IRC-Galleria

Tarina Elämän Paskuudesta VOL. 2:


Hän herää aamulla puhelimen vaimeaan piippaukseen silmäluomien hitaasti väristen auki ja tuskanhien virratessa otsaa pitkin. Hän muistaa hiljalleen viime illan tapahtumat, jotka eivät perinteen mukaan kovin tasokkaita olleet, hänen käsillään taisi käydä muutakin, kuin Siwan kauppakassit. Tässä vaiheessa hänen silmäkulmiinsa muodostuu haalean kitkerät kyyneleet, jotka johtuvat siitä, että niissä on enemmän tinneriä, kuin vettä. Hengittäminen tuntuu herätessä niin raskaalta ja vaikelta, että siihen täytyy keskittyä fyysisesti ja henkisesti täydellisesti, joka hengenveto muistuttaa maailmanloppua ja hän voi tarkasti kuulla keuhkojen kamppailemisen väsymyksen kanssa. Tässä vaiheessa hän miettii lähes itkien, että uskaltaako edes katsoa puhelimeensa saapuneita viestejä, se voisi tarkoittaa elintoimintojen täydellistä pysähtymistä ja akuuttia järkytystä. Lähetetyt Viestit-kansio on taasen varma itsemurha, ja sen hän tietää syvällä sisimmässään. Tänä aamuna ei edes Jeesus pelasta häpeältä.

Hän päättää kiskaista härkää sarvista ja ottaa kerrankin vastuun viime illan viestittelyistään, puhelimeen on kurkattava! Hänen väsynyt ja voimaton ruumiinsa on aivan liian heikko liikkuakseen yhtään mihinkään, ainoastaan pään kääntäminen on mahdollista tässä helvetillisessä olotilassa puhelimen käteen saamiseksi. Hän kääntää päätänsä tyynyllä vasemmalle, mikä tuntuu jo mahtavalta uroteolta ja vihdoin hän pystyy sumeasti näkemään puhelimen. Hänen taistelutahtonsa on valtava, hänellä ei ole voimia nostaa päätänsä tyynystä, joten hän raahaa päätänsä tyynyn pinnalla eteenpäin, kuin uljas troolari konsanaan. Hän tuntee, kuinka tyynyn karhea pinta ruhjoo jo hänen valmiiksi huonoa ihoaan ja tuntuu siltä, kuin finnit olisivat perunoita, joita revitään pellosta pois oikein isolla kädellä. Vihdoin hän saa heikon otteen puhelimesta puolilahoilla hampaillaan kynnettyään tyynyllä 15cm eteenpäin ja olo on samanlainen, kuin perseeseen olisi tungettu naapurin mummon laskuvarjon kokoinen sateenvarjo, jota olisi avattu ja suljettu kaksikymmentä railakasta minuuttia yhtäsoittoon. Tässä vaiheessa ei enää haittaa sekään, että hän on sattunut myös yöllä kusemaan housuunsa, koska näki unia taas tinnerihöyryissä pienestä puutarhalähteestä.

Tässä vaiheessa tuntuu siltä, kuin kuolema lähestyisi sykäys sykäykseltä ja hän on yhtä eloisa, kuin vanhus viagrapurkin jälkeen. Hänen tarvitsee nyt tehdä se viimeinen ponnistus saadakseen puhelimen käteensä, siinä on vain se vaara, että paskat saattavat tulla housuun oikein ryminällä tässä pinnistyksen multihuipennus kohdassa, mutta se riski on vain otettava. Hän heijaa päätänsä edes takaisin tyynyllä puhelin hampaissaan ja laskee kolmeen, todellinen KISKAISU lähtee verenhimoisen irvistyksen saattelemana ja peitto suorastaan hulmuaa, kuin hirmumyrskyssä, kun darrapaskat lentävät ulisten sängyn laidan yli uusille laminaateille, kuin vappuserpentiinit konsanaan. Mutta mikä tärkeintä, puhelin on viimein hänen kädessään ja olo on suoraan sanoen huojentunut. Kuset alla, paskat housuissa ja hänellä on olo kuin ihmisellä, joka olisi kussut tai paskonut housuun. Hän tietää, että viestien lukeminen vaatii tahtojen taistelua, mutta ei ole enää yhtään niin varma, että uskaltaako hän kurkistaa kumminkaan Saapuneet Viestit-kansioon. Mutta hän tekee sen, minkä miehen täytyy tehdä. Hän haluaa kerrankin olla elämässään se uljas ori.

