IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Kirppikselle ja kahville tänään.Keskiviikko 23.11.2016 08:16

Olin eilen siellä kurssilla. Ihan hyvin meni. Nyt me harjoitellaan dialektiikkaa. Se on aika vaikea sana.
Ja on vähän vaikeaa selittää että mitä siinä tehdään.
Mä en ole edes koskaan kuullut tuosta.
Enää pari kertaa sitä kurssia niin sitten se on ohi. Voin kyllä sanoa että aika on mennyt hurjaa vauhtia. Tuntuu ihan siltä että se kurssi olisi vasta alkanut. Eilen se kurssi kesti vaan puolitoista tuntia. Päästiin jo puoli kolmelta. Mulla ei ole nyt aamulla mitään ohjelmaa.
Paja on taas yhdeltä. Kuulin että ollaan menossa kirpparille ja kahville.
Kuulostaa ihan mukavalta. Siinä se aika taas sitten kuluu.
Salille sitten illalla taas kaverin kanssa.
Tänään voisi katsoa taas netflixistä jotain.
Nyt kun hyvin aikaa katsoa.
Eilenä kun tulin kurssilta niin olin todella väsynyt. Keitin teetä ja makasin sohvalla melkein tunnin.
Kaveri tuli myöhemmin kylään katsomaan lemmen viemää.
Ei puhuttu kauheasti. Oltiin molemmat vähän väsyneitä.
Loppu illan olin parhaan kaverin luona.
Menin jo eilen ennen yhdeksää nukkumaan.
Nukuin tosi hyvin viime yön. Nyt on pirteä ja aika hyvä fiilis.
Heräsin tuossa seitsemältä.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Kohta tiskaan taas.
Mutta ihan kiva päivä tulossa tänään.
Saa nähdä löydänkö kirpparilta mitään.
Paras kaveri löytää varmasti jotain.
Mä en koskaan löydä kirpparilta mitään.
Tiedän mitä puen päälle tänään. Mulla ei ole nyt vaatekriisiä.
Ja tiedän minkä laukun otan käyttöön.
Tällö kertaa se ei ole totorolaukku.
Teetä juon taas myöhemmin. En jaksanut eilenä pestä mitään pyykkiä. No huomenna pesen viimeistään.
Kun on siivouspäivä niin pesen ne sitten siinä samalla.
Nyt on kahvia taas. Ei ihan heti lopu.
Join äsken kahvia.
Onneksi toi kahvi herättää mut aamulla. Aamukahvi on paras kahvi.
Mä en ole mikään kahviholisti.
Mä juon päivän aikana joko yhden tai pari kuppia kahvia päivän aikana. Juon mielummin teetä enemmän kun taas kahvia.
Olen teeholisti aina välillä. Tänään mä kerkiän taas juomaan ainakin kolme kuppia teetä.
Olo on edelleen hyvä tällä hetkellä. Hyvin olen jaksanut tämän viikon tähän päivään asti. Eikä ole ahdistanut yhtään eikä ole jotunut ottamaan mitään rauhottavia.
Hyvin siis menee edelleen.
Mutta mulla on jotenkin semmoinen tunne, että ensi viikko saattaa sitten tuntua varmaan taas rankalta mitä tämä viikko.
Mä olen huomannut sen että jaksan hyvin sen pari viikkoa, mutta sen jälkeen alkaa taas ahdistaa ja harhat saattaa tulla.
Mulla on aina jotenkin silleen vuorotellen hyvä kausi, sitten tulee taas huono kausi.
Mutta aina mä selviän siitä huonosta kaudesta.
Elää vaan hetken ja päivän kerrallaan.
Nyt mä olen onneksi taas elänyt sen päivän kerrallaan.
Olen viimein oppinut sen.
Koska sitä ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu huomenna. Se voi olla hyvä päivä tai paska päivä.
Onneksi tunnen itseni todella hyvin. Tiedän mikä auttaa ja mikä ei auta. Mulla ei ole nyt ollut aikoihin noita jähmettymiskohtauksia.
Niitä oli aina silloin kun olin todella väsynyt tai loppu.
Mutta se on vaan hyvä asia että niitä ei ole ollut viime aikoina.
Mutta kyllä niitä vielä varmasti tulee taas jossain vaiheessa.
Se on hyvä että niitä ei ole koko ajan.
Se olisi vielä pahempi juttu.
Nyt olen huomannut kun en jaksa, niin sitten tulee se ahdistus.
Tai kova meteli saattaa laukaista sen ahdistuksen.
Sillä hetkellä otan aina sen rauhottavan.
Mutta nyt on menossa hyvä kausi.
Pitää vaan nyt nauttia kun vaan voi.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Nyt on hyvin aikaa kuunnella tässä aamulla.
Kivempi tiskata kun musa soi taustalla.
Kohta aamupalalle. Alkaa olla jo nälkä.
Mä alan vähän jo siivoamaan tätä kämppää. Niin huomiselle päivälle ei tule niin kamalasti siivottavaa.
Siivoan nyt tämän mun keittiön.
Roskat olen vienyt.
Ja siivoan vähän tätä keittiön pöytää taas mikä on täynnä kaikenlaisia papereita.
Sänky pitää myös pedata.
Mukavaa mennä salille tänään illalla.
Pääsee taas vähän liikkeelle ettei ole tuolla sohvan pohjalla ihan koko aikaa. Sali tekee aina hyvää.
Pääsee tekemään tunnin aikana kaikelaisia liikkeitä.
Kaikki lihakset saa hyvin liikkeelle.
Pitää syödä hyvin tänään niin jaksaa sitten.
Tänään me ei keretä poikaystävän kanssa skypettämään.
Mä soitan sille sitten kun pääsen salilta.
Keretään jutella hetki ennen kun menen iltapalalle.
Huomenna taas keretään skypettää.
Yhdessä vaiheessa toi mun skype sekoili, mutta nyt se on taas toiminut. Se oli se yksi kerta kun en voinut skypettää poikaystävän kanssa. Kun kokeilin sitä taas seuraavana päivänä, niin sitten se toimi taas normaalisti. Nyt se ei ole sekoillut se skype.
Mä luulin että se pitää asentaa uudelleen. Mutta ei tarvinut.
Toi skype on ollut tosi hyvä.
Sen kautta ollaan juteltu poikaystävän kanssa.
Ollaan jo monta vuotta juteltu skypen kautta.
Tosi kätevä.
Sen kautta on mukavampi jutella kun puhelimen kautta.
Ja tulee paljon halvemmaksi.
Ei maksa mitään toi skype.
Ai niin pitää muistaa maksaa edelleen toi yksi lasku. Maksan sen tällä viikolla vielä. Mulla on muuten verikokeet perjantaina.
Kahdeltatoista. Sain muistilapun ohjaajalta ja mulle sanottiin siitä.
Kerkiän hyvin syömään lounaan ennen lähtöä sinne.
Jaksaa kävellä sinne.
Siinä saa samalla käveltyä lenkin. Hyötyliikuntaa.
Toivottavasti on vaan hyvä ilma kävellä sinne. Ettei sada kaatamalla vettä. Jos sataa pahasti niin otan käyttöön tuon sateenvarjon.
Olisi kiva jos olisi edes vähän lunta. Tuolla ulkona on masentava ilma. Kaikki on mustaa ja harmaata.
Varmaan se lumi tulee jossain vaiheessa.
Ja pakkaset.
Sekin olisi kiva jos aurinko vähän paistaisi.
Saa nyt nähdä millaiset kelit tulee myöhemmin.
Mutta nyt alan siivoamaan.
Kerkiää hetken siivota ennen aamupalaa.
Myöhemmin juon sitten sitä teetä.

