IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -
Eilenä oli todella liukasta kun kävelin terveyskeskukseen verikokeisiin pysyin onneksi hyvin pystyssä en kaatunut se mäki minkä menin ylös ei ollut onneksi hirveän liukas ja sitten kun olin menossa kotia kohti niin jää oli jo vähän sulanut pois. Kävin kaupassa verikokeiden jälkeen ja se oli aivan täynnä ihmisiä no onneksi tänään eikä huomenna tarvitse mennä kauppaan kierrän ne aivan kaukaa nyt. Alkaa ihan ahdistaa jos on kauheassa ihmisjoukossa, mutta onneksi harvoin yleensä mä aina selviän siitä aika hyvin en pelkää onneksi muita ihmisiä. Mä aina ajattelen sillä hetkellä että se kestää vaan hetken. Kun olimme silloin laivalla kavereiden kanssa silloin oli kauheasti ihmisiä alkoi ahdistaa, mutta selvisin siitä kun kaverit oli mukana. Alan tässä kohta maksamaan laskuja pois takuueläke tuli eilenä hyvä niin selviää loppukuun ja olen siitä kyllä iloinen että eläke nousee sen huimat 8 euroa ensi vuonna kun siirrän sen joka kuukausi säästötilille, niin se on huimat 100 euroa vuodessa. Tarkistin lääkkeitä leponexit riittävät pariksi viikoksi käyn hakemassa niitä ensi vuoden alussa lisää ja samalla masennuslääkkeet mitkä alkaa kohta loppumaan. Joudun sitten maksamaan omavastuun lääkkeistä tammikuussa ja niihin menee se 70 euroa onneksi hoitotuki raha tulee kuun alussa niin se menee lääkkeisiin. Ennen se oli 50 euroa mutta nousi nyt 20 eurolla onneksi se pitää vaan maksaa kerran vuodessa. Olo tuntuu onneksi hyvältä kaikki on todella hyvin ei ole mitään joulu stressiä päällä semmoinen rento ja rauhallinen olo. Hyvällä fiiliksellä viettämään joulua vanhempien, sisarusten ja poikaystävän kanssa tulee kiva joulu varmasti. Alan tässä pikkuhiljaa pakkailemaan kamoja jouluna ei ole vaatekriisiä tiedän mitä puen päälle valitsin jo vaatteet valmiiksi eilenä.
Otan aamulääkkeet, tiskaan ja pitäisi pyykkiä vielä pestä tässä vielä ennen kun lähden viettämään joulua huomenna hoidan ne aamusta vaikka kun on aikaa niin maanantain voi ottaa rennommin.
Mukava päivä eilenä nukuin aamupäivän koska heräsin silloin yöllä kolmelta kannatti niin olin sen jälkeen paljon pirteämpi menin käymään lidlissä ja tokmannilla. Ostin tokmannilta pari hautakynttilää mitkä vien jouluna haudoille ja poikaystävälle joululahjaksi pätkis suklaata. Poikaystävä sanoi mulle ettei tarvitse ostaa mitään sille jouluksi, mutta halusin jotain pientä antaa edes sille koska mä tiedän että mä saan siltä sitten jouluna suklaata. Eilenä oli aivan ihana loskakeli ja satoi räntää saa nähdä onko tänään samanlainen keli mun pitää mennä verikokeisiin tänään aika kahdentoista jälkeen kävelen sinne terveyskeskukseen ja sen jälkeen ajattelin käydä samalla taas kaupassa ja ostaa lisää tuota piparkakku teetä mikä on niin hyvää. Olen nyt juonut kaikkia joulu tee makuja kivaa vaihtelua koska yleensä mä juon vaan vihreää teetä. Olo tuntuu edelleen hyvältä ollut todella mukava viikko ja se on parasta kyllä että alkoi parin viikon loma. Mä uskon että lomalla ei tule mitään huonoa oloa koska meditoin ja teen mindfulness harjoituksia sekä ulkoilen ja lenkkeilen paljon siinä saa samalla raitista ilmaa. Eikä ole oikeastaan mitään stressiäkään tai huolia ja murheita mulla on kaikki todella hyvin tällä hetkellä semmoinen rento ja hyvä fiilis päällä. Netflixiin oli tullut uusi sarja mitä aloin katsomaan sen niminen kuin "Samaa sukua" kausia on tullut siitä 6 ja vaikutti ihan katsottavalta kerkesin katsoa pari jaksoa. "New Amsterdam" sarjan viides kausi tulee Netflixiin joulukuun lopulla ja sitä odotan innolla yksi mun lempi sarja.