Käsi vapisten hän raahaa puhelinta naamansa lähelleen, että saisi nähdä, mitä hänelle on oikein aamun darratunteina lähetelty. Taistelu on ollut aivan valtava tähän mennessä, että saisi puhelimen käsiinsä, hän on todellisen jännittynyt, kuin isänsä pornokasetin löytänyt pikkupoika. Onnistumisen kyyneleet alkavat valumaan hänen poskiaan pitkin puhelimen ruudun lähestyessä hänen kasvojaan.. Vihdoin hän näkisi, mitä hän on oikein lähettänyt yöllisen kiiman aikana ja itsehäpeä alkaa pikku hiljaa tuntumaan takaraivon aivokeskuksessa. Mutta, MITÄHÄN VITTUA! Tätä hän toistaa epäuskoissaan seuraavat kymmenen minuuttia ripulin pulputessa, kuin Pompejista konsanaan ja sänky peittyy tästä ruskean laavan virrasta sulkijalihaksen petettyä liiallisen lihasjännityksen takia. Hän ei voi uskoa tätä todeksi, kuoleman henkäykset alkavatkin muuttua nyt todeksi. Vain sinetöinti puuttuisi huoneen ovesta, niin tämä sänky olisi hänen hautansa. Hän ei ole saanutkaan yhtään viestiä. Ääni, minkä hän oli tunti sitten kuullut, oli ollut vain akkuvirran loppumismerkki.

Hän diagnisoi tilannetta ankeutuneessa mielessään ja lopulta itkien tajuaa, että hänellä on tänään kuuluisa semiparanoidi-darra. Jumala häntä auttakoon.

UUTISIA UUTISIA!

Tässä on nyt uusia biisejä kyselty ja ilmoitan ystävällisesti, että niitä on kyllä tulossa pian! Koulussa on nyt koeviikko alkamassa ja sen takia en kerkeä aivan heti nauhoittamaan, vaikka haluaisinkin. Väärinkäsityksten välttämiseksi haluan vielä mainita, että en todellakaan ole ahkera opiskelija ja kokeisiin en edes vanhan perinteen mukaan lue, mutta muu hälinä ja helinä vie tällä viikolla aikaa, anteeksi siitä.

Rehellisesti voin kertoa, että biisejä on ilmestymässä kaksi ja en niitä samaan aikaan Mikseriin änkeä, pidän pienen tauon niiden ilmestymisien välillä tietyistä syistä. Olkaa niin kilttejä ja jaksakaa odottaa, että en ihan polta itseäni loppuun, mikä nyt ei ole edes kovin mahdollista tällä elämänrytmillä. Mutta, silti.

Biisit jatkavat aggressiivista linjaa, koska en jaksa alkaa tekemään tekopyhää paskaa, jossa en olisi oma itseni ja joka olisi aivan liian tekotaiteellista. Joten, älkää pyytäkö tyylinvaihtoa, koska sellaista ei tule tapahtumaan, ainakaan tässä lähiaikoina, ehkä sitten joskus myöhemmin. Katsotaan nyt, mihin se kaarnalaiva oikein purjehtii näillä elämän myrskyisillä vesillä.

Mutta siirrytääs nyt taas vähän muihin asioihin. Kaikkea hienoa ja ihmeellistä tulee tapahtumaan tässä lähiaikoina noiden uusien biisien lisäksi, esimerkiksi täytän kohta sen maagiset 18-vuotta, videopäiväkirjaa alkaa taas ilmestymään säännöllisesti ja vastaavaa. Eli nyt tämä elämä on saanut aivan uutta puhtia arkeen, enää tässä ihmeellisyyksien keskeltä puuttuisi se, että saisin pitkän seurustelusuhteen aikaiseksi. Mutta, ei nyt sentään toivota liikoja tai mahdottomuuksia.

Lopuksi sitten, jos sinulle tulee jotain aivan mahdottoman tärkeää asiaa, niin kysy joko gallerian, sähköpostin tai messengerin kautta. Mutta ole kiltti, äläkä lisää minua meseen sanoaksesi "Moi!" tai "Mitä kuuluu?" kerran vuodessa, voit hoitaa sen nimittäin ihan tämän galleriankin kautta.

