Olis ollut lystiä laatata toisena päivänä telttaan siinä helteessä. Voi vittu olisinko repiny perseeni. Porukka oli jo hereillä mikä nyt ei ollut ihme. Olivat varmaan jo korkanneet.
Kun siinä oli sitten teltat purettu, katselin kuinka saksalaiset viereisessä leirissä hakkasivat kepeillä telttaansa kumoon. Ei kait ne saksalaiset juo niin paljoa kuin suomalaiset. Ne on muuten vaan ihan sekaisin.
Siinä kun kannettiin tavaroita bussiin alkoi kyllä roudaus taas vituttamaan. Kun vaan olisin tienyt mitä olisi vielä edessä päin, olisin tirvaissut sellaiset lärvit että olisin herännyt luultavasti taas Berliinistä.
Kun astuin bussiin sisään huomasin ensimmäisenä kuinka kapeat ja tahmeat lattiat bussissa oli. Ja koska me ei oltu etukäteen varattu paikkoja, istuimme lattialla. Siinä vaiheessa kun se yksi hemmo kurvas kiltti päällä kiinni, alkoi kyllä sellaiset ukkospilvet kerääntyä pään päälle että olisin melkein voinut räjäyttää sen äijän atomeiksi. Nousin siis ylös ja vaihdoin paikkaa. Oli kyllä nätti tyttö siinä sivulla, mutta ihan hyvä että siirryin. Siitä kohdasta oli tulossa jos jonkinmoinen teatteri lava.
Eräs varsin erikoinen kaveri aloitti dokaamisen jo hyvin varhain. Oli kyllä sellainen heppu että ei montaa samanlaista löydy - luultavasti koko maapallolta. Suu kävi koko ajan eikä sitä oikein tiennyt mitä sieltä aina tulee. Meteliä piti kovasti, karjui ja örisi. En tiedä miten sillä oikein energiaa riitti. Samainen hemmo teki jotain about lapsilta kiellettyä toisen hemmon kanssa. Muistaakseni taukopaikalla tapahtui myös jotain mitä en kovin mielellään sivusta seurannut. Muutaman metrin päässä oli sitten perheauto. Se huomattiin vasta sitten kun pojat olivat saaneet taas vaatetta päälle.
Kun matka jatkui, löysin paikan bussi perältä koska jotkut vaelsivat jossain päin bussia.
Kööpenhaminassa hotellilla päätimme j-1 kanssa jatkaa matkaa kahdestaan, kun muut jäivät tekemään ties mitä. Toivottavasti yrittivät nukkua. Miten ymmärsin, niin sen puheliaan, äänekkään ja hyvin oudon kaverin jutuissa ei ollut paljoa taukoa lauseiden ja sanojen välissä, paitsi kerran kun se tais sammua hetkeksi. Kiitos siitä.
Taksi tilattiin ja vähän jännitti siinä koska ei ollut mitään hajua liikkuivatko junat siihen aikaan ja minne. Juna-asemalla pähkäiltiin hetken koska suoraan Tukholmaan ei liikkunut junaa. Hetken mietittiin ja päätös tuli about tasan oikealla hetkellä, sillä kun löysimme junan, josta ei taidettu olla edes kovin varmoja oliko se oikea juna, hyppäsimme sisään. Junan olisi pitänyt lähteä vasta kymmenen minuutin päästä, mitä mimmi vikisi sen lasin takana. Mutta kun astuimme junaan sisään ovet sulkeutuivat samalla sekunnilla kiinni niin, että oikein kyynerpäissä kolahti. Helvetin hyvä ajoitus ettenkö sanoisi vaikka vielä oli epävarmaa oliko juna oikea. Olihan se ja se oli ensimmäinen, se tärkein onnenkantamoinen.
Kun saavuimme seuraavalle asemalle löysimme junan Tukholmaan. Lähtöön olisi joku kahdeksan minuuttia joten puskettiin junaan. Ei ollut varmaa tietoa miten homma toimisi, että olisiko paikat täytynyt varata tai ostaa liput asemalta. Jotain joku ruotsalainen pelle siinä yritti kuristaa itseään kravattiin tärkeänä ja neuvoa, mutta mutta... Viimeinen juna Tukholmaan ja oli hyvin hyvin täyttä. Ei heti lähtöruudusta vaan noin tunnin kun ehdittiin istua, niin julma kakaralauma tuli osoittelemaan sormilla. Oltiin viety niiden paikat. Noh, Odoteltiin käytävällä kun se tivolin keisari saapui paikalle suoristellen kravaattiaan.
No löydettiin ruotsin juna, mutta menetettiin paikat. Oli siinä onnea kuitenkin että oltiin oikeassa junassa, mutta ei kuitenkaan innostanut istua kahdeksaa tuntia junan lattialla, varsinkin kun ei oltu nukuttu aikoihin. Mutta onni sen kuin jatkui. Saatiin ihan nukkumapaikat joten ei vituttanut se kahdeksan tunnin matka niin paljoa.
Aamulla kun juna saapui asemalle, onnetar hymyili jälleen. Ei sitä tietoa ollut laivoistakaan koska sellainen lähