IRC-Galleria

Nostä Käsi Ylös - biisi poistettu Mikseristä tekijänoikeus epäselvyyksien takia. Biisin saa minulta halutessaan mesen tai ircin kautta.

Tilalle laitoin Mikseriin Kadonnut Sinfonia - kappaleen, joka on ollut arkistojen kätköissä jo jonkin aikaa ja nyt on sen hetki ilmestyä kirkkaaseen päivänvaloon! Biisi kertoo vähän syvemmin ihmisten välinpitämättömyydestä toisiaan kohtaan ja mihin suuntaan tätä menoa ollaan oikein menossa. Ilman sen suurempia puheita tai esittelyjä, kurkkailkaapas artistisivulleni!

Ehtoota, te kaikki aktiiviset päiväkirjani lukijat! Päätinpä taas jotain paskaa tänne kirjoittaa, kun ei tässä ole oikein muutakaan tekemistä, kuin viihdyttää itseään.

Niin, eilen nauhoittelin tuossa uuden biisin, jonka sain saman tien läimäistyä tuonne Mikseriin (www.Mikseri.net/Lyriikka), biisin nimihän oli Nosta Käsi Ylös. Biisi on erityinen sen takia, että sen kirjoittamisessa ei mennyt kovinkaan kauan, kun inspiraatio otti miehestä vallan. Itse biisistähän kerroin jo viime päiväkirjamerkinnässä, että lukaiskaapas sieltä. Vituttaa vain se, että biitin bassolinja särkee ääntä ja kaikista miksausyrityksistä huolimatta en saanut äänen särkemistä poistettua. Mutta tuollaiset nyt ovat vain kauneusvirheitä!

Muuten tässä aika normipäivä tulossa, kaupassa pitäisi käydä, chillata sen edessä pari tuntia, sitten katsoa televisiota ja mennä nukkumaan. Eipä tämä elämä osaa taas yllättää yhtään, viikonloppukin tekee tulojaan ja se menee kokonaan kotona istuessa. Pidetään homma liikkeellä, ainakin tämän päiväkirjan osalta.

Näin ne päivät vain kuluvat huomaamattaan, viime päiväkirja merkinnästä on jo huimat kahdeksan päivää tai jotain vastaavaa. Paljon on asioita tapahtunut tässä pienessä ajassa, tunteita tullut ja mennyt. Pääasiassa mennyt, mikä on vain hyvä asia, alkavat asiat taas pitkästä aikaa kirkastua entiseen loistoonsa. On ollut niin paljon muita aktiviteetteja, että ei ole mitään muuta edes kerennyt miettimään, varsinkaan naisia. Tunteet ovat taas nollapisteessä, toivottavasti jossain vaiheessa (ei kumminkaan ihan pian) tulee joku mukava tyttö vastaan, mikä on hyvin epätodennäköistä, kun minusta puhutaan.

Mutta lopetetaanpas taas tämä paskan jauhaminen ja siirrytään sitten niihin oikeisiin asioihin. Eli, tässä on tullut nyt kirjoiteltua uusia biisejä valmiiksi, kun luovuus on ottanut miehestä täyden vallan ja tekstiä on ilmestynyt, kuin tyhjästä. Huomenna nauhoittelen Nosta Käsi Ylös-biisin ja se saatta myös ilmestyä saman tien Mikseriin, jos nyt tosiaan saan sen täysin valmiiksi huomenna. Biisi kertoo miehestä, jolla kaikki menee aivan päin helvettiä, hän menettää huoltajuuden lapsistaan ja sortuu alkoholismiin, luonnollisesti. Yllätys kyllä, häneen on biisissä kumminkin helppo samaistua, toisessa versessä kerron "omasta" näkökulmasta miehen tilanteesta, tietenkin fiktiivisessä muodossa. Eli sellaista tiedossa tällä kertaa.

Myös koulu on alkanut jotenkin maistumaan, siis en todellakaan siellä mielelläni käy ja koko paska ei kiinnosta yhtään, mutta tähän asti kaikki mennyt yllättävän hyvin sielläkin. Uskoa kuitenkin löytyy, että koeviikko menee tällä kertaa kunnialla läpi. Tosin, taas tulee varmaankin koulukavereiden kesken kilpailu, että kuka lukee vähiten kokeisiin ja minullahan on aina tapana voittaa se. Ei sillä, että ei pari koulukaveria olisi antanut hyvää vastusta.

