IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä vitutti.Keskiviikko 26.08.2020 07:16

Eilenä oli vitutus päivä. Ärsytti ja vitutti ihan kaikki. No onneksi kun lähdin lenkille niin se helpotti vähän oloa. Sai purettua paineita. Loppu ilta meni sitten ihan hyvin. Katselin sarjoja. Salkkarit ja rantabaarin.
Menin jo sitten nukkumaan kahdeksan jälkeen. Tänään heräsin kuudelta. Ei eilen päästy pelaamaan jalkapalloa. Kenttä oli ihan täynnä muita ihmisiä. No me sitten tehtiin tunnin lenkki. Mikä teki myös ihan hyvää. Kuulin että sählyryhmä alkaisi jo ensi viikolla. Ihan kiva.
Pääsee taas sitä pelaamaan. Meitä on taas hyvä porukka sitä pelaamassa. Tänään teen ruoaksi kinkkukeittoa. Pitää vaan käydä kaupassa tänään hakemassa ainekset. Se keitto valmistuu aika nopeasti. Hyvä ruoka tälle päivälle. Salkkarit jäi aika jännään kohtaan eilen. Pakko katsoa taas tänään. Nyt Ressu tietää että Nella on raskaana ja ismo kuuli siitä myös. Jännäksi menee. Odotan jo kovasti että Posse alkaa. Ensi kuussa. Tulee perjantai iltana sitten katsottavaa. Salkkarit ja posse. Siinä saa sitten nauraa kun katsoo sitä.
Big brother alkaa myös ensi kuussa ja sitäkin odotan innolla.
Tulee joka päivä. Katson ne jaksot sitten aina ruudusta. Voi katsoa ihan koska tahansa. Mä varmaan siivoan jo tänään. Osan ainakin. Niin huomenna ei sitten ole niin kauheasti siivottavaa. Huomenna pitää pestä pyykkiä myös. En vielä tiedä mitä aijon tehdä viikonloppuna. Voi olla että olen viikonlopun täällä. Koska poikaystävä varmaan korjailee autoa koko viikonlopun. No nyt on vasta keskiviikko. Katsotaan. Kaikki voi vielä muuttua.
Nyt alan kuunnella musiikkia ja alkaa vähän siivoilemaan.
Uskon että tänään ei vituta enää niin paljon mitä eilen.
Välillä on niitä päiviä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.