ilman ystävyyttä romanttinenkin rakkaus olisi vain tyhjää intohimoa joka palaa loppuun. Ystävyys hyväksyy ihmisen omana persoonanaan. Ystävyys antaa toivoa, meille kaikille, erikoisimmille ja tavallisimmillekin on ihmisiä, jotka rakastavat ja arvostavat meitä meinä itsenämme. Rakkaus, arvostus ja ystävyys = elämisen arvoinen elämä.

Suklaata. Suklaa, ah, tuo jumalainen turhuuden ilmentymä. Emme tarvitse sitä, emme tarvitse suurinta osaa meillä tälläkin hetkellä olevaa asiaa, mutta silti omistamme sen. Teknologia, kehitys, innovaatiot ovat antaneet meille mahdollisuuden turhuuteen. Suklaa on ihanaa <3

Syvällisyyttä. Ilman syvällisyyttä olisi vain pintaliitoinen elämä jossa ihmiset eivät oikeastaan edes tunne toisiaan. Nimet tiedetään ja puhelinnumerot ovat kännykässä mutta mitä tietäisimme ystävämme sielusta jos emme koskaan toisi esille sisimpämme todellista huutoa. Mitä mieltä me TODELLA olemme niistä tärkeistä asioista.

Tasapainoisuutta. Kun elämä on tasapainossa, kun elämällä on stabiili peruspohja, voimme alkaa kukin rakentaa omaa yksilökohtaista seikkailuamme jota kutsutaan myös elämäksi. Tasapainoisuus ei tarkoita sielun ja mielikuvituksen sitomista. Se tarkoittaa näiden tukemista, näiden mahdollistamista kasvamaan täyteen mittaansa. Kun on pohja, jolle pudota jos jokin menee vikaan, on helpompi alkaa taas nousta ylöspäin.

Rauhallisuutta. Joskus on oltava vakava. On ihmisten vastuulla pitää huoli tästä maapallosta, kodistamme. Emme ole tämän maailman herroja, jotka saavat tehdä mitä haluavat. Rauhallisuus voi helpottaa vaikeiden päätösten tekemistä ja suurten asioiden pohdintaa.

Sitä tunnetta, kun tietää että kaikki on hyvin.
Sitä tunnetta, kun tietää että kaikilla muillakin on kaikki hyvin.
Sitä tunnetta, kun tietää olevansa rakastettu.
Sitä tunnetta, kun ymmärtää rakkauden arvon.
Sitä tunnetta, kun huomaa uskaltavansa rakastaa.

Rakkautta.

Rakkaus + arvostus + ystävyys + omana itsenään oleminen = elämisen arvoinen elämä

Yksi päivä Joensuussa ja kamala kurkkutauti. Perhana. Kuumettakin vois tuntua nousevan. Kurkkuni on tulessa, eipä onneks ota päähän tai mitään.

A. Mie kirjotan tänne tunnin välein.
B. Äsken mie soitin Krisseä täysillä ja kävelin kannettavani kanssa talossa ja Minkki alko soittaa omaa musiikkiaan siihen päälle. Battle of the bands? O.o
C. Pasianssimaratoni.

...Vois hankkia töitä xD

Äh... Miun larppaustaitojani on kehuttu monesta suunnasta... Oisko se sitten totta..? Kyllä mie eläytyä osaan, sen mie tiedän... Varsinkin hyvässä seurassa jossa uskaltaa eläytyä!

Damion~ Rakas veljeni, toivottavasti viihdyt vampyyrina *bwaahahahahahaha!!!*
Lucas~ Pikku parka, ihan toimetonna joudut kulkemaan ikuisuuden läpi.
Raphael~ Toivon että tukehdut.
Xakara~ Hautausmaalla tavataan.
Rain~ ...Voi pientä *potkaisee sitä päähän*
Death~ Eläkä enää ikinä töni minua pöytään!
Alexandré~ Minen panis sinua.
Emilie~ Ja nyt takaisin ulos siitä!
Lothair~ Oi armas herrani, tervemenoa helvettiin..

Kyl, tapoin oman pomoni, Lothairin. Mie olin totaalisesti menettänyt luottamukseni koko heppuun, jota mie eniten tässä maailmassa arvostin. Tyyppi ei tiennyt mistään mitään ja jotenkin piti testata että toimiko mahtava riittimme eli olimmeko me vampyyrit saaneet jumalten voimat? Minä sitten survaisin sen tikarin Lothairin rinnan läpi ja siihenhän se kuoli. Hah.

Ainut tyyppi jonka kanssa miulla oli jotain lämpimiä tunteita koko pelin aikana oli Lucas. Meillä oli aikalailla sama päämäärä, selvittää oppi-isämme Julianin kohtalo. Ainut, Lucas tahtoi tappaa hänet, minä tahdoin löytää hänen tappajansa ja kostaa. Tai jotain. Lucas oli suloinen poika, oikeasti, minä pelastin hänen henkensäkin yhdessä vaiheessa. Se oli hiukan luontoani vastaan, en vieläkään tiedä että miksi tein sen... Kaipa minä pidin hänestä... Vähän.

Mutta olihan minulla oikein kuumia tunteita rakkaan veljeni Damionin kanssa. Pääsin jopa harjoittelemaan fritsujen tekoa kun muutin hänet vampyyriksi. Hah. Serves him right.

Suurimman osan pelistä minä vain tappelin. Raphaelin kanssa otin yhteen, Death tuli tekemään mustelman persauksiini kun tönäisi minut pöytään, Damionin kanssa toistemme kurkuissa oltiin koko ajan kun hän sai selville todellisen henkilöllisyyteni ja Xakaran minä tahdoin kuristaa.

Kaikki muut tyypit olivat aika yksi ja sama minulle, ei mitään sen kummempia tunnesiteitä. Alexandré olisi voinut löytää itsensä maan alta tosin. En ole homoseksuaali. Ei hänkään, mutta sensuuntaisia vihjailuja tuli kyllä. Perhana.

Elämäni on turhaa. Mitä ihmettä minä voin tehdä nyt? Kaikki on ohi, Julian ei palaa eikä järjestömme voi enää toimia. Aika paskempi juttu.

---

Siinäpä Christianin ajatuksia. Mie niin arvostan kaikkia vampyyrilarpin pelaajia. Heidän ansioistaan mie pystyin pelaamaan elämäni parhaan pelin. Mie todellakin tahdon uudestaan. Christianin on jatkettava elämää. Christian <3

Kiitos kaikille <3

Tian ja Lucas on kyllä paras pari.

Splash Backissa level 19 ^^

Ei muuten, mut mie oon aina ennen ollu tosi onneton tumpelo sen pelin kanssa, ehkä jonnekin kutostasolle parhaimmillani päässy. Mut kiitos Möhkön (eli sen, et mie kyttäsin sen selän takana ko se sitä pelasi), mie opin sen taktiikan. Nyt vaan vielä paremmaksi yrittämään!

*katoaa*