IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä oli ihan paras päivä. :)Perjantai 07.05.2021 06:45

Oli niin ihanaa nähdä paras kaveri eilen. Voi sitä riemun määrää. Juotiin teetä, syötiin pullaa ja juteltiin. Tuntui oudolta nähdä toinen kunnolla puolen vuoden jälkeen. Sovittiin että näemme sitten taas ensi viikolla joku päivä. Viikonloppu taas alkaa ja mulla ei ole mihinkään mikään kiire.
Aijon vaan olla ja nauttia. Kerätä taas voimia ensi viikkoon. Käyn tänään lidlissä. Kävin eilenä tokmannilla ennen kun menin parhaan kaverin luokse. Löysin sieltä kivan t-paidan mikä maksoi vaan 6 euroa. Se oli mustan värinen ja siinä oli kiva teksti. Hyvä kesäpaita. Aijon pitää sitä sitten kesällä. Olo on ollut edelleen hyvä. Päivä ja hetki kerrallaan vaan niin kaikki menee hyvin. En aijo stressata mistään. Tänään taas tottakai aamulenkki. Sekä menen illalla lenkille. Nyt kun on hyvä sää niin pitää nauttia. Siitä että voi ulkoilla. Tekee vaan hyvää. Heräsin taas kuudelta.
Jaksoin nousta heti kun kello soi. Aloin keittämään aamukahvia. Isolla kupillisella kahvia päivä lähtee aina käyntiin. Siitä tulikin mieleen että kahvia voisi ostaa lisää. Ostan kun menen lidliin. Nyt on kyllä hyvä sää kävellä kauppaan. Otan repun niin saa siihen pakattua kaikki.
Sain kunnolla siivottua eilenä. Vein matot pihalle tuulettumaan ja imuroin joka nurkan. Sekä moppasin. Jopa sohvan takaa. Siellä oli aika kivasti kertynyt roskaa. Mutta nyt se on siivottu. Nyt on ihan kiva kun on taas siistiä. Tänään mä aijon pitää big brother katsomismaratoonin. Katson kaikki bb jaksot mitä en ole vielä nähnyt. Mulla on hyvin aikaa katsoa tänään. Olen kyllä lukenut uutisia ketkä ovat jo lähteneet talosta. Ei se mitään katson ne jaksot silti. Aijon tuossa viikonloppuna jatkaa jersey shoren katsomista. Eilenä mä katoin sitä taas yhden jakson. Salkkareissa on taas tapahtunut vaikka mitä. Sekin menee aika mielenkiintoisemmaksi. Odotan jo innolla seuraavaa jaksoa.
Kohta salkkarit jää kesätauolle. Tajusin juuri. No syksyllä sitten taas jatkuu uusin jaksoin. Varmaan taas vika jakso on dramaattinen. Saa nähdä kuoleeko kukaan?
Nyt se päivä vihdoinkin koitti. Mä ja paras kaveri näemme taas. Olen menossa illalla sen luokse kylään. Ajattelin ostaa ylläriksi vaikka pullaa niin juodaan pullakahvit. Puoleen vuoteen ei olla kunnolla nähty tämän koronan takia. Mutta nyt kun me saatiin rokotukset, niin elämä on paljon helpompaa. On ollut todella kova ikävä parasta kaveria. Olen ollut myös huolissani hänestä koska sillä on ollut nyt viime aikoina vaikeaa. Mutta nyt sillä on taas kaikki hyvin. Olen soitellut parhaalle kaverille melkein joka päivä. Olo itsellä tällä hetkellä on hyvä. Viikko mennyt hyvin tähän asti.
Huomenna on taas perjantai ja viikonloppu alkaa. Huomenna menen taas käymään kaupassa. Pitää ostaa lisää kahvia ja ajattelin ostaa sipsiä.
Limua mulla on niin sitä ei tarvitse ostaa. Olen taas pari bb jaksoa jäljessä. Katson ne tänään kun mulla on aikaa. Sitten kun olen eka saanut siivottua. Alan kohta siivoilemaan. Kirjoitan eka blogin. Pyykkiä pitää myös pestä tänään. Lakanat ja vaatteet. Laitan ne pyykit tässä jossain vaiheessa aamua koneeseen. Matot vien ulos tuulettumaan.
Olin eilenä lenkillä vesisateessa. Se oli aika virkistävää. Ei onneksi ihan satanut kaatamalla. Mulla oli sateenvarjo mukana. Tänään aijon mennä päivällä taas lenkille. Jos sataa niin sataa. Otan sateenvarjon mukaan.
Pakko päästä lenkille. Satoi tai paistoi. En ole ihan vielä päättänyt mitä ruokaa teen tänään. Se on joka tapauksessa uuniruoka. Onneksi mun ei tarvitse kauhealla kiireellä tehdä ruokaa. Vaan ihan rauhassa.
Inhoan jos kauhealla kiireellä joutuu tekemään kaikki. Siitä en tykkää.
Ihanaa kun ei ole yhtään nyt ahdistanut. Ollut koko ajan hyvä fiilis päällä. Tästä tulee super hyvä päivä koska näkee parhaan kaverin.
Paras kaveri asuu ihan tuossa lähellä. Sen luokse kävelee viidessä minuutissa. Ihanaa kun ei asu kaukana. Nyt vien matot pihalle ja alan siivota. Saa kaiken tehtyä tässä aamun aikana. Sitten siivouksen jälkeen alan tekemään ruokaa ja katsomaan Big brotheria.

