IRC-Galleria

äh. olen niin menetetty tapaus.
ostin tänään kerkko koskisen ja trio töykeiden levyjä halvennuksesta.
se on niin kolmekymppistä.
argh.

niin ja eilen lopetimme virallisesti metrokautemme.
menimme sirkukseen. yökerho aikuiseen makuun.

no niin.

onneksi sentään pieni alastonuinti kuun sirpin alla.
ja muutama tyhjä viini- ja siideripullo.
putoilevat omenat ja vihreät revontulet öisellä taivaalla.
pitävät kiinni elämästä.

:)

vaikka on oikeastaan aika kivaa olla aikuinen.

Olen tullut siihen tulokseen, että kiinnostavaan elmämään tarvitaan:

Polttavaa intohimoa.
Kummallisia sotilaita.
Valuvaa verta.
Punaisia ruusuja.
Alastomia vartaloita.
Viileää vettä.
Pimeässä hohtava tähtitaivas.
Mutaisia varpaita.
Makeita vadelmia.
Synkkiä metsiä.
Spontaania matkustamista.
Valkoista lunta.
Kimmeltäviä hikipisaroita.
Kummittelevia taloja.
Myrkyllinen vesihämähäkki.
Villevallaton lasissa.
Unohdettu uimaranta.
Karheaa lampaanturkkia.
Intensiivistä tuijotusta.
Lukemattomia kirjoja.
Aurinkoinen päivä kajakissa.
Punaviinitahroja.
Onnetomia rakkaustarinoita.

Loputtomia kohtaamisia.
Maailmankaikkeuden jatkuvaa liikettä.

Ja arvatkaa mitä?
Minulla on kaikki nämä.

Jännittävää tänään on, että jotkin asiat loksahtavat paikoilleen.

Esimerkiksi saaret ja karikot.
Eikä siihen tarvita kuin yksi halpa cd-levy.

Hämeenlinnassa on rauhallista.
Viereisen talon pihaan on tullut puinen terassi, vihreä nurmikko ja pienen pieni uima-allas.
Pienien ihmisten pienen pieniä onnen osia.
Lepohetki ennen seuraavaa seikkailua.

Mitähän minusta tulee isona?

Maailma polttaa, sydäntä puristaa, kädet nyrkissä.
Kaupungit ovat pieniä, viidakko huutaa kulkemaan.

Antakaa aate ja usko, niin taistelen.
Antakaa symboli, johon kiteytyy kaikki elämisen arvoinen,
niin tatuoin sen iholleni.

Ehkä minusta tulee sotilas.
Tai yhtä hyvin kukkakauppias.

Olen niin väsynyt olemaan suvaitsevainen. Ja ymmärtäväinen. Olen väsynyt olemaan epäitsekäs. Olen väsynyt keskustelemaan ongelmista, olen väsynyt olemaan ulkopuolinen. Olen vasynyt rakastamaan kaikkia, mitä hyötyä siitäkin sitten on.

Haluan kontata maassa, naama mudassa, kynnet verillä.
Tuokaa minulle noitarumpu, kutsun henget koolle.

Olen väsynyt kuulemaan, ettei henkiä ole.
Ja sekin suututtaa minua.


Ja rasia kalliita vadelmia.

Sininen.

Kerro sinä, kuun tuulta tuot sisälle.
Heilutat hiljalleen tai riepottelet raivokkaasti.

Siinä minä keinun.
Riippumatossa rakkauden.

Voi.
Tässä on niin hyvä, niin luonnollista.
Rakkauden irvikuva: illuusio.
Yksisarvinen pihalla,
välkkyy voimasta viimeisen auringon säteen.

Toinen yötä rakastaa.

Ja minä nukahdan.
Aallot vasten laitaa, kaukana ulvoo ulappa.

Toinen valon lapsi on.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun viisi minuuttia yli kahdeksan lukee netistä, että olisi pitänyt olla paikalla kahdeksalta?

Olen täysin järjetön.
Ajattele akka nyt järkevästi!
Voi, en pysty.
Sydän lyö aina vaan kovemmin, vaikka kiljun sille turpa kiinni, olet ääliö!!

Asiahan on niin, että minulla oli tänään SELLAINEN olo. Että otin lautan Suomenlinnaan ja pussillisen kirsikoita ja haahuilin Suomenlinnassa puoli päivää. Lopulta tuli kylmä ja kirsikat loppuivat, heitin päivänkakkarat mereen ja tulla kinkkasin kotiin vain huomatakseni, että Pohjanmaa saapuu satamaan 20.00.

