IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Viikonloppu poikaystävän luona meni todella mukavasti.
Päästiin viettämään taas laatu aikaa toistemme kanssa.
Saunottiin tuossa perjantai iltana. Mä join sittenkin vähän siideriä.
Muutaman. Ja tuli ostettua sipsi pussi.
Käytiin hakemassa subit. Mä otin kinkku subin. Oli hyvää.
Mä näin eilen mun enon pitkästä aikaan. Oli kiva nähdä.
Viimeksi näimme viime vuonna.
Kun oli papan hautajaiset.
Mä olin eilisen päivän ihan puoli unessa. En meinannut pysyä hereillä.
Nukutti vaan. Sain nukuttua viime yön silleen etten herännyt nyt siinä neljän aikaan. Mä heräsin nyt viiden jälkeen.
Työpäivä on tänään taas. Pitää olla yhdeksältä töissä.
Onneksi mä kerkiän syömään aamupalan ennen lähtöä ja juomaan toisen kupin kahvia niin olen hereillä siellä töissä.
Saa nähdä onko tänään taas ruuvi hommia. Laitellaan erilaisia ruuveja taas pusseihin.
Neljän tunnin työpäivä tänään.
Pitää käydä kaupassa taas töiden jälkeen.
Hyvin kerkiää käydä ennen kun on ompeluryhmä taas iltapäivällä.
Ai niin mä olin viime perjantaina seppälässä.
Pyörin siellä jonkin aikaa ja löysin ihanan pinkin topin.
Mikä maksoi 15 euroa. Se oli vaan niin ihana niin oli pakko ostaa se.
Se oli S koko. Mulla on yläkroppa semmoinen että mulle menee päälle kaikki S kokoiset topi ja t-paidat.
Pitää muuten kohta katsoa mitä mä puen päälle tänään töihin.
Vaatekriisi taas iski.
No tässä on hyvin koko aamu aikaa katsoa nuo vaatteet.
Mä päätin nyt etten shoppaile taas vähään aikaan.
Nyt on taas kaikenlaisia vaatteita taas ostettu.
Niillä pärjää jonkin aikaa.
Viikon päästä on se Tukholma reissu. Päästään laivalle pariksi yöksi.
Ja käydään Tukholmassa.
Kiva reissu tiedossa.
En vielä tiedä paljon otan rahaa mukaan sinne.
No viikko aikaa vielä miettiä.
En hirevästi ota mukaan. Pankkikortin mä jätän kotiin ettei häviä.
Otan käteistä vaan mukaan.
Aijon mennä tänään illalla taas salille.
Jos saan liikuntakortin käyttöön.
Jos en pääse salille niin sitten lenkille.
Jompi kumpi.
Viikonloppuna mä lenkkeilin kun olin poikaystävän luona.
Tuli vähän kuuma tuossa lauantaina kun kävin lenkillä.
Onneksi mulla oli vesipullo mukana.
Kauhea ukkonen ja myrsky oli tuossa lauantai iltana.
Se kesti vaan hetken se myrsky.
Mutta salamoi koko yön ja satoi vettä.
Pikkasen pelkäsin.
Mä en kauheasti tykkää kovista äänistä koska ne saattaa laukaista huonon olon ja ahdistuksen.
Olen sen huomannut.
Mutta mä toivon että tää päivä menee hyvin töissä.
Ettei ala ahdistamaan pahasti.
Otan rauhottavan mukaan.
Kello on tulossa kuusi.
Pari tuntia aikaa aamupalaan.
Kerkiää tiskaamaan ja kuunnella vähän musiikkia ennen kun menee töihin.
Kuuntelen jotain iloista musiikkia.
Niin tulee hyvä fiilis.
Mä tykkään jotenkin maanantai päivästä.
Musta on jotenkin aina kivaa aloittaa silloin viikko.
Ihana arki.
Viikonlopun jälkeen.
On aina kivaa mennä töihinkin.
Mä sain evääksi tänään töihin kermaperunoita ja lihaa.
Nam mitä evästä.
Sillä jaksaa loppu päivän töissä.
Vesipullo pitää ottaa taas töihin mukaan.
Ja laittaa laukkua valmiiksi.
Mä olen nyt päättänyt että vähennän suklaan ja karkin syöntiä.
Ettei aina viikonloppuna tulisi syötyä niin kauheasti.
Olen sen huomannut että viikonloppuna menee aika paljon suklaata ja muita herkkuja.
Nyt pitää laittaa joku raja.
Voisi niin tehdä vaikka, että syö viikonloppuna vaan sen yhden levyllisen suklaata.
Ei enempää.
Limsoja en juo koska niissä on vaan kauheasti kaloreita.
Ja mä nyt yritän sitäkin että paino pysyisi samana tai saa tippua hieman.
Toivon että mä pääsen niihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin niin niistä olisi hyötyä.
Nyt vaan yritän liikkua mahdollisimman paljon taas ja syön terveellisesti.
Mutta. katsotaan onnistunko vähentämään karkin syöntiä.
Mä yritän sitä tämän viikon viikonloppuna.
Siinä säästää aika paljon rahaa kun ei kuluta niitä karkkiin tai suklaaseen.
Mun juomat on tästä päivästä lähtien taas vesi, kahvi ja tee.
Niitä voi juoda.
Mutta eniten mä juon teetä ja vettä. Kahvia menee vaan aamuisin.
Yksi kupillinen.
Tai pari.
Mutta. Näin mä vähän ajattelin nyt tehdä. Katsotaan mitä tapahtuu.
Aina voi kokeilla.
Nyt taas tiukka linja.
Olen salilla taas tänään noin tunnin.
Viidestä kuuteen asti.
Salin jälkeen kerkiän juttelemaan poikaystävän kanssa ja loppu ilta menee parhaan kaverin luona.
Mutta. Aijon nauttia tästä päivästä.
Vaikka on maanantai.
Olen vaan positiivinen ihminen.

Subway :)Perjantai 11.08.2017 07:06

Ihanaa viikonloppu on koittanut. Olen lähdössä lomille.
Taas jälleen kerran poikaystävän luokse.
Olen vasta illalla lähdössä. Kun poikaystävä pääsee töistä niin tulee hakemaan mut. Molemmat kaverit lähtevät myös lomille.
Me kaikki lähdemme. Tullaan sunnuntaina takaisin.
Paras kaveri lähtee mökille.
Eilen oli ihan kiva päivä. Pelattiin mölkkyä toimintatunnilla.
Oltii joukkueina. Me naiset voitettiin miehet mölkyssä.
Sitten kun oltiin pelattu niin syötiin jätskit.
Olin eilen pururata lenkillä. Illalla kävin tuossa lemmen viemän jälkeen.
Oli hyvä lenkkeily sää. Aurinko oli vähän pilvessä niin ei ollut niin kuuma. Soitin äidille eilen illalla. Kyseltiin kuulumiset.
Sanoin että ihan hyvin on mennyt.
Nyt me siirettiin mun säästötililtä rahaa käyttötilille.
Nyt mun rahatilanne on hyvä taas.
Pystyy maksamaan kaikki laskut ja on reissuun vähän rahaa.
Nyt sitä ei tarvitse murehtia.
Mulla on vaatekriisi. En tiedä mitä puen päälle tänään.
