IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -
Menimme ystävän kanssa eilenä kotipizzaan pitkästä aikaan otettiin molemmat kanakotzonet niiden kanssa limua ai että maistui hyvältä ja sovittiin että käymme useammin ulkona syömässä. Uusi viikko alkaa ja voin sanoa että on hyvä ja levännyt olo tänään pääsee treenaamaan salille mulla ollut nyt viikon tauko koska mun jalka kipeytyi viime viikon maanantaina, mutta onneksi parani koska sen piti olla vaan levossa eikä sitä saanut rasittaa yhtään ei tarvinnut lähteä lääkäriin asti. Jaan viikonlääkkeet dosettiin kohta mun pitää hakea leponexit tällä viikolla mietin menenkö jo tänään hakemaan vai huomenna katson miten tää päivä menee niin sen mukaan ja millainen fiilis.
Olen menossa kahvioon töihin keskiviikkona mikä on todella kiva tulee erilainen työpäivä taas ja kivan työkaverin kanssa pääsee hommiin mä niin tykkään olla siellä töissä ja päivä menee nopeammin. Viikonloppuna pääsee viettämään aikaa parhaan kaverin kanssa aikaa meillä on pikkujoulut ja annetaan samalla joululahjat. Odotan innolla jo viikonloppua nopeasti tää viikko menee kun on tekemistä. Pesin jo pyykit eilenä kun oli hyvin aikaa niin tämän aamun voi ottaa rennosti. Mä heräsin hetki sitten, mutta nukuin ainakin taas 7 tuntia. Päätin että nyt en nuku päikkäreitä tänään vaan aijon olla koko päivän hereillä niin uni tulee hyvin taas illalla. Uni on mulle todella tärkeää koska se vaikuttaa niin paljon jaksamiseen. Ulkona on plussakeli eikä yhtään lunta kiva tämä suomen talvi mä luulen että tulee musta joulu eikä ole yhtään lunta eilenäkin oli 6 astetta lämmintä. Katson nyt mun tämän päivän treenivaatteet valmiiksi ja alan jakamaan lääkkeitä dosettiin. Tarkistan samalla paljon on masennuslääkettä vielä jäljellä.
Viikonloppu on mennyt ihan kivasti eilenä sain nukuttua päikkäreitä kun tuli se yö valvottua mikä onneksi piristi olo ei tuntunut niin pahaltakaan mikä oli vaan hyvä juttu. Heräsin äsken ja kerkesin nyt nukkua ainakin 7 tuntia mikä riittää ihan hyvin. Tänään olen menossa rakkaan ystäväni kanssa ulos syömään mikä piristää kivasti päivää eikä tarvitse tehdä ruokaa. Hyvää seuraa ja ruokaa mikäs sen parempaa siinä tämä sunnuntai menee mukavasti. Eilenä katselin loppuillan Netflixiä "The Resident" sarjaa muutaman jakson olen kohta katsonut ekan kauden siinä tapahtuu vaikka mitä. Alan tässä kohta pesemään pyykkiä mitä on kertynyt kiva määrä onneksi aamu aikaa hoitaa ne. Tarkistan kohta paljon on lääkkeitä jäljellä sen tiedän että Leponex lääkettä haen lisää ensi viikolla. Menen varmaan huomenna käymään apteekissa hakemassa sen kun on hyvin aikaa. Ollut todella hienoa etten ole syönyt rauhoittavia lääkkeitä pitkään aikaan. Huomaa että kun syö leponex lääkettä joka ilta, niin sekin rauhoittaa ja on hyvä unilääke samalla. Mulla menee sitä tällä hetkellä 200mg eikä annosta ole jouduttu nostamaan onneksi enempää. Harhat tulee aina silloin jos olen todella ahdistunut ja väsynyt. Onneksi nyt mulla on ollut todella hyvä olo mistä olen nauttinut ihan täysillä. Ei voi koskaan tietää millainen olo on vaikka sitten huomenna sekä harhat voi tulla ihan puun takaa. Aijon nyt vaan keskittyä hyviin asioihin mitkä tuo mulle iloa ja onnellisuutta tärkein niistä ovat tottakai poikaystävä ja ystävät. Mun ei onneksi tarvitse olla huolissaan niistä koska kaikilla menee hyvin. Otan aamulääkkeet ja vien kohta pyykit sekä tiskaan. Nautin tästä päivästä rakkaan ystävän kanssa. Varmasti on hyvät jutut kun näemme nauramme paljon.

