IRC-Galleria

Muistan istuneeni lattialla nojautuen samalla puista sängynlaitaa vasten. Ympärilläni avautuva näkymä oli etäisesti tuttu, kuin jostakin muistojeni perimmäisestä nurkkauksesta temmattu. En osannut juuri sillä hetkellä sanoa missä olin tai miten olin sinne joutunut. Näin vain vanhanaikaisen pöydän ja ylös parvelle johtavat portaat. Näkymä oli mitä ihmeellisin ja sen sisällään pitämät äänet terästivät tarkkaavaisuuteni äärimmilleen; en ollut yksin. Tunsin sen vaikkei lisäkseni ollut läsnä ainoatakaan elävää sielua. Tiesin,yhtä varmasti kuin oman olemassaoloni, että vieressäni oli joku. Hän istui aivan lähella minua, oikealla puolellani. Lähes kiinni kyljessäni. En nähnyt häntä, en havainnut aistein jotka ovat meille ihmisille niin olennaisia.Tiesin vain hänen olevan siinä: En tarvinnut silmiä nähdäkseni miltä hän näytti enkä korvia kuullakseni hänen sanansa.
Tyttö oli nuori, enintään viiden kuuden vanha. Hänen kauniita, pisamaisia kasvojaan kehystivät tuuheat suklaanruskeat kiharat, jotka vuolaina laskeutuen yli hänen olkapäidensä tekivät tästä erityisen sievän. Yllään hänellä oli juhlallinen valkea mekko jota koristivat erilaiset röyhelöt ja leikkaukset.Mustat kiiltävänahkaiset kengät kruunasivat koko asukokonaisuuden. Tuo henkeäsalpaavan kaunis näky oli kuin suoraan 1800-luvulta .
Niin omituiselta kuin tämä kaikki kuulostaakin, en tuntenut pelkoa.En halunnut hänen lähtevän pois, sillä tunsin jonkinlaista selittämätöntä lohtua. Yhtäkkiä ovi avautui ja joku tuli sisään.Samaisella hetkellä kuulin kovan paukahduksen ja silmäni sokaisi mitä kirkkain valonvälähdys. Tyttö oli poissa....
Eikä hän senkoommin enää ilmestynyt luokseni.