Nyt mulla ei ole ollut semmoista vaatekriisiä vähään aikaan.
No mä katson vaatteet kun saan blogin kirjoitettua.
Jotain rentoa vaatetta aijon laittaa päälle. Onhan tulossa taas lämmin päivä. Mulla oli eilen illalla ovulaatiokipuja.
Mulla ei ole ollut taas niitä vähään aikaan. Jouduin ottamaan särkylääkkeen eilen illalla. Nyt niitä kipuja ei ole enää.
Meni onneksi ohi ja pystyin nukkumaan hyvin viime yön.
Yleensä kun ne kivut tulee niin ne kestää sen päivän tai pari.
Ja mulla on todella harvoin noita ovulaatiokipuja.
Se on paljon pahempaa kipua mun mielestä kun menkka kivut.
Onneksi mulla oli noita särkylääkkeitä.
Mä haulan tänään hakea subileivän.
Pitää sanoa poikaystävälle että käydään hakemassa subit.
Mun tekee kovasti mieli. En vaan vielä tiedä minkä subi leivän aijon ottaa. Kaikki ne leivät on vaan hyviä.
Mä otan vaan sen 15 senttisen subin.
Laitan kaikki muut kasvikset siihen paitsi oliivit ja jalapenot.
Herkkuja pitää ostaa viikonloppua varten.
Sipsiä ainakin. Ja vähän suklaata.
En ole vielä pakannut kaikkea.
Jatkan kohta pakkaamista.
On sitten kaikki mukana.
Pitää tiskata kohta. Ja sänky pedata.
Mun pitää katsoa onko taas likapyykkiä kertynyt jos vaikka pesisi taas koneellisen pyykkiä.
Mulla on hyvin aikaa ennen lähtöä.
Ai niin netflixiin on tullut tänään se uusi sarja mikä vaikutti mielenkiintoiselta.
Pitää katsoa sitä tänään.
Hyvin kerkiää.
Animea aijon myös katsoa tänään.
Mä heräsin nyt kuudelta.
Ei ollut mitään ongelmaa nousta ylös sängystä kun kello soi.
Ai niin ja mä kaadoin mun kahvikupin vahingossa tuohon hellan päälle. Pitää kohta putsata se.
Teen sen kohta.
En tiedä miten mä onnistuin siinä.
No näin käy välillä.
Tuuletan taas kämppää koska mulla on ihan tajuttoman kuuma.
Onneksi tuo keittiön ikkuna on tuossa auki niin saa raitista ilmaa.
Viikonlopuksi on luvattu rajuja ukkosia.
Huomenna illalla varmaan iskee.
No onneksi on katto pään päällä niin on turvassa.
Ajattelin mennä tänään kylille kuluttamaan aikaa tuossa lounaan jälkeen. En jaksa olla ihan koko päivää täällä kämpässä.
Käyn kaupassa ja pyörimässä vähän seppälässä jos vaikka löytyy jotain kivaa halvalla.
Shoppailua.
Pientä shoppailua vaan.
Ettei ihan kaikki rahat mene.
Tosiaan en aijo nyt juoda lomilla mitään alkoholia.
Pidän taas vähän taukoa juomisesta.
Taukoja on aina hyvä pitää välillä.
Poikaystävä sanoi että se aikoo juoda viikonloppuna.
No antaa sen vaan juoda. Mä juon coca colaa.
Sitä mun tekeekin itse asiassa mieli.
En ole taas vähään aikaan juonut sitä.
Niin ja joku toinen saunajuoma pitää ostaa jos me saunotaan tänään illalla.
Mä ostan pari pientä limupulloa niin on juotavaa.
Coca colaa ja varmaan jaffaa.
Mä ehkä aijon ostaa pandasuklaata.
Sitä suklaata mun tekee kauheasti mieli.
Ostan siis sitä.
Kohta laitan kunnon perjantai fiilis musat soimaan.
Ja alkaa nauttimaan viikonlopusta.
Tulee mukava viikonloppu.
Nyt nautin täysillä.
En todellakaan aijo miettiä mitään ensi viikkoa vielä.
Katsoo miten ensi viikko sujuu.
Toivon että hyvin niin kuin tämäkin viikko.
Voisin itse asiassa nyt maksaa tämän aamun aikana laskuja pois.
Maksan netin ja vuokran.
Ne laskut ovat tulleet.
Maksan ne tässä aamun aikana koska olen koneella.
Sitten niitä ei tarvitse enää miettiä.
Ai niin kun käyn kylillä tänään niin pitää ostaa lisää citrus vihreää teetä. Se on kohta loppu.
Käyn ostamassa tänään.
Niin sitten on teetä taas.
Onneksi tee paketti ei ole minun mielestäni kamalan kallis.
Lipton tee on paras tee merkki.
Ja se maksaa se tee paketti alle kolme euroa.
Kahvi on kalliimpaa.
Kahvia mulla on taas niin sitä ei tarvitse ostaa.
Juhla mokka tumma paahto kahvi on paras.
Sitä mulla on tällä hetkellä.
Nyt on työpäivät taas tehty tällä viikolla. Loppu viikon voi ottaa taas rennosti. Hommia oli eilen riittävästi töissä niin aika meni nopeammin.
Laittelin taas ruuveja pusseihin. Ja sitten töissä oli yhden työntekijän lähtö koska se vaihtaa työpaikkaa. Voin sanoa että se oli mukava ihminen. Todella ystävällinen. Tulee kyllä vähän ikävä sitä.
Työpäivän jälkeen kävin kaupassa. Ja kun pääsin kotiin menin sohvalle makoilemaan niin mä nukahdin siihen sohvalle.
Heräsin siihen kun piti mennä syömään päivällistä.
Olin kaverin luona katsomassa lemmen viemää ja mua väsytti ihan tajuttomasti. Olin eka että jaksaako sitä lähteä salille vai ei. Mutta mä jaksoin mennä. Olin siellä noin 50 minuuttia.
Nopeasti meni aika siellä eikä ollut kauheasti porukkaa.
Sai rauhassa tehdä siellä.
Loppu illan juttelin poikaystävän kanssa ja olin parhaan kaverin luona.
Menin ajoissa taas nukkumaan ja nyt mä heräsin tänään tuossa kuuden jälkeen. Aamukahvit on juotu.
Kun olen saanut kirjoitettua blogin niin alan siivoamaan koska on siivous päivä tänään. Saa kämpän kuntoon ennen kun lähtee lomille.
Eli huomenna. Menen taas poikaystävän luokse.
Päästää viettämään kunnon laatuaikaa.
Toistemme kanssa. Mä päätin että en aijo nyt juoda mitään alkoholia lomilla. Mä pidän vähän siinä taukoa taas. Juon limua.
Ja teetä.
Sekä vettä. Voisin alkaa jo pikku hiljaa pakkailemaan.
Mutta eka siivoan.
Tää viikko on mennyt todella hyvin. Ei ole ahdistanut yhtään eikä ole joutunut ottamaan rauhottavia.
Päivä kerrallaan vaan niin kaikki menee hyvin.
Niistä remontti miehistä ei ole vieläkään kuulunut mitään.
Tuskin enää soittavat tällä viikolla siitä että koska tulevat tekemään remonttia. Mä olen nyt koko tämän viikon odottanut että soittavat sekä ilmoittavat että koska tulevat.
