IRC-Galleria

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Haastan: Siiwi, Castor_Fiber, kakkukoo, Layabout ja Audrina

Vastaan nyt Andyn haasteeseen!

1. Valvon aina yli puolenyön, vaikka herätys olisi kuinka aikaisin. <--tyhmä(+väsynyt) kun olen
2. Pelaan Worms World Partya internetissä, kyllä, minä vanha mies.
Jossa olen maailman parhaassa klaanissa sijoittunut tällähetkellä seitsemänneksi, ja kaikenkukkuraksi olen vielä ylpeä asiasta.
3. Vedän lähes aina talvella eteisen ovea kiinnemmäksi siitä ohi kulkiessani.
4. Juon usein vapaa-iltaisin olutta tai viiniä, vaikka muut eivät joisi. (Kuitenkin olen humalassa hyvin harvoin.)
5. En osaa small-talkkia, vaan alan melkein aina syvällistelemään keskustelussa.

Oliko rehellistä? :D

Siperia opettaa.

Hän pystyi tuntemaan rakkaansa tuoksuvat hiukset kasvoillaan...
Mestari avasi silmänsä nähdäkseen hänet.
Missä hän oli? Mestari nousi ylös, hän oli nukkunut vuoteessa kivisellä ulkoilma-parvella. Hän katseli ympärilleen ja haisteli ilmaa, yötaivas oli kirkas ja tähtikuviot loistivat, niiden asento oli hieman omituinen. Yöilma oli täysin tyyni ja lämmin, sen tuoksussa sekoittuivat meri, mausteet, eläintenhaju ja suitsukkeet. Hän ei voinut olla kotimaassaan.
Mestari käveli parvelta sisälle taloon, tai se oli pikemminkin palatsi.
Sisällä hän näki kaksi miestä juomassa teetä. Kivisellä istuimella istui tanakka mies valkeassa toogassa, jolla oli kalju päälaki, ja hän näytti mieheltä joka oli tottunut antamaan käskyjä. Toinen mies oli rääsyissä, joiden läpi paistoivat syvät ja tuoreet jäljet ruoskimisesta hänen luisevassa vartalossaan, hänen kasvonsa olivat uurteiset ja ikäistään vanhemmat, ja niissä näkyi kärsimyksen merkit. Hänen silmänsä sitä vastoin olivat täysin levolliset.
"Missä minä olen?" Mestari kysyi. Kalju mies viittasi hänet luokseen. "Ilmeistyit tänne kuten Jeshua oli sanonutkin sinun ilmestyvän." "Mutta minä olen vain köyhä kirjailija Moskovan liepeiltä..." Sitten puhui Jeshua "Tänä yönä ovat suuremmat voimat toimissaan. Luulempa että tämä on erään isäni vanhan liiketuttavan kujeita."
Mestari oli aivan ihmeissään. Hänet istutettiin pöytään ja hänkin sai kuumaa juomaa.

Noniin rauhoittukaas nyt hyvät ihmiset! Lupaan jatkaa tarinaa piakkoin :)