Hyvä fiilis vaan jatkuu :)Tiistai 22.11.2016 08:03

Maanantai päivä oli todella mukava päivä.
Olin neljä tuntia töissä. Laittelin taas korkkeja pusseihin.
Siinä se aika meni kivasti. Töiden jälkeen kävn kaupassa. Kun pääsin kotiin niin oli samantien ompeluryhmä.
Sain vähän taas tehtyä kaulahuivia eteenpäin.
Ompeluryhmän jälkeen nukuin päikkärit. Nukuin tuonne päivälliseen asti. Heti päivällisen jälkeen piti lähteä salille.
Oli hyvä ja tehokas tunti. Hiki tuli. Salin jälkeen kävin suihkussa ja aloin skypettämään poikaystävän kanssa.
Loppu illan oli taas parhaan kaverin luona.
Katsottiin salkkarit ja uusi päivä.
Ihanaa kun mulla ei ole nyt aamulla mitään ohjelmaa. Mulla on vaan tänään taas se kurssi yhdeltä. En kerkiä mennä pelaamaan sählyä.
Se jää nyt pois mutta ensi viikolla mä pääsen taas pelaamaan.
Meillä on enää sitä kurssia kolme kertaa. Sitten se loppuu.
Olisi saanut mun puolesta jatkua pitempään.
Mutta kaikki aina loppuu aikanaan.
Aijon katsoa tänään lemmen viemää uusinnan mikä tulee tuossa kymmeneltä aamulla. Sitten mun pitää kertoa kaverille tänään mitä siinä jaksossa tapahtui. Kaveri tulee taas mun luokse tänään illalla katsomaan lemmen viemää.
Aijon pestä pyykkiä tässä aamulla kun on hyvin aikaa.
Vien pyykit varmaan heti kun saan blogin kirjoitettua ensin.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Jaoin eilenä viikon lääkkeet dosettiin niin mun pitää hakea lisää e-pillereitä. Muuten mulla on ihan kaikkia lääkkeitä.
Mua ei ole ahdistanut yhtään vielä tällä viikolla.
Tää viikko on lähtenyt hyvin käyntiin.
Eikä ole joutunut vielä ottaa yhtään mitään rauhottavaa.
Mikä on vaan hyvä asia ettei ole joutunut ottamaan.
Nyt mun rauhottavat ei lopu ihan heti koska kävin jokin aikaa sitten hakemassa niitä lisää.
Mulla on taas ensi kuun verikokeet semmoiset etten saa syödä ja juoda 12 tuntiin. Ja multa otetaan se sydänfilmi samalla.
Varmaan se on sitten alku kuusta.
Mulla on aina noi verikokeet alkukuusta. Ohjaaja aina varaa sen ajan ja antaa muistilapulla sen mulle.
Mä näen psykologiakin vasta ensi vuonna. Kun mulla on se hoitoneuvottelu.
Ensi kuussa mulla ei ole aikaa psykologille.
Mä heräsin tänään vähän yli seitsemän.
Ihanaa kun sai nukkua vähän pitempään. Aamukahvit olen juonut taas. Alan nyt tässä aamun aikana vähän siivoamaan tätä mun kämppää. Hieman sotkuinen.
Laitan musaa soimaa taustalle niin on kivempi siivota.
Vien roskat tässä aamulla. Mulla on roskis ihan täynnä.
Niin hyvä viedä ne nyt.
Pyykit voisi myös kohta kerätä tuohon muovikassiin.
Pitää muuten katsoa noi vaatteet mitä pistän päälle tänään.
Vaatekriisi iski taas.
No mulla on hyvin tää aamu aikaa katsoa noi vaatteet.
Ei ole niillä vielä mikään kiire.
Pakko kohta juoda teetä. Mä kerkesin eilenä juomaan vaan yhden kupillisen. Mutta tänään mä kerkiän juomaan ainakin kolme kuppia teetä. Ja nyt on taas teetäkin kun ostin eilenä.
Kahvi alkaa olla loppu taas. Pitää hankkia sitä lisää.
Kahvi ei saa koskaan olla loppu.
Kahvia pitää olla aina. Samoin teetä.
Alkaa olla nälkä taas. Ai niin mun pitää kohta katsoa paljon tabletissa on akkua jäljellä. Sen voisi taas ladata.
Eilenä en katsonut ollenkaan netflixiä. Mutta ajattelin tänään taas katsoa jotain sieltä. Hyvin kerkiää katsoa jonkun verran ennen sitä kurssia. Ajattelin lounaan jälkeen katsoa jotain.
En jaksa nyt olla ihan koko aikaa koneella.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa. 130 euroa tuli tilille tänään.
Hyvin selviää sillä summalla tämän kuun loppuun.
Pitää maksaa jossain vaiheessa toi yksi lasku.
En nyt shoppaile yhtään mitään.
Hyvin olen nyt ollut shoppailematta mitään.
Koitan nyt vaan taas säästää mahdollisimman paljon.
Desuconiin uppoaa aika kivasti rahaa.
Säästän nyt sitä varten.
Alle pari kuukautta desuconiin.
Tää aika on mennyt hurjaa vauhtia.
Kohta on mun synttärit ja desucon.
Ulkona on todella synkkä ilma. Saisi olla edes vähän lunta niin olisi valoisampaa.
Saa nähdkä onko tänä vuonna sitten taas musta joulu. Vai onko jo silloin lunta.
Sen näkee sitten jouluna.
Kohta alan tiskaamaan.
Niin kuin joka ikinen aamu. Se on yksi mun aamurutiini.
Ja mä itse asiassa tykkään tiskata.
Se on aina hyvä aamulla tiskata niin saa ne heti pois alta.
Mun pitää aina tiskata puurolautaset ja kahvikupit.
Mitä olen käyttänyt.
Nyt on puuroa taas. Kävin tuossa sunnuntaina tokmannilla ostamassa paketin puuroa.
Maksoi vaan vähän yli pari euroa.
Siitä puuro paketista riittää pitkäksi ajaksi.
Ja mä syön puuroa joka ikinen päivä. Ja se on hyvä välipala aina ennen sählyä. Jaksaa pelata.
Ja hyvä iltapala.
Keittää vaan mikrossa sen puuron niin on valmista. Laitan aina vähän sokeria sen puuron päälle.
Puuro on terveellistä.
Tekee hyvää vatsalle.
Pitää hyvin syödä toi lounas niin jaksaa sitten iltapäivän siellä kurssilla. Kerkiän hyvin sieltä takaisin päivälliselle.
Varmaan se kurssi kestää sen parisen tuntia. Se aikaa menee tosi äkkiä siellä kurssilla.
Huomenna mä pääsen osallistumaan pajatunnille pitkästä aikaa.
Paras kaveri on myös siellä.
Mukavaa olla siellä sitten parhaan kaverin kanssa. Saa nähdä mitä me sitten tehdään huomenna.
Toivottavasti jotain mukavaa.
ja huomenna illalla mulla on sitten sali taas.
Huomennakin on riittävästi sitten taas ohjelmaa.
Huomenna aamulla ei ole mitään.
Voi ottaa aamun ihan rennosti. Ja saa nukkua taas vähän pitempään.
Tänään en ole menossa klubitalolle.
Ensi viikolla menen sinne sitten taas. Mun pitää nyt jatkossa olla siellä aina yhdeksältä.
Pääsen aina nyt keittiö hommiin siellä.
Ihan kiva niin on jotain tekemistä sitten siellä.
Ja mä tykkään tehdä ruokaa.
Tai leipoa.
Siinä aina oppii jotain uutta.
Sen takia se on mukavaa.
Mutta. nyt kerään pyykit ja vien ne kohta pyykkituvalle.
Ja alan siivoamaan.
Aamupala on puolentunnin päästä.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
Uskon että tää päivä menee todella hyvin.
En nyt murehdi yhtään mistään.
Ja aijon nyt nauttia tästä hyvästä olosta mikä on nyt.
Vielä kun vaan pystyy.
Ennen kun se huono olo ja ahdistus taas tulee jossain vaiheessa.

Arki alkaa.Maanantai 21.11.2016 07:23

Arki alkaa taas. Uusi viikko lähtee käyntiin.
Oli mukava ja rentoututtava viikonloppu. Nyt olen menossa taas töihin tänään. Toivon että siellä olisi hommia niin aika kuluisi siellä vähän nopeammin. Aamukahvit on juotu taas ja olen nyt täysin hereillä. Mä heräsin tuossa puoli seitsemän.
Tiedän mitkä vaatteet pistän töihin päälle tänään niin mulla ei ole vaatekriisiä. Laitan noi mun mustat housut ja sen vaaleansinisen hupparin. Ja otan tuon mun totorolaukun taas käyttöön. Siitä on nyt tullut mun lempi laukku. Eilen oli yhden asukkaan synttäri kahvittelu.
Oli kunnon herkut ja paljon kakkuja. Mä maistoin niitä kaikkia kakkuja.
Oli voileipäkakku, täytekakku, ja tiikerikakku.
Oli ihan pakko maistaa niitä kaikkia ja kun olin syönyt ne niin olin ihan täynnä. Nyt en herkuttele enempää.
Herkuttelen sitten taas tämän viikon viikonloppuna.
Oltiin kaverin kanssa siellä noin puolitoistatuntia.
Niiden juhlien jälkeen menin suihkuun, keitin teetä ja aloin skypettämään poikaystävän kanssa.
Loppu illan olin taas parhaan kaverin luona. Katsottiin talent suomi.
Oli aika hyvä. Nyt sitä on kiva katsoa kun alkoi noi suorat lähetykset siitä. Ja se kestää sen melkein pari tuntia se ohjelma.
Salkkarit tulee tänään taas. Täytyy katsoa. Saa nähdä mitä Ismolle tapahtuu tänään.
Mulla on hyvä olo tällä hetkellä. Mä toivon kovasti että tästä on tulossa mukava päivä. Otan silti taas sen rauhottavan mukaan töihin.
Jos vaikka yllättäen se huono olo tulee taas.
Kuntosalille mennään kaverin kanssa taas illalla.
Ihan hyvä niin pääsee taas liikkeelle. Mä en käynyt ollenkaan lenkillä viikonloppuna kun tuolla ulkona on ollut tosi huono keli.
Kohta toi meidän ohjattu kuntosaliryhmä jää joulutauolle.
Mutta aijon käydä silti salilla sen jälkeenkin ettei se jää.
Nyt kun on taas tottunut käymään siellä niin pitää käydä ihan joka viikko. Tekee hyvää käydä.
Mielummin menen salille kun taas tuonne ulos pimeään lenkille.
Vielä ei ole kiire. Mä lähden tuossa vähän yli tunnin päästä.
Hyvin kerkiää taas blogin kirjoittaa ja mä kerkiän jopa tiskaamaan.
Ennen lähtöä mä syön vähän puuroa niin ei heti iske nälkä.
Pitää käydä ennen töihin menoa kaupassa hakemassa eväät töihin.
Tiedän mitä syön niin kaupassa ei mene kamalan kauaa.
Töiden jälkeen mun pitää käydä kaupassa taas.
Pitää ostaa teetä ainakin lisää. Se on kohta loppu.
Huomenna mun ei tarvitse lähteä klubitalolle koska ne klubitalolaiset lähtee jonnekkin reissuun. Ja mulla on se kurssi sitten taas huomenna. Alkaa yhdeltä ja se kestää sen parisen tuntia. En kerkiä mennä pelaamaan sählyä.
Mutta ensi viikolla mä pääsen taas pelaamaan.
Ihanaa kun huomenna aamulla mulla ei ole mitään ojelmaa.
Ajattelin kyllä pestä pyykkiä huomenna aamulla kun on hyvä tilaisuus. Hyvin kerkiää pestä ennen kurssia.
Mulla on taas kertynyt kivasti pyykkiä.
Ihan hyvä vaan pestä ne huomenna. Ja huomenna mä voisin maksaa tuon mun yhden laskunkin mikä on tullut.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Hyvin selviän tämän kuun loppuun asti.
Ja ensi viikollakin tulee taas sitten rahaa.
Kohta alan popittaa musiikkia.
Tulee vielä parempi fiilis kun kuuntelee hyvää musaa.
Tästä tulee hyvä päivä. Ja mä uskon siihen että tästä tulee hyvä päivä.
Mä näen taas kaverinkin töissä tänään.
Ollaan samassa paikassa töissä.
Se käy useammin töissä siellä kun taas minä.
Ja sillä on pitempi työpäivä.
En näe lemmen viemää tänään mutta näen sen uusinnan huomenna aamulla. Se tulee subilta kello kymmenen.
Mulla ei ole mitään silloin niin hyvin kerkiää katsoa sen.
Mä katsoin eilenä taas netflixiä.
Mä olen kohta saanut katsottua frendit sarjan loppuun. Vielä on kolme jaksoa jäljellä sitä.
Sitten mä olen nähnyt joka ikisen frendit jakson.
Todella hyvä sarja.
Sitten pitää sen jälkeen alkaa katsomaan jotain muuta sarjaa.
Animeakin pitäisi katsoa taas.
Mä koitan tällä viikolla taas katsoa sitä.
Kohta voisi pukea päälle ja laittaa laukku valmiiksi.
Ja alkaa tiskaamaan ettei se jää.
Mä laitan silti tänään noi toppahousut.
Vaikka siellä on plussa keli.
Mä en halua että mun jaloille tulee kylmä.
Ja laitan sen mustan trenssitakin taas.
Ulkona sataa tällä hetkellä vettä. Pitää ottaa siis sateenvarjo käyttöön. Onneksi omistan ehjän sateenvarjon.
Saa nähdä onko sitten päivällä millainen ilma kun pääsen töistä. Varaudun vesisateeseen.
Kuulin että joulukuussa sitten taas kylmenee. Mutta en tiedä tuleeko lunta.
Saa nähdä. Tää talvi on kyllä ollut tähän asti ihan outo.
Eka tulee lunta ja pakkanen, seuraavaksi kaikki sulaa ja tulee plussa kelit.
No onneksi tuolla ei ole ollenkaan sentään loskaa. Mä vihaan loskaa.
Mutta onneksi nyt ei ole kamalan kylmä.
Tarkenee liikkua tuolla ulkona.
Varmaan tammikuussa tulee sitten taas kova pakkanen.
Pitää varautua siihen sitten taas.
Kohta on mun synttärit.
Ja olen vuoden vanhempi taas.
En ole ihan vielä keksinyt mitä ostaisin itselle synttäri lahjaksi.
Haluan ostaa itselleni jotain kivaa synttärien kunniaksi.
No tässä on aikaa vielä miettiä.
Desuconiin on alle pari kuukautta.
Lähestyy pikku hiljaa. Kivaa mennä sinne pyörimään kaverin kanssa. Ja tulee viikonlopulle tekemistä.
Rahaa menee mutta menköön.
Toi desucon on vaan pari kertaa vuodessa.
Pitää ottaa tosi paljon kuvia sieltä.
Aijon puketua lämpöisesti jos on kauhea pakkanen silloin.
Laitan toppahousut ja talvitakin.
Kohta pitää alkaa syödä tuota puuroa.
Vielä alle tunti lähtöön.
Onneksi en nukkunut tänään pommiin.
Ajoissa pääsin ylös sängystä tänään.
Hampaat pitää pestä myös ennen lähtöä. pesen ne kun olen syönyt eka puuron.
Teetä mä kerkiän juomaan sitten taas tuossa iltapäivällä.
Mulla on ompelurymä tänään taas.
Se alkaa heti kun olen päässyt töistä.
Se kestää aina sen tunnin.
Pääsen jatkamaan kaulahuivia.
Vielä kestää ennen kun saan sen valmiiksi.
Olen ihan alussa vielä siinä. Saan sen valmiiksi sitten joskus.
Onneksi sillä ei ole mikään kiire. Voi rauhassa tehdä sen.
Se on pinkin värinen se kaulahuivi.
Siitä tulee hieno.