Se on ärsyttävää kun ei tiedä koska ne soittaa.
Ne voi soittaa ihan koska vaan. Mulla on ollut nyt tää puhelin lähellä.
Pyykkiä pitää pestä taas tänään.
Samalla kun siivoan. Niin sitten huomenna ei tarvitse miettiä mitään pyykkejä.
Toimintatunti on tänään. Iltapäivällä.
Ei tiedä että mitä me tehdään. Mutta luulen että olemme ulkona kun on hyvä ilma.
Viimeksi toimintatunnilla pelattiin mölkkyä.
Se on musta hauska peli. Ja olen aika hyvä siinä.
Olisi kiva tänään taas pelata sitä.
Toimintatunnilla.
No katsotaan.
Pankissa pitäisi käydä. Siirtämässä rahaa. Mietin menenkö vaikka tänään käymään siellä pankissa.
Hyvin kerkiäisi lounaan jälkeen käydä ennen toimintatuntia.
Mä mietin vielä.
Tai sitten ensi viikolla vasta kävisi.
Onneksi muutamalla laskulla ei ole mikään kiire vielä.
Mua alkaa jo vähän jännittää se tukholma matka.
Koko ajan pyörii se reissu mun päässä.
Mutta tää on semmoista iloista jännitystä.
Hyvä reissu tulee ihan varmasti ja parasta on kun kaverit on mukana. Me selviämme.
Pitää muuten katsoa sitten että miten pukeutua ennen lähtöä.
Koska ei ihan vielä tiedä millainen sää on sitten.
Ja vaihto vaatetta pitää olla mukana. shampoot ja suihkusaippuat pitää olla myös että pääsee laivalla suihkuun.
Onneksi siellä hytissä on suihku.
Vuorotellaan kavereiden kanssa suihkua koska me kaikki varmasti halutaan käydä suihkussa.
Mä lupasin nukkua hytissä yläsängyssä.
Ei mitään ongelmaa siinä. Mä olen tottunut nukkumaan ihan missä vaan.
Hyvin nukun siellä ylhäällä.
Laivalla pitää ehdottomasti ostaa paljon mässyä sieltä.
Ostan itselle suklaata ja poikaystävälle myös jotain.
Luulen että 100 euroa riittää hyvin shoppailu rahaksi reissuun.
Mä nyt päätin etten osta ainuttakaan laukkua koko reissun aikana.
Kyllä mä pystyn siihen.
Me lähetään siinä iltapäivällä tiistaina.
Ja tullaan torstaina kotiin.
Pari päivää kestää se reissu.
Tulee varmasti hauskaa.
Se on kiva kun nuo ohjaajat aina järjestää meille asukkaille noita reissuja ja ovat mukana niissä.
Me ollaan oltu vaikka missä.
Ja aina on menneet hyvin nuo kaikki reissu.
Positiivisin mielin olen aina lähtenyt reissuun. Niin sillä asenteella on aina selvinnyt.
Kavereilla on ollut myös tuo sama asenne.
Aina kun ollaan oltu jossain reisussa niin naurua on riittänyt ja on ollut aina levottomat jutut jos ollaan tosi väsyneitä.
Se on vaan hyvä että on hauskaa.
vähän yli viikko aikaa reissuun.
Mutta nyt aijon keskittyä tähän viikonloppuun mikä on tulossa.
Mukava viikonloppu varmasti.
Mä lähden vasta huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä.
Niin sitten tulee hakemaan mut.
Käydään kaupan kautta hakemassa ruokaa viikonloppua varten.
Suklaata ja sipsiä pitää ehdottomasti ostaa.
Nyt kun voi taas herkutella kun on viikonloppu.
Varmaan saunotaan viikonloppuna.
Pitää ostaa joku saunalimu.
Ajattelin varmaan katsoa animea tänään kun on hyvin aikaa.
Kun olen saanut siivottua niin alan katsomaan.
Muutaman jakson kerkiää katsoa ennen lounasta.
Mutta nyt siivoamaan ja viemään pyykit pyykkituvalle.
Kello on vasta seitsemän.
Aamupalakaan ei ole ihan vielä.
Varmaan kerkiä siivota kaiken ennen sitä.
Aloitan imuroimalla.

Pakko päästä salille.Keskiviikko 09.08.2017 07:02

Oli mukava päivä eilen. Klubitalon keittiössä oli puuhaa koko aamupäivän. Tein salaattia, putsasin uunit, leikkasin sipuleita kuutioiksi jauhelihakastikkeeseen. Nopeasti meni meni aika siellä.
Meillä oli ruokana jauhelihakastiketta ja perunoita. Niin ja fetasalaattia.
Jalkapallo pelit oli taas eilen liikuntatunnilla. Miehet voitti taas meidät naiset. No jos ensi kerralla voitetaan taas miehet. No mä sain tehtyä ainakin pari maalia.
Loppu illan otin rennosti katsomalla telkkaria.
Ja menin nukkumaan yhdeksän aikaan illalla.
Niin ja mä kävin tokmannilla eilen.
Mä löysinkivan t-paidan mikä maksoi vaan viisi euroa ja ostin suihkusaippuaa.
Tänään on taas työpäivä.
Lähden vasta parin tunnin päästä. Kerkiän blogin nyt tässä kirjoittaa.
Tänään menen salille illalla jos saan liikuntakortin.
Pakko päästä salille.
Vähän hikoilemaan.
Aijon laittaa sen uudet t-paidan päälle tänään.
Ja jonkun hupparin. Niin ja legginsit.
On tulossa taas lämmin päivä.
Kaupassa pitää käydä työpäivän jälkeen.
Hyvin on aikaa käydä.
Jos tänään kerkiäisi katsoa joko netflixiä tai animea kun pääsee töistä kotiin. En ole nyt kerennyt katsomaan yhtään mitään kun on ollut kaikelaista.
Huoltomies ei ole vieläkään soitellut siitä että koska tulevat tekemään remonttia tuohon mun vessaan.
Olen jo pari päivää odottanut että soittavat.
No kyllä ne sitten soittaa jossain vaiheessa.
Hyvä kun kerkiää syömään aamupalan ennen töihin menoa.
Ja juoda toisen kupin kahvia.
Tää viikko on mennyt tähän päivään asti todella hyvin. Ei ole ahdistanut tai ollut mitään harhoja.
Mulla on ollut nää kaikki päivät tuo medipam mukana varmuuden vuoksi. Otan sen töihin tänään mukaan.
Huomenna on sitten taas siivous päivä.
Aijon tänään siivota taas osan niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa.
Siivoan vaikka keittiön tänään.
Olen lähdössä lomille tänä viikonloppuna. Poikaystävän luokse taas.
Tää viikko on mennyt tähän asti nopeasti.
Ai niin mä hain niihin ohjattuihin kuntosaliryhmiin mitkä alkaa syksyllä. Ohjaaja lupasi ilmoittaa mut niiihin.
Varmasti pääsen molempiin ryhmiin.
Ne on aina maanantaina ja keskiviikko iltana.
Se on aina kivaa kun musiikki soi taustalla kun tekee niitä liikkeitä siellä.
Ja on ollut aina hyvä ohjaaja.