Sain haettua leponexit.Keskiviikko 05.05.2021 06:58

Viikko on mennyt tähän asti todella hyvin. On ollut hyvä olo. Ihanaa kun ei yhtään masenna tai ahdista. Nautin taas tästä hyvästä olosta. Kun vaan pystyy. Tein eilenä ruoaksi jauhelihakeittoa. Siitä tuli tosi hyvää. Tänään mä teen kinkkukastiketta ja pastaa. En ole pitkään aikaan tehnyt kinkkukastiketta. Se on yksi mun lempi ruoka. Kävin eilenä apteekissa.
Nyt on taas leponexia. Ensi viikolla käyn hakemassa ne masennuslääkkeet. Sitten on taas kaikkia lääkkeitä. Nyt on ollut todella hyvä etten ole joutunut syömään rauhoittavia. Hyvin olen pärjännyt taas ilman niitä. Hyvä minä. Syön niitä sitten taas kun mikään muu keino ei auta. Sain eilenä katsottua big brotheria. Tänään pitää taas katsoa. Saa nähdä kuka tippui nyt ekana talosta. En ole vielä katsonut eilistä jaksoa.
Alan jo taas tänään siivota. Niin huomenna sitten ei ole niin kauheasti siivottavaa. Matot aijon viedä tuulettumaan. Teen silleen matoille aina pari kertaa vuodessa. Kävin eilenä kaupassa taas samalla kun kävin apteekissa. Ostin vähän limua, teetä ja hunajaa. Nyt on taas hunajaa mitä voi laittaa teen sekaan. Se on yksi mun lempi juoma. Vihreää teetä mihin laittaa hunajaa. Aika terveellinen juoma. Mielummin juon sitä juomaa kun taas kahvia. Olen viikonlopun nyt täällä. En ole lähdössä mihinkään. Aijon taas vaan olla ja kerätä voimia. Niin jaksaa sitten seuraavan viikon. Päätin etten juo nyt vähään aikaan mitään viiniä. Hyvä pitää vähän taukoa sen juomisesta. Nyt olen ihan limulinjalla. Juon vaan limua. Pian näemme parhaan kaverin kanssa. Ei mene enää kauaa. Varmaan enää viikko niin näemme. Ihanaa.
Me ei olla kunnolla nähty melkein puoleen vuoteen. Onneksi paras kaveri sai nyt sen koronarokotteen. Nyt kun meidät molemmat on rokotettu, niin on turvallista taas nähdä. Mutta. Aamu on lähtenyt hyvin käyntiin ja menen taas aamulenkille tuossa myöhemmin.
Saa lenkin heitettyä. Katsoo millainen ilma on sitten illalla. Menen lenkille taas silloin jos on hyvä sää. Aijon taas liikkua niin paljon kun vaan pystyy. Tekee hyvää. Kropalle ja päälle.