Ei ole kiire minnekkään.Sunnuntai 20.11.2016 08:22

Mukava päivä oli eilen poikaystävän kanssa. Oli ihanaa nähdä se taas.
Käytiin kotipizzassa hakemassa vähän ruokaa. Poikaystävä otti pizzaa ja mä otin tällä kertaa kotzonen. Hyvää oli ja maha tuli täyteen.
Katseltiin leffoja netflixistä. Ja syötiin sipsiä joiden kanssa oli ranch dippi. Kaikki meni. Mutta hyvää oli. Poikaystävä osti mulle ylläriksi tuplasuklaapatukan. Ihana mies.
Söin sen eilen. Kun poikaystävä oli lähtenyt niin mä jatkoin the affair sarjan katsomista. En jaksanut enää tulla koneelle eilen illalla.
Mä sain melkein katsottua ekan kauden loppuun.
Iltapala meillä oli taas siinä kahdesalta. Ja sai otettua iltalääkkeet siinä samalla. Menin eilen nukkumaan jo vähän ennen yhdeksää. Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Ja nyt mä heräsin tänään taas seitsemän jälkeen. Kahvia join äsken.
Ajattelin olla nyt tämän aamun koneella. Katson varmaan sitten myöhemmin sitä the affair sarjaa.
Aamupala on taas yhdeksän aikoihin.
Noin tunnin päästä. Ruoka on taas kahdelta ja tänään on ne yhden asukkaan kakkukahvit tänään neljältä. Ollaan kaverin kanssa menossa sinne. Pitää katsoa jotkut siistit vaatteet siihen tilaisuuteen.
Mutta muuten tänään on taas rento päivä. Kerkiää hyvin levätä ennen seuraavaa viikkoa. Olen menossa huomenna taas töihin.
Yhdeksästä yhteen olen huomenna siellä. Eli sen neljä tuntia.
Saa nähdä onko mitään hommia huomenna mitä voisi tehdä. No se selviää huomenna.
Toivon että huominen päivä menee hyvin. Mutta aijon varautua siihen jos iskee huono olo. Otan sen rauhottavan mukaan sinne taas.
Tiistaina en ole menossa klubitalolle koska meillä on taas se kurssi.
Enää muutama kerta niin sekin kurssi sitten loppuu.
Sitten voin osallistua keskiviikkoisin taas pajatunnille.
Paras kaverikin on siellä.
Ellei ohjaajat sitten ehdota mulle jotain muuta mitä teen sitten keskiviikkona. No pitää vähän jutella niiden kanssa.
Huomenna on taas kuntosali illalla. Mennään taas kaverin kanssa sinne. Hikoilemaan. Tulee hyvä ja tehokas tunti varmasti.
Ajattelin kohta kuunnella vähän musiikkia.
Tulee vaan hyvä fiilis kun kuuntelee.
Ja alan taas tiskaamaan.
Niin kuin joka ikinen aamu.
Mun pitää ostaa puuroa lisää. Ajattelin tänään käydä hakemassa tokmannilta jos se on auki.
Käyn tuossa ruoan jälkeen ostamassa. Hyvin kerkiää.
Juon kohta teetä. Aamupalan jälkeen ajattelin juoda.
Mä voisin nyt tänään lakata viimein noi mun kynnet.
Mun piti jo eilenä lakata mutta unohdin koko asian.
Nyt yritän lakata nämä kynnet.
Tuntuu oudolta kun ulkona ei ole enää lunta.
Ja on plussa keli.
Tuntuu että on syksy taas.
Olisi ihan kiva jos jouluna olisi edes vähän lunta. No sen näkee sitten. Rahaa tulee taas lisää ensi viikolla.
Ihan hyvä niin saan maksettua taas loput laskut.
Pitää sänky taas pedata kohta.
Nyt tabletin akku on taas täynnä niin pystyy käyttämään sitä.
En kadu ollenkaan sitä että hankin tuon netflixin.
Sieltä löytyy aina jotain katsottavaa.
Mulla on useampi sarja siellä kesken ja odotan uusia kausia mitä tulee. Katson sieltä sarjoja enemmän kun taas leffoja.
Poikaystävän kanssa katsotaan aina leffoja sieltä.
Mulla on ollut toi netflix parisen vuotta. Onneksi se ei maksa kauheasti joka kuukausi.
Ja se on hyvä että mä pystyn maksamaan sen joka ikinen kuukausi.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire. Voi nauttia tästä aamusta.
Ja tästä päivästä on tulossa mukava päivä.
Näen taas ihmisiä tänään. Enkä joudu olemaan ihan yksin.
Eilen illalla mulle tuli vähän yksinäinen olo.
Soitin vielä poikaystävälle eilen illalla.
Tänään taas soitellaan ja skypetellään.
Ja tänään mä näen parasta kaveria illalla. Se tulee lomilta takaisin tänään. Katsotaan tänään illalla toi talnet suomi. Nyt siitä alkaa suorat lähetykset tänään. Pitää todellakin katsoa.
Ennen mä en katsonut tuota ohjelmaa mutta nyt olen alkanut tykkämään siitä.
Nyt yleisö saa päättää ketkä pääsee jatkoon.
Huomenna en näe lemmen viemää. Olen salilla silloin kaverin kanssa. Onneksi näen huomenna taas salkkarit.
Katsotaan se taas parhaan kaverin kanssa.
Nyt en ole katsonut yhtään mitään animea.
Pitäisi sitäkin katsoa taas jossain vaiheessa.
Mulla on monta sarjaa kesken tällä hetkellä.
Katson aina kun pystyn keskittymään.
Mulla on välillä toi keskittyminen hukassa.
Välillä mä pystyn keskittymään johonkin hetken aikaa, mutta sitten joskus on silleen etten vaan pysty keskittymään.
Tuo varmasti johtuu tuosta mun sairaudesta.
Tai sitten se johtuu ihan muusta. No en tiedä.
Nyt mä syön tänään sen kakkupalan mikä on tarjolla tänään ja sitten alkaa taas tiukka viikko ettei kauheasti mitään herkkuja.
Paljon liikuntaa ja terveellistä ruokaa. Ja nukkua hyvin niin niillä pärjää todella pitkälle.
Mulle on joka päivä tärkeää nukkua hyvin, syödä hyvin ja liikkua mahdollisimman paljon.
Olen huomannut, että noilla mä jaksan päivästä toiseen.
Syöminen on tärkeää. Muuten sitä ei jaksa.
Ja mä olen onneksi tottunut syömään aina neljä kertaa päivässä.
Suosittelen kaikille.
Ja että nukkuu joka yön sen 8-9 tuntia.
Uni on tärkeää.
Mulle se on yksi tärkeimmistä asioista.
Mä herään joka aamu aikaisin. Niin sitten se uni tulee helpommin illalla. Ja noi iltalääkkeet pistää aina väsyttämään.
Ja aina kun menen omaan sänkyyn nukkumaan, niin mä nukahdan melkein heti. Pää vaan tyynyyn niin nukahdan.
Ja mä olen tottunut siihen että menen joka ilta nukkumaan yhdeksän aikaa. Jos olen lomilla viikonloppuna niin saatan valvoa vähän pitempään.
En mene ihan siinä yhdeksältä nukkumaan.
Aina jos olen poikaystävän luona niin valvon ja otan iltalääkkeet myös myöhemmin.
Ja seuraavana päivänä nukun mahdollisimman pitkään.
Ja saatan nukkua sen lisäksi myös päiväunet.
Mulla on hyvät unen lahjat.
ja mä tykkään nukkua aina joskus päikkäreitä.
Siinäkin saa vähän levättyä.
Hyvä että kohta on aamupala mulla on jo tajuton nälkä.
Syön hyvin taas niin ei iske nälkä taas äkkiä.
Ulkona näköjään sataa vettä.
Pitää ottaa varmaan sitten sateenvarjo käyttöön.
Niin ei kastu pahasti.
Onneksi omistan ehjän sateenvarjon.
Se on pinkin värinen. Aika hieno varjo.
Ihan mun näköinen.