Ja siellä on aina positiivinen ilma piiri.
Kaikki ovat iloisia siellä.
Me aina alkuun lämmitellään ennen kun aletaan tekemään.
Kaveri tulee myös niihin ryhmiin. Mulla on sitten kaveri siellä.
Odotan jo innolla niitä ryhmiä.
Se on hyvä että ne ryhmät on aina iltaisin.
Pyykkiä pitäisi pestä taas. Pesen huomenna.
On hyvin aikaa huomenna aamulla pestä.
Saa samalla salikamat pestyä huomenna.
Kohta laitan musaa soimaan.
Ja alkaa nauttimaan tästä päivästä. Mukava päivä tulossa tänään.
Ja on iloinen mieli päällä.
Ei ole onneksi mitään stressiä. Päivä kerrallaan vaan niin kaikki menee hyvin.
Tosiaan pitää katsoa jos jaksaisi katsoa animea tänään.
Saisin sen tsugi ga kirei animen katsottua loppuun.
Sitä on vaan pari jaksoa jäljellä.
Kello on tulossa seitsemän.
Olen koneella siihen asti kunnes lähden töihin.
Puen kohta vaatteet päälle.
Kynnet pitää lakata taas.
Väri on kulunut aika hyvin niistä.
Mun piti herätä jo kuudelta tänään mutta heräsinkin vasta
puoli seitsemän. Huomenna uusi yritys herätä kuudelta.
Onneksi nää aamut ei ole mulle mitenkään ahdistavia.
Mä nautin näistä aamuista.
Hyvin aikaa aina kirjoittaa tää blogi rauhassa.
Kohta pesen tuon mun kahvipannun ja muut tiskit.
Mitä on taas kertynyt.
Mä niin jo odotan uusia salkkari jaksoja.
Parin viikon päästä alkaa taas.
Ihanaa.
Sitä sitten katsomme parhaan kaverin kanssa.
Aina iltaisin.
Lemmen viemää pitää katsoa taas tänään.
Se eilinen jakso jäi jännään kohtaan.
Mutta. Nyt alan siivoamaan tätä keittiötä.
Tää mun keittiön pöytä pitää taas siivota kun tää on taas täynnä tavaraa.
Musiikkia soimaan taustalle.
Tästä tää päivä lähtee.

Oli hommia eilen töissä.Tiistai 08.08.2017 06:48

Mua vähän nyt väsyttää. Mutta täytyy nyt vaan jaksaa.
Eilen töissä oli hommia koko päivä. Laittelin ruuveja pusseihin.
Onneksi mulla on työkaverit siellä niin on juttu seuraa.
Hyvin meni eilinen työpäivä.
Tänään olen menossa taas klubitalolle. Ihanaa kun ei tarvitse puoleentoista tuntiin vielä lähteä. Saa blogin kirjoitettua.
Kun saan blogin kirjoitettua niin puen vaatteet päälle.
Ajattelin varmaan laittaa legginsit ja hupparin. Mulla oli eilen farkut jalassa niin tuli tajuttoman kuuma.
Tästäkin päivästä on tulossa taas lämmin.
Laitan sen uuden hupparin päälle.
Mulla oli se eilen töissä päällä.
Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. Uskon että tästä päivästä on tulossa kiva päivä.
Liikuntatunti on tänään taas. Pelataan jalkapalloa.
Mä olen taas hyökkääjä parhaan kaverin kanssa.
Kahvi alkaa olla loppu. Pitää hankkia lisää.
Saa nähdä koska nuo huoltomiehet on tulossa korjaamaan tuota mun vessaa. Vielä ne ei ole soittaneet.
Ja koska tulevat.
No jos en pysty käyttämään vessaa niin tuolla alhaalla pyykkituvalla on vessa.
Sinne sitten pääsee.
Ei ole kaukana.
Saa nähdä mitä ruokaa on tänään klubitalolla.
Toivottavasti jotain hyvää.
Pääsee sitä sitten tekemään.
Pitää tiskata taas ennen lähtöä.
Teen sen kohta.
Mietin minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
En ole vielä päättänyt.
Vesipullo pitää olla mukana taas.
Parin viikon päästä on se laiva reissu. Olen innoissani.
Tulee hyvä reissu. Ihanaa kun kaverit lähtevät mukaan.
Kuulin että me kaikki päästään samaan hyttiin.
Siitä tulee levotonta kun ollaan siellä hytissä.
Otan mukaan sen sata euroa shoppailu rahaa.
Sillä saa poikaystävälle tuliaiset ostettua.
Ja itselle jotain kivaa.
Hyvät ruoat on varmasti reissun ajan.
Jaksaa sitten olla.
Mä aijon ottaa repun sinne reissuun. Siihen mahtuu kaikki.
Pyyhettä ei tarvitse ottaa mukaan koska siellä hytissä on pyyhkeitä.
Siellä pääsee onneksi suihkuun.
Vuorotellaan kavereiden kanssa sitä suihkua.
Aijon huomenna käydä pankissa työpäivän jälkeen.
Pitää siirtää vähän rahaa käyttö tilille.
Mun säästöistä.
Huomenna on sopivasti aikaa työpäivän jälkeen.
Varmaan huomennakin ruuvi hommia.
Ei haittaa. Teen sitä hommaa mielelläni.
Se on musta kivaa puuhaa.
Tuntee itsensä hyödylliseksi.
Kun tekee jotain.
Syön puuroa ennen lähtöä taas niin nälkä ei ihan heti sitten iske klubitalolla.
Puuro on paras aamupala.
Jaoin eilen kaikki lääkkeet dosettiin.
Mitään ei tarvitse hakea. Kaikkia lääkkeitä on.
Seuraava lääke mitä pitää taas hakea on leponex.
Tässä kuussa on verikokeet niin sen jälkeen saan sitä lääkettä.
Huomenna pitää käydä kaupassa töiden jälkeen kun olen eka käynyt pankissa.
Vitsit mä odotan salkkareita jo.
Eilen mä katoin taas vanhoja jaksoja.
Oli hauska katsoa niitä.
Seppo on vaan niin paras hahmo.
Lemmen viemää on mennyt myös jännäksi.
Pitää katsoa tänään taas.
Huomenna pitää herätä taas viiden kuuden välillä aamulla.
Onneksi työpäivä alkaa siinä yhdeksältä.
Kerkiää huomenna rauhassa kirjoittaa taas blogi.
Kun aamukahvit on juotu.
Onneksi toi kuppi kahvia mitä join hetki sitten niin herätti mut.
Nyt puen vaatteet päälle ja laittamaan laukkua valmiiksi.
On sitten kaikki tärkeä mukana.
Mä lähden tuossa vähän yli kahdeksan bussilla.
Pysäkille kävelee alle viidessä minuutissa.
Ei ole kaukana se pysäkki.
Uusi viikko alkaa. Tää aamu on lähtenyt hyvinn käyntiin. Mä heräsin heti kun kello soi aamulla. Mä yritän nyt taas herätä siinä viiden jälkeen.
Tulee sitten hyvä päivä rytmi ja uni tulee paremmin illalla.
Eilen oli mukava päivä poikaystävän kanssa. Haettiin kebabia ja pizzaa.