Shoppailua joulun jälkeen :)Lauantai 30.11.2024 01:56

Taas alkoi valvominen heräsin tuossa hetki sitten enkä saanut enää unta no ei haittaa mulla on onneksi tänään aikaa nukkua myöhemmin kyllä tää unirytmi tasaantuu ensi yönä. Muuten olo tuntuu ihan hyvältä eilenä piristi nähdä kaveria ja suunniteltiin että mennään ulos syömään huomenna mikä on kiva. En ole aikoihin käynyt missään syömässä vähän erilaisempaa ruokaa. Tänään on aika rento päivä ei ole kiire minnekkään voi vaan olla ja aijon katsoa taas Netflixistä "The Resident" sarjaa eteenpäin mihin olen jäänyt koukkuun olen kohta saanut katsottua ekan kauden vielä on viisi kautta jäljellä paljon katsottavaa.
Huomenna alkaa joulukuu marraskuu mennyt niin nopeasti laivareissu oli ihan paras rakkaiden ystävien kanssa mikä piristi mieltä, mutta sen jälkeen iski kauhea väsymys ja stressitila mikä kesti melkein puolitoista viikkoa rahat riittivät hyvin laivalla meni vaan 130 euroa juomiin, ruokiin ja tuliaisiin.
Ai että siellä laivalla oli aivan ihania Guess lompakoita ja olen miettinyt että ostaisin sen lompakon ensi vuonna jossain vaiheessa vaikka Sokos liikkeestä. Ne lompakot maksaa vaan vähän yli 50 euroa ja olen myös ajatellut ostaa uuden Guess laukun vähän ennen kesää. Mulla on onneksi koko kevät aikaa säästää siihen ja ostan sen kokoisen että tavarat mahtuu värillä ei ole väliä. Aijon tuossa kavereiden kanssa lähteä shoppailemaan kun alennysmyynnit alkaa joulun jälkeen saa sitten halvalla kaikkea kivaa. Haluan ostaa itselle jonkin uuden oloasun, legginsejä, neulepaitoja..huppareita en osta koska niitä mulla on aivan liikaa. Alan tässä nyt katsomaan youtube videoita ajan kuluksi sekä kuuntelen musiikkia.