Kotipizzaan tänään. :)Lauantai 19.11.2016 07:44

Heräsin nyt puoli seitsemältä. Aamukahvit on taas joutu ja olen täysin hereillä. Poikaystävä tulee tänään käymään. Ihanaa nähdä sitä.
Ei olla pariin viikkoon nähty. Haetaan vähän ruokaa tänään kotipizzasta.
Mä tarjoan tällä kertaa.
Katsellaan taas leffoja. Poikaystävä ei jää tällä kertaa yöksi koska se on edelleen vähän kipeä. No pääasia on että sentään näemme tänään.
Sain syötyä tuon mun ostaman pandakonvehtirasian.
Kaikki meni. Oli kyllä hyviä. Enempää suklaata en aijo syödä nyt viikonloppuna.
Eilinen päivä meni melkein vaan koneella ollessa. Sain nyt kuvia taas otettua itsestäni. Nyt en hetkeen ota uusia kuvia. Otan sitten taas kun keksin seuraavan asun.
Eilenä naistenryhmässä tehtiin semmoisia ruusuja suodatinpusseista.
Leikattiin ja liimattiin. Ne jäi vähän kesken niin me jatketaan niitä taas viikon päästä seuraavassa naistenryhmässä.
Mulla oli leivontaryhmä eilenä niin mä tein mustikkapiirakan.
Syötiin sitä sitten eilenä iltapalalla. Oli todella hyvää.
Piirakka oli onnistunut.
Mulla on pieni vaatekriisi taas päällä. En vielä tiedä miten mä pukeudun tänään. Mä katson kohta nuo vaatteet kun saan blogin kirjoitettua. Haluan näyttää nätiltä tänään.
Kävin puolentunnin lenkillä leivontaryhmän jälkeen. Oli aika hyvä ilma eikä tuolla ulkona ollut onneksi kamalan liukasta.
Kaikki jäät ja lumet ovat sulaneet.
Ajattelin ehkä mennä tänä iltana taas lenkille.
Aamupala on meillä taas tänään vasta yhdeksältä. Vielä pari tuntia aikaa. No hyvin kerkiää blogin nyt tässä kirjoittamaan.
Fiilis ja olo on ollut edelleen aika hyvä. Nyt mä nautin tästä hyvästä olosta täysillä ennen kun iskee taas huono kausi.
Saa nähdä miten ensi viikko sitten menee. Toivottavasti hyvin. Mutta mä varaudun siihen että joutuu ottamaan sen rauhottavan jos töissä iskee huono olo vaikka.
Se voi olla että se tulee maanantaina. No mä koitan jaksaa sen päivän parhaani mukaan.
Heti kun alkaa ahdistaa tai tulee huono olo niin otan sen rauhottavan.
Toivon kovasti että maanantaina on sitten taas hommia niin keskittyy siihen, niin se huono olo ei ehkä välttämättä sitten tule.
Kun keskittyy tai tekee jotain. Mutta katsotaan.
Kohta alan tiskaamaan. Tiskivuori on taas tullut.
Pitää sänkykin pedata.
Aloin eilenä netflixistä katsomaan yhtä sarjaa mitä en ole ennen katsonut. Nyt en muista sen nimeä.
En vaan vielä tiedä että onko se hyvä vai ei.
Varmaan tänään illalla katson taas netflxistä jotain.
Jos en jaksa olla koneella koko aikaa niin sitten katson.
Ihanaa kun huomenna ei ole kiire yhtään mihinkään.
Paitsi että huomenna yhdellä asukkaalla on synttärikahvit huomenna.
Ollaan menossa sinne kaverin kanssa.
Ne on neljältä.
Mä kerkiän hyvin käymään lenkillä ennen sitä.
Ruoka meillä on huomenna taas kahdelta. Mun pitää ilmoittaa tänään ohjaajalle etten tule syömään tänään.
Koska me mennää hakemaan poikaystävän kanssa ruokaa kotipizzasta. Mä sanon siitä kun menen aamupalalle.
Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pitää katsoa taas maanantaina.
Viestiteltiin eilenä parhaan kaverin kanssa illalla. Sillä oli mukavasti mennyt perjantai ilta.
Mä menin eilenä jo nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Mua väsytti niin menin sitten vaan nukkumaan.
En jaksanut mennä tokmannille eilenä. No joku toinen kerta.
En ole vieläkään kerennyt lakata mun kynsiä.
Mun on pitänyt mutta sitten se vaan jotenkin aina unohtuu.
Kohta voisi kuunnella jotain hyvää musaa.
Tulee hyvä fiilis.
Tästä on tulossa erittäin mukava päivä. Aijon vaan nauttia.
Ja aijon nauttia poikaystävän seurasta.
Vitsit mulla on ollut sitä kauhea ikävä. Mä sanoin sille siitä yksi päivä.
Tänään päästään viettämään laatuaikaa.
Ja poikaystävä kuulosti iloiselta kun sanoin sille että tarjoan sille pizzan. Mä ehkä otan nyt tällä kertaa sen kotzonen.
Mun tekee sitä nyt mieli. Niin otan sen. Maha tulee hyvin siitä täyteen. Meillä on iltapalakin taas tänään vasta kahdeksalta illalla.
Meillä on aina viikonloppuisin iltapala silloin. Muuten arki päivänä sen on seitsemän jälkeen.
No ei haittaa. Pääasia on että saa iltalääkkeet illalla.
Mua vähän jo alkaa pikku hiljaa jännittämään se hoitoneuvottelu mikä on tammikuussa. No hyvin siellä menee. Ei ole mitään hätää.
Ja sinne on vielä pari kuukautta aikaa niin ei sitä nyt tarvitse sen ihmeellisemmin miettiä.
Pitää vaan eka selvitä joulusta ja uudesta vuodesta.
Poikasytävän synttärit alkaa pikku hiljaa lähestymään enkä ole vielä keksinyt sille lahjaa.
Poikaystävä täyttää 28 vuotta.
Se on mua vähän yli vuoden vanhempi.
Mä täytän itse sitten tammikuussa jo 27.
Vitsit nää vuodet on menneet hurjan äkkiä.
Mutta viime vuodet ovat olleet todella hyviä. Ja nyt mulla menee paremmin kun koskaan.
Olen viimein oppinut elämään näiden sairauksien kanssa.
Ja hyväksynyt itseni.
Mun kavereilla menee myös aika hyvin.
Se on vaan hyvä että meillä kaikilla menee hyvin. Ei tarvitse olla niin huolissaan toisesta.
Yleensä jos mun kavereilla on vaikeaa niin mä olen heti tukena.
Ja kaverit on mulle aina tukena jos mulla on vaikeaa.
Mulla on hyvä tukiverkosto.
Ja poikaystäväkin tukee mua aina jos mulla on vaikeaa.
Ja mä tuen sitä.
Olen siitä todella onnellinen ja iloinen että mulla on aivan ihanat kaverit. Ja olen tuntenut ne monta vuotta.
Ajatella että mä ja poiaksytävä ollaan oltu jo yli kuusi vuotta yhdessä. Meillä menee edelleen loistavasti.
Vitsit mä rakastan sitä todella paljon.
Aivan ihana mies. Ottaa mut aina huomioon ja se kuuntelee mua aina. Ja mä kuuntelen sitä.
Huumoria on onneksi meidän suhteessa todella paljon.
Ja ollaan tosi rentoja.
Vitsaillaan koko ajan. Joskus saatan suuttua poikaystävälle mutta kauaa en pysty olla sille vihainen.
Sitten aina poikaystävä lepyttelee mut suklaalla.
Meillä on hyvä parisuhde.
Parhaan kaverin olen kohta tuntenut jo yhdeksän vuotta.
Ollaan varmasti ystäviä ihan loppuun asti.
En voisi kuvitella parempaa ystävää.
Paras kaverikin kuuntelee mua aina.
Ja mä kuuntelen myös aina sitä.
Se on ihan parasta että me ollaan naapureita.
Ei asuta kauhean kaukana toisistamme.
Ja mä olen aina kaikki illat parhaan kaverin luona.
Sillä on paljon isompi sohva kun mulla taas.
Ja sekin on kivaa kun ollaan samoissa ryhmissä mitä meillä on.
Mutta. Nyt katson nuo vaatteet.
Ja alan tiskaamaan.
Musiikkia soimaan myös.