Mä otin kebab ranskalaisilla ja poikaystävä otti kebab pizzan. Mä tarjosin ruoat eilen. Käytiin kaupassakin hakemassa vähän karkkia ja jätskiä. Kaikki karkit meni kun katsottiin pari kauhu leffaa eilen.
Mä jopa nukahdin kesken leffan.
Poikaystävä sai mut hereille ja sitten mä pysyinkin hereillä leffan loppuun saakka.
Kun poikaystävä oli illalla lähtenyt niin aloin katsomaan netflixistä family guy sarjaa. Se ei ole mikään huippu sarja mutta sitä on hauska katsoa.
Mä naureskelin eilen kun katoin sitä.
Ekoja jaksoja en ole nähnyt.
Mutta olisi nekin hauska katsoa.
Kohta olen saanut katsottua sons of anarchy sarjan loppuun.
Yksi parhaista sarjoista mitä olen pitkään aikaan katsonut.
Katsoin animeakin eilen. Tsugi ga kirei animea. Vielä pari jaksoa niin sekin sarja on katsottu.
Ajattelin tänään katsoa sen loppuun kun mulla on aikaa töiden jälkeen katsoa. Mulla on työpäivä tänään.
Aijon laittaa tänään päälle uudet farkut.
Tuolla ulkona on sateinen keli.
Vissiin on nyt silleen että aamulla sataa ja auringon pitäisi paistaa päivällä.
Tai sitten sataa vaan koko päivä.
Onneksi omistan sateenvarjon.
Niin en kastu.
Pesin pyykkiä eilen.
Pesukone oli sopivasti vapaana.
Mun pitää muuten laittaa ne puhtaat vaatteet kaappiin. Ne on vielä tuossa muovikassissa.
Hyvin kerkiän laittaa tässä aamun aikana.
Hyvillä mielin olen menossa tänään töihin.
Kiva nähdä työkaverit.
Ja päästä tekemään hommia.
Illalla aijon mennä sitten salille taas. Pääsee käyttämään uusia sisäkenkiä.
Menen sinne salille tuossa viiden jälkeen.
Kun lemmen viemää on katsottu.
Olen sitten noin tunnin salilla.
Tänään taas jaetaan lääkkeet dosettiin.
Mun ei pitäisi hakea vielä mitään lääkettä. Kaikkia pitäisi olla.
Mä otan sen rauhottavan taas töihin mukaan.
Jos alkaa pahasti ahdistamaan yllättäen.
Se voi tulla ihan puun takaa se olotila.
Eli yllättäen.
No enköhän mä selviä hyvin tästä päivästä.
Jos on hommia töissä niin saa ajatuksia muualle.'
Kello on tulossa kuusi.
hyvä kun saa blogin kirjoitettua silleen ettei ole mikään kiire.
Sen takia mä herään aikaisin että saa blogin kirjoitettua.
Mä tykkään aina aamuisin kirjoittaa.
Mun päivä lähtee aina käyntiin kahvilla ja blogin kirjoittamisella.
Ja mä tykkään aamuista.
Sekä herätä aikaisin.
Nyt kun on tottunut heräämään aikaisin.
Mä saan ruoan mukaan taas talolta kun menen töihin.
Mulla on tänään eväänä kanaa ja riisiä.
Se on hyvä ruoka.
Ohjaaja oli eilen laittanut sulamaan sen ruoan pakastimesta jääkaappiin. Ei ole sitten niin jäässä se ruoka.
Mä aijon juoda aamupalalla toisen kupin kahvia niin olen hereillä sitten töissä.
Jos alkaa yllättäen väsyttää.
Kahvi pitää mut hereillä.
Ai niin vesipullo pitää ottaa töihin taas mukaan.
On sitten juotavaa jos tulee jano.
Varmaan joudun laittamaan nahkatakin päälle.
Kun tuolla on nyt vähän viileää ulkona.
Laitan hupparin ja nahkatakin päälle.
Se huppari lämmittää nahkatakin alla.
Mä aijon laittaa tuon yhden mun sinisen hupparin päälle.
Minkä mä pesin eilen.
Eikä se haittaa jos vähän likaantuu.
Sen voi aina pestä.
Ajattelin kohta kuunnella taas musiikkia.
Aamuisin mä kuuntelen aina musaa.
Kun on hyvin aikaa aina kuunnella ennen kun lähtee töihin tai klubitalolle.
Kun kuntelee semmoista hyvää musaa mistä tulee hyvä fiilis.
Päiväkin lähtee hyvin käyntiin.
Musiikin avulla.
Ja mä tykkään kuunnella aina semmoista iloista musaa.
Ei mitään synkkää.
Rahaa on tullut tänään taas kelalta.
Hyvä niin pääsee maksamaan laskuja.
Mulla alkaa olla jo nälkä.
No kun on aamupala niin syön silleen että jaksan töissä aamun.
Eli syön tukevan aamupalan.
Mukavaa taas lähteä salille hikoilemaan.
Nyt kun on taas viikonloppuna tullut syötyä kaikenlaista.
Nyt taas tiukka linja.
Normaalia ruokaa ja paljon liikuntaa.
Meillä on tänään päivällisellä puuroa.
Hyvä kun on syönyt sen puuron niin jaksaa salilla.
Puuro on hyvä ruoka. Sillä jaksaa aina.
Ja mä olen hulluna puuroon.
Kaikki puurot menee.
Mä syön joka päivä puuroa.
Tekee hyvää vatsalle.

Nyt on uusia vaatteita :)Sunnuntai 06.08.2017 08:04

Nyt on sitten ostettu paljon vaatteita. Tämän vuoden puolella mun ei tarvitse ostaa uusia housuja enää. Kolmet farkut tuli ostettua.
Näyttävät hyvältä päällä. Uusi harmaa huppari, musta t-paita, yksi pitkä hihainen paita, ja uudet sisäkengät salille ja sählyyn.
Rahaa meni melkein parisen sataa euroa.
Onneksi olen säästänyt niin mulla ei ollut mitään ongelmaa ostaa nuo vaatteet.
Nyt sitten en aijo shoppailla taas vähään aikaan. Noista vaatteista riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Aijon huomenna laittaa uudet farkut päälle kun olen menossa töihin.
Olen jo tavallaan innoissani huomsesta kun pääsee töihin.
Saa vaan nähdä onko mitään hommia vaan huomenna.
No katsotaan.
Kävin eilen kaupassa iltapäivällä. Nyt ei hetkeen taas tarvitse mennä.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään. Mä lupasin tarjota ruoat.
Haetaan pizzaa ja kebabia.
Mun tekee mieli nyt kebab ruokaa. Ranskalaisten kanssa.
Voi olla että mieli muuttuu vielä.
No katsotaan.
Olin eilisen illan taas parhaan kaverin luona. Jaksoin valvoa yhdeksään asti. Nyt mä heräsin tuossa seitsemän jälkeen.
Katsotaan poikaystävän kanssa yksi kauhu leffa mikä on tullut netflixiin.
Haluan nähdä sen.
Tänään ajoissa nukkumaan niin jaksaa huomenna aamulla herätä.
Herään huomenna varmaan viiden kuuden välillä.
Aamupala on tänään vasta yhdeksältä.
Aijon aamupalan jälkeen jatkaa animen katsomista.
Katson nyt taas sitä Tsugi ga kirei nimistä sarjaa.