Nyt, kun on tämän alkusyksyn stressi ja pahin masis on ohi, niin voi keskittyä loppuvuoteen ihan kunnolla ja saa nähdä, mitä se tuo oikein tullessaan. Toivottavasti jotain hyvää, kerrankin.

VITTU! Näin positiivisissa merkeissä aloitan tämänkin päiväkirjamerkinnän, kun kaikkihan menee jälleen päin helvettiä, tarkoitus ei ollut todellakaan yllättää tällä tiedolla ketään. Eniten vituttaa, kun olen jäänyt koukkuun tähän päiväkirja nyyhkyttämiseen, osittain tämä on kyllä itseironiaa, jos joku ei ole sitä vielä oikein tajunnut. Toisaalta, kyllä tässä totuuksiakin joutuu kertomaan tästä rotan elämästä. Vituttaa, kun ei mikään onnistu koskaan, oli kyse mistä tahansa ja olo on kuin sirkuspellellä, joka ei naurata ketään. Paitsi tämä elämä kyllä naurattaa jo sen paskuudessa ja epäonnistumisessa mitattuna.

Kavereiden kanssa ollaan tässä mietitty, että miten elämä osaakin olla näin ankeaa ja mautonta, suoraan sanottuna täysin perseestä. Miten joku vie sormia napsauttamalla kaikki naiset ja itselle jää se kuuluisa Kyllikki käteen, kirjaimellisesti käteen. Varmaan se ulkonäkö on yksi merkittävä tekijä tässä hommassa, kilpailijoita on aivan liikaa, komeita sellaisia siis. Itse kun et omista sitä hyvää ulkonäköä ja sinua on kysytty useasti Linnanmäen kummitusjunaan töihin. Luonteella ei ole paskaakaan väliä, ehkä sitten myöhemmässä vaiheessa, kun on edes päässyt seurustelemaan, mutta eipä sillä luonteella paljon juhlita, jos ulkonäön takia ei edes pääse tutustumaan naisiin. Kavereita kyllä on paljon, siis naispuolisia sellaisia, mutta se vituttaa varmaan juuri eniten, kun kukaan ei kiinnostu mitenkään muuten kuin kaverina. Eikä vielä tässä vaiheessa halua rahalla alkaa maksamaan seurusteluhetkistä, koska silloin todella jo pystyisin säälimään jopa itseäni. Se on kyllä väistämättä edessä jossain vaiheessa, kun tarpeeksi turhautuu ja käy vituttamaan koko paska totaalisesti. Pyydän, kertokaa joku rantaleijona ja seurustelusuhteiden kuningas, miten hoidatte asianne? En ole nyt etsimässä mitään yhden illan juttuja, vaikka pikku hiljaa alkavat nekin kiinnostamaan vain enemmän. Tuskin kyllä niistäkään mitään tulisi, koska naamasi kelpaa ainoastaan eteisen matoksi ja sylkykupiksi.

Yleensähän se homma menee niin, että kiinnostut jostain tytöstä (tässä vaiheessa olet hyppäämässä epätoivon suureen ja syvään kuiluun), teet kaikkesi hänen takiaan, olet maailman mukavin ja ihanin ihminen hänelle. Kiinnostus vain kasvaa kasvamistaan ja hupsista, kuinkas siinä sitten käykään. Tyttöähän ei kiinnosta hevon vittuakaan kaltaisesi luuseri, jolla kädet ovat kuin Mikki Hiirellä ja naama kuin pohjaan palanut kesäkeitto. Tässä vaiheessa tulevat ne unettomat yöt, jolloin mietit omaa paskuuttasi maailman tappiin asti. Lopulta koko tilanne alkaa huvittamaan, naurat jopa itsellesi peilin edessä, ennen naamasi takia, nyt elämäsi. Paskuuden multihuipennuksen kruunaa se, että tyttö josta olet ollut kiinnostunut alkaa parin viikon sisällä seurustelemaan jonkun muun kanssa. Tilanteen paskamaisuutta lisää vielä se, että tiedän hänen äijän olevan täysi kusipää, joka saa kenet vain haluaa ja tiedät olevasi sata kertaa parempi, kuin hän (tietenkin valehtelet vain itsellesi, koska olet luuseri). Lopulta päädyt siihen, että haluat olla vain yksin, pitää kavereiden kanssa hauskaa silloin tällöin ja miettiä elämän epäreiluutta.

