Kadonneen luulin nallen tään hetken lapsuuden jälleen nään.
Ystävää mä kalliimpaa koskaan en kai saa. Vaikka
sattui niin kun me riideltiin sille kohta jo naurettiiin..
Vaikka riideltiin, vaikka sattuin niin kohta yhdessä naurettiin.
Nyt ymmärrän: Sua tunne en oot silmissäin melkein aikuinen tiedän
vain että kaikki muuttuu: Yksin mä jään.."
toi on soinnu koko päivän pääs.. ko menneet pyörii mieles...
ettinny taas naruu ja koittannu osaanko viel hirttosolmun.. ja kylhän sen viel osaan..
olis tehny mieli ripustaa se kattoon ja mennä jatkeeks mut, ei oo vaan mitään syytä tehä
ittelle mitään sellasta ja uskon siihen että tän pimeyden jälkeen tulee viellä valoa ja että
alamäki muuttuu ylämäeksi ja että paha muuttuu hyväksi...