Psykologilla.Perjantai 18.11.2016 08:00

Huhhuh. Eilen oli aika vauhdikas päivä. Selvisin.
Kun olin kirjoittanut blogin eilenä niin aloin pesemään pyykkiä ja siivoamaan. Sitten aamulla yksi ohjaaja sanoi mulle että hei sulla on psykologilla käynti tuossa puolen tunnin päästä.
Olin aika yllättynyt koska olin unohtanut sen kokonaan.
Mutta hyvin mä kerkesin ajoissa sinne.
Juteltiin mun voinnista. Kerroin tästä viikosta että tää viikko on mennyt todella hyvin. Ja sanoin etten ole joutunut syömään yhtään rauhottavia.
Psykologi sanoi mulle että se on hienoa että kaikki asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Kerroin myös papan kuolemasta.
Ja siitä muistotilaisuudesta mikä oli.
Sitten me juteltiin siitä etten juo ollenkaan alkoholia. Psykologi sanoi siitäkin että on hieno juttu en juo tai polta tupakkaa.
Rahan käytöstä puhuttiin, naistenvaivoista..Sitten juteltiin vielä siitä kurssista missä käyn. Sanoin psykologille että siitä on ollut mulle todella paljon apua.
Me juteltiin se puolisen tuntia. Mulla on sitten toi hoitoveuvottelu tammikuussa. Sinne tulee minä, ohjaaja, psykologi ja lääkäri.
Jutellaan minusta ja tulevaisuudesta.
Se on kello yhdeksältä aamulla mutta viikon päivää en nyt muista.
Joulukuussa mulla on taas verikokeet etten saa syödä tai juoda 12 tuntiin. Ja multa otetaan taas tuo sydänfilmi siinä samalla.
No sinne on vielä aikaa. Nyt on vasta marraskuu.
Kerkesin hyvin luonaalle eilenä. Meillä oli lounaalla ruoakana hernekeittoa ja pannaria.
Katsoin lounaan jälkeen taas frendit sarjaa ennen kokkiryhmää.
Hyvät ruoat tuli kokkiryhmässä. Kalaa, pastaa, salaattia ja mustikkapiirakkaa. Se kaverin tekemä mustikkapiirakka oli taivaallista. Kaveri lupasi mulle, että kun mulla on synttärit niin se leipoo mulle jonkun marjapiirakan.
Se itse ehdotti mulle sitä ja tulin siitä hyvin iloiseksi.
Kokkiryhmän jälkeen kävin kaupassa.
Ostin pandasuklaa konvehtirasian, kahvia ja pari muuta juttua.
Nyt ostin juhlamokka tummapaahto kahvia.
Se on niin hyvää ja se on mun lempi kahvi tällä hetkellä.
Ja se oli paljon halvempaa kun kultakatriina.
Eilenä illalla mulla oli maha vähän kipeä.
Ja oli vähän ahdistunut olotila. Menin ohjaajan luokse juttelemaan.
Se vähän helpotti oloa kun sai juteltua.
Otin rauhottavan varmuuden vuoksi varalle jos illalla olisi tullut huonompi olo. Mutta iltalääkkeet alkoi väsyttämään ja ne rauhoitti illalla, niin en joutunut ottamaan rauhottavaa.
Kun menen kohta aamupalalle niin vien sen rauhottavan takaisin.
Tänään on naistenryhmä kymmeneltä. Me askarrellaan jotain.
Sitten lounaan jälkeen mulla on leivontaryhmä kahdeltatoista.
Leivon meidän kokin kanssa jotain hyvää mitä sitten syödään viikonloppuna. Aamu ja aamupäivä on tekemistä, sitten niiden ryhmien jälkeen voi ottaa rennosti.
Katson joko netflixiä tai olen koneella. Ajattelin mennä varmaan lenkille taas päivällisen jälkeen. Ellei ulkona ole kamala vesisade.
Pakko päästä saamaan vähän raitista ilmaa.
Kaveri tulee mun luokse illalla katsomaan taas lemmen viemää.
Salkkarit joudun katsomaan illalla yksin koska paras kaveri lähtee lomille viikonlopuksi.
Poikaystävä tulee huomenna käymään. Niin ihanaa nähdä sitä koska me ei olle nyt nähty pariin viikkoon.
Käydään hakemassa subit tai pizzat.
Mä tarjoan. Ihanaa kun sai eilenä pestyä kaikki vaatteet ja lakanat.
Oli mukavaa mennä eilenä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Ja nyt pyykkiä ei tarvitse varmaan pestä ainakaan viikkoon.
Syön illalla sitten suklaata.
Sitten kun katson lemmen viemää tai salkkareita niin syön samalla.
Olen kiltisti odottanut koko viikon että viikonloppuna saa sydä taas suklaata. Ja suklaa maistuu todella hyvältä kun sitä ei ole syönyt viikkoon. Onneksi pytsyn olemaan viikolla olla kauheasti herkutelematta mitään. Mulla on aina silloin tiukka linja.
Palkitsen itseni sitten aina suklaalla viikonloppuna.
Ja muilla herkuilla.
Kohta alan tiskaamaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee viikonloppu fiilis kun kuuntelen hyvää musaa.
Ihanaa kun viikonloppuna voi vaan olla ja ihmetellä.
Poikaystävä on ollut kipeä koko viikon. Saa nähdä saanko tartunnan siltä sitten kun näemme. Ei haittaa. Pääasia että näemme.
Ja jos tulen kipeäksi niin tulen kipeäksi. Oon mä ennenkin saanut poikaystävältä tauteja. Tarkoitan siis flunssaa.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Aijon olla koko päivän vaan olohousuissa.
Nyt en aijo koko viikonlopun aikana pistää mitään kireää vaattetta päälle. Rennot vaatteet vaan.
Mietin pitäisikö huvikseen käydä tokmannilla tänään.
Mulla on koko iltapäivä aikaa käydä.
Menen sinne vaan huvikseen pyörimään ja kuluttamaan aikaa.
No katsotaan se sitten myöhemmin.
Nyt on hereillä oleva olo koska join hetki sitten aamukahvit.
Teetä juon tuossa myöhemmin taas.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire.
Aijon nauttia tästä kiireettömästä aamusta.
Heräsin tänään tuossa seitsemältä.
Mun piti herätä puoli tuntia aikaisemmin mutta en jaksanut.
Varmaan huomennakin herään siinä seitsemältä.
Nyt kun on viikonloppu niin voi nukkua pitempään.
Haluan silti herätä ajoissa.
Musta on tullut aamuihminen.
Aamut on parhaita.
Etenkin silloin kun ei ole kiire.
Voi rauhassa juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogin.
Mulla kestää aina tämän blogin kirjoittaminen se vähän yli puolisen tuntia. Aina mitä tulee mieleen niin kirjoitan sen tänne.
Muistin sanoa eilenä sille psykologille että uusivat tuon medipam rauhottavan lääkkeen. Niin saa sitä sitten taas seuraavalla kerralla.
Nyt mulla on taas sitä koska hain sitä tuossa keskiviikkona.
Nyt on taas tällä hetkellä ihan kaikkia lääkkeitä.
Ei tarvitse hakea mitään. Seuraava lääke mitä joudun taas sitten hakemaan on tuo leponex.
Sitä pitää hakea joka ikinen kuukausi. Aina verikokeiden jälkeen.
No onneksi siihen on jo tottunut. Kavereilla on sama juttu koska nekin syö leponexia. Meillä kaikilla on sama lääke.
Hyvä etten ole ainoa.
Sitten me aina kysellään toinen toisiltamme että koska menet seuraavan kerran verikokeisiin taas?
Ja mun kaverit käy myös samalla psykologilla.
Tekstailen sitten parhaan kaverin kanssa viikonloppuna ja näemme taas sitten sunnuntai iltana. Pitää sitten katsoa sunnuntai iltana se talent suomi koska alkaa ne suorat lähetykset.
Eilenä ei tullut talent suomi ohjelmaa niin katsottiin parhaan kaverin kanssa hauskatkotivideot.
Sitä on aina välillä hauska katsoa.
Ja salkkarit katsottiin eilenä. Tänään pitää todellakin katsoa salkkarit illalla koska se jäi niin jännään kohtaan.
Saa nähdä mitä Ismolle tapahtuu.
No se selviää illalla.
Menen varmaan tänä iltana jo yhdekäsltä nukkumaan.