Pidän siitä sitten katsomismaratoonin joku viikonloppu kun on aikaa. Otan aamulääkkeet ja tiskaan sekä alan katsomaan youtube videoita näen myöhemmin mun kaveria menen sen luokse kylään keritään nähdä ennen kun me lähdemme joulun viettoon molemmat vaihdetaan samalla joululahjat.
Ihanaa, loma alkoi oli mukava viimeinen työpäivä kahviossa rauhallista asiakkaita ei ollut hirveästi, mutta kahvia meillä meni kaikista eniten sekä kaikki leivät meni mitkä tein myyntiin. Kun pääsin kotia innostuin siivota niin tänään pesen vaan pyykit kaupassa pitää käydä myöhemmin tänään muuten aika rento päivä. Olo tuntuu todella hyvältä mistä olen niin nauttinut ahdistusta tai masennusta ei ole nyt parina päivänä ollut enkä usko että tulee enää tässä jouluna päälle meditoin ja teen jatkuvasti noita mindfulness harjoituksia mitkä heti lievittää ahdistusta tai huonoa oloa. Ulkoilu ja lenkkeily on myös yksi keino mikä auttaa sekä tottakai lääkkeet heti kun ottaa masennuslääkkeen aamusta se on mulle samalla ahdistus lääke. Heräsin jo tuossa kolmen jälkeen enkä saanut enää unta niin tulin koneelle hyvin kerkiää nukkua taas myöhemmin jos nukuttaa. Huomenna tulee takuueläke mikä on hyvä niin selviää loppukuun maksan laskuja pois. Mun eläke nousee ensi vuonna melkein huimat 8 euroa jee, se raha menee suoraan mun säästötilille ja mä laskin että ensi vuonna saan joka kuukausi siirrettyä ainakin 80 euroa säästöön ja silti pärjään ihan hyvin lopuilla rahoilla joka kuun. Päätin myös semmoisen asian ensi vuodelle etten enää osta mitään turhia asioita sekä en shoppaile kauheasti vaatteita koska niitä mulla on ihan liikaa ja hyvässä kunnossa niin en tarvitse uusia. Mulle tulee todella hyvä fiilis siitä kun saa rahaa siirrettyä säästötilille enkä tuhlaa sitä. Mun isoin hankita tänä vuonna oli nuo silmä ja aurinkolasit mihin meni melkein 500 euroa. Pakko kyllä sanoa että mulle sopii todella hyvin nuo silmälasit sekä näkee kaiken paljon paremmin. Otan aamulääkkeet ja vien kohta pyykit tästä tulee hyvä päivä tarkistan kohta samalla millainen sää on tänään.

Loma alkaa tänään! :)Keskiviikko 18.12.2024 05:35

Viimeinen työpäivä ja sen vietän tänään kahviossa parin viikon loma alkaa menen töihin sitten taas 7 päivä tammikuuta. Mukavaa mennä kahvioon taas töihin tulee erilainen työpäivä saa nähdä millaisia asiakkaita on tänään. Näen samalla mun työkaveria joka on myös rakas ystäväni ollaan aina kahdestaan töissä kahviossa keskiviikkoisin meillä menee aina hyvin on hyvät jutut samalla kun teemme töitä. Avaamme kahvion aina yhdeksältä ja suljemme puoli kahdelta se ei ole ihan koko päivää auki. Meillä oli eilenä vuoden viimeiset sählypelit ja oli todella tiukat mun joukkue hävisi sain itse vaan tehtyä pari maalia. Pelasimme melkein 40 minuuttia siinä ajassa sai taas juosta, mutta tuli todella onnistunut olo sen jälkeen siinä sai samalla purattua paineita ja kireää oloa mikä mulla vähän tuntui eilenä töissä. Olo tuntuu nyt todella hyvältä kun sain taas nukuttua viime yönä sen 10 tuntia otan kohta aamulääkkeet. Odotan jo joulua nopeasti tää loppuviikko menee on hyvä mieli että olen jo ostanut kaikki joululahjat kavereille ja itselle ostin silloin tokmannilta lahjaksi nuo violetit urheilulegginsit ja haluaisin vielä hankkia itselle uudet olohousut. Katsoo joulun jälkeen jos vaikka on tarjouksessa tokmannilla niin ostan ne sitten. Mä tykkään aina iltaisin pukeutua semmoiseen rentoon oloasuun kun tulen suihkusta.
