IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Menen vanhempien luokse viikonlopuksi.Perjantai 21.05.2021 06:45

Suunniteltiin parhaan kaverin kanssa että menen sen luokse parin viikon päästä viikonloppuna yökylään. Päästään viettämään mukavaa iltaa. Juodaan vähän ja herkutellaan. Jos on hyvä ilma niin istutaan parhaan kaverin takapihalla. Toivon että silloin on hyvä ilma ja aurinko paistaa.
Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Olen sittenkin menossa vanhempien luokse viikonlopuksi. Sinne on nyt ihan hyvä mennä koska en ole pitkään aikaan käynyt vanhempien luona. Mut haetaan tuossa iltapäivällä. Olen melkein pakannut kaikki. Pakkaaminen jatkuu kun saan blogin kirjoitettua. Aamu taas lähtenyt kahvilla käyntiin. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää kohta ostaa lisää. Käyn varmaan ensi viikolla taas ostamassa.
On sitten sitä taas. Kävin eilenä tokmannilla. Ostin vessapaperia, hammastahnaa ja kivan värisen kynsilakan. Aijon lakata mun kynnet tänään sillä kynsilakalla. Se on vihreän väristä. En ole koskaan ennen käyttänyt sen väristä kynsilakkaa. Ei se maksanut kun vähän yli 3 euroa.
Fiilis on aika hyvä tällä hetkellä. Tulee varmasti ihan mukava viikonloppu.
Nyt on kiva kun on hyvä olo taas ja jaksaa. Olisi sekin ihan kiva että paistaisi aurinko tällä hetkellä. Mutta ei. Vettä vaan sataa. Vissiin ensi viikollakin sataa sitten vettä. En yhtään ihmettele. Mutta sitten tietysti sateiden jälkeen tulee helteet. Sitten on niin mukavaa kun on kamalan kuuma ja hikoilee. Joudun laittamaan useamman kerran aurinkorasvaa sitten kuuman päivän aikana. Etten pala pahasti. Siitä tulikin mieleen että voisi ostaa lisää aurinkorasvaa. On sitten niin ei pääse ihan heti loppumaan. Mä koitan tänä kesänä mennä uimaan. Se on mun yksi tavoite. Sitten kun vesi on vaan mukavan lämmintä. Niin pulahdan järveen. Pitää kaivaa bikinit esiin. Ne on jossain tuolla mun kaapissa.
Aijon ostaa uuden vesipullon. Se on hyvä että on vesipullo mukana kun ilmat lämpenee. Ostan sen tokmannilta. Katselin niitä eilenä mutta en vielä ostanut. Ostan jossain vaiheessa. Sitten kun ilmat alkaa lämmetä.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen ja alan maksamaan laskuja pois. Rahaa on tullut taas niin saa laskut maksettua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.