No.
Mitä tässä sitten.
Jatkan haahuilemista keskenäni.

Ja huomenna armeijaan. Vasta keskiviikkona lomille.

Hautaudun peiton alle, enkä poistu sieltä koskaan.

Ugh. Olen puhunut.

Leikimme töissä tervapataa- en tiennyt että se voi olla vaarallista 8)

Minä ja Samu eilen juoksimme tervapadassa samalle pesälle, melkein samaan aikaan- paitsi minä olin siellä vähän ennen. Sain sitten entisen jääkiekkoilijan isovarpaaseeni ja huonosti siinä sitten kävi. Loput kynnen palaset sairaalahenkilökunta kiskoi irti Nummelan terveysaseman ensiavussa. Ja voin kertoa, se kirvoitti suustani hyvinkin kummallisia korahduksia, joita en tiennyt kurkustani edes lähtevän. Onneksi kattoon oli sentään liimattu kiiltäviä nalletarroja ja keltaisia smiley-faceja, jotka sitten hymyilivät tuskilleni lohduttavasti.

Saikkua sitten ensi perjantaihin saakka, sillä on sitä vähän vaikeaa pysyä lasten perässä niityillä, saunassa, uidessa jne. yhdellä jalalla kinkaten. Ei siinä auta vaikka heristelisi keppiä ja heiluttaisi puujalkaa ja katselisi vihaisesti silmälapun alta.

Että kai se on nyt sitten aika olla tekemättä ei mitään.

Ja kuten tiedätte olen hyvin huono olemaan tekemättä ei mitään.
Taidan siis nyt opiskella Nalle Puhia. Sillä pieniaivoisella karhulla on paljon opetettavaa minulle.

Ja sen sitten vaan kysyn, että minkä ihmeen takia tv:stä ei tule kuin urpåa ohjelmaa silloin kun on kipeä?

Ykköseltä liian siirappinen toiseen maailmansotaan ajoittuva sotadraama.
Kakkoselta ryhmävoimistelua: hyppimistä ja kirmailua trikoissa jossain stadionilla.
Kolmoselta formulaa: kuka ihan oikeasti jaksaa katsoa, kun hikiset miehet ajavat pienessä autossa ympyrää. Paitsi välillä moottorit saattavat leimahtaa tuleen, autosta poistuu pikaisesti pieni mies nahka-asussa tai vaihtoehtoisesti varikolla kuluu kymmenen sadasosasekuntia kauemmin. Vau, kuinka jännittävää!
MTV:llä joku pimu taas ketkuttaa takapuoltaan, hei ihan oikeasti: ei kukaan voi näyttää tuollaiselta, paitsi kolme minuuttia sen jälkeen kun on tullut kampaajalta/manikyyristä/vaateostoksilta/dayspa:sta jne tai sattuu olemaan Bratz-nukke.
Ja Subtv: ohjelmaa siitä kuinka kahdeksankymppiset bilettävät bingon, päivätanssien ja golfglubien merkeissä etelässä.

Vau.
Taidan itkeä tirauttaa tyynyyni ja lukea Freudia.
"Muuan tämän tyypin mies osasi vietellä naisensa sangen taidokkaasti ja suurta dialektista nokkeluutta osoittaen..."

Suven sävelet, pieninä perhosina putoilevat veden ylle.
Tanssin, tanssin, musiikkia elämän.
Pieniä pisaroita, joissa tuoksuvat multa ja maa.

Pienenä nukahdin suloisiin säveliin.
Yhä niitä rakastan, tuulen tuiverrusta,
suolaisen meren tuoksua.

Aamukaste nurmikolla.
Illan tummassa vedessä, uitan sormiani.
Poimin pikkukiviä.

Tanssin, jalkani tuskin koskettavat maata.
Taivas on sininen ja viimein minulla on tilaa,
hengittää ja vajota unelmiini.

Näin unta viime yönä.
Se olikin tallella. Ankkurinappi.

Minun on vaikeaa nukkua.
Tulisit jo kotiin.