Ei tässä enää ihmeempiä, pidetään homma liikkeessä ja minä jatkan tämän päiväkirjan päivittelyä säännöllisesti, aina kun vain fiilis tulee jotain tänne mussuttaa. Ja videopäiväkirjat, ne tulevat olemaan sitten jotain aivan älyttömän mielenkiintoista ja spesiaalia. Kuulumisiin!

Jees, eli on taas aika kirjoittaa tänne päiväkirjaan jotain, kun onhan tästä jo aikaa, kun jotain järkevää tai edes vähän kiinnostavaa sain purettua syvältä sielustani. Fiilikset lähteä kirjoittamaan tätä tekstiä ovat yllättävän hyvät, nyt en kirjoita tänne vitutuksen alaisena, vaan ihan muuten vain rennolla otteella.

Elikkä, aloitetaampas taas näillä muusiikkiasioilla, kun niistä ei voi koskaan puhua liikaa. Huomenna ilmestyy jälleen uusi biisi Mikseriin (www.Mikseri.net/Lyriikka), joka on enemmänkin sessari ja tehty huumomielessä, kuin tosissaan ja sen kyllä huomaa, varsinkin lyriikoista. Täysimittainen viisu kumminkin luvassa, vähän erilaisempaa materiaalia (itseironiaa ei ole säästelty), kuin mitä olen aikaisemmin tuonne artistisivulleni laittanut. Kappalehan kertoo miehestä, joka on epäonnistunut kaikissa suhteissaan ja silti jaksaa vain yrittää (aihe on varmasti käsitelty monta kertaa useissa eri biiseissä, mutta ei tällä tavalla). Jälleen kerran hän on rakastunut, yllätys yllätys, kertoo samalla vähän tunteistaan ja miten tämä tyttö/nainen on hänen yrityksiinsä suhtautunut, eli sellaista tavaraa tiedossa tällä kertaa. Biisissä on jopa laulukertsi, ensimmäistä kertaa koko säälittävän historiani aikana!

Sitten voisi taas puhua vähän arkipäiväisemmistä asioista, kuten tämän hetkisestä olotilastani ja elämästäni, joka on aina yhtä vuoristorataa ensimmäisessä vaunussa istuttuna. Tosin, tällä kertaa olotila on mitä parhain pitkästä aikaa, naisasiatkin ovat jotenkin kunnossa (tosin mitään juttua ei ole oikein ollutkaan, mikä nyt ei ole normaalista poikkeavaa)! Lukio on kyllä täysin perseestä ja se saa pientä vitutusta pintaan, mutta kuka nyt pikkuasioista jaksaisi stressata? Tällä hetkellä musiikkihommat menevät paremmin, kuin koskaan (saanut paljon materiaalia kasaan pienessä ajassa), mukava autoprojektikin alla, jossa olisi tarkoitus saada kohtalainen äänentoisto väsättyä ja muutenkin elämä on ihan kivaa, toistaiseksi.

Tässä on kyllä pitkään mietitty kavereiden kanssa sitä täydellisen elämän reseptiä ja ollaan kerta toisensa jälkeen päädytty siihen, että muija olisi aluksi tosi kiva juttu, hyvä tukku käteistä lompakoon, hyvät tulevaisuuden näkymät työ-/opiskelupaikan suhteen ja kiva asunto kaupungista. Siinä se yksinkertaisuudessaan, muuta en pyydä tältä elämältä.

NP: Leevi and the Leavings - Nainen Toiselta Planeetalta

Nostä Käsi Ylös - biisi poistettu Mikseristä tekijänoikeus epäselvyyksien takia. Biisin saa minulta halutessaan mesen tai ircin kautta.

Tilalle laitoin Mikseriin Kadonnut Sinfonia - kappaleen, joka on ollut arkistojen kätköissä jo jonkin aikaa ja nyt on sen hetki ilmestyä kirkkaaseen päivänvaloon! Biisi kertoo vähän syvemmin ihmisten välinpitämättömyydestä toisiaan kohtaan ja mihin suuntaan tätä menoa ollaan oikein menossa. Ilman sen suurempia puheita tai esittelyjä, kurkkailkaapas artistisivulleni!