Nopeasti laskettuna itselläni on takana noin 14:sta epäonnistunutta suhdetta, joissa itseäni on viety kirjaimellisesti, kuin litran mittaa ja olen tehnyt itsestäni kunnon idiootin joka kerta, jopa naapurin pikkulapset heittelevät kävyillä ja nauravat paskaisesti päälle, kun astun ovesta ulos. Ihan hyvä saldo kieltämättä, kun miettii, että en ole koskaan jättänyt ketään (tällä naamalla ja kropalla siihen ei ole varaa, uskokaa pois) ja suhteiden kestot ovat olleet muutamasta päivästä kuukauteen. Onpahan silti ollut jotain, perkele! Loppu yhteenvetona totean, että usko on mennyt täysin koko paskaan aikoja sitten, en jaksa enää alkaa leikkimään ihmissuhteiden kanssa, koska niistä ei kirjaimellisesti tule hevon vittuakaan, aina sinua vain kusetetaan. Parempi olla vain yksin tämän tietokoneen kanssa tässä pimeässä maailmassa, nyyh.

Rakkautta ei ole olemassakaan.

np: Eino Antiwäkki - Onneton Tapaus

Ah, tätä masennuksen ihmeellistä voimaa, jotenkin jaksaa tehdä asioitakin paljon enemmän, yllätys kyllä. Olisipa tämä masis aina seuranani, ei tarvitsisi olla sentään yksin.

Sain tänään tämän huoneenkin aivan uuteen kuntoon, nyt on helvetin hyvä nauhoitella ja äänenlaatukin on huomattavasti parempaa, liikkumatilaakin tuli lisää.

Kaiken tämän paskan keskellä olen jopa **********. On tämä elämä niin ihmeellistä.

Kuinka kauan sitä tunnetta voi pitää sisällään sanomatta sitä? Vaikka tiedät, että sanomalla sen teet itsesi vain naurunalaiseksi ja nolous on liian kepeä sana kuvaamaan järjestämääsi tilannetta. Toisaalta, onko sinulla edes mitään menetettävää, koska maine on mennyt aikoja sitten ja yrittänyttähän ei laiteta? Epäonnistumiseen kaikki päättyy joka tapauksessa, teoistasi huolimatta.

Epävarmuus on se kaikista pahin näissä asioissa, et tiedä mitä teet ja sitten kun teet, mokaat tottakai kaiken. Toisaalta tämä on mielenkiintoista jopa itsellenikin, oikein jännittää, että kuinka päin persettä kaikki tulee kumminkin menemään tälläkin kertaa. Naurattaa jo tämä olotilakin, miten ihminen pystyykin avautumaan muutamassa päivässä näin paljon gallerian päiväkirjaan? Tästä on tullut oikeasti se nopea reitti itseironiaan.

Tosin, tämä tunne pitäisi purkaa hyvinkin äkkiä pois, ennen kuin se muuttuu vain vihaksi, katkeruudeksi ja negatiivisuudeksi pään sisällä.

Mutta asiasta toiseen, huomenna pitäisi saada uusi järjestys tähän perkeeleen huoneeseen, kun kaiken tämän paskan keskellä ei mahdu yksinkertaisesti edes kävelemään mihinkään. Nauhoituslaitteisto myös uudistuu jokin verran ja järjestys tulee olemaan paljon käytännöllisempää, että parempaa äänenlaatua tiedossa biiseihin!

Ja sitten se suurin ilmoitusmuotoinen asia, 200000:nen kuuntelun raja tulee menemään rikki tänä yönä, tuhannet kiitokset kaikille menossa mukana olleille tämän kolmen vuoden aikana, niin biisien kuuntelijoille, arvostelijoille ja kommetoijille! Palautetta saa aina antaa, oli se sitten positiivista tai negatiivista, aina tässä kumminkin oppia otetaan!