Ylihuomenna verikokeisiin kahdentoista jälkeen ensi viikolla sitten haen leponexit. Masennuslääkkeitä haen tammikuun alussa tulee juuri silloin sopivasti rahaa niin pystyn maksamaan lääkkeet. Rauhoittavia lääkkeitä en ole varmaan syönyt pariin kuukauteen mä en edes enää muista koska, mutta hienoa on että en ole joutunut ottamaan niitä. Leponex lääke on todella vahva ja se aina rauhoittaa illalla kun sen ottaa. Hyvät musiikit soimaan ja katson vaatteet ulkona on jo 12 astetta pakkasta onneksi omistan toppahousut ja kunnon talvitakin niin ei tule kylmä.
Enää tämä ja huominen päivä niin alkaa parin viikon joululoma silloin saa vaan olla eikä mulla ole kiire minnekkään otan kaiken ilon irti siitä. Loman jälkeen tulee levännyt olo ja jaksaa hyvällä fiiliksellä aloittaa uusi vuosi. Viikko enää jouluun nää seuraavat päivät menee äkkiä onneksi olo ja fiilis tuntuu hyvältä nyt enkä ole onneksi huonossa kunnossa. Kävin eilenä jo apteekissa kun päivällä oli hyvin aikaa nyt on taas paketti karpalokapseleita. Kävin kaupassa samalla menin tee osastolle, niin sinne oli tullut uutta muumi teetä isommassa paketissa uusia makuja maksoi 7 euroa mä ostan sen sitten kun mulla alkaa tee loppumaan. Olen nyt nukkunut joka yö todella hyvin ja se on mulle todella tärkeää koska se vaikuttaa niin paljon jaksamiseen jos nukun huonosti, niin ahdistus tulee aika helposti sitten ja kurja olo. Joka yö nukkunut sen 10 tuntia ainakin ja joka aamu herännyt viiden jälkeen. Olen aamuvirkku ihan sen takia koska mulla on aina aamulla aikaa olla koneella ja tykkään kirjoittaa tätä blogia, aikaa katsoa kaikkia youtube videoita sekä kuunnella hyvää musiikkia. Sain jo eilenä tammikuun verikoe ajan mun pitää olla silloin syömättä ja juomatta 12 tuntiin ja en saa ottaa aamulääkkeitä. Nuo otetaan mulla aina uuden vuoden alussa joka vuosi ja tosiaan tämän viikon perjantaina olen menossa taas verikokeisiin ja haen leponexit ensi viikolla joulun jälkeen. En ole varma onko meillä sählyä tänään? No se selviää kyllä myöhemmin olisi kivaa päästä pelaamaan taas. Otan aamulääkkeet ja katson tämän päivän vaatteet. Tulee kiva päivä hyvällä fiiliksellä töihin mukavaa nähdä kaikki työkaverit vielä ennen kun loma alkaa aijon toivottaa kaikille hyvät joulut sitten kun lähden töistä kotiin.

Kohta alkaa joululoma :)Maanantai 16.12.2024 05:50

Vähän yli viikko jouluun olen menossa vanhempien luokse eka viettämään sitä ja sitten 25 päivä poikaystävän luo mukavaa nähdä taas kaikki. Joulusiivoukset tehty tähän mun kämppään on matot tuuletettu, imuroitu, mopattu, kahvinkeitin putsattu, uuni pesty...teen nuo ihan joka ikinen joulu ja se on hyvä paljon siistimpää ja viihtyy kotona paremmin. Olo tuntuu muuten todella hyvältä mukavaa aloittaa uusi viikko ja jaksaa taas kun sain vaan olla viikonlopun. Enää pari työpäivää niin alkaa parin viikon joululoma aijon nukkua, syödä, katsella Netflixiä, temppareita, ulkoilla, viettää aikaa kavereiden ja poikaystävän kanssa..kaikkea rentoa ja mukavaa mikä tuo mulle iloa ja hyvää oloa sitten kun vuosi vaihtuu niin alan taas treenata salilla pari kertaa viikossa niin saa kropan liikkeelle joulun ja uuden vuoden jälkeen mikä tekee hyvää. Pidän tosiaan tämän kuun tauon salilla käymisestä aijon lenkkeillä paljon niin se on ihan hyvää liikuntaa tässä jouluna. Eilenä oli aika selkeä keli ei tullut niin paljon lunta mitä silloin lauantaina. Ihan kivaa että nyt on lunta ja saa nähdä kauan pysyy maassa ja sulaako pois jouluna? Sitten on mukavaa kun lumet sulaa niin tulee tuo ihana loskakeli mitä mä vihaan todella paljon. Pesin jo eilenä pyykit kun oli hyvin aikaa aamusta. Alan jakamaan lääkkeitä kohta dosettiin ja pitää käydä hakemassa tällä viikolla karpalokapseleita alkaa loppumaan. Onneksi mun lääkeasiat ovat kunnossa saan lääkkeet aina ja pystyn maksamaan ne. Todella huono juttu jos en söisi lääkkeitä olisin ihan jossain psykoosissa koko ajan ja itsetuhoinen. Leponex lääke auttaa todella paljon siihen että harhoja ei tule niin helposti sekä se rauhoittaa aina ja saan nukuttua. Harhat tulee siinä kohtaa kun olen todella väsynyt ja loppu. Kaikki on hyvin nyt ja olen hyvässä kunnossa niin pystyy nauttimaan joulusta.