tarina jatkuu

"Hyvää iltaa, nimeni on Lusifer, tapaamisen ilo on minun puolellani."
sanoi silinterihaatuinen mies nousten ylös satiinipäällysteiseltä istuimeltaan.
Hänen silmissään oli jotain kammottavaa, oikea vilkkui eikä asettunut hetkeksikään paikalleen, vasen oli täysin musta ja tyyni, kiinteästi tuijottava.
"Auta minua Jeesus!" parahti Margareta ja yritti paeta ulos, mutta kääpiö oli saanut hänet rautaiseen otteeseensa.
"Jeesus?" Tuumi silinterihattuinen. "Uskoisin että Jeesus on nauttimassa teehetkeä Pontius Pilatuksen kanssa. Ja myös se sinun runoilijasi taitaa olla heidän seurassaan..."
Lusiferiksi esittäytynyt vaikutti hetken hajamieliseltä, sitten hän tuumasi "Mutta nyt puuhiin, kuulin että sitä maukasta siankylkeä on tullut taas kaupunkiin! Margarita saa Rolandin kanssa mennä hakemaan sitä hetipaikalla!"
Rankkitynnyrimäinen Roland-kääpiö raahasi kauhusta kangistuneen Margaritan ulos, ja he menivät lihanleikkaamoon Lusiferin herkkua hakemaan.
Roland pyysi suurimman palan, kiitti kauniisti, ja marssi ulos ovesta Margarita kainalossaan, mitään lihapalasta maksamatta. Kauppias huusi perään, ja kääpiö kaiveli taskujaan, ensin löytyi vodka-pullo, jonka hän tyhjensi yhdellä ainoalla siemauksella, sitten hän löysi rahapussinsa heitti sen kauppiaalle. Kauppias näytti tyytyväiseltä, outo asiakas oli ilmeisesti halunnut korjata virheensä ja tipittää häntä oikein kunnolla hyvitykseksi. Hän kaatoi pussin sisällön pöydälle, se oli pelkkää kissanhiekkaa! Raivostunut kauppias juoksi kadulle ilkimyksen perään hurjasti karjuen. Kadulla oli juuri miliisipartio, ja kääpiö käveli vihellellen ja nuorta naista mukanaan retuuttaen näiden ohitse. Samalla paikalle ryntäsi kauppias joka syytti kääpiötä varkaaksi ja huijariksi.
Kääpiö tuntui ärsyyntyvän, otti esiin Smith&Wesson-revolverinsa ja ampui kauppiaan siihen paikkaan. Kuusi miliisiä tulittivat kääpiötä kohti, ampuen tämän täyteen reikiä.
Kääpiö katsoi luodinreikiä vaatteissaan, alkoi murisemaan, ja ampui viisi miliisiä niille sijoilleen, sitten jututti viimeistä hyvistä käytöstavoista ennenkuin potkaisi tätä takamuksille. Miliisi katosi uikuttaen paikalta.
Kääpiö puhalsi aseen piippuun, pani sen takaisin koteloon, ja raahasi lamaantuneen Margaritan takaisin taloon, samalla sättien tätä hyödyttömäksi apulaiseksi.
Perillä talossa Lusifer ei voinut käsittää miten yhden lihakimpaleen hakemiseen kaupasta tarvitsi hajottaa koko pukunsa. Kääpiön vaatturihan asui niin kaukanakin, nyt hän saisi kulkea siivottoman näköisenä seuraavaan tapaamiseen saakka.
Sitten Lusifer pääsi mielitarinaansa kaikista typerimmästä alaisestaan, Keisari Nerosta. "Mieshän oli irstaileva possu! Polttaa nyt oma kaupunkinsa tolkuttoman juopottelun päätteeksi!".
Pöytään istutettu Margarita pelkäsi kokoajan pyörtyvänsä. Keittiöstä kuului kovaa meteliä kääpiön pilkkoessa lihakimpaletta.
Kissa ja Lusifer aloittivat shakki-pelin pöydällä. Kissa oli hävinnyt jokaisen pelin viimeisen viiden tuhannen vuoden aikana, mutta oli viekas vastustaja. Lusiferin uppoutuessa miettimään siirtoaan, kissa siirsi nopeasti hännällään Torniaan taktisempaan asemaan, ruutuun D4. Lusifer ei näyttänyt mitenkään huomaavan temppua. Sitten pienet sotilaat Tornissa alkoivat ensin kuiskutella ja sitten nauraa. Lusifer jylisi "Begemot!" ja paiskasi tulipallolla kissan seinään. Kissa kärventyi lattialle, maukui muutaman mielenilmauksen kehnosta kohtelustaan, ja hävisi pimeyteen.

Harmaantunut lossivahti katseli suloista nukkuvaa nuorta naista. Tyttö olisi nyt hänen vallassaan jos hän niin tahtoisi.
Elettiin julmia aikoja. Lossivahti ei ollut mikään suuri vallankumouksellisten ihailija, mutta tyttö näytti kaiken tuon kuran alla tulevan hyvistä oloista. Hetken hän pyöritteli mielessään mustia ajatuksia. Inhimillisyys kuitenkin voitti.
Aamulla vanhus tarjosi tytölle juurekaskeittoa ja leipää. Tyttö kertoi että hänen olisi päästävä järven yli mitä pikimiten, hän vaikutti hermostuneelta.
Vanha mies lähti kuljettamaan lossilla Margaritaa järven poikki. Satoi kaatamalla.
Kylmyys meni Margaritalla luihin ja ytimiin saakka, ja aavalla hän hytisi kuin tammenlehti. Myös lossivahti manasi huonoa säätä, joka tuntui vain yltyvän.
Aamupäivällä he pääsivät Rybinskin venesatamaan. Margarita kiitti vanhusta koko sydämestään, ja maksoi tälle huventuneesta rahapussistaan.
Hän kysyi tietä kustantajan luo, ja löysi vanhan talon kaupungin keskustan laitamilta, se oli tavallistakin ränsistyneempi, ja koristeellisempi. Se oli joskus ollut hieno talo.
Margarita takoi raskasta messinkistä ovenkahvaa. Avaamaan ilmestyi länsimaiseen liituraitaan pukeutunut laiha ja kalpea mies.
Margarita uteli tiesikö tämä Mestarista, mutta mies vain kutsui Margaritan sisälle.
Ilma sisällä oli kuuma ja tunkkainen, käytävän päästä takkahuoneesta loimotti valoa. Margarita ja liituraitainen mies kävelivät peremmälle. Muurinpangolla istui laiska kissa tuijottaen Margaritaa hypnoottisesti. Halkoja takkaan lisäsi tyylikäs, selvästi oman vaatturinsa omaava, kääpiö. Ja huoneen viimeisessä kulmassa istui pimeässä piippua polttava pitkä silinterihattuinen herrasmies.