Se sarja on vielä kesken.
Katson sitä.
Ihana aamu kun ei ole mihinkään kiire.
Aamukahvit join äsken. Nyt olen täysin hereillä.
Mietin tässä pitäisikö laittaa uudet farkut tänään päälle?
Joo taidan laittaa koska tuolla ulkona näyttää olevan aika sateinen ilma. Laitan farkut ja hupparin.
Niin niillä tarkenee.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Hyvä niin saa maksettua laskuja.
Ja mun pitää siirtää rahaa mun säästö tililtä käyttö tilille.
Jonkin verran mun pitää siirtää sieltä että pärjään taas.
Onneksi mulla on säästöjä.
Ja se on vielä hyvä juttu että saan kelalta vielä rahaakin niin selviää.
Ei ole raha huolia.
Mä mietin pitäisikö pestä nyt pyykkiä tässä aamun aikana?
Taidan tehdä niin. Huomenna ei sitten tarvitse miettiä mitään pyykkejä kun tulen töistä.
Alan pesemään heti aamupalan jälkeen Jos peskone on vaan vapaa.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Ja voisin itse asiassa laittaa huomiset vaatteet valmiiksi mitä pistän päälle töihin.
Laitan ne tuohon mun sängyn päälle valmiiksi niin pukee ne vaan päälle huomenna ennen lähtöä.
Mutta kiva päivä tulossa tänään.
Mukavaa nähdä taas poikaystävää. On ollut ikävä.
Tänään aijon lähteä taas lenkille illalla.
Ellei sada vaan kaatamalla vettä. Jos on kauhea vesisade niin sitten en ole menossa lenkille.
Toivon että ei sataisi.
Sen näkee sitten illalla.
Pakko taas vähän tuulettaa tätä kämppää koska on jotenkin kuuma.
Ilma vähän vaihtuu tässä kämpässä.
Lakkasin eilen taas kynnet. Nyt ne on hienot.
Ennen kun väri taas kuluu niistä pois.
Ai niin ne sisäkengät mitkä ostin maksoi vaan 50 euroa.
Ne oli alennuksessa. Tuntuvat hyvältä jalassa ja ne kengät on hienon väriset vielä.
Mä kokeilein muitakin kenkiä mutta ne ei tuntuneet hyvältä jalassa.
Mutta noi istui hyvin.
Mikä parasta oli hyvä että ne kengät oli alennuksessa.
Hyvä löytö.
Odotan jo innolla kun laitan ne jalkaan niin menen salille niiden kenkien kanssa.
Pieni ilon aihe sekin.
Kohta kerään kaikki mun lika pyykit valmiiksi.
Kun saan blogin kirjoitettua eka.
Mutta. Aijon nauttia tästä päivästä.
Ihanaa päästä syömään hyvää ruokaa tänään.
Mitä se ikinä sitten onkin.
Mitä päätän syödä.
Poikaystävä ottaa varmaan pizzan.
Tarjoan sen sille.
Vielä voi ottaa tämän päivän rennosti ennen uutta viikkoa kun on taas kaikenlaista.
Onneksi mulla on lyhyt kävely matka töihin.
Mä kerkiän hyvin syömään aamupalan.
Ja juoda toisen kupin kahvia.
Niin pysyy sitten hereillä siellä.
Neljön tunnin työpäivä huomenna.
yhdeksästä yhteen asti.
Ruokkis on töissä siinä puoli kahdeltatoista.
Saa ruoan mukaan taas talolta.
Töihin evääksi.
Eikä maksa mitään.

Shoppailemaan :)Lauantai 05.08.2017 07:07

Nyt se syy selvisi minkä takia vettä tippui mun vessan katosta alas.
Yläkerran asunnon vessan pönttö oli alkanut vuotamaan.
Huoltomiehet kävi ja sanoivat että tulee pieni remontti mun vessaan.
Ne uusii katon, kuivattavat kosteuden mikä on tullut ja uusivat vähän mun vessan lattiaa.
Että silleen. Mutta hyvä puoli on siinä että pystyn asumaan tuossa mun asunnossa. Se huoltomies soittaa mulle jossain vaiheessa että koska alkavat tekemään sitä hommaa.
Ja mä sanoin sille huoltomiehelle että ettehän ihan kuuden aikoihin jo tule tekemään tätä hommaa.
Se sanoi että ei ne ihan siihen aikoihin vielä onneksi tule.
Varmaan siinä kahdeksan jälkeen aina. Päivää ei vielä tiedä että koska ne aloittaa remontin.
No sitten on hyvä mieli kun on uusi lattia vessassa. Jippii.
Ja katto.
Mä aijon tehdä silleen että mä aijon herätä nyt joka aamu neljän viiden välillä. Koska mä kerkiän viettämään rauhallisen aamun ennen kun ne remontti miehet tulee. Saa aamukahvit juotua ja kirjoittaa blogi rauhassa. Sitten on hyvä että mä olen töissä ja klubitalolla niin ei tarvitse olla siellä metelissä kämpässä kun ne tekee hommia.
Hyvä puoli on siinä että mä en joudu maksamaan mitään tästä.
Jos mä omistaisin tämän kämpän niin sitten joutuisin maksamaan.
Yksi huoli vähemmän.
Mutta. tänään on tulossa hyvä päivä. Olen menossa shoppailemaan äidin ja siskon kanssa.
Mä tarvitse uudet housut, sisäkengät, ja joku lämmin huppari.
Ne mä ainakin ostan.
Vähän syysvaatteita. Ne tulee hakemaan mut yhdeksän jälkeen.
Kerkiän syömään aamupalan. Syön hyvin niin jaksaa shoppailla.
Poikaystävä lupasi tulla huomenna käymään.
Lupasin tarjota pizzat. Nyt kun on rahaa tullut niin tarjoan.
Netflixiin oli tullut taas yksi uusi kauhuleffa minkä mä haluan katsoa poikaystävän kanssa.
Ai niin salkkarit alkaa tässä kuussa! 21 päivä.
Olen niin odottanut että alkaa taas.
Katsotaan parhaan kaverin kanssa.
Me keretään kaverin kanssa vaan nähdä se maanantai jakso.
Koska sitten tiistaina ollaan lähdössä sinne tukholman reissuun.
Ei nähdä salkkareita pariin päivään.
Seppo palaa takaisin salkkareihin. Ihanaa. Mulla on ollut seppo hahmoa ikävä.
Se on mun lempi salkkari hahmo.
Katselin eilen hetken aikaa sons of anarchy sarjaa.
Olen kohta katsonut sen kokonaan.
Harmi kun se kohta loppuu. Niin hyvä sarja.
Mä en mennyt eilen kauppaan koska näytti siltä että ukkonen olisi tullut.
Mä aijon tänään mennä käymään kaupassa iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
Mä kerkiän takaisin ruoalle shoppailu reissun jälkeen.
Kahdelta on ruoka.
Kello on tulossa seitsemän. vielä pari tuntia lähtöön.
No mä kerkiän tiskaamaan ja katsoa vaatteet mitä puen päälle.
Ja minkä laukun otan käyttöön.
Nyt on hyvä mieli kun tuo vessa juttu selvisi.
Ja että pystyn asumaan tässä asunnossa. Mä pelkäsin että joudun muuttamaan väliaikaisesti muualle.