No niin se on taas perjantai ja viikonloppu alkaa pakko sanoa että ollut ihan tyhmä viikko tuon jalan takia, mutta onneksi alkoi paranemaan niin ei tarvinnut lähteä lääkäriin asti. Eilenä oli kiva päivä tein hyvää lohikeittoa, kävin lidlissä kaupassa ja tokmannilla kävin ostamassa jo joululahjat kavereille vielä pitää hankkia myöhemmin poikaystävän lahja vähän ennen joulua. Olo muuten tuntuu hyvältä helpotti paljon kun sain itkettyä silloin kaiken pahan ulos yhtenä iltana ja ihan hyvä päätös oli myös se että olen nyt viikonlopun kotona. Sanoin myös poikaystävälle että lepäilen nyt ja se ymmärsi onneksi. Kerkiämme viettää joulua ja uutta vuotta yhdessä. Tänään on ohjelmassa päikkäreitä, teen pitkän lenkin ja näen mun yhtä rakasta ystävää menen sen luokse kylään illemmalla kivaa nähdä sitä taas. Ei olla nähty nyt muutamaan päivään yleensä me näemme melkein joka päivä. Kohta alkaa joulukuu mä en tajua miten nää viikot ja kuukaudet menee nopeasti no tylsää mulla ei ole onneksi arkipäivinä koska käyn töissä, treenaan, näen kavereita, harrastuksia, niin nopeasti se aika vaan menee ja olen melkein kaikki viikonloput poikaystävän luona. Ostin kaupasta tällä viikolla semmoista piparkakku teetä mikä oli todella hyvää vähän vaihtelua pakko ostaa sitä vielä lisää myöhemmin. Tulee ihan joulu fiilis kun juo sitä eikä siinä ole onneksi kofeiinia eli hyvin pystyy juomaan sitä illalla ennen kun menee nukkumaan. Tästä tulee hyvä päivä otan nyt aamulääkkeet, tiskaan ja käärijä soimaan mitä olen nyt kuunnellut ihan joka päivä se on nyt mun suosikki artisti. Niin parhaita biisejä tullut siltä taas tulee hyvä fiilis kun kuuntelee sitä.
Jalka alkaa pikkuhiljaa paranemaan ei ole enää niin kipeä ja kannatti nyt vaan ottaa ihan rennosti sekä jalka olla levossa. Hyvä että lääkäriin asti ei tarvinnut mennä se olisi ollut vähän perseestä. Kävin eilenä vähän kävelemässä että tuli vähän liikettä tuolle jalalle tänään teen saman aijon käydä kaupassa. Päätin että haen leponex lääkkeet vasta ensi viikon maanantaina resepti on sitten varmasti uusittu. Tänään ruoaksi teen lohikeiton mitä en ole syönyt pitkään aikaan ja sen kanssa hyvää leipää. Terveellinen ruoka ja mä yritän syödä kalaa paljon viikolla aamupalaksi syön aina puuroa ja jogurttia. Mun paino on tällä hetkellä normaali ja pysynyt jo niin useamman vuoden mistä olen tyytyväinen. Siihen vaikuttaa niin paljon mitä syöt ja miten liikut. Kun olin 21 vuotias mulla oli paha syömishäiriö ja todella alipainoinen. Siitä mä onneksi sitten selvisin aloin syömään pikkuhiljaa enemmän ja heti auttoi että paino alkoi nousemaan. Onneksi se kesti vaan hetken se syömishäiriö eikä sitä mulla ole enää tänä päivänä voin sanoa että se oli aika paskaa aikaa nyt mulla on tämä skitsofrenia ja masennus, mutta onneksi mä syön lääkkeitä niihin niin jotenkin pystyy elämään tätä elämää. Välillä on hyviä päiviä joskus taas huonoja näin se vaan menee mulla. Tää aamu alkanut mukavasti ja hyvin nukuin viime yön. Alkaa pitkä viikonloppu aijon olla ja levätä että saan itseni kuntoon henkisesti että fyysisesti. Laivareissun jälkeen olen voinut aika huonosti väsyin todella paljon. No siihen kyllä vaikutti alkoholi mitä join laivalla enkä ottanut iltalääkkeitä se tuli ja meni ja nyt voin jo pikkuhiljaa paremmin en ole juonut sen laivareissun jälkeen yhtään alkoholia ja voin sanoa että olo tuntuu aika hyvältä. Otan aamulääkkeet ja menen katsomaan onko pesukone vapaa koska pitää pestä pyykkiä mitä on kertynyt nautin siitä myös että ei ole mikään kiire minnekkään teen ruoan ja käyn kaupassa. Viikon päästä viikonloppuna näen parhaan kaverin ja vietetään pikkujouluja mikä kyllä piristää mieltä.