jatkuu

Tyttö käveli syksyistä metsäpolua eteenpäin, hänen keltaiset saappaansa olivat puhjenneet jo monesta kohdin, ja punaiset hiuksensa takkuuntuneet, mutta rakkaansa vuoksi hän jatkoi.
Sinä syksynä ruska oli kauneimmillaan, se hohti kirkkaanpunaisena vaahterapuista. Hän oli ohittanut monta kylää vihreiksi ja sinisiksi maalattuine koristeellisine puutaloineen. Hän oli jo kaukana Moskovasta.
Vielä kaksi viikkoa sitten hän oli saanut nauttia ajasta takkatulen ääressä rakkaansa runoja kuunnellen, kun hänen aviomiehensä oli ollut työmatkalla.
Sitten tämä oli kadonnut, jättäen jälkeensä vain epämääräisen kirjeen, jossa hän kertoi suuntaavansa Rybinskiin tapaamaan kustantajaansa.
Margarita oli huolestunut heti sillä Mestari oli ollut heikkona kuumeesta jonka hän sai joka syksy asuessaan vetävässä ullakkohuoneistossaan. Hän oli pakannut nopeasti ja jättänyt miehensä talon lähtien Mestarin perään.
Hän tiesi reitin jota tämä käytti kulkiessaan pohjoiseen kustantajansa luo, ja oletti saavansa tämän pian kiinni tietäen rakkaansa huonon kunnon.
Niin paljon päiviä oli kulunut, eikö hän vielä ollut saanut merkkiäkään runoilijasta, tämähän kulki aina jalan reittejään. Ettei vain mitään olisi sattunut.
Saman päivän iltana tyttö ylitti Rybinsk-järven eteläpuolisen suuren mäen, jolta aukesi hieno näkymä järviseudulle. Tuon järven takana olisi kaupunki.
Hän tiesi lossin olevan lähellä, mutta sen päiväinen sade oli puhjennut raju-ilmaksi, ja järvellä myrskysi.
Hän juoksi alas rantaan pitäen kiinni hameenhelmoistaan, jotka olivat jo kurautuneet.
Onnekseen hän pian löysikin lossi-aseman mökin, jonne pääsi sisään lämpimään, mutta vanha lossivahti ei suostunut irrottamaan tänä-iltana. Margarita oli kiitollinen kun sai jäädä ystävällisen oloisen lossivahdin tupaan yöksi.

jatkuu...

Englanti oli edessäni polvillaan kun ryhdyin tänä aamuna jatkamaan valloitustyötäni. Ratsuväkeni oli erikoistunut synnyttämään shokkia vastustajan jalkaväkeen ratsastamalla kiilana näistä ylitse. Kivääriosastoni olivat konkareita vanhoista taisteluista eivätkä peljänneet tulevaa.
Sateinen aamuyö Lontoon edustalla.
Joukkoni olivat ryhmittyneet kaupungin pohjoispuolisille pelloille, sekä tykistö-osastot sen itäpuolisille kukkuloille. Raadonsyöjät odottivat jo tulevaa.
Kylmänkalvakan aamu-auringon noustessa idästä laukaisin hyökkäyksen ensiaallon, pommitin kaupungin varustuksia ja aiheutin kaaosta. Viimeiseenasti kaupunkiaan puolustavat englantilaiset saivat kuin saivatkin torjuttua tämän ensimmäisen räjähtävän vaiheen. Mutta he olivat lopussa.
Seuraavan, ja kuolettavan iskun kaupunginpuolustukselle, annoin idästä. Ratsuväkeni vyöryi kukkuloilta alas kaupungin jokilaaksoon, ja pian siellä vallitsi liekki, leimaus ja kaaos. Olkikattoiset talot paloivat ja savusivat tihkusateessa.
Taisteluiden päätyttyä marssin kaupunkiin.
Kuningattaren palatsi oli jätetty koskemattomaksi.
Elisabeth seurasi saapumistamme vihreillä silmillään marmoriparvelta. Hän oli nyt minun.