Otan iltalääkkeet ihan normaaliin aikaan eli iltapalan jälkeen.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan.
Tämäkin viikko on mennyt hurjaa vauhtia. Nyt on torstai ja huomenna alkaa viikonloppu. Olen nyt tämän viikonlopun täällä kotosalla. Menen lomille sitten taas ensi viikon viikonloppuna.
Eilenä oli todella mukava päivä. Katsoin melkein kolme tuntia animea tuossa aamulla. Sain melkein katsottua yhden sarjan kokonaan loppuun. Yksi jakso jäi.
Katson sen sitten kun seuraavan kerran katson animea taas.
Koitan tuossa viikonloppuna katsoa noita anime sarjoja eteenpäin kun on koko viikonloppu hyvin aikaa.
Kurssi oli eilenä. Harjoitellaan edelleen vuorovaikututus taitoja.
Mulle se on aika helppoa koska muutenkin juttelen paljon ihmisten kanssa. Enkä ole ollenkaan ujo.
Ja mä yritän katsoa aina muita silmiin. Sitä mä olen harjoitellut ihan koko ajan. Silloin kun olin nuorempi niin mulla oli vaikeuksia katsoa toista silmiin. Olin aika arka.
Mutta nyt mulla on paljon itsevarmuutta ja rohkeutta.
Ja olen paljon sosiaalisempi ihminen.
Se kurssi kesti sen parisen tuntia. Kävin apteekissa sen jälkeen. Piti hakea lisää rauhottavia. Nyt niitä on taas. Ei hetkeen ole loppumassa. Oltiin salilla eilenä kaverin kanssa. Tunti meni siellä ihan kivasti mutta alkoi vähän väsyttämään. Mutta kannatti silti lähteä sinne salille. Ettei jäänyt vaan sohvalle makoilemaan.
Katsoin eilenä pitkästä aikaan netflixistä Rupaul´s drag race ohjelmaa. Se on mun yksi lempi ohjelmista. Sitä on hauska katsoa.
Mä olen katsonut ihan kaikki kaudet mitä siitä on nyt tullut.
Tänään katson taas jotain netflixistä myöhemmin tänään.
Tänään on siivous päivä ja pitää pestä tuo mun kauhea pyykkivuori.
Hyvä että saa nyt pestyä pyykkiä.
Sitten viikonloppuna ei tarvitse onneksi pestä. Alan pesemään tuossa aamupalan jälkeen. Pesukone ja kuivuri on varmasti vapaana. Aamupala on noin tunnin päästä. Sitten kun olen saanut taas tämän mun blogin kirjoitettua niin alan heti siivoamaan.
Ja laitan hyvät musat taustalle soimaan niin on mukavampi siivota.
Tänään on taas kokkiryhmä. Iltapäivällä. Meillä oli joku kalaruoka, mustikkapiirakka ja salaatti. Mä teen tällä kertaa salaatin.
Meitä on kolme ihmistä siinä ryhmässä ja ohjaaja joka sitten neuvoo meitä. Jos tarvitaan jossain apua.
Se on kivaa kun mun kaveri on siinä ryhmässä. Kiva tehdä sen kanssa ruokaa aina.
Tänään menen illalla sen luokse katsomaan lemmen viemää.
Ollaan taas vähän pihalla siinä koska ei taaskaan nähty eilistä jaksoa. Mutta uusinta tulee tänä aamuna subilta kymmeneltä.
Pitää muistaa katsoa ja mä olen kerennyt siivoamaan siihen mennessä. Aijon käydä kaupassa tänään kokkiryhmän jälkeen niin sitten huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään.
Ostan viikonloppu herkut jo tänään. Ostan suklaata. Mun tekee mieli tällä kertaa noita pandakonvehti suklaata.
Ostan varmaan sitten sitä.
Se raisia maksaa sen vähän yli kolme euroa.
Ihan sama mä haluan nyt sitä suklaata.
Kahvia pitää ostaa myös ja varmaan teetäkin.
Pitää muuten katsoa paljon mulla on teetä jäljellä.
Ostan varmaan kultakatriina kahvia.
Se vaan maksaa sen kolme euroa.
Tämä viikko on mennyt mulla todella hyvin. Ei ole ahdistanut yhtään.
Eikä ole juotunut ottamaan ollenkaan rauhottavaa.
Nyt mulla on menossa taas hyvä kausi.
Saa sitten nähdä millainen on sitten ensi viikko.
Mutta sitä en aijo todellakaan vielä miettiä.
Aijon keskittyä mukavaan viikonloppuun.
Näemme pitkästä aikaan poikaystävän kanssa. Me ei olla nähty melkein pariin viikkoon.
Kova ikävä on ollut sitä.
Ihanaa taas nähdä. Aijon nauttia joka hetkestä sen kanssa. Ja aijon tarjota sille joko subin tai pizzan. Kysyn siltä kumman se haluaa.
Jos me mennään hakemaan kotipizzasta jotain niin ostan itselle sen kotzonen.
Se on niin hyvää.
Maksaa sen kahdeksan euroa mutta siitä tulee hyvin maha täyteen ja mä jaksan syödä sen ihan kokonaan.
Aijon syödä sen hitaasti ja nauttia siitä.
Paras kaveri lähtee lomille huomenna. Näemme sen kanssa sitten taas sunnuntai iltana. Katsotaan taas talent suomi.
Mä olen katsonut joka ikisen jakson sitä.
Katson sitä sen takia koska siinä on jari ja sami.
Ne on niin parhaita ja ihania.
Salkkarit jäi eilenä aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pitää katsoa taas tänään.
Huomenna iltana joudun katsomaan salkkarit yksin.
No onneksi mun toinen kaveri on myös nyt viikonlopun täällä.
Vietän sen kanssa aikaa sitten sunnuntaina.
Jos se haluaa mun kanssa vaikka lenkille sunnuntai iltapäivällä.
Kysyn sitä siltä tänään kun näemmen kokkiryhmässä.
Menen ehkä lenkille illalla.
En ole sitä vielä päättänyt.
Ulkona on nyt kiva keli kun lumet vaan sulaa ja on plussa keli.
Saa nähdä onko jouluna sitten yhtään lunta.
Onneksi mulla on hyvät talvikengät mitkä pitää vettä.
Ei jalat kastu.
Toppahousuja tuskin enää tarvitsee tuolla ulkona.
Mulla oli eilenä ne jalassa niin mulle tuli ihan älyttömän kuuma niissä.
Taidan nyt olla laittamatta niitä.
Mulle riittää nyt tuo mun musta trenssitakki, hattu, hanskat ja kaulahuivi.
jaloille ei tule niin kylmä kun on näin lämmin.
Kohta pitää tiskata.
Ja alan eka siivoamaan keittiötä.
Sen jälkeen imuroin ja moppaan. Viimeiseksi siivoan vessan.
Ihanaa kun tänä aamuna ei ole mihinkään kiire.
On vaan kokkiryhmä ja kaupassa käynti. Huomenna mulla on sitten vaan tuo naistenryhmä aamulla ja leivontaryhmä mulla on huomenna taas.
Pääsen leipomaan meidän kokin kanssa. Mä tykkään leipoa.
Musta sen on mukavaa.
Viimeksi oli ihan mukavaa leipoa se juustokakku klubitalolla.
Ihanaa päästä tänään sitten maistamaan kaverin mustikkapiirakkaa.
Syön hyvin tänään kokkiryhmässä niin jaksaa sitten tehdä sen kauppareissun.
Mukava päivä tänään taas tulossa.
Nautin tästä päivästä positiivisella fiiliksellä.
Olen taas ollut positiivinen ihan koko viikon. Ja olen naranut taas paljon. Ja hymyillyt koko ajan.
Mulla tulee aina toi hymy aina.
Jos tulee joku huvittava juttu niin mulla tulee toi hymy luonnollisesti.
Ja sitten kun juttelee kavereiden kanssa niin hymyilen silloinkin.
Onneksi en ole synkkä ihminen.
Olen enemmänkin iloinen ja reipas.
Huumoria pitää olla aina. Ja sitä on kivasti kavereiden kanssa ja parisuhteessa.
Poikaystävän kanssa vitsaillaan koko ajan.
Se on musta mukavaa.
Rento meininki.
Ja kaveriden kanssa on myös rentoa ja hauskaa.
Ei pidä olla niin vakava.
Mä en ole onneksi semmoinen.
Mulla on itse asiassa aina hauskaa.
Mutta. Mä voisin jo vaikka nyt viedä noi pyykit.
Saa ne pestyä.
Etuajassa mutta ei se haittaa.
Mitä nopeammin saa pestyä noi pyykit niin sen parempi.
Ja kerkiää varata pesukoneen ennen muita.
Sitten kun olen vienyt pyykit niin sitten vaan siivoamaan.
Saa kaiken tehtyä.