Menin eilenä töihin yrittämään tämän jalkani kanssa, mutta jouduin lähtemään kotiin koska sitä alkoi särkemään kauheasti en pystynyt istumaan edes hyvin tuolilla kun kipu tuntui kaikki työkaverit olivat musta huolissaan ja sanoivat mulle että lähden kotiin lepäämään olen syönyt särkylääkkeitä. En mene tänään kahvioon töihin koska joutuisin seisomaan paljon siellä eikä se tee jalalle kauheasti hyvää nyt vaan paljon lepoa ja yritän vähän käydä vaikka ulkona kävelemässä etten ihan jää sohvalle makaamaan jalan kanssa ja yritän vähän venytellä sitä jotenkin. Pikkasen vituttaa koska mä olisin toivonut että tää viikko menisi hyvin, mutta tietysti tuli takapakkia ja ihan puun takaa tuo että jalka kipeytyi. Mua eilenä illalla ahdisti taas kaikki ja ihan tuli itku se vaan johtui siitä koska mua harmitti niin paljon. On paljon kevyempi olo taas kun sain itkettyä kaiken pihalle. Nukuin hyvin viime yön ja otan kohta aamulääkkeet. Menen apteekkiin varmaan tuossa huomenna hakemassa leponexit niin on sitä lääkettä taas. Tein päätöksen että olen viikonlopun kotona en lähde yhtään mihinkään koska haluan vaan saada jalkani kuntoon ja huomasin eilenä että on paljon huonoa oloa ja ahdistusta niin pakko vaan levätä että saan itseni taas kasaan ja elämä menisi hyvin eteenpäin. Soiteltiin eilenä parhaan kaverin kanssa ja suunniteltiin että vietetään pikkujouluja ensi viikon viikonloppuna mikä on kiva nähtiin viimeksi kun olimme laivalla. Pitää ensi viikolla ostaa parhaan kaverin joululahja sitten ja loput lahjat kavereille siinä samalla. Alan katsomaan vähän youtube videoita ja kuunnella musiikkia. Netflixiä katson myöhemmin kun on aikaa nyt aijon vaan ottaa ihan rennosti. Enkä ajattele yhtään mitään ikäviä asioita koska sitten alkaa taas helposti ahdistaa. Aijon meditoida koska se rauhoittaa ja auttaa huonoon oloon edes hetken.
Eilinen päivä ei mennyt ihan putkeen kun kävelin terveyskeskukseen verikokeisiin niin reväytin reisilihaksen mikä tuli todella kipeäksi en mennyt salille treenaamaan ja en pelaa sählyäkään tänään koska jalan pitää olla levossa että se paranee sekin voi olla etten mene huomenna edes treenaamaan vielä. Ulkona oli todella paska keli kävellä loskaa ja jäätä sekä mun toinen talvikenkä alkoi vuotamaan niin jalka kastui täytyy varmaan hankkia uudet talvikengät. Elämä on välillä semmoista ettei kaikki mene ihan putkeen ja tuokin tuli ihan puun takaa tuo revähdys. Piti samalla jännittää lihaksia kun käveli tuolla loskakelissä ettei kaadu meinasin kaatua pari kertaa, mutta pysyin onneksi pystyssä. Olen syönyt särkylääkettä tuohon kipuun panadolia otan sen kohta taas onneksi löysin kaapista nuo särkylääkkeet vielä oli niitä jäljellä. Menen töihin tänään silti yrittämään, mutta lähden heti sitten kotia jos jalka tulee kamalan kipeäksi. Täältä kotoa kävelee töihin kymmenessä minuutissa ei ole kaukana. Katson kohta ikkunasta ulos millainen sää on tänään plussakeliä taas melkein 10 astetta lämmintä kohta kaikki lumet sulaa taas pois.