Mutta en onneksi joudu. Hyvä juttu.
Mulla oli eilen illalla taas tosi huono olo. Mutta meni onneksi ohi.
Mua taas vaan itketti. Varmaan sen takia koska se jännitys purkautui.
Sitten kun olin itkenyt niin kaikki oli hyvin taas.
Olin eilisen illan parhaan kaverin luona. Jaksoin valvoa puoli kymmeneen asti.
Pakko vähän tuulettaa tätä kämppää koska mulla on kamalan kuuma jotenkin.
Avasin keittiön ikkunan.
Onneksi toi aamukahvi vähän herätti.
Nyt olen pirteä uuteen päivään. Ja aijon nauttia tästä päivästä.
Kivaa päästä shoppailemaan pitkästä aikaan.
Voin sanoa että shoppailu piristää mua aina.
Kun löytää jotain kivaa.
Mistä riittää iloa joksikin ajaksi.
Onneksi tänään ei pitäisi ukkonen iskeä niin pääsen kaupassa käymään.
Mä kävin eilen taas lenkillä.
Pururata lenkin heitin.
Se lenkki kesti sen puolisen tuntia.
Hiki tuli ja hyvä olo.
Katsoo jos tänään menen lenkille taas.
Kohta musaa soimaan. ja fiilistelemään tätä päivää.
Kivaa nähdä sisko pitkästä aikaan. On ollut sitä kova ikävä.
Ollaan nyt soiteltu viime päivinä.
Siskolla on mennyt hyvin.
Aijon laittaa legginsit jalkaan tänään.
Ne uudet mitkä ostin tokmannilta.
Voin sanoa että ne on mun lempi housut tällä hetkellä.
Rahaa tulee taas ensi viikon maanantaina.
Hyvä niin saa maksettua laskuja.
Mun pitää maksaa netti ja vuokra.
Ne laskut on tullut nyt mulle.
Kynnet pitää lakata kohta.
On sitten hienot kynnet.
Väri on taas kulunut näistä kynsistä.
Ostan tokmannilta jossain vaiheessa uusia kynsilakka värejä.
Pinkki on pakko saada.
Ja vaikka sininen kynsilakka väri.
Sitten olisi uusia värejä.
Mutta nyt puen päälle.
Ja alan kuuntelemaan musaa.
Tästä tää päivä taas lähtee. Nyt nauttimaan!

Vessaan tulee ehkä remontti.Perjantai 04.08.2017 06:03

Huomasin tuossa eilen aamulla että mun vessan katosta vuotaa vettä.
Menin sanomaan siitä ohjaajalle. Soitettiin huoltomiehelle ja se tuli katsomaan tilannetta. Se teki nyt kaksi reikää mun vessan kattoon ja nyt se vesi tiputtaa sieltä reiästä. Sanoi että tulevat ravaamaan mun kämpässä. Nyt mä en tiedä yhtään saanko mä asua enää tässä kämpässä. Jos tulee iso remontti mun vessaan.
Ohjaaja sanoi että mä voin asua sitten väliaikaisesti jossain tyhjässä asunnossa mitä täällä vielä on.
No jos tänään sitten tietää enemmän mitä tulee tapahtumaan.
Mä olin koko eilisen päivän ahdistunut tästä tilanteesta niin jouduin ottamaan rauhottavan eilen illalla ennen kun menin nukkumaan.
Nukuin onneksi hyvin viime yön ja nyt mä päätin herätä aikaisin koska mä en tiedä mihin aikaan ne huoltomiehet tulee tänään.
Varmaan tässä aamun aikana.
Mä kerroin kavereille tästä tilanteesta niin mun toinen kaveri oli ihana kun se sanoi että mä voin tulla sen luo koska vaan jos ne huoltomiehet pyörii mun kämpässä.
Mä en pysty varmaan olla mun kämpässä jos ne huoltomiehet ravaa siellä. Ja on kamala meteli.
Nyt mulla on vähän stressiä tästä tilanteesta koska en tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Toivottavasti jotain hyviä uutisia jos mä vaikka saan asua tässä kämpässä vaikka on remontti.
Mutta jos joudun muuttamaan väliaikaisesti toiseen kämppään niin otan mukaan kahvinkeittimen, vedenkeittimen, vaatteita, kannettavan. Mä pääsen onneksi nettiin koska mulla on puhelimessa netti minkä pystyy yhdistämään tietokoneseen.
Ja mä voin aina vaikka hakea tavaraa kämpästä mitä tarvii.
Ai niin meillä on tässä kuussa reissu minkä ohjaajat ovat järjestäneet. Me lähdetään Tukholmaan.
Mennään laivalla sinne. Ollaan pari yötä laivassa.
Ja ollaan yksi päivä tukholmassa.
Mikä parasta. Mun ei tarvitse maksaa siitä reissusta mitään.
Paitsi mun shoppailut mitä ostan.
Molemmat kaverit lähtevät mukaan. Tulee hauska reissu. Mä en ole koskaan käynyt tukholmassa.
Eka kerta.
Ja en ole koskaan ollut laivassa paria yötä.
Me lähdetään tämän kuun 22 päivä ja tullaan 24 päivä takaisin.
Parin päivän reissu.
Ajattelin ottaa reissuun mukaan ainakin sata euroa.
Saa itselle ostettua jotain ja poikaystävälle tuliaisia.
Odotan innolla sitä reissua. Ohjaajat maksaa ruoat.
Ja matkan. Mä voin keskittyä shoppailuun.
Mua vähän jo jännittää koska ne huoltomiehet tulee.
Onneksi voi kaverin luokse mennä turvaan.
Join äsken aamukahvit.
Olen täysin hereillä ja jännittynyt.
Sain eilen jotenkin siivottua kämpän paitsi vessan.
No siivoan sen vessan kunnolla kun se remontti on ohi.
Saa nähdä tekeekö ne uuden katon mun vessaan koska siellä on pari reikää.
En yhtään ihmettele että tämmöistä tapahtuu koska tää on vanha talo.
Kaikkea voi sattua.
Kello on tulossa kuusi.
Onneksi mä sain nukuttua viime yön.
Kannatti ottaa se rauhottava.
Ja otan sen rauhottavan sitten taas jos alkaa taas ahdistamaan.
Mä en yhtään ihmettele että alkaa ahdistamaan.
Se on tää tilanne.
Onneksi on rauhottavat tähän tilanteeseen.
Ja voi mennä juttelemaan ohjaajille jos tuntuu siltä.
Alan kohta tiskaamaan.
Ja kuuntelemaan musiikkia niin saa nää ajatukset muualle.
Kaikki kyllä järjestyy.
Ei ole mitään hätää.
Ai niin huomenna mä olen menossa shoppailemaan äidin ja siskon kanssa.
Menen etsimään uusia housuja ja ne sisäkengät.
Ne mä tarvitsen.
Nyt kun on rahaa millä ostaa.
On sitten töihin uudet housut.
Katson ostanko jotain muutakin niiden lisäksi.
Kiva lähteä shoppailemaan niin saa ajatukset muualle tuosta vessasta.
Tulee kiva päivä.
Äiti ja sisko tulee yhdeksältä hakemaan mut huomenna aamulla.