Tein juustokakun :)Keskiviikko 16.11.2016 08:18

Mukavasti meni eilinen päivä. Ei ahdistanut yhtään päivän aikana.
Olin klubitalolla eilenä. Menin jo kello yhdeksän sinne.
Pääsin keittiöön hommiin. Tein juustokakun yhden kanssa.
En ole koskaan tehnyt mitään juustokakkua.
Mutta se oli aika helppo tehdä. Siinä sen tekemisessä meni se aamu.
Meillä oli ruokana eilen karjalanpaistia. Sekä sämpylöitä.
Hyvää ruokaa oli. Viikon päästä ei tarvitse mennä klubitalolle koska ne on menossa jonnekkin mielenterveysmessuille.
Ja mulla on sitä paitsi taas se kurssi ensi viikon tiistaina. Ja tänään mulla on se kurssi. Yhdeltä alkaa taas ja se kestää sen pari tuntia.
Ihan mukavaa mennä sinne tänään taas. Positiivisella mielellä.
Mun pitää sen jälkeen käydä apteekissa. Pitää hakea lisää rauhottavia. Mulla on ne melkein loppu. Mun pitäisi saada niitä. Ne on e-reseptillä.
No onneksi mulla on aikaa käydä apteekissa kurssin jälkeen. Hyvin kerkiän sitten päivälliselle.
Kuntosali on taas tänään illalla. Kaverin kanssa mennään sinne taas.
Sitten kun se on ohi niin soitan poikaystävälle.
Eilen oli hyvät sählypelit. Paitsi että miehet voitti meidät naiset parilla maalilla.
Tiukka peli oli.
Mä taas olin puolustamassa. Paras kaveri oli hyökkääjä.
Pelattiin se puolituntia.
Pelin jälkeen oli ruoka.
Kaveri oli eilen mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää.
Oltiin pikkasen pihalla siinä kun me molemmat ei nähty viime jaksoja. Tänään me ei taas nähdä sitä. Mutta huomenna aamulla tulee uusinta sub kanavalta. Pitää muistaa katsoa.
Se tulee kymmeneltä. Hyvin kerkiää katsoa sen sitten silloin.
Huomenna taas siivotaan. On siivous päivä ja aijon pestä pyykit.
Kokkiryhmä on huomenna iltapäivällä.
Päästään tekemään ruokaa. Ihan mukavaa. Mä varmaan käyn kaupassa sen kokkiryhmän jälkeen, niin perjantaina ei tarvitse mennä. Ostan samalla viikonloppu herkut. Eli suklaata.
Kun olin klubitalolla eilen, niin siellä yhdellä seinällä luki yhdestä kurssista mikä alkaa keväällä.
Sen kurssin nimi oli vissiin elämänhallinta kurssi.
Se on varmaan vähän samanlainen missä mä käyn nyt.
No katsoo sitä sitä sitten ensi vuoden puolella että menenkö sinne.
Tässä on aikaa miettiä ja suunnitella.
Nyt mulla on menossa taas hyvä kausi. en ole syönyt tai joutunut ottamaan ollenkaan mitään rauhottavia tällä viikolla. Hyvä fiilis on ollut koko viikon tähään päivään asti. Se on vaan hyvä juttu.
Nyt on silleen myös paljon energiaa tehdä asioita.
Ja olen nauranut tällä viikolla tosi paljon.
Se on vaan hyvä että nauraa. Mulle se tekee ainakin hyvää.
Mä heräsin tänään seitsemän jälkeen. Mun piti jo herätä puoli seitsemän mutta en jaksanut nosuat ylös vielä.
Kahvit olen juonut taas äsken.
Myöhemmin aijon juoda teetä tässä aamulla. Eilenä mä kerkesin juomaan vaan yhden kupin teetä.
Tänään tulee juotua varmaan sitten se kolme kuppia ainakin kun on aikaa juoda.
Kohta alan tiskaamaan taas. Aamupalakin on noin puolen tunnin päästä. Alkaa olla jo nälkä.
Ai niin pitää katsoa noi vaatteet mitkä pistän päälle sinne kurssille.
Varmaan laitan sen uuden hupparin.
Hiukset on ponihännällä.
Kynnet pitää muuten lakata tänään. Kivasti on väri taas kulunut kynsistä. Mulla oli nyt turkoosin väriset kynnet. Nyt lakkaan ne hopean väriseksi.
Lakkaan nuo kynnet tässä aamulla.
Mulla on kauhea ikävä poikaystävää.
Onneksi me nähään taas tänä viikonloppuna.
Poikaystävä tulee taas käymään viikonloppuna. Mä ajattelin tarjota sille joko subin tai pizzan.
kysyn siltä sitten kumman se haluaa. Poikaystävä tarjosi viimeksi pizzat niin nyt on mun vuoro tarjota.
Me aina tarjotaan vuorotellen. Se on mun mielestä reilua.
Sitten ostetaan paljon leffa mässyä ja katellaan leffoja netflixistä.
Siinä se lauantai päivä menee kivasti.
Syöden ja katsoen leffoja.
Otetaan vaan rennosti.
Hyvä että huomenna pystyy pesemään noi pyykit. Mulla on kiva pyykkivuori.
Vien ne pyykit heti huomenna aamulla kun olen saanut blogin kirjoitettua. Voisin itse asiassa jo osan siivota tänään.
Niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa. Joo niin mä taidan tehdä.
Siivoan vaikka tänään tämän keittiön. Tiskaan ja pyyhin kaapit ja tasot. Ja siivoan tämän mun keittiön pöydän.
Kivasti on kerttynyt tavaraa tähän pöydälle.
Laitan hyvää siivous musaa soimaan taustalle niin on mukava siivota nyt ja huomenna.
No sitten kun on saanut siivottua niin kämppä on taas hetken järjestyksessä.
Pesen varmaan myös noi lakanat huomenna.
Viime viikolla en jaksanut pestä niitä.
Mutta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Tekemistä riittää ja kerkiää levähtää vähän väliä.
Ajattelin katsoa ehkä animea taas tänään.
Nyt kun mulla on aamu ja aamupäivä aikaa katsoa.
Pääsee sarjoissa taas eteenpäin.
Ja aijon katsoa taas netflixiä telkkarin kautta.
Katson frendit sarjaa tänään.
Nyt on vika kausi menossa.
Se on kyllä yksi parhaista sarjoista mitä olen nähnyt.
Se on vaan niin hauska.
En ole viime aikoina edes väritellyt hirveästi.
Sitäkin pitäisi taas tehdä jossain vaiheessa.
Kun se innostus vaan iskisi niin sekin olisi ihan kiva.
Saisi kuvia taas väriteltyä loppuun.
Ja aloittaa uusia kuvia.
Kyllä mä innostun siitäkin sitten jossain vaiheessa.
Mukavaa mennä salille tänään illalla.
Tekee vaan hyvää.
Ja se on kivaa kun kaveri on mukana.
On juttu kaveri siellä.
Eilinen salkkarit jakso oli aika surullinen. Tuli taas mun pappa mieleen. Saa nähdä millainen salkkarit jakso on sitten tänään.
Katsotaan se taas parhaan kaverin kanssa.
Olen taas tämän illan parhaan kaverin luona.
Se on mukavampaa katsoa salkkarit parhaan kaverin kanssa.
Ja aina nauretaan jos tapahtuu joku hauska kohtaus salkkareissa.
Mutta. Ajattelin olla tämän aamun koneella.
en nyt keksi muutakaan puuhaa.
Paitsi että katson animea myös.
Kohta aamupalalle.

Klubitalolle tekemään ruokaa.Tiistai 15.11.2016 07:20

Katsotaan kuinka pitkän blogin kerkiän kirjoittaa tällä kertaa.
Mun pitää olla tunnin päästä bussipysäkillä. Olen menossa klubitalolle tekemään ruokaa.
vähän jännittää mutta hyvin siellä menee varmasti.
Teen parhaani. Olen siellä melkein neljä tuntia.
Tulen kymmentä vaille yksi bussilla takaisin.
Sain bussikortin ohjaajalta niin mun ei tarvitse maksaa matkaa itse.
Eilenä oli mukava päivä töissä. Hommia oli. Laittelin taas korkkeja pusseihin.
Tein sitä hommaa melkein neljä tuntia. Välillä pidin siitä taukoa.
Aika meni äkkiä töissä. Töiden jälkeen kävin seppälässä ostamassa kaverille synttärilahjan. Mä löysin semmoisen hienon valkoisen paidan missä oli kimalletta. Se paita maksoi vaan 6 euroa.
Oli alennuksessa. Sitten kun kävin seppälässä niin menin sen jälkeen kauppaan.
Kun pääsin kotiin niin oli samantien ompeluryhmä.
Tein sitä kaulahuivia.
Sain muutaman rivin taas tehtyä sitä.
Ompeluryhmän jälkeen maksoin kaikki laskut mitä oli tullut.
Eilenä tuli taas postissa uusi lasku mutta sillä laskulla ei ole mikään kiire vielä. Oltiin salilla kaverin kanssa. Hyvä ja tehokas tunti oli.
Poikaystävä on kipeä. Sillä on flunssa.
Soiteltiin eilenä vähän väliä.
Toivottavasti paranee pian.
Olen vähän huolissani siitä.
Ei sille voi oikeen mitään jos flunssa iskee.
Silloin pitää vaan juoda finrexiä ja levätä.
Aina kun mulla on flunssa niin juon tuota finrexiä.
Se on ainakin mua auttanut.
Kohta alan syömään aamupalaa. Mulla on ruisleipää.
Aamukahvit sain juotua äsken.
Nyt olen täysin hereillä. En meinannut jaksaa tänään nousta sängystä ylös kun kello soi.
Kesti hetki ennen kun pääsin ylös.
Kohta puen päälle. Laitan tänään päälle sen mun uuden vaaleansinisen hupparin.
Se on lämmin ja hyvä huppari. Se oli mulla eilenäkin töissä päällä.
Laitan trenssitakin päälle. Tuolla ulkona ei ole niin kylmä onneksi niin tarkenee sillä takilla.
En muistanut ollenkaan noita mun pyykkejä. Illalla tajusin että ai niin mun piti pestä pyykkiä. No ei kaikkea voi muistaa. Mä pesen sitten torstaina. Silloin on hyvin aamu aikaa pestä. pesen samalla lakanat. Kokkiryhmä on taas torstaina.
Mä teen tällä kertaa siellä salaatin. Kaveri tekee jälkiruoan ja yksi muu tekee pääruoan.
Hyvät ruoat taas varmasti tiedossa.
Lähden jo tuonne pysäkille jo vähän ennen kahdeksaa. Niin olen ajoissa siellä.
Bussi on jotain varttia yli siinä pysäkillä.
Onneksi tuonne pysäkille ei ole kamalan pitkä matka.
Sinne kävelee parissa minuutissa.
Huomenna mulla on taas se kurssi. Yhdeltä alkaa ja kestää sinne kolmeen asti ainakin. Ihan mukavaa mennä sinne taas.
Olen nyt ollut ihan joka kerta siellä.
Kertaakaan en ole jäänyt pois.
Meillä on enää muutama kerta jäljellä sitä ennen kun se loppuu.
Se kurssi loppuu joulukuussa. 14 päivä on vika kerta.
Olisi saanut mun puolesta ainakin jatkua pitempään.
On ollut tosi hyvä kurssi ja paljon on ollut siitä apua.
Huomenna on jo keskiviikko.
Ja huomenna taas salille illalla kaverin kanssa.
Se on mukavaa että huomenna ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään.
Mulla on huomenna se kurssi ja kuntosali.
Hyvin on kyllä tää viikko lähtenyt käyntiin.
Ei ole yhtään ahdistanut eikä ole tarvinut ottaa rauhottavia.
Otan taas rauhottavan mukaan kun menen klubitalolle.
Mutta uskon että mulle ei tule huonoa oloa siellä.
Kohta puen päälle ja laitan laukun valmiiksi.
Vielä vähän yli puolituntia lähtöön.
Kerkiän varmaan vielä tiskata ennen lähtöä.
Meillä on taas sählyä tänään iltapäivällä.
Kivaa päästä pelaamaan.
Paras kaverikin tulee pelaamaan. Jos me ollaan taas miehet vastaan naiset niin nyt me yritetään tänään voittaa noi miehet. Miehet voitti meidät naiset viimeksi.
Nyt pelaan tällä kertaa ihan täysiä.
Olen puolustaja taas.
Niin kuin aina. Siinä mä olen tosi hyvä. Me pelataan se puolisentuntia.
Se aika menee äkkiä.
Mutta hiki tulee siinä ja syke nousee. Se on vaan hyvä.
Kaveri tulee tänään taas mun luokse katsomaan lemmen viemää.
Ollaan molemmat ihan pihalla siinä koska me ei olla nähty nyt viime jaksoja.
Huomenna me ei nähdä taas koska ollaan salilla.
yritän muistaa katsoa torstaina aamulla uusinnan.
Salkkarit pitää katsoa tänään. Se jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Ja uusi päivä.
Hyvin on toiminut toi mun uusi telkkari.
Ei ole tullut mitään ongelmaa sen kanssa.
ja siitä on kivempi katsoa kun on isompi ruutu.
Pitää vaan maksaa poikaystävälle se parisataa euroa siitä. Mulla on se summa tilillä mutta en ole vielä nostanut sitä.
No sillä ei ole onneksi mikään kiire. Nostan sen sitten kun vaan muistaa käydä pankkiautomaatilla.
Hyvin tilillä on taas rahaa.
Kun sain laskut maksettua ja vielä tulee se 130 euroa kelalta.
Tuossa ensi viikon alussa tulee se raha.
Sitten saa maksettua puhelin laskun.
Mikä tuli eilenä.
Mutta nyt alan tiskaamaan.
Ja pesen hampaat.
Sekä puen päälle.
Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Tekemistä on.
Ja näkee kaverit taas.
Vietän laatu aikaa illalla niiden kanssa.