Päätin eilenä lähteä kauppaan tuossa iltapäivällä ja tuli ihan tajuttomasti lunta no onneksi mulla oli käytössä kunnon Luhta talvitakki missä hyvä huppu joka suojasi lumelta. Törmäsin parhaaseen kaveriin matkalla joka oli tulossa lidlistä juteltiin hetki siinä. Tänään tulee aamulla lunta vielä ja iltapäivällä pitäisi olla semmoinen keli että sitä ei enää tule mikä on hyvä koska aijon tehdä pitkän lenkin tuossa myöhemmin. Olen parantunut vatsataudista ei se kestänyt kun sen perjantai päivän onneksi vatsa on paljon parempi teen jatkossa silleen jos se menee huonoon kuntoon, niin puuroa vaan pitää syödä. Muutenkin fiilis tuntuu hyvältä iloinen ja positiivinen olo kaikki on hyvin taas tällä hetkellä ja nautin siitä. Otan kohta aamulääkkeet ja tarkistan samalla kohta paljon lääkkeitä on jäljellä. Jaan ne huomenna dosettiin muistin mukaan leponexit riittävät vielä ja verikokeet mulla on sitten ensi viikon perjantaina kahdentoista jälkeen.
Enää vähän yli viikko jouluun seuraava viikko menee nopeasti ja enää pari työpäivää niin alkaa parin viikon joululoma mikä on todella kiva pääsee kunnolla lepäilemään ja rauhoittumaan jouluksi. Nukuin hyvin viime yönä ja tänään sekä huomenna mulla ei ole kiire minnekkään menen töihin sitten tiistaina ja keskiviikkona. Kahvioon taas tekemään töitä mikä on mukavaa viihdyn siellä todella hyvin.
Alan tässä pesemään pyykkiä koska on hyvin aamu aikaa ja sitä on tullut kivasti taas pesukone on varmasti vapaa. Hyvää musiikkia alan tässä myös kuuntelemaan ja katsomaan youtube videoita. Mä olen aina youtubessa jatkuvasti kuuntelen aina musiikkia sieltä ja katson muiden videoita silleen saan aina ajan kulumaan.
Vatsatauti iski, mutta selvisin aika hyvin siitä kun söin vaan puuroa ei enää okseta tai kipeä huomaa heti miten se rauhoitti vatsan. Lepään tämän päivän enkä ole menossa sen lapsen ristiäisiin etten vaan tartuta tätä tautia kaikille harmittaa vähän että en pääse sinne no poikaystävä on menossa ainakin. Olisi ollut ihan kiva taas nähdä se no jouluna näemme viimeistään eli yli viikon päästä. Nopeasti tää seuraava viikko menee. Muuten olo tuntuu aika hyvältä nukuin todella hyvin viime yönä ja ihanan rento päivä tänään ei ole kiire. Aijon ulkoilla myöhemmin mikä tekee hyvää koska olin koko eilisen päivän sisällä saa happea ja raitista ilmaa sekä pääsee vähän liikkeelle. Tänään aijon pitää tempparit katsomismaratoonin pitää ladata tabletin akku täyteen. Mukava asento vaan sohvalla ja tabletti syliin siinä aika kuluu mukavasti eilenä katsoin loppuillan Netflixiä sinne on tullut taas uusia kausia mun lempi sarjoista mitkä pitää sitten katsoa kun kerkiää. En luovu Netflixistä ja hyvin pystyn maksamaan sen joka kuukausi katson sitä melkein joka päivä. Huomenna pitää mennä lidliin ostoksille hyvin on aikaa käydä. Menen tuossa iltapäivällä toivon että on hyvä keli ulkona eilenä illalla satoi paljon lunta. Saa nähdä onko sitä sitten jouluna vai onko musta joulu? Alan tässä tiskaamaan ja otan aamulääkkeet. Apteekissa pitää käydä ensi viikolla haen karpalokapselit alkaa loppumaan. Masennuslääkkeet riittävät ensi vuoden alkuun ja haen niitä lisää tammikuussa. Verikokeisiin olen menossa vielä ennen joulua 20 päivä sen jälkeen saa leponexit haen niitä sitten joulukuun lopussa joulun jälkeen. Onneksi lääkeasiat ovat mulla kunnossa niistä ei tarvitse murehtia saan ne joka kuukausi sekä pystyn aina maksamaan ne.