Levykin on tulossa edelleen, ollut viimeisen kolme vuotta, mutta nyt olen saanut kaiken vasta kunnolla rullaamaan eteenpäin, kun on päässyt tekemään yhteistyötä ammattimiksaajien ja masteroijien kanssa. Kiitokset tässä edistymisessä kuuluu myös muutamalle biitintekijälle, jotka ovat lahjoittaneet toinen toistaa kovempia taustoja! Pitäkää silmät ja korvat auki, kyllä se levy vielä täältä maan alta puskee ihmisten tietoisuuteen.

Keikoista on nyt paljon kyselty ja vastaan taas niin, että alan heittämään keikkoja vasta sitten, kun on hyvä keikkasetti kasassa. Tarkoitus olisi nyt joulukuussa heittää muutama keikka (pääkaupunkiseudulla muutama ainakin, Porissakin varmaan tulen myös pistäytymään), jos kaikki vain menee suunnitelmien mukaan, eikä suurempia ongelmia tule eteen. Levyn julkkaritkin pitäisi olla tällä hetkellä tammikuu-helmikuu välillä, pientä joustovaraa aina pakko varata kumminkin. Silloin ainakin se ensimmäinen keikka tiedossa, jos nyt joulukuussa ei tule tehtyä tuota pientä rundia.

Ja kaikki tytöt, tälläinen 17-vuotias poikamies annetaan hyvään kotiin, tervetuloa hakemaan pois (kotiinkuljetusta ei ole)!

Näinä illan hiljaisina hetkinä tulee pohdittua elämää aikalailla, että miksi itsellä tuntuu tämä elämä kusevan muita ihmisiä enemmän ja onko tarkoitettu niin, että loppujen lopuksi sinut on luotu olemaan vain yksin? Tuntuu kyllä siltä, että jopa Aku Ankka on Hannu Hanhi minuun verrattuna, onhan silläkin ollut sentään koko ikänsä kestänyt ihmissuhde Iineksen kanssa.

Hauskinta on se, kun tunnet sen onnistumisen tunteen, että "Hei, tästähän saattaa tullakkin jotain, ehkä nyt löysinkin sen oikean!" ja menee viikko, hyvällä tuurilla ehkä kuukausi ja tajuat, että olet jälleen kerran yksin. Yrität vimmalla luoda uusia suhteita, jopa hiukan epätoivoissasi, koska nyt se määrä todellakin korvaa laadun, koska haluat kokea, että kyllä jostain on nyt pakko tärpätä. Tällä vain todellisuudessa koitat paikata tyhjää oloasi ja nyt olet kokeilemassa sitä, että mihin todella rahkeesi riittävät. No, lopulta ne eivät riittäneet mihinkään.

Lupasin itselleni, että jos saan elämäni aikana kokea edes YHDEN onnistuneen ihmissuhteen, niin en valita koskaan enää mistään. Tällä hetkellä se näyttää todella kaukaiselta tavoitteelta, koska yleensähän se menee niin, että jos löydät jonkun kiinnostavan tytön, niin hänelle on tarjontaa niin paljon, että joudut vain kipittämään jonon hännille pää kumarassa jonotuslipun kanssa ja hän kääntyy katsomaan sinua päin vain silloin, kun haluaa nauraa. Ette varmaan ylläty yhtään, kun kerron, että minulle on käynyt näin useammin, kuin kerran.

No, eihän nuo naisasiat niin tärkeitä ole loppujen lopuksi ja ei niistä jaksasi todellakaan valittaa, jos muu elämä olisi kiinnostavaa ja kaikin puolin kunnossa. Mutta, se ei vain ole. Koulussa käydään lähinnä vain istumassa ja esittämässä muille, että "Hei, katsokaa, minustakin on johonkin!", vaikka todellisuudessa olet puolet tyhmempi ja rumempi, kuin luokan muut oppilaat. Minusta alkaa tuntumaan huolestuttavalta sekin, että viikot istuu vain koneen ääressä ja näät kotiin polkiessasi koulussa niitä onnellisia pareja, mikä sinulle on vain fiktiivistä unelmaa. Sinä et vain tule onnistumaan koskaan.

