IRC-Galleria

hmm.. Olen lukenut nyt päiväkirjojani. Ja melkein itkettää, kun tajuaa, miten paljon asiat muuttuvat.

Jokainen merkintä on dissaus edellistä, niin myös tämä. Voisin piirtää käyrää elämästäni ja sen kulusta näiden merkintöjen perusteella. Se olisi yksi fucking vuoristorata. se kertoisi siitä, kuinka tätä tyttöä elämä nakkelee ja miten se pitää hyvänä. En voi tietenkään laittaa kaikkea sattuman piikkiin. Kyllä minun täytyy katsoa peiliinkin. Olen spontaani ja impulsiivinen ihminen, ristiriitainen kuin mikä. Mutta niin, ihmiset ovat paradokseja täynnä.

Minä olen muuttanut pohojanmaalle. Kokkolaan. Opiskelen teatteri-ilmaisunohjaajaksi keski-pohjanmaan ammattikorkeakoulussa. Ja eipä aikaakaan, kun menin jälleen ja rakastuin. Olen oppinut edellisestä virheestä, etten ala vaimoksi tai lasten äidiksi parin kuukauden seurustelun jälkeen, vaan annan kaiken olla ja mennä omalla painollaan. Minulla ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia hänen varalleen vaan nautin hänen lempeydestään ja ymmärryksestä niin pitkään kuin sitä riittää. Nautiskelen hänen puhekyvystään ja esiintymistaidoistaan. Nautin hänen tumman sinisistä silmistä ja tuuhean kiharaisesta tukasta. Pitkistä keskusteluista jotka kestävät pitkälle yöhön. Kävelyretkistä suntin varteen, elokuvailloista ja ruoasta. Ruoasta! Ennen kaikkea siitä! Intohimosta teatteriin. Meillä on sama suunta, sama luokka ja samankaltaisia ajatuksia elämästä. Voisiko parempaa toivoa? Ei minun mielestäni. Kaiken tämän kruunaa kaikki muu mitä teemme yhdessä (eikä ajatella kaksimielisesti, koska minäkään en ajattele. aina).

Kyllä kyllä. Se on tätä alkuajan huumaa. En siis innostu liikaa, vaan seison maan päällä, tai jopa tukevammin jalat polvia myöten mullassa. En aio uusia virheitäni.


Voin silti sanoa olevani jälleen kerran maailman onnellisin nainen!