Viime yö ei ollut kauhean kiva mua oksetti nukahdin onneksi uudelleen heräsin nyt niin vatsa tuntuu kauhean kipeältä. Omasta mielestä söin ihan normaalia ruokaa tein makaronilaatikkoa. No en tiedä että onko sitten jotain tauteja liikkeellä aijon vaan levätä tämän päivän onneksi viikonloppu alkaa ja yritän saada itseni kuntoon niin huomenna menen sinne ristiäsiin ellei nyt tule huonompi olo. Hetki ja päivä kerrallaan menen näitä päiviä eteenpäin. Eilenä mä nukuin melkein kolmen tunnin päikkärit mikä teki todella hyvää sain levättyä. Pakko kyllä sanoa että viikko on tuntunut rankalta ollut enemmän väsymystä kun taas ahdistusta silloin viime tiistaina ahdisti ihan kaikki, mutta sen jälkeen olo ollut ok. Se on kun juhlii rankasti niin sitten seuraavat päivät menee vähän huonommin olen huomannut tämän nyt aijon vaan keskittyä hyvään uneen, liikuntaan, viettää ystävien kanssa aikaa..kaikkeen semmoiseen missä ei ole alkoholia. Kävin eilenä tokmannilla päikkäreiden jälkeen ostin vähän coca colaa ja löysin 9 eurolla violetit urheilulegginsit halusin ostaa ne itselle joululahjaksi kokoa M niitä voi pitää vaikka muutenkin päällä tuntuu hyvältä jalassa ei purista ja ne sopii hyvin huppareiden kanssa. Eilenä aloin katsomaan Netflixistä taas "The Resident" sarjaa eteenpäin olen toisella kaudella ja aijon jatkaa tässä viikonloppuna myös temppareita olen vasta kerennyt katsomaan pari jaksoa. Ei tule tylsää kun on katsottavaa saa ajan hyvin kulumaan sohvalla. Otan aamulääkkeet ja alan tässä hetken päästä syömään vaikka puuroa jos se rauhoittaisi vatsaa. Yleensä se auttaa vatsavaivoihin.
Syön sitä varmaan koko tämän päivän ajan onneksi sen voi aina keittää nopeasti mikrossa ei mene kuin pari minuuttia.
Vihdoinkin työt takanapäin ja alkaa pitkä viikonloppu kun pääsin töistä kotiin en jaksanut siivota vaan nukuin parin tunnin päikkärit oli niin väsynyt olo. Kun menin illalla ajoissa nukkumaan niin nukahdin heti ja nyt heräsin tuossa puoli kuudelta. Alan tässä siivota kohta ja pestä pyykkiä aijon varmaan tampata matot.
Minut ja poikaystävä on viikonloppuna kutsuttu yhden lapsen ristiäisiin lauantaina mukavaa että meidät halutaan myös sinne. Vaatekriisi on päällä ei mitään hajua vielä miten aijon pukeutua mulla olisi kyllä yksi semmoinen vihreä mekko minkä olen ostanut joskus vuosia sitten Gina Tricot liikkeestä voisin sen laittaa no tässä on pari päivää aikaa miettiä vielä. Enää pari päivää töitä ensi viikolla niin mulla alkaa parin viikon joululoma ihanaa, aijon vaan olla ja nauttia saa nukkua paljon, syödä..kaikkea mukavaa ja rentoa. Tammikuussa sitten taas aloitan salitreenit ja ihan hyvä joulun ja uuden vuoden jälkeen. Fiilis tuntuu hyvältä mä olen nyt alkanut jo toipumaan viime viikonlopusta. Tein päätöksen että korkki hetkeksi kiinni en aijo juoda yhtään enää tässä kuussa. Tekee vaan hyvää ja haluan että on hyvä olla ettei ahdista kaikki taas. Tiistaina oli aika semmoinen ahdistava olo töissä, mutta selvisin siitä. Juttelin vaan muiden työkavereiden kanssa niitä näitä. Otan aamulääkkeet, musat soimaan ja siivoamaan.
Kuuntelen Käärijää taas mun lempi artisti tällä hetkellä paras!
« Uudemmat -