Huomenna olisi tarkoitus mennä kahvioon töihin pitää nyt sitten katsoa mitä jalka sanoo huomenna. Toivon että pystyy kävellä sinne ja mennä töihin no sen näkee sitten. Nukuin todella hyvin viime yön niin nyt jaksaa. Eilenä kyllä vähän oli ahdistusta koska heräsin silloin vähän ennen kolmea yöllä. Jos valvon, niin mulle tulee se ahdistus aika helposti ja semmoinen nuutunut olo. Otan aamulääkkeet, katson vaatteet töihin ja uskon että ihan mukava päivä tulossa vaikka ei pääse peleihin nyt pelaamaan katsoo ensi viikolla taas jos mun jalka on parempi. Menen silti katsomaan kun muut pelaa.
Heräsin tuossa vähän ennen kolmea enkä saanut unta niin tulin koneelle. No mä kerkiän nukkumaan vielä tässä myöhemmin ennen kun olen menossa sinne verikokeisiin mitkä ovat vasta kahdentoista jälkeen. Uusi viikko alkaa ja nyt on todella levännyt olo. Mukava päivä oli eilenä aamulenkillä, nukuin päikkärit, kävin kaupassa ja katselin loppullan Netflixiä. Katsoin taas "The Resident" sarjaa muutaman jakson mä olen niin jäänyt siihen koukkuun ja mä odotan kovasti että "New Amsterdam sarjan viides kausi tulee. Jaan kohta viikonlääkkeet dosettiin ja muistin mukaan, leponex lääkkeet riittävät tälle viikolle ja ajattelin hakea niitä lisää loppuviikosta vaikka torstaina. Masennuslääkettä on paljon jäljellä sitä ei tarvitse vielä hakea. Alan tässä hetken päästä pesemään pyykkiä mitä on kertynyt kivasti viikonlopun jälkeen pesukone on varmasti vapaa. Tänään on illalla salitreenit ja sinne olen menossa hyvällä fiiliksellä teen niin kovaa että tuntuu ihan koko kropassa pääsee kunnolla liikkeelle viikonlopun jälkeen ja mun viikko aina alkaa treenaamisella. Seuraava päivä tuntuu sitten aina hyvältä kun menen töihin. Kahvioon olen menossa ylihuomenna joka toinen keskiviikko siellä töissä ja voin sanoa että hyvin viihdyn siellä todella hyvin ja on todella kivat työkaverit joiden kanssa tehdä töitä. Päivä menee aina nopeasti siellä ja sekä ihan kivaa jutella samalla asiakkaiden kanssa saadaan aina positiivista palautetta vaikka siitä että on hyvää pullaa tai kahvia. En vielä yhtään tiedä mitä teen tänä viikonloppuna se ihan riippuu siitä miten viikko sujuu. Hetki ja päivä kerrallaan elän koska ei voi ikinä tietää jos se paska olo ja fiilis tulee ihan puun takaa taas. Koitan nyt vaan keskittyä positiivisiin asioihin ja ajattella nyt vaan että kaikki on hyvin ei mitään hätää onneksi töissä mä en ikinä ajattele huonoja juttuja koska on hommia ja työkaverit joiden kanssa nauraa ja jutella mukavia asioita. Katson kohta mun treenivaatteet valmiiksi ja samalla huomiset vaatteet töihin. Katsoin säätä eilenä, niin nyt ei ole enää mitään pakkasta lumet varmaan sulaa pois. Luvattu 7 astetta lämmintä tälle ja huomiselle päivälle. No ainakaan ei ole sitten kamalan kylmä. Musat soimaan ja alan tiskaamaan. No mä kerkesin nukkua nyt ainakin 7 tuntia tänä yönä. Ensi yön nukun varmasti hyvin taas kun olen treenannut illalla. Uni on mulle tärkeää se vaikuttaa niin paljon jaksamiseen.
