IRC-Galleria

Äidin masennuksen lisäksi muita riskitekijöitä lapsen terveen narsismin kehitykselle ovat vanhempien oamt narsistiset vammat, lapsena koetut menetykset ja pitkäaikaiset erokokemukset sekä kotona tapahtuva henkinen ja fyysinen väkivalta. Vääristyneissä oloissa lapsi sulkee kohtaamansa ongelmat minuuden kokemusten ulkopuolelle. Traumaattiset kokemukset jäävät lohkottuina toiminnalliseen tai prosessimuitiin ja koteloituvat sinne häiriten mielen tasapainoa.

Kaikki alkoi eristämisestä
Hän eristi minut omasta perheestäni ja ystävistäni. Näin jälkeenpäin ihmettelen, mikä minut sai toimimaan hänen haluamallaan tavalla. Vietin vuosikaudet kaikki juhlapyhät ja viikonloput yksin yksiössäni toivoen, että hän ehtisi piipahtamaan. Mikäli edes eksyin kahville ystävättäreni kanssa, tästä seurasi tunteja ja päiviä kestävien kuulustelujen sarja.
Perhettäni hän ei suostunut koko seurustelun aikana tapaamaan. Hän kertoi minulle toistuvasti, miten vähän perheeni minusta välitti ja että olen yksin elämässä. Yliopiston pääsykokeita edeltävänä yönä hän kurmuutti minua haukkuen ja tukistellen, ei antanut nukkua, itketti ja nöyryytti. Opintojen alkaessa hän luki esseitäni ja harjoitustöitäni haukkuen ne poikkeuksetta "täydeksi paskaksi". Miehellä on itsellään kaksi korkeakoulututkintoa. Hän on mielestään joka alan ammattilainen. Tenteissä saamani arvosanat johtuivat kuulemma siitä, että säälistä antavat vaaleaverikölle sympatiapisteitä.

Narsistin ihanneminä ja todellinen minä ovat hyvin kaukana toisistaan. Ihanneminällä tarkoitetaan sitä mielikuvaa, jonka kaltainen ihminen haluaisi olla. Jos ihanneminä ja todellinen minä ovat lähellä toisiaan, ihmisellä on hyvä itsetunto eikä hän koe omassa minässää olevia heikkouksia vaarana tai uhkana olemassaololleen tai minuudelleen. Tällöin ihminen kykenee itsenäisiin ratkaisuihin ja riippumattomuuteen muiden mielipiteistä. Tavoite täysin päällekkäisistä todellisesta minästä ja ihanneminastä ei ole välttämättä mielekäs: jos todellinen minä ja ihanneminä ovat samat, ihmisellä ei ole kasvuntarvetta eikä mitään tavoiteltavaa.
Narsisti, jonka minätietoisuutta hallitsee minän julkinen puoli, kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä muut hänestä ajattelevat kuin omiin todellisiin tuntemuksiinsa. Tällöin hän saattaa haaskata valtavan määrän energiaa muiden mielipiteiden pohtimiseen, häpeäntunteisiin ja ja oman onnensa varaan joutumisen pelkoihin sekä muuttaa jatkuvasti mielipiteitään, puheitaan, toimintamallejaan ja opa arvojaan.

Narsisti on heikko yksin. Häneltä puuttuu tervettä narsismia, ja siksi hän tarvitsee ympärilleen joukun ihmisiä, jotka ovat omien puutteittensa ja tarpeittensa vuoksi valmiita antamaan hänelle ehdotonta ihailua. Kun tämä joukko jatkuvasti vahvistaa narsistia, narsisti ei masennu. Joukko eli hovi on narsistille elintärkeä.

Narsisti nostaa joka paikassa ihmisten keskuudessa suosikkeja ja syntipukkeja sen mukaan, saako narsisti näiltä ihailua tai tarvitseeko hän jonkun kantamaan syyllisyytensä.

Uhreista on tuntunut, etteivät he koskaan ole päässeet narsistin lähelle. Vuosienkin kuluttua narsisti katsoo meitä naamion takaa. Vain hetkittäin tämä suojamuuri on saattanut kadota ja uhrista on tuntunut, että hän vihdoin on nähnyt välähdyksen narsistin todellisesta olemuksesta - vai sittenkinkö vain jonkin toisen laskelmoidun roolin.

Narsisiti tarvitsee - ainakin omasta mielestään - itseään jollakin tavallaan heikomman ihmisen, jotta voi olla varma, että tämä arvostaa ja kunnioittaa häntä. Uhriaan narsisti ei arvosta: miksi hän arvostaisikaan itseään huonompaa. Päinvastoin narsisti saattaa päätyä halveksimaan uhriaan juuri tämän heikkouden vuoksi, vaikka juuri se on ollut valinnan syy ja narsistia hyödyttävä tosiasia. Narsisti tietää satuttavansa uhriaan: hön ei vain yksinkertaisesti välitä asiasta. On epätodennäköistä että narsisti muuttuu - sen sijaan uhri muuttuu varmasti.