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Riikka-Riikkuli
2. suudelma: seiskalla pojan kanssa, joka nykyään on homo
3. lemmikki: Wicca-noidan siiamilainen kissa, nimeltään Kirke
4. rakkaus: Matti
5. harrastus: partio

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: ehkä yhden mentolisavukkeen syksyllä tai talvella
2. Joit alkoholia: eilen tölkillisen päärynäistä Oivaa
3. Ajoit autolla: en onneksi koskaan :), sillä kun tulisi vaaratilanne, laittaisin kädet silmilleni ja kirkuisin kovaa
4. Soitit: kitaraa ehkä pari kuukautta sitten
5. Nauroit: joskus tässä tyttöjen kanssa vedet silmissä, ehkä pari viikkoa sitten
6. Kuuntelit musiikkia: eilen illalla
7. Itkit: eilen :`)

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? tavallaan
2. ollut pidätettynä? en, kerran kyllä poliisin kuulusteltavana, kun ajoin pyörällä erään mummon kumoon ja sairaalakuntoon
3. uinut alastomana? usein
4. ollut TV:ssä? kyllä
5. harkinnut itsemurhaa? en
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? en kadu mitään
7. pelännyt? usein

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? ohjaajan tai kallonkutistajan tai kalloja kutistavaa ohjaajan uraa
2. paras ystäväsi? voi, niitä on onneksi paljon: kaikki erilaisia, mutta kovin rakkaita <3
3. sinulla on päälläsi? ou kaad, valkoinen Saariselkä fleece ja kauheat maastokuvioiset kalsarit

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. syönyt aamupalaa
2. etsinyt työhanskoja
3. avannut parvekkeen oven
4. stressannut enkun portfoliosta
5. käynyt vessassa

Ratkaisen palapeliä.

Pala kerrallaan, jostain niitä löytyy.

Tule.
Mennään yhdessä etsimään.
Käännetään kivet, kiivetään puihin.
Riisutaan vaatteet sukelletaan kylmään veteen.
Ruskeaa vettä, on toisinaan vaikea nähdä.

Se mitä sanon, ei ole uutta.
Olen kuullut sen jo aiemmin.
Olen sanonut sen sinulle jo aiemmin.
Mutta vasta nyt, tässä hetkessä,
mieleni kohoaa kuplan lailla taivaalle.

Näin tänään sateenkaaren.
Ja ei, ei se ollut kaari. Se oli lohko.
Ja se oli poissa.
Ja ei, ei se harmittanut minua,
että sateen henki söi kaaren.
Olin saanut sen, kuvan itseeni.

Ei ihmisiä voi omistaa.
Ei hetkiä voi omistaa.
Ei sinua voi omistaa.
Ei minua voi omistaa.

Mutta toisinaan,
ymmärrän maailmankaikkeuden liikettä.

Olen osa sitä.
Ja minun sylini on avoinna.
Sinun tulla.
Ja ympyrä sulkeutuu.

Musta ja valkoinen maailma sekoittuvat.
Tuhat harmaata sävyä.

Kaikki oleva on tässä.

Olen paljon pohtinut tätä asiaa:

Osaan vähän kaikkea, mutta en oikeastaan mitään kunnolla.
Haluan vähän kaikkea, mutta en mitään varmasti.
Rakastan paljon asioita, mutta en yhtä täysin ehdottomasti.
Innostun kaikesta mitä on, mutta en jaksa mitään loppuun saakka.
Ihailen monia ihmisiä, mutta en ketään varsinaisesti.

Tein Juhan kanssa persoonallisuustestin.

Olin yhtä paljon kaikkea, eli en oikeasti mitään.
Testiluokituksista ei löytynyt sellaista mahdollisuutta, kuin kaikki ja ei mitään.

Mitä tästä voi sitten päätellä.

Olen ehkä hukassa.
Tai sitten olen löytänyt kaiken.

Ja sen kysyn:
Mitä oikeastaan elämä muuta on, kuin pieniä tai suuria kohtaamisia.
Ihmisten tai asioiden välillä.
Hetkiä ja pysähdyksiä.
Kaikki pysähtyy siihen elettyyn hetkeen, kunnes aurinko kääntää kylkeään ja hetkessä kaikki muuttuu jälleen.

Ja jotta voisi olla onnellinen, tulisi varmasti tallettaa nämä hetket ja kohtaamiset sydämeen.
Ja palata niihin toisinaan.
Ja elää aina vain uusia hetkiä, pieniä onnen timantteja tai kyynelhelmiä, joista jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä.

Silloin voin kulkea kadulla, rikkaampana kuin muut.
Vaikka taskussa ei olisikaan muuta, kuin pieniä kiviä.

Tervehtiä aurinkoa kuiskaten:
"Hei Herra Aurinko, kaikki on tänään kaunista".