Ehtoota, te kaikki aktiiviset päiväkirjani lukijat! Päätinpä taas jotain paskaa tänne kirjoittaa, kun ei tässä ole oikein muutakaan tekemistä, kuin viihdyttää itseään.

Niin, eilen nauhoittelin tuossa uuden biisin, jonka sain saman tien läimäistyä tuonne Mikseriin (www.Mikseri.net/Lyriikka), biisin nimihän oli Nosta Käsi Ylös. Biisi on erityinen sen takia, että sen kirjoittamisessa ei mennyt kovinkaan kauan, kun inspiraatio otti miehestä vallan. Itse biisistähän kerroin jo viime päiväkirjamerkinnässä, että lukaiskaapas sieltä. Vituttaa vain se, että biitin bassolinja särkee ääntä ja kaikista miksausyrityksistä huolimatta en saanut äänen särkemistä poistettua. Mutta tuollaiset nyt ovat vain kauneusvirheitä!

Muuten tässä aika normipäivä tulossa, kaupassa pitäisi käydä, chillata sen edessä pari tuntia, sitten katsoa televisiota ja mennä nukkumaan. Eipä tämä elämä osaa taas yllättää yhtään, viikonloppukin tekee tulojaan ja se menee kokonaan kotona istuessa. Pidetään homma liikkeellä, ainakin tämän päiväkirjan osalta.

Näin ne päivät vain kuluvat huomaamattaan, viime päiväkirja merkinnästä on jo huimat kahdeksan päivää tai jotain vastaavaa. Paljon on asioita tapahtunut tässä pienessä ajassa, tunteita tullut ja mennyt. Pääasiassa mennyt, mikä on vain hyvä asia, alkavat asiat taas pitkästä aikaa kirkastua entiseen loistoonsa. On ollut niin paljon muita aktiviteetteja, että ei ole mitään muuta edes kerennyt miettimään, varsinkaan naisia. Tunteet ovat taas nollapisteessä, toivottavasti jossain vaiheessa (ei kumminkaan ihan pian) tulee joku mukava tyttö vastaan, mikä on hyvin epätodennäköistä, kun minusta puhutaan.

Mutta lopetetaanpas taas tämä paskan jauhaminen ja siirrytään sitten niihin oikeisiin asioihin. Eli, tässä on tullut nyt kirjoiteltua uusia biisejä valmiiksi, kun luovuus on ottanut miehestä täyden vallan ja tekstiä on ilmestynyt, kuin tyhjästä. Huomenna nauhoittelen Nosta Käsi Ylös-biisin ja se saatta myös ilmestyä saman tien Mikseriin, jos nyt tosiaan saan sen täysin valmiiksi huomenna. Biisi kertoo miehestä, jolla kaikki menee aivan päin helvettiä, hän menettää huoltajuuden lapsistaan ja sortuu alkoholismiin, luonnollisesti. Yllätys kyllä, häneen on biisissä kumminkin helppo samaistua, toisessa versessä kerron "omasta" näkökulmasta miehen tilanteesta, tietenkin fiktiivisessä muodossa. Eli sellaista tiedossa tällä kertaa.

Myös koulu on alkanut jotenkin maistumaan, siis en todellakaan siellä mielelläni käy ja koko paska ei kiinnosta yhtään, mutta tähän asti kaikki mennyt yllättävän hyvin sielläkin. Uskoa kuitenkin löytyy, että koeviikko menee tällä kertaa kunnialla läpi. Tosin, taas tulee varmaankin koulukavereiden kesken kilpailu, että kuka lukee vähiten kokeisiin ja minullahan on aina tapana voittaa se. Ei sillä, että ei pari koulukaveria olisi antanut hyvää vastusta.

Nyt, kun on tämän alkusyksyn stressi ja pahin masis on ohi, niin voi keskittyä loppuvuoteen ihan kunnolla ja saa nähdä, mitä se tuo oikein tullessaan. Toivottavasti jotain hyvää, kerrankin.