Mä kerkiän syömään aamupalan ennen lähtöä niin jaksaa shoppailla.
Mä en ole shoppaillut mitään sen desucon reissun jälkeen.
Koska desuconiin meni niin paljon rahaa.
Nyt kun on säästänyt niin nyt pystyy shoppailemaan.
Kävin eilen tokmannilla. Ostin lakuja ja suklaata.
Mun vaan alkoi tehdä mieli lakuja pitkästä aikaan.
Oli hyviä.
Ostin pandasuklaata. Se on hyvää.
Yksi mun lempi suklaa.
Kohta voisin keittää vaikka teetä. Aamupalaan on vielä pari tuntia aikaa. Keitän teen kun saan blogin kirjoitettua.
Mun tekee nyt mieli juoda jotain kuumaa.
Huomisessa blogissa kerron mitä tulee tapahtumaan mun vessalle.
Jos mä saan vaan tänään tietää siitä.
No mun vessa saadaan kyllä varmasti kuntoon.
Ja voin asua taas normaalisti tässä kämpässä.
Ja se voi olla että se remontti ei edes kestä kauaa.
Toivon että ei kestä kauan.
No katsotaan.

Maha oli sekaisin.Torstai 03.08.2017 07:27

Eilinen ilta oli vähän huono. Harhat taas iski ja ympäristö tuntui epätodelliselta. Oli pakko mennä ohjaajan luokse ja pyytää rauhottava.
No mä rauhotuin illalla ja nukahdin sohvalle. Heräsin sohvalta aamu yöllä ja menin sänkyyn nukkumaan.
Mun maha oli eilen sekaisin. Jouduin syömään vaan puuroa.
Enkä mennyt töihin mahan takia.
Mutta nyt maha on parempi. Ruoka pysyy sisällä.
No eilisen päivän olin omissa oloissani enkä nähnyt edes kavereita.
Koska pelkäsin että se on mahatauti ja että tartutan kaikki. No se kesti vaan päivän. Yleensä jos mulle tulee joku mahatauti niin se kestää sen päivän tai pari. En tule niin kipeäksi.
Mulla on aika hyvä vastustus kyky.
En ole koskaan kuumeessa tai flunsassa.
Mä olin koneella kuluttamassa aikaa eilen ja katoin netflixiä.
Sons of anarchya.
Kohta olen katsonut sen vikan kauden. Tosi hyvä sarja. Suosittelen katsomaan.
Mä ainakin olen jäänyt siihen sarjaan ihan koukkuun.
Tänään aijon katsoa animea.
Ensin siivoan ja sitten alan katsomaan.
Tänään on taas siivous päivä. Alan taas siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Kaupassa mun pitää käydä tänään.
Ja huomenna käyn myös koska ostan viikonloppu herkut. Mun tekee mieli lakuja ja suklaata. Sipsiä en nyt tällä kertaa syö.
Pidän taukoa sipsin syömisestä. Etten syö ihan joka viikonloppu sipsiä. Niissä on aika paljon kaloreita.
Kun syö sipsiä harvoin niin silloin se ei haittaa.
Suklaata mun on pakko saada joka ikinen viikonloppu. Sitä pitää olla silloin aina.
Mä olen hulluna suklaaseen.
Kaikki suklaa maut menee.
Limua en osta koska olen päättänyt että kun olen lomilla niin silloin sallin juoda limua.
Juon vaan tämän viikonlopun vettä ja teetä. Ne on hyvät viikonloppu juomat.
Tänään pitää pestä lakanat.
Ja voisin samalla pestä kaikki mun pyyhkeet.
Sitten on taas puhtaita pyyhkeitä.
Mulla on tuolla vessassa ainakin kuusi eri pyyhettä.
Mä olen aina saanut niitä joltain lahjaksi. Tai itse ostanut.
Mä sain parhaalta kaverilta viimeksi synttärilahjaksi hienon coca cola pyyhkeen.
Sitä on tullut käytettyä.
Ajattelin mennä käymään kaupassa lounaan jälkeen.
Mä kerkiän hyvin käymään koska iltapäivällä on taas toimintatunti.
Varmaan ollaan ulkona kun on näin hyvä ilma.
Aurinko paistaa. Eilen vaan satoi vettä koko päivän.
Roskat pitää viedä.
Mun roskis on ihan täynnä.
Mutta tänään näkee taas kaverit. Ihanaa.
Sitten on juttu seuraa taas.
Eilen mä soittelin poikaystävän kanssa.
Poikaystävällä on vähän stressiä mutta luulen että hän selviää.
yritän olla silti tukena sille.
Ja ymmärtää häntä.
Sanoin että kyllä se stressi alkaa helpottaa jossain vaiheessa.
Meillä kaikilla on välillä stressiä.
Mulla oli stressiä pari viikkoa sitten. Mutta sitten tuli hyvä olo sen jälkeen. Mä vaan ajattelin että kyllä asiat järjestyy ajan kanssa. Ja ne järjestyi.
Nyt mun kaikki asiat on hyvässä tasapainossa.
Raha asiat on hyvällä mallilla.
Rahaa on ja sillä pärjää.
Ei tarvitse enää raha asioita stressata.
Aijon käyttää rahaa nyt viisaasti. Eli rahaa saa mennä laskuihin ja ruokaan. Ja sallin pientä shoppailua joka kuukausi.
Ostan jotain pientä kivaa.
Niin kaikki rahat ei mene.
Ja että kun lähtee lomille niin on rahaa ruokaan.
Kun näemme taas poikaystävän kanssa niin aijon tarjota sille pizzan tai subin.
Nyt on mun vuoro tarjota kun on taas rahaa.
Poikaystävä ilahtuu.
Kohta alan imuroimaan.
Ja tiskaamaan.
Siivotessa menee se puolisen tuntia.
Pyykit voisin viedä kohta.
Ennen kun joku muu varaa pesukoneen.
Laitan siivous musaa soimaan.
Niin kuin joka kerta kun siivoan.
Mä mietin että käyn tänään vähän seppälässä pyörimässä jos siellä on jotain alennuksessa.
Ja jos halvalla saisi ostettua jotain.
Mä en ole pitkään aikaan käynyt seppälässä. Nyt voisi käydä taas kun on aikaa.
Joo niin mä teen samalla kun käyn kaupassa.
Tulee vähän kylillä pyörittyä. Ja mä kaipaan ulko ilmaa koska olin koko eilisen päivän sisätiloissa.
Nyt saa raitista ilmaa tänään.
Aamupala on tunnin päästä.
Ihanaa päästä syömään leipää.
Maistuu hyvältä eilisen päivän jälkeen.
Mutta. Maha on paljon parempi.
Kyllä se siitä.
Nyt kun maha on parempi niin viikonloppu ei mene pilalle.
Viikonloppuna voi herkutella.
Ai niin kahvia pitää ostaa lisää. Se ei saa unohtua.
Ostan kulta katriinaa.
Se on paras kahvi merkki.
Tänä aamuna meni vikat kahvit.
Ai niin uusi animelehti on vissiin ilmestynyt.
Mietin pitäisikö ostaa?
No katsotaan.
Tänään aijon katsoa "Tsugi ga kirei" sarjaa eteenpäin.
Olen puolessa välissä siinä. koitan saada sen katsottua loppuun.