Olo tuntuu paljon paremmalta taas perjantai päivän jälkeen ehkä tää tästä elämä lähtee hyvin tästä eteenpäin ja aijon sitten vaan nauttia hyvästä olosta. Tasan kuukausi jouluun lähden sitä sitten viettämään vanhempien ja poikaystävän luokse olen kaikki joulut viettäneet niiden luona mikä ollut mukavaa vietän myös uutta vuotta poikaystävän kanssa elämä on yhtä juhlaa ja aijon ottaa kaiken ilon irti siitä. Mulla on parin viikon joululoma töistä. 18 päivä joulukuuta alkaa siitä pari viikkoa eteenpäin pääsee joulun viettoon ja uuden vuoden. Loma on tavallaan hyvä juttu koska siinä saa sitten levättyä ja kerättyä voimia ensi vuoteen. Tänään on ohjelmassa ulkoilua, päikkäreitä, katson Netlixiä olen jäänyt nyt koukkuun tuohon "Resident" sarjaan olen vasta kerennyt katsomaan sitä 5 jaksoa ekaa kautta. Teen hetken päästä kauppalapun ja menen kauppaan tänään kävellen koska sähköpotkulaudalla ei oikeen voi ajaa lumen sekä jään takia no siinä tulee lenkki ja askelia samalla. Alan tässä pesemään kohta pyykkiä jos pesukone on vapaa jos ei pesen sitten huomenna. Eilenä kun oli hyvin aikaa kaivoin jouluvalot esiin kämpässä kiva tunnelma kun ne on päällä. Haluaisin lisää jouluvaloja voisi tokmannille mennä katsomaan onko siellä jotain kivoja niin sisustan kämppää vielä lisää niillä. Otan aamulääkkeet ja nautin tästä päivästä ei ole kiire saa rauhassa vaan olla arki alkaa huomenna taas verikokeita päivällä ja salitreenejä illalla hyvällä fiiliksellä treeneihin jaksaa hyvin taas tehdä niitä.
Eilenä tuli pitkästä aikaan taas itku, mutta se helpotti heti mun oloa kaikki se kireys ja ahdistus hävisivät heti sen jälkeen huomasi ettei ole mitään hätää oli todella lähellä että olisin ottanut rauhoittavan lääkkeen selvisin onneksi ilman sitä lähdin pitkälle lenkille päivällä keitin kupin teetä ja aloin meditoida sekä menin kaverin luokse kylään niin sekin piristi mun päivää ei tarvinnut olla yksin. Sain hyvin nukuttua viime yönä ja heräsin tuossa viiden jälkeen aamulenkille aijon taas lähteä niin saa raitista ilmaa ja askelia nautin siitä ettei ole mihinkään kiire saa olla tämän ja huomisen päivän. Sain maksettua kaikki tämän kuun laskut ja tilille jäi melkein vielä 100 euroa hyvin pärjää sillä loppukuun. Maksan ekana laskut ja sitten näkee aina niiden jälkeen paljon jää rahaa sekä saan jopa säästötilille siirrettyä jotain pieniä summia. Mulla on aika kiva summa säästössä ja niihin rahoihin en koske ellei ole ihan pakko. Kyllä raha tekee mut onnelliseksi ja saan sitä joka kuukausi tarpeeksi. Ensi viikon maanantaina verikokeisiin puoli yhdeltä pitää mennä niin saan taas sen jälkeen haettua leponexit ja mun pitää myös hakea paketti karpalokapseleita alkaa loppumaan. Tarkistan kohta paljon mulla on masennuslääkettä vielä saan sitä aina kolmeksi kuukaudeksi. Huomenna pitää käydä kaupassa toivon että on hyvä sää kävellä sinne ettei olisi mitään lumi tai räntämyrskyä. Ihan kivaa että on vähän lunta enemmän valoisaa sekä käytössä kunnon talvikengät mä omistan parit haluaisin kovasti uudet mutta en tarvitse. Alan tosissaan säästää rahat siihen uuteen puhelimeen katson jos tuossa tammikuussa saan sen sitten hankittua. Toivon että tuo mun edellinen puhelin kestää vielä hetken.
« Uudemmat -