Pappa on päässyt lepoon..Maanantai 14.11.2016 06:46

Nyt pappa on päässyt lepoon. Lauantaina laskettiin uurna hautaan.
Itkuhan siinä tuli kun oli se tilaisuus. Mutta. elämä jatkuu taas eteenpäin. Sen jälkeen kun se haudattiin niin oli kahvit.
Juteltiin ja muisteltiin pappaa. Millainen se oli.
Mä sain papalta valokuvia mun äidistä.
Ja sitten yhden taulun.
Kuvat laitoin makuuhuoneeni pöydälle.
Taulu pitää kehystää sitten jossain vaiheessa. Siinä taulussa on semmoinen maisema.
Laitan sen taulun ehkä joskus seinälle.
Otin yhden rauhottavan ennen sitä tilaisuutta.
Ja enempää en muuten syönyt noita rauhottavia kun vaan sen yhden.
Muuten viikonloppu meni sitten ihan mukavasti.
Mä nukuin aika paljon viikonloppuna.
Saunottiin perjantaina. Oli hyvät löylyt ja oli ihanaa päästä saunaan porukoilla. Sauna juomana mulla oli jaffaa.
Suklaata söin myös viikonloppuna.
ja pullaa. Perjantaina kun käytiin isän kanssa kaupassa, niin ostin pullaa isänpäivän kunniaksi.
Onnittelin isää eilenä.
Poikaystävän kanssa soiteltiin ja skypeteltiin viikonloppuna.
Näemme taas tänä viikonloppuna.
Viime viikonloppuna ei nähty mutta ei se haittaa. Onneksi aina tulee viikonloppu.
Ja välillä tekee ihan hyvää suhteelle olla erossa toisesta.
Sitten on taas kivaa nähdä toista pitkästä aikaan.
Antaa aina toiselle välillä tilaa.
Käytiin viime perjantain naistenryhmässä megamyynti arenalla,
niin mä löysin sieltä ihanan lämpöisen vaaleansinisen hupparin.
Maksoi vähän yli 20 euroa. Mutta se on tosi lämmin.
ja mä olen jo pitkään taas halunnut hankkia uuden hupparin, niin nyt löytyi. Laitan sen päälle tänään kun menen töihin.
Mulla on työpäivä taas tänään. Yhdeksästä yhteen asti.
Töiden jälkeen mun pitää käydä kaupassa, sekä seppälässä ostamassa kaverille lahjaa.
Kaverin synttärit oli eilenä enkä ole vielä kerennyt ostaa sille lahjaa.
Uskon että seppälästä löytyy kaverille jotain pientä kivaa.
Kamalan kallista se ei saa olla.
Onneksi mulla on aikaa käydä seppälässä töiden jälkeen. Se on sopivasti tuossa matkan varrella.
Tänään taas illalla salille.
Saa viikonloppu kalorit kulutettua.
Nyt taas tiukka linja tämä viikko taas ettei mitään hyvää ennen viikonloppua. Mutta muuten olo on hyvä tällä hetkellä.
Otan töihin taas rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi jos iskee huono olo. Sitä ei voi tietää.
Mä heräsin tänään jo ennen puoli kuutta. Ennen kun mun herätyskello soi.
Aloin keittämään aamukahvia.
Nyt mulla on aika pirteä olo.
Toivon että tänään olisi hyvä päivä.
No nyt mä olen itkenyt taas aika paljon viime aikoina niin en varmaan taas itke vähään aikaan.
Mutta sen voin sanoa että itkeminen helpottaa mun oloa ainakin.
Sitten kun olen aina itkenyt niin sen jälkeen alan aina nauramaan kun on kevyt olo itkemisen jälkeen.
Silloin on myös aika kevyt olo.
Eikä enää ole silloin sitä kireää oloakaan.
Sekin häviää kun on itkenyt kunnolla.
Pesen pyykkiä varmaan tänään tuossa iltapäivällä. Jos pesukone on vaan vapaa niin pesen.
Hyvin kerkiää hoitaa noi pyykit ennen kun menee salille illalla.
Pesen nyt noi kaikki vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna käytössä.
Olin eilenä taas parhaan kaverin luona.
Katsottiin talent suomi ohjelma.
Me aina katsotaan se ohjelma parhaan kaverin kanssa. Ollaan seurattu sitä ihan alusta asti.
Saa nähdä kuka voittaa sitten sen.
Salkkarit ja uusi päivä tulee taas tänään. Katsotaan nekin parhaan kaverin kanssa.
Se on tosi mukavaa aina viettää illat parhaan kaverin kanssa.
Katsotaan joka ilta telkaa ja höpötellään siinä samalla.
Siinä on meidän iltarutiini aina.
Otetaan loppu ilta aina ihan rennosti.
Levätään se ilta aina ennen seuraavaa päivää.
Toivon kovasti että tästä olisi tulossa mukava viikko.
Ettei tule mitään ahdistusta tai nouta harhoja.
Mutta sitä ei voi koskaan tietää.
hetki ja päivä kerrallaan vaan.
Maksan tänään noi kaikki laskut.
Maksan ne kaikki tuossa tänään iltapäivällä.
Eräpäivät on jo huomenna niin pitää maksaa ne kaikki nyt.
No sitten kun kaikki on taas maksettu niin ei tarvitse taas kuukauteen miettiä niitä.
Alan kohta tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
Pitää tiskata ennen kun lähden töihin.
Ihanaa kun vielä ei ole mikään kiire.
Kello on vasta puoli seitsemän ja mä lähden töihin vasta tuossa kahdeksan jälkeen.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät töihin.
Saa nähdä mitä mä tänään pääsen tekemään siellä.
Siellä voi tehdä vaikka mitä.
Nyt me ollaan tehty siellä viime aikoina noita joulu juttuja.
Varmaan tänään nekin jatkuu taas.
Nyt tällä viikolla tulee kiva loska keli.
Lumet sulaa ja ilmat lämpenee.
Saa nähdä onko jouluna ollenkaan sitten lunta.
No ulkona ei ole sitten niin kylmä kun tulee taas plussa kelit.
Onneksi mulla on tosi hyvät talvikengät.
Jalat ei kastu kun rämpii tuolla loskassa.
Tänään mä jaan taas viikon lääkkkeet dosettiin.
Mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Leponexia on riittävästi ja masennuslääkkeitä.
Ai niin pitää muistaa kohta ottaa toi masennuslääke.
Mulla menee vaan se aamulla.
Muita lääkkeitä mulla ei mene aamulla.
illalla menee aina sitten toi leponex.
Ja rauhottavia menee aina silloin jos ahdistaa pahasti tai tulee harhat. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy elämään jotenkin tätä elämää. Aina se ei ole helppoa.
Välillä tulee huonoja kausia.
ja välillä menee pitkäänkin aika hyvin.
Se vaihtelee aina joskus.
Onneksi tunnen itseni todella hyvin.
Tiedän aina mikä auttaa ja mikä ei auta.
Mutta nyt mulla on vihdoinkin tasapainoinen elämä.
Ja mä olen vihdoinkin onnellinen.
Kauan siinä kyllä kesti että hyväksyi nää kaikki sairaudet.
Mutta nyt mä pystyn elämään näiden kanssa.
ja olen viimein hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Tunnen itseni upeaksi ja kauniiksi.
Ja mä olen vihdoinkin normaalipainoinen.
Vuosia taaksepäin mä olin tosi laiha ja alipainoinen.
Enkä syönyt kauheasti mitään.
Nyt mulla ei ole enää mitään ongelmaa syömisen kanssa.
Olen myös tajunnut sen että pitää syödä, niin jaksaa.
Mä syön aina neljä kertaa päivässä.
Se on mulle aika sopiva ruoka rytmi.
Suosittelen kaikille että syökää se neljä kertaa päivässä.
Ja että syökää terveellisesti.
Älkää sortuko syömään herkkuja viikolla.
Mä tykkään aina herkutella aina viikonloppuna.
Silloin mä sallin tuon suklaan syömisen.
Ja suklaa maistuu taivaalliselle kun sitä ei ole syönyt viikkoon.
ja muutenkin kaikki herkut maistuu hyvälle kun ei ole herkutellut viikkoon. Herkuttelu päivä pitää olla.
Painokin pysyy kurissa kun ei herkuttele koko ajan.