En ole vielä katsonut Big brotheria.Tiistai 04.05.2021 07:40

Heräsin tänään vasta vähän ennen seitsemää vaikka mun piti jo kuudelta herätä. No ei se mitään. En onneksi nukkunut pahasti pommiin. Kerkesin hyvin keittää aamukahvit. Olo alkaa olla taas parempi viikonlopun jälkeen. Eilenä mulla oli vielä väsynyt fiilis mutta ei onneksi ahdistanut. Uskon että tää päivä menee pirteämmin. Olen saanut nukuttua hyvin taas viime yönä niin jaksaa taas. Kävin eilenä illalla lenkillä. Ei onneksi satanut vettä. Oli hyvä ilma. Tänään on taas aamulenkkiä. Menen aamulenkille taas tuossa myöhemmin. Sitten kun tulen lenkiltä, niin alan varmaan tekemään ruokaa. En ole vielä tiedä teenkö keiton vai uuniruoan. Jompi kumpi.
En ole vieläkään katsonut sitä uutta big broheria. Koitan tänään saada katsottua ne jaksot. Mulla on onneksi aikaa nyt katsoa. Pakko sanoa että sinne taloon meni sellaisia julkkiksia mitä en tunne? Oli siellä ainakin salkkareista yksi tyyppi. Kohta pitää ottaa aamulääkkeet ettei unohdu.
Leponexia pitää seuraavaksi hakea. Onneksi apteekkiin ei ole pitkä matka. Kävelymatkan päässä. Ajattelin jos tänään menisi sinne apteekkiin. Sitten kun olen tehnyt ruoan ja syönyt. Teen silleen niin siinäkin tulee samalla ulkoilua. Hyötyliikuntaa kun kävelee apteekkiin. Tulee askelia.
Paino on tällä hetkellä todella hyvä. Olen normaalipanoinen. Pääsin siihen tavoitteeseen. Mä lenkkeilen paljon ja teen aika terveellistä ruokaa.
Olen jättänyt kokonaan kaikki herkut viikolla ja mä aina pidän herkuttelupäivän viikonloppuisin. Mulla ei onneksi tule mitään sokerihimoa viikolla mikä on hyvä. Mä juon vaan viikolla vettä, teetä ja mustaa kahvia. Viikonloppuna sitten sallin juoda sokerijuomia.
Mulla on aika hyvä tasapaino mun elämässä. Aijon pitää siitä kiinni. Se on tärkeää että nukkuu hyvin, syö hyvin ja liikkua paljon.
Niin silloin on aika hyvä olo. Ainakin mulla tuo toimii. Mutta alan kohta syömään aamupuuroa ja alkaa siivoilla vähän. Kuuntelen samalla jotain hyvää musiikkia.

Oli mukava vappu.Maanantai 03.05.2021 06:58

Nyt on vappu vietetty. Oli mukavaa viettää sitä poikaystävän kanssa. Meillä oli todella hauskaa ja mukavaa. Syötiin pihviä, makkaraa ja perunasalaattia tuossa lauantaina. Perjantaina käytiin subwayssa hakemassa subit. Juotiin vappuna. Mä join omenaviiniä ja siideriä. Omenaviini on mun lempi viini. Oli hyvää. Saunottiin vappuna. Oli kunnon löylyt. Oli rentouttavaa päästä pitkästä aikaan taas saunaan. Poikaystävällä on kunnon puusauna. Nopeasti viikonloppu taas meni ja nyt alkaa uusi viikko. Heräsin kuuden jälkeen taas. Menin jo eilenä nukkumaan vähän ennen kahdeksaa. Pikkasen väsytti kun tuli valvottua viikonloppuna. Nyt kun on nukkunut hyvin taas niin jaksaa. Olo on aika hyvä tällä hetkellä. Eilenä mulla oli vähän pää kipeä mutta meni onneksi ohi. Johtui varmaan siitä viinistä. Tänään pitää mennä kauppaan tässä aamulla että saa ruoat ostettua. Tarkistan kauppalapun mitä pitää ostaa kaupasta. Onneksi ulkona näköjään on vielä hyvä sää. Tällä viikolla pitäisi olla pilvistä ja vettä sataa. Pitää katsoa millainen sää on illalla jos lähden lenkille. Tänään jaan viikonlääkkeet dosettiin ja mun pitää hakea tällä viikolla sitä leponexia. En ole vieläkään hakenut. Masennuslääkkeet riittävät vielä tälle viikolle niin sitten ensi viikolla käyn niitä hakemassa lisää. Salkkarit tulee taas tänään. Pakko katsoa. Sekä rantabaari. Ai niin! Se big brother julkkis kausi alkoi! Muistin nyt. Pakko katsoa se eka jakso sitten kun tulee hyvä hetki. Mä en ole edes vielä kuullut tai lukenut ketä julkkiksia sinne taloon menee.
Pakko mennä lukemaan kohta netistä. Jee kivaa kun bb alkoi ja syksyllä tulee taas. paljon big brotheria tänä vuonna. Ihan parasta.
Pitää pestä pyykkiä tänään. Mulla on kiva pyykkivuori. Onneksi on aikaa pestä tänään. Alan sitten pesemään kun pääsen kaupasta kotiin.
Mutta aamu lähtenyt hyvin käyntiin. Nyt on pirteä ja hyvä fiilis.
Kiitos aamukahvin. Join ison kupin mustaa kahvia.