VITTU! Näin positiivisissa merkeissä aloitan tämänkin päiväkirjamerkinnän, kun kaikkihan menee jälleen päin helvettiä, tarkoitus ei ollut todellakaan yllättää tällä tiedolla ketään. Eniten vituttaa, kun olen jäänyt koukkuun tähän päiväkirja nyyhkyttämiseen, osittain tämä on kyllä itseironiaa, jos joku ei ole sitä vielä oikein tajunnut. Toisaalta, kyllä tässä totuuksiakin joutuu kertomaan tästä rotan elämästä. Vituttaa, kun ei mikään onnistu koskaan, oli kyse mistä tahansa ja olo on kuin sirkuspellellä, joka ei naurata ketään. Paitsi tämä elämä kyllä naurattaa jo sen paskuudessa ja epäonnistumisessa mitattuna.

Kavereiden kanssa ollaan tässä mietitty, että miten elämä osaakin olla näin ankeaa ja mautonta, suoraan sanottuna täysin perseestä. Miten joku vie sormia napsauttamalla kaikki naiset ja itselle jää se kuuluisa Kyllikki käteen, kirjaimellisesti käteen. Varmaan se ulkonäkö on yksi merkittävä tekijä tässä hommassa, kilpailijoita on aivan liikaa, komeita sellaisia siis. Itse kun et omista sitä hyvää ulkonäköä ja sinua on kysytty useasti Linnanmäen kummitusjunaan töihin. Luonteella ei ole paskaakaan väliä, ehkä sitten myöhemmässä vaiheessa, kun on edes päässyt seurustelemaan, mutta eipä sillä luonteella paljon juhlita, jos ulkonäön takia ei edes pääse tutustumaan naisiin. Kavereita kyllä on paljon, siis naispuolisia sellaisia, mutta se vituttaa varmaan juuri eniten, kun kukaan ei kiinnostu mitenkään muuten kuin kaverina. Eikä vielä tässä vaiheessa halua rahalla alkaa maksamaan seurusteluhetkistä, koska silloin todella jo pystyisin säälimään jopa itseäni. Se on kyllä väistämättä edessä jossain vaiheessa, kun tarpeeksi turhautuu ja käy vituttamaan koko paska totaalisesti. Pyydän, kertokaa joku rantaleijona ja seurustelusuhteiden kuningas, miten hoidatte asianne? En ole nyt etsimässä mitään yhden illan juttuja, vaikka pikku hiljaa alkavat nekin kiinnostamaan vain enemmän. Tuskin kyllä niistäkään mitään tulisi, koska naamasi kelpaa ainoastaan eteisen matoksi ja sylkykupiksi.

Yleensähän se homma menee niin, että kiinnostut jostain tytöstä (tässä vaiheessa olet hyppäämässä epätoivon suureen ja syvään kuiluun), teet kaikkesi hänen takiaan, olet maailman mukavin ja ihanin ihminen hänelle. Kiinnostus vain kasvaa kasvamistaan ja hupsista, kuinkas siinä sitten käykään. Tyttöähän ei kiinnosta hevon vittuakaan kaltaisesi luuseri, jolla kädet ovat kuin Mikki Hiirellä ja naama kuin pohjaan palanut kesäkeitto. Tässä vaiheessa tulevat ne unettomat yöt, jolloin mietit omaa paskuuttasi maailman tappiin asti. Lopulta koko tilanne alkaa huvittamaan, naurat jopa itsellesi peilin edessä, ennen naamasi takia, nyt elämäsi. Paskuuden multihuipennuksen kruunaa se, että tyttö josta olet ollut kiinnostunut alkaa parin viikon sisällä seurustelemaan jonkun muun kanssa. Tilanteen paskamaisuutta lisää vielä se, että tiedän hänen äijän olevan täysi kusipää, joka saa kenet vain haluaa ja tiedät olevasi sata kertaa parempi, kuin hän (tietenkin valehtelet vain itsellesi, koska olet luuseri). Lopulta päädyt siihen, että haluat olla vain yksin, pitää kavereiden kanssa hauskaa silloin tällöin ja miettiä elämän epäreiluutta.

Nopeasti laskettuna itselläni on takana noin 14:sta epäonnistunutta suhdetta, joissa itseäni on viety kirjaimellisesti, kuin litran mittaa ja olen tehnyt itsestäni kunnon idiootin joka kerta, jopa naapurin pikkulapset heittelevät kävyillä ja nauravat paskaisesti päälle, kun astun ovesta ulos. Ihan hyvä saldo kieltämättä, kun miettii, että en ole koskaan jättänyt ketään (tällä naamalla ja kropalla siihen ei ole varaa, uskokaa pois) ja suhteiden kestot ovat olleet muutamasta päivästä kuukauteen. Onpahan silti ollut jotain, perkele! Loppu yhteenvetona totean, että usko on mennyt täysin koko paskaan aikoja sitten, en jaksa enää alkaa leikkimään ihmissuhteiden kanssa, koska niistä ei kirjaimellisesti tule hevon vittuakaan, aina sinua vain kusetetaan. Parempi olla vain yksin tämän tietokoneen kanssa tässä pimeässä maailmassa, nyyh.

