nanoIQ
Tässä on pohdintaa joka itselleni nousi mieleen tuosta blogista:
Se on harmillista kuinka niin moni ihminen nykyään tavoittelee onnea haalimalla omaisuutta. Surullista on se, että useimmat heistä eivät koskaan havahdu vaan jatkavat omaisuuden keräämistä. Ostetaan esim. uusi taulu-tv, sillä voi ylpeillä, se aluksi erittäin hieno, mutta ei se hohto kestä ikuisesti. Se muuttuu itsestään selvyydeksi, mitä seuraavaksi? äänentoisto? auto? pyörä? Loputon kierre joka lopulta usein johtaa katkeruuteen.
Havahtuminen siihen, että ne maalliset omaisuudet eivät loppujenlopuksi tuo sitä aitoa kestävää onnellisuutta tapahtuu usein liian myöhään, silloin kun on jo isot lainat otettuna. Yleensä tuossa vaiheessa pyörästä on vaikea päästä irti, mahdotonta se ei ole, mutta on vain niin paljon helpompaa hukuttaa todellisuus alkoholiin. Mielestäni tämä on harmittavan monen kohtalo nykyään.
Ensimmäinen askeleeni onnellisuuteen oli normaalien rutiinien ja töiden hylkääminen. Teen nykyään kaksi päivää viikossa töitä, ja rahaa saan sen verran mitä tarvitsen toimeentulemiseen. Vaikka töissä käyviin ystäviini verrattuna olen köyhä, on suurin eromme kuitenkin se, että minä olen onnellinen. Aina. Joka hengenvedolla.
Toinen ratkaiseva askel oli jättää välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä minun identiteettiäni kohtaan. Onko mikään niin suuri vääryys kuin yhteiskunnan muodostama käsitys "normaalista". Pitää pohtia voinko pukeutua näin tai voinko tehdä noin? Miksi? Ethän sinä silloin ole missään nimessä oma itsesi, vaan annat muiden ihmisten mielipiteiden muodostaa identiteettisi.
Omana itsenä olemiseen liittyy nykyään häpeyttä. Baareissa olisi kiva tanssia, mutta kun muut tuijottaa? Sitten kitataan alkoholia, jotta saadaan rohkaisua. Ollaan kännissä, tehdään juuri sitä mitä myös selvinpäin haluaisi tehdä(esim. tanssiminen), ja kun seuraava päivä koittaa, omana itsenänsä oleminen laitetaan kännin piikkiin. "Sulla oli eilen kova meno?" "-No olin niin kännissä, enhän mää selvinpäin.." Ja niin usein sitä alkoholia ei osata käyttää, vaan tehdään jotain mikä oikeasti kaduttaa.
Kumpi on oikeasti nolompaa? Se, että minä käyn selvinpäin tanssimassa 3-4 tuntia baarissa sydämmeni kyllyydestä vai se, että te muut juotte itsenne kaatokuntoon, konttaatte pitkin kaupunkia, oksentelette ympäriinsä, virtsaatte pitkin katuja, tappelette taksijonossa, petätte kumppanianne?
Usein baarissa tanssiessani huomaan kuinka meikäläistä aluksi katsotaan oudoksuen, jossain vaiheessa ihmiset kuitenkin huomaavat, että meikällä on aivan helvetin hauskaa, eikä meikäläistä liikuta yhtään sormella osoittelut tai naureskelut. Yleensä tässä vaiheessa porukka alkaa kittaan alkoholia, noh kukapa ei haluaisi, että on hyvä fiilis? Nousuhumalassa porukka valuu tanssilattialle, tanssii muutaman biisin, mutta usein moni tajuaa, että ei heillä siitä huolimatta ole yhtä hyvä meno kuin meikäläisellä. Mikä on ratkaisu? No tietysti juodaan muutama lisää, tullaan uudestaan kännissä, on helmee, mutta ei vieläkään yhtä hauskaa kun meikäläisellä, ei uskalleta irrotella kunnolla humalasta huolimatta. Ja sitten se tapahtuu. Liian humaltuneena tullaan tanssilattialle, on hienoa, mutta tehdään asioita mitä varmasti kadutaan seuraavana aamuna, asioita jotka oikeasti ovat helvetin noloja. Meikän hyvä fiilis ei tule alkoholista, se tulee siitä vapautuneisuuden tunteesta, meikä rakastaa joraamista, se on musiikin ohella mulle elämässä tärkeimpiä asioita, ja minä en häpeä tehdä sitä mitä rakastan. Minä teen mitä huvittaa, tehkää te muut mitä uskallatte. Ja sillävälin kun te tappelette nakkikioskilla, minä olen jo ajanut autollani kotio nukkumaan.
Miten ihmeessä ollaan päädytty siihen tilanteeseen, että yhteiskunnassa normaali-ihminen tarkoittaa ihmistä, joka ei ole oma itsensä, oma yksilönsä, oma identiteettinsä, vaan muiden ihmisten mielipiteiden muodostama henkilö? Miksi pitäisi hävetä olla sitä mitä oikeasti on? Mielestäni se on yksi suurimmista asioista joka estää ihmisiä pääsemästä todelliseen onnellisuuteen.
Tehkää sitä mitä haluatte ja rakastatte. Olkaa sitä mitä oikeasti haluatte olla.
Voin kuitenkin kertoa ihan suoraan, että helppoa se ei varmasti aluksi ole. En ymmärrä mikä helvetti teitä ihmisiä vaivaa? Jos joku ihminen on vapautunut ja uskaltaa olla oma itsensä, ja tehdä mitä huvittaa, niin minkä takia te olette niin kateellisia, että näistä ihmisistä pitää jauhaa paskaa selän takana? "vähänkö se on nolo blablabla.." Vaikka kuitenkin mielessänne mietitte, että miksi te ette itse uskalla ja kehtaa?
Aivan loistava periaate <3