Vappufiilis päälle! :)Perjantai 30.04.2021 06:37

Jee! Nyt alkaa vappu. Pääsen viettämään sitä poikaystävän luokse. Olen lähdössä vasta illalla. Kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee sitten hakemaan mut. Käydään taas kaupoilla hakemassa syötävää ja tottakai vappujuomat. Niin ja simaa pitää myös ostaa koska se kuuluu vappuun.
Haluan jo tänään juoda simaa sekä huomenna. Sima on hyvää. Tulee aina juotua vappuna. En ole vielä alkanut pakkailemaan. Alan kohta kun saan blogin kirjoitettua. Nyt on taas puhtaita vaatteita kun pesin taas eilen pyykkiä. Sain myös siivottua. Olo on todella hyvä tällä hetkellä. Mä selvisin taas tästä viikosta. Vaikka koko ajan tuntui että maailma romahtaa. Onneksi masennus ja ahdistus ei kestänyt kun pari päivää.
Nyt olen taas oma iloinen itseni. Hyvä että olen kunnossa vappuna.
Mä haluan varmaan hakea tänään subileivän subwaysta. En ole pitkään aikaan taas käynyt subwayssa. Pitää käydä ellei ole kauheaa ruuhkaa.
Mun tekee mieli jotain kanasubia. En ole syönyt nyt kanaa pitkään aikaan.
Tekee mieli nyt. Aijon ostaa pizzaa vapuksi. Vappuna pitää syödä pizzaa.
Ostan semmoisen pakastepizzan. Syön sen sitten huomenna illalla.
Kohta on äitienpäivä. Olen varmaan silloin menossa vanhempien luokse.
Jos olen hyvässä kunnossa. Niin menen. Olisi kiva taas nähdä vanhemmat. Ne saivat korjattua mun pyörän. Saan sen pyörän sitten ensi viikolla. Kiva niin pääsee sillä sitten ajelemaan. Mun pitää hommata takavalo siihen pyörään. Pitää katsoa jos löytyy tokmannilta.
Ihanaa kun vapuksi on luvattu hyvää säätä. Aurinko paistaa. Ihanaa.
Se olisi ollut kurjaa jos vettä olisi satanut. Nyt vissiin ilmat alkaa lämmetä pikkuhiljaa. Mikä on hyvä koska kesä alkaa lähestyä.
Tänään pitää taas soittaa parhaalle kaverille. Miten sillä menee kun se sai sen koronarokotteen. Onko tullut jo sivuoireita. Toivon että sillä on kaikki hyvin. Soitan sille illalla. Nyt vappumusat soimaan ja alan pakkailemaan kamoja. Vappufiilis päälle. Nyt nautitaan taas täysillä elämästä. Nyt unohdetaan huolet ja murheet.