Rakkautta ei ole olemassakaan.

np: Eino Antiwäkki - Onneton Tapaus

Ah, tätä masennuksen ihmeellistä voimaa, jotenkin jaksaa tehdä asioitakin paljon enemmän, yllätys kyllä. Olisipa tämä masis aina seuranani, ei tarvitsisi olla sentään yksin.

Sain tänään tämän huoneenkin aivan uuteen kuntoon, nyt on helvetin hyvä nauhoitella ja äänenlaatukin on huomattavasti parempaa, liikkumatilaakin tuli lisää.

Kaiken tämän paskan keskellä olen jopa **********. On tämä elämä niin ihmeellistä.

Kuinka kauan sitä tunnetta voi pitää sisällään sanomatta sitä? Vaikka tiedät, että sanomalla sen teet itsesi vain naurunalaiseksi ja nolous on liian kepeä sana kuvaamaan järjestämääsi tilannetta. Toisaalta, onko sinulla edes mitään menetettävää, koska maine on mennyt aikoja sitten ja yrittänyttähän ei laiteta? Epäonnistumiseen kaikki päättyy joka tapauksessa, teoistasi huolimatta.

Epävarmuus on se kaikista pahin näissä asioissa, et tiedä mitä teet ja sitten kun teet, mokaat tottakai kaiken. Toisaalta tämä on mielenkiintoista jopa itsellenikin, oikein jännittää, että kuinka päin persettä kaikki tulee kumminkin menemään tälläkin kertaa. Naurattaa jo tämä olotilakin, miten ihminen pystyykin avautumaan muutamassa päivässä näin paljon gallerian päiväkirjaan? Tästä on tullut oikeasti se nopea reitti itseironiaan.

Tosin, tämä tunne pitäisi purkaa hyvinkin äkkiä pois, ennen kuin se muuttuu vain vihaksi, katkeruudeksi ja negatiivisuudeksi pään sisällä.

Mutta asiasta toiseen, huomenna pitäisi saada uusi järjestys tähän perkeeleen huoneeseen, kun kaiken tämän paskan keskellä ei mahdu yksinkertaisesti edes kävelemään mihinkään. Nauhoituslaitteisto myös uudistuu jokin verran ja järjestys tulee olemaan paljon käytännöllisempää, että parempaa äänenlaatua tiedossa biiseihin!

Ja sitten se suurin ilmoitusmuotoinen asia, 200000:nen kuuntelun raja tulee menemään rikki tänä yönä, tuhannet kiitokset kaikille menossa mukana olleille tämän kolmen vuoden aikana, niin biisien kuuntelijoille, arvostelijoille ja kommetoijille! Palautetta saa aina antaa, oli se sitten positiivista tai negatiivista, aina tässä kumminkin oppia otetaan!

Levykin on tulossa edelleen, ollut viimeisen kolme vuotta, mutta nyt olen saanut kaiken vasta kunnolla rullaamaan eteenpäin, kun on päässyt tekemään yhteistyötä ammattimiksaajien ja masteroijien kanssa. Kiitokset tässä edistymisessä kuuluu myös muutamalle biitintekijälle, jotka ovat lahjoittaneet toinen toistaa kovempia taustoja! Pitäkää silmät ja korvat auki, kyllä se levy vielä täältä maan alta puskee ihmisten tietoisuuteen.

Keikoista on nyt paljon kyselty ja vastaan taas niin, että alan heittämään keikkoja vasta sitten, kun on hyvä keikkasetti kasassa. Tarkoitus olisi nyt joulukuussa heittää muutama keikka (pääkaupunkiseudulla muutama ainakin, Porissakin varmaan tulen myös pistäytymään), jos kaikki vain menee suunnitelmien mukaan, eikä suurempia ongelmia tule eteen. Levyn julkkaritkin pitäisi olla tällä hetkellä tammikuu-helmikuu välillä, pientä joustovaraa aina pakko varata kumminkin. Silloin ainakin se ensimmäinen keikka tiedossa, jos nyt joulukuussa ei tule tehtyä tuota pientä rundia.

