... ihan sama mitä sanon, mitä teen.
Kaikki sanomiseni väännetään, kaikki tekemiseni unohdetaan.
Teen kaiken aina väärin, sanon aina väärät asiat.
On oikein, että päivittäin minulle muistutetaan paikkani. Kerrotaan kuinka huono ihminen olen ja kuinka paljon surua aiheutan.
Olin jo hetken onnellinen, tiesin et hetkestä tulee lyhyt. En mä voi olla onnellinen. Mun elimistö hylkii sellaista olotilaa.
Mä olen kuin se tyttö siit elokuvasta Liian paksu perhoseksi... Mä yritän ja yritän, mut ei ne silti hyväksy joukkoonsa. Mä olen erilainen, liian erilainen. En kuulu mihinkään.
Tärkeimpii kysymyksii päivältä:
Miks se muutti sinne mut ei ottanu sua mukaan?
Miksi sul on avioero takana?
Ja miks jonku satunnaisten kans ei ole ollu mitään vakavampaa?
Vihjaus taisi kuulua tähän luokkaan: Mä olen typerä akka joka ei ansaitse mitään. Kaikki mä olen pilannu.
Ketään ei kiinnostanu oikeat vastaukset noihin kysymyksiin.
Tarkoitushan olikin vaan loukata mua.
Ja siinä onnistuttiin.
Kiitos.