Odotan innolla vappua. :)Torstai 29.04.2021 06:34

Vappu lähestyy. Vietän vappua poikaystävän kanssa. Huomenna mä olen lähdössä. Ostetaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa. Mukavaa viettää vappua rakkaan kanssa. Tulee mukava vappu varmasti. Aijon vaan nauttia ja ottaa rennosti. Nyt on vapuksi luvattu hyvää säätä. Mukavaa kun paistaa aurinko. Piristää mieltä. Eilenä oli hyvä päivä. Olo oli aika normaali. Ei masentanut tai ahdistanut. Nyt mulla alkaa taas onneksi parempi kausi. Nautin taas siitä kun vaan pystyy. Onneksi mä olen paremassa kunnossa kun vappu tulee. Pystyy nauttimaan vapusta. Sekä jaksaa viettää aikaa poikaystävän kanssa. Ihanaa taas kyllä nähdä koska mulla on ollut kova ikävä sitä. Tänään pitää siivota. Alan heti siivota kun saan blogin kirjoitettua. Laitan jotain hyvää musiikkia soimaan taustalle.
Kivempi siivota. Kohta alkaa toukokuu. Pakko sanoa että tää huhtikuu meni taas aika nopeasti. Ihanaa kun kesä lähestyy. Pian myös näemme parhaan kaverin kanssa vihdoinkin. Paras kaveri saa tänään sen koronarokotteen. Mikä on todella hyvä. Niin ja mun äiti sai eilenä koronarokotteen. Nyt on hyvä kun kaikilla on se. Suojaa sitten koronalta.
Pakko sanoa että on nyt tottunut siihen että on korona. Alkuun se tuntui aika pelottavalta kun se sitten tuli suomeen. Onneksi saatiin nyt rokote.
Menen tänään apteekkiin. Pitää hakea sitä leponexia. On sitä sitten taas.
Ensi viikolle pitäisi riittää vielä masennuslääkkeet. Laskin näin.
Nyt en ole syönyt viime päivinä rauhoittavia. Se oli tällä viikolla vaan se yksi päivä kun jouduin ottamaan. Nyt taas koitan sinnitellä etten ota sitä ellei ole pakko. Luulen että tää loppuviikko menee hyvin.
Onneksi saa muuta ajateltavaa kun menen poikaystävän luokse.
Tekee vaan hyvää mulle. Mutta nyt imuri käteen ja siivoilemaan.
Tästä tulee hyvä päivä. Nyt en murehdi mistään vaan nautin.
Siitä kun on taas hyvä olo.

Nyt alkaa olla hyvä olo. :)Keskiviikko 28.04.2021 06:47

Eilenä oli paljon parempi päivä mitä maanantaina. Ei eilenä alkanut onneksi ahdistaa. Väsynyt olo oli. Enkä joutunut onneksi eilenä ottaa taas rauhoittavaa. Uskon että tää mun olo tästä paranee nyt. Paska kausi jää nyt taas taakse. Nyt kaikki menee hyvin taas. Päivä kerrallaan. Aamu on lähtenyt taas hyvin käyntiin. Kahvin voimalla. Heräsin taas kuudelta.
Tänään taas lenkkeilyä tiedossa ja ruoanlaittoa. Menen aamulenkille ja sitten vielä illalla lähden heittämään lenkkiä. Toivon että illalla on hyvä ilma. Olin eilenä pitkästä aikaan liikuntapuistossa. Oli kiva treenata siellä.
Katsoo jos vaikka ensi viikolla sitten taas menee sinne. Kun aurinko paistaa. Se paikka on kävelymatkan päässä. Eikä maksa mitään. Odotan jo kovasti että tuo vieressä oleva kuntosali aukeaa. Sitten kun se aukeaa niin menen sinne sitten heti kuntoilemaan. Alan käymään taas pari kertaa viikossa siellä. Niin kuin ennen. Sitten kun syksy taas tulee niin toivon että salille pääsee silloin. Varmaan taas kaverin kanssa mennään yhdessä salille. Ennen käytiin yhdessä kun sali oli auki. Se oli kivaa kun kaveri oli mukana. Kivempi treenata kaverin kanssa kun yksin. Tänään aijon siivota.
Kun mulla on nyt aikaa. Niin huomenna ei sitten ole niin kauheasti siivottavaa. Innolla alan siivota. Sitten on kiva kun on siistiä. Sekä pyykit saa taas pestyä. Lakanat pitää vaihtaa sänkyyn. Kivempi nukkua kun on puhtaat lakanat. Olen huomenna menossa sinne apteekkiin. Hakemaan leponexia. On sitä lääkettä sitten taas. Nyt sitä saa taas haettua kun on käynyt verikokeissa. Mulla on seuraava verikoe aika 10 toukokuuta. Päivällä. Onneksi mulla ei ole neulakammoa.
Varmaan sen takia koska joudun joka kuukausi käymään verikokeissa.
Olen tottunut. Mikä on vaan hyvä niin kestää sen piikin.
Mutta nyt otan aamulääkkeet ettei unohdu. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Nyt en murehdi mistään vaan koitan nauttia elämästä.
Mulla on paljon hyviä asioita elämässä. Olen niistä onnellinen.