Ja kaikki tytöt, tälläinen 17-vuotias poikamies annetaan hyvään kotiin, tervetuloa hakemaan pois (kotiinkuljetusta ei ole)!

Näinä illan hiljaisina hetkinä tulee pohdittua elämää aikalailla, että miksi itsellä tuntuu tämä elämä kusevan muita ihmisiä enemmän ja onko tarkoitettu niin, että loppujen lopuksi sinut on luotu olemaan vain yksin? Tuntuu kyllä siltä, että jopa Aku Ankka on Hannu Hanhi minuun verrattuna, onhan silläkin ollut sentään koko ikänsä kestänyt ihmissuhde Iineksen kanssa.

Hauskinta on se, kun tunnet sen onnistumisen tunteen, että "Hei, tästähän saattaa tullakkin jotain, ehkä nyt löysinkin sen oikean!" ja menee viikko, hyvällä tuurilla ehkä kuukausi ja tajuat, että olet jälleen kerran yksin. Yrität vimmalla luoda uusia suhteita, jopa hiukan epätoivoissasi, koska nyt se määrä todellakin korvaa laadun, koska haluat kokea, että kyllä jostain on nyt pakko tärpätä. Tällä vain todellisuudessa koitat paikata tyhjää oloasi ja nyt olet kokeilemassa sitä, että mihin todella rahkeesi riittävät. No, lopulta ne eivät riittäneet mihinkään.

Lupasin itselleni, että jos saan elämäni aikana kokea edes YHDEN onnistuneen ihmissuhteen, niin en valita koskaan enää mistään. Tällä hetkellä se näyttää todella kaukaiselta tavoitteelta, koska yleensähän se menee niin, että jos löydät jonkun kiinnostavan tytön, niin hänelle on tarjontaa niin paljon, että joudut vain kipittämään jonon hännille pää kumarassa jonotuslipun kanssa ja hän kääntyy katsomaan sinua päin vain silloin, kun haluaa nauraa. Ette varmaan ylläty yhtään, kun kerron, että minulle on käynyt näin useammin, kuin kerran.

No, eihän nuo naisasiat niin tärkeitä ole loppujen lopuksi ja ei niistä jaksasi todellakaan valittaa, jos muu elämä olisi kiinnostavaa ja kaikin puolin kunnossa. Mutta, se ei vain ole. Koulussa käydään lähinnä vain istumassa ja esittämässä muille, että "Hei, katsokaa, minustakin on johonkin!", vaikka todellisuudessa olet puolet tyhmempi ja rumempi, kuin luokan muut oppilaat. Minusta alkaa tuntumaan huolestuttavalta sekin, että viikot istuu vain koneen ääressä ja näät kotiin polkiessasi koulussa niitä onnellisia pareja, mikä sinulle on vain fiktiivistä unelmaa. Sinä et vain tule onnistumaan koskaan.

Viikonloputkin alkavat vain lisäämään sitä turhautumista, kun tietää, että seuraavalla viikolla sama paska vain jatkuu ja loppu näkyy vasta silloin, kun sydän pysähtyy. Ja jos valitan, niin valitan vain asiasta, koska tämä tulee olemaan se suuri elämäntyöni. Ihmiset valittavat ja avautuvat aivan liian harvoin, pakko se on itse jotain tälle asialle tehdä.

Koska niinhän se on, että pessimisti ei pety. Jos osaa olla itseään kohtaan tarpeeksi ankara ja masentava, niin pienetkin jutut voivat loppujen lopuksi merkitä todella paljon ja saada hymyilemään.

Ja ei, en vihaa itseäni, elämä on ihan kivaa ja osaan löytää ne hauskatkin puolet tästä paskasta, itseironialle perustan tämän kaiken.

Koska elämähän perustuu siihen, että osaa nauraa, varsinkin itselleen?

Tässä ote yhdestä hienoimmista aforismeista ja itsemurhaviesteistä, mitä olen koskaan lukenut:

"It's better to burn out than to fade away."

(c) Kurt Cobain