Viikonloputkin alkavat vain lisäämään sitä turhautumista, kun tietää, että seuraavalla viikolla sama paska vain jatkuu ja loppu näkyy vasta silloin, kun sydän pysähtyy. Ja jos valitan, niin valitan vain asiasta, koska tämä tulee olemaan se suuri elämäntyöni. Ihmiset valittavat ja avautuvat aivan liian harvoin, pakko se on itse jotain tälle asialle tehdä.

Koska niinhän se on, että pessimisti ei pety. Jos osaa olla itseään kohtaan tarpeeksi ankara ja masentava, niin pienetkin jutut voivat loppujen lopuksi merkitä todella paljon ja saada hymyilemään.

Ja ei, en vihaa itseäni, elämä on ihan kivaa ja osaan löytää ne hauskatkin puolet tästä paskasta, itseironialle perustan tämän kaiken.

Koska elämähän perustuu siihen, että osaa nauraa, varsinkin itselleen?

Tässä ote yhdestä hienoimmista aforismeista ja itsemurhaviesteistä, mitä olen koskaan lukenut:

"It's better to burn out than to fade away."

(c) Kurt Cobain

Linnut laulavat, tuuli humisee puiden lämpimiä lehtiä vasten heinäsirkkojen samalla sirkuttaen sulosävelmäänsä, ihmiset kävelevät hymyssä suin katuja pitkin auringon paistaessa ihanasti selkään. Tunnen sen kesän syvällä sydämessäni. Voisiko mikään pilata tätä idyllistä ja täydellistä elämää vaalivaa kuvausta? No totta vitussa voi.

Maanantai-aamuna herätessäni armoton vitutus jyskytti herkkää päätäni, huomasin vähitellen, että vitutus oli muuttunut jopa osittain aineelliseksi, käsin kosketeltavaksi. Sunnuntai illan, itseasiassa koko helvetin päivän, olin viettäny armottomassa darrassa maaten huoneessani, jossa oli lämpöasteita vähintään 30c ja viinaa oli perinteisesti tullut taas vedettyä, kuin bodari steroideja.

Sunnuntain liskojenyön jälkeen alkoi se, jota en maininnut sanallakaan koko kesälomana, nimittäin mikäs muukaan, kuin aina yhtä vittumainen ja viileä lukio. Aamulla olo oli kuin raiskatulla, olin yltä päältä hiestä märkänä, kun tässä meidän omakotitalossahan ei tuo ilmastointi voi sitten millään toimia, tuntuu kuin nukkuisi keskellä kusivirtaa, ainakin hajusta päätellen. Mutta siis, koulun käyntiin palatakseni, koulukirjojahan en luonnollisesti osta, vaan kun kokeet ovat, niin lainaan kaverilta kirjat, jos sitäkään vaivaudun tekemään. Aamulla heitin vain tyhjän repun selkään ja laahustin kouluun, vitutus takoi päätä, kuin Lumikin seitsemän kääpiötä timantteja kaivoksessa.

Eniten itseäni kävi koulussa huvittamaan ja jopa naurattamaan, kun tuli puheeksi, että kuinka monta kurssia on kolmantena vuonna suorittamatta. Muut puhuivat 10-18 kurssista, itselläni vastaava luku oli 28, ellei jopa enemmänkin. Mikäs tässä enää miehen tiellä pitää, kuin itseironia ja kyky nauraa omalle paskuudelleen, vaikka viimeistään se hymy hyytyy silloin, kun muut juhlivat ansaitusti saamaansa valkoista lakkia ja itse ostat sen kusettaaksesi kavereitasi, sukulaisiasi ja ennen kaikkea itseäsi. Tässä vaiheessa tajuat, että muutkin ihmiset jo nauravat sinulle, et pelkästään sinä itse.

Hauskaa on myös tämä Kuusankosken Lukion täydellinen remontti, piti löytää kilpailukykyä Euroopan muihin lukioihin uusimalla tekniikkaa ja maalaamalla muutama hassu seinä. Vittu, tämä todellakin oli yksi vuosisadan hauskimmista vitseistä, lukiohan meni vain entistä huonompaan suuntaan, budjettiin ei taidettu muistaa laittaa määrärahoja opettajien koulutukseen? Nämä viidenkympin paremmalla puolella olevat opettajaraukathan eivät ilman kuukauden koulutusta osaa laittaa edes videoprojektorista muutamaa nappia päälle ja asettaa salasanaa tietokoneelle. Voi niitä hyviä aikoja, kun oli vielä se piirtoheitin, josta painettiin se yksi nappula pohjaan ja tunti ihmeteltiin sitten, että miksi se ei toimi, kun virtatöpseli unohtui opettajan toimesta laittaa seinään. Ja kiitos kaupunki, kun isolla rahalla remontoitte koko lukion ja unohdatte asentaa sitten sen helvetin ilmastoinnin. Kivahan se on, kun persevanaa pitkin kohisee Niagara, eipä tarvitse enää elämysreissujakaan tehdä.

Lopetan tämä itkemisen tähän sanomalla, että kiitos Jumala, kun muistit meitä muutamalla hyvän näköisellä -91 ja -90 tytöllä jopa näin pieneen ja mitättömään kouluun, kun Kuusankosken Lukioon! <3

Sellaista ilmoitusmuotoista asiaa, että:

Lyriikan biisejä on Mikserissä kuunneltu yhteensä jo 193000 kertaa, iso kiitos kaikille biisejä ladanneille ja kuunnelleille! Homma pidetään liikkeellä ja uusia biisejä ilmestyy heti, kun olen itse tyytyväinen tuottamaani materiaaliin. Pysykäähän kuulolla!

Ja huomenna dokataan ja vedetään tärpättiä niin, että huppu heiluu!

Jotkut sanovat sitä epätoivoksi, toiset katkeruudeksi, osa taas epäonneksi. Minä kutsun sitä minun elämäkseni. Kesälomaa on mennyt kohta sen kolme viikkoa ja elämä on ollut tylsempää, kuin viime kesinä yhteensä. Näihin kolmeen viikkoon on sisältynyt vain kaljan juomista, muutamat bänditreenit, kaljan juomista, kotona istumista koneen ääressä, kaljan juomista ja kerran olen ollut jalkapalloa pelaamassa, vaikka hyvä, että edes jaksan postilaatikolle asti juosta. Niin, ja viikonloppuna join kaljaa. Ei voi ainakaan monipuolisuudesta syyttää tätä "elämää".

Tämä on nyt vain tälläinen pieni avautuminen aikaisempiin verratuna, koska kesän loputtua tulee se mestaruus-avautuminen, se on minulle kuin kruunajaiset.

"Ei niistä saduista koskaan toteutunut ainuakaan, ei tullut valkoista ratsua, ei ritaria haarniskassaan."

Niin, bänditreenit ovat olleet mahtavia, jos vain osaisimme edes soittaa. Kaljan juontiahan sekin on vain pääasiassa ollut, kuka nyt selvinpäin pystyisi meidän soittoamme kuuntelemaan, jos emme me itsekkään pysty. Parodiahan tämä meidän koko yritys on, mutta kuka nyt haluaisi elämästään sen viimeisen ilon heittää kokonaan pois?

Suurimman nautinnon tuo se itsesäälissä kieriskely, kuten olen useaan otteeseen jo maininnut, siinä tuntee oikeasti elävänsä ja olevansa osa jotain suurempaa. Tai no, se on vain oikeastaan hyvä syy kaljan juomiseen, kun pakkohan niitä tekosyitä on keksiä peittääkseen katkerat tosiasiat. Olen jo mennyt hyvissä ajoin varailemaan tulevaisuutta varten hyvät nukkumapaikat sillan alta ja ottanut pari Lasol-alennuskuponkia talteen, jos se pahin hätä jossain vaiheessa yllättääkin.

Onhan minulla tässä elämässä vielä yksi ilo ja onni, toivottavasti se pysyisikin pitkään, mieluiten loppu elämän, mutta luulen, että minun tuurillani ja elämänkokemuksella sekin on varmaan kohta ohi. Sitten tämä katkera elämä saisikin sen lopullisen ja viimeisen säväyksen paskuuden multihuipennukseensa, josta enää puuttuisi ilotulitus taivaalta ja koko kansakunnan huutaessa: "Miska, sinä olet täysin perseestä!".

ps. Tutustukaa minun muihinkin päiväkirjamerkintöihin, niin tiedätte, kuinka vakavissani olen tämän kirjoittanut! :`<