Ahdistus iski eilenä.Tiistai 27.04.2021 07:13

Luulin että eilenä olisi ollut hyvä päivä mutta olin sitten väärässä. Iltapäivällä mulla iski kauhea ahdistus. Koitin vaan sinnitellä että en olisi ottanut rauhoittavaa. En sitten ottanut sitä. Mutta sitten illalla ennen kun menin nukkumaan niin otin sen. Sen takia että saisin nukuttua. Enkä näkisi painajaisia yöllä. Hyvin sain onneksi nukuttua. Nyt on paljon parempi olo. Uskon että tänään on paljon parempi päivä. Välillä se ahdistus aina tulee. Se voi tulla aina ihan puun takaa. Yllättäen.
Toivon että vappuna on sitten hyvä fiilis päällä eikä ahdista. Välillä on huonoja päiviä. Sitten huomaa jos on paska päivä niin ajattelee että huominen on taas varmasti parempi. Olen sen hyväksynyt että ahdistus kuuluu mun elämään. Se aina tulee ja menee. Harhoja ei ole nyt onneksi ollut. Mikä on vaan hyvä. Heräsin tänään vasta puoli seitsemän. Ei se mitään pääsin ylös sängystä. Kahvit on taas juotu. Tänään teen ruoaksi kinkkukiusausta. Se on yksi mun lempi ruoka. Teen sitä aika usein.
Siitä saa aina sitten annoksia pakkaseen. Mitä syö sitten myöhemmin.
Aamulenkille taas tottakai. Ellei sada kaatamalla vettä. Jos on kauhea vesisade niin en mene sitten lenkille. Sää voi vielä muuttua. Olin eilenä illalla lenkillä. Silloin ei onneksi satanut vettä. Odotan taas että aurinko alkaa paistamaan. Pitistää enemmän mieltä kun taas vesisade.
Sain pestyä pyykit eilenä. Pesen pyykkiä sitten taas ylihuomenna.
Lakanat pitää pestä. Aijon huomenna sitten taas siivota kun on aikaa.
Mutta nyt aijon keskittyä hyviin asioihin mitä mulla on elämässä.
Nyt en aijo murehtia mistään. Mulla on kaikki hyvin. Hetki ja päivä kerrallaan. Nyt alan kuunnella musiikkia mistä tulee hyvä fiilis taas päälle. Sekä uskon että aamulenkki piristää myös. Se on parasta taas kun mulla ei ole mikään kiire. Saa rauhassa tehdä kaikki asiat.

Vettä vaan tulee.Maanantai 26.04.2021 06:36

Arki alkaa taas ja viikonloppu vietetty. Nyt kun on levännyt viikonlopun niin jaksaa. Hyvin nukuin viime yönä ja heräsin taas tottakai kuudelta.
Onneksi aamukahvi herätti mut. Fiilis on aika hyvä. Innolla aloitan taas tämän viikon. Ulkona on aika kurja ilma. Vettä vaan sataa. Kiva kävellä kauppaan tänään vesisateessa. Pakko ottaa sateenvarjo mukaan niin ei kastu pahasti. Kauppalappu on tehty mitä ostan kaupasta. Saa taas tehtyä tämän viikon ruoat. Tänään mä teen tonnikalakastiketta ja pastaa.
Yksi mun lempi ruoka. En ole taas vähään aikaan syönyt tonnikalaa.
Nyt ajattelin taas syödä. Kohta pitää jakaa viikonlääkkeet dosettiin. Leponexia pitää hakea tällä viikolla. Menen varmaan apteekkiin sitten torstaina. Käyn silloin hakemassa ne lääkkeet. Menen varmaan illalla taas lenkille ellei sada kaatamalla. Katsotaan millainen sää on silloin. Aamulenkki tulee samalla kun kävelen kauppaan. Otan repun mihin saa kaikki ostokset. Jee tänään tulee taas salkkarit. Pakko katsoa. Siinä varmasti taas tapahtuu tällä viikolla kaikkea. Ai niin ja rantabaari tulee myös. Meinasin unohtaa. Siinäkin on alkanut tapahtua. Katsoin taas loppu illan jersey shorea. En keksinyt muutakaan katsottavaa. Ai niin katsoin mä sen selviytyjät jakson. Yllätyin siitä kuka tippui. Kristian vaan voittaa kaikki kilpailut siinä. Hyvä koska se on mun suosikki ja mä toivon että voittaa selviytyjät. Tänään pitää pestä taas pyykkiä. Maanantai on mun pyykkipäivä. Kun tulen kaupasta niin alan sitten pesemään. Onneksi meillä on hyvä pesukone. Mutta nyt alan kuunnella musiikkia ja siivoilen. Vaikka on maanantai niin uskon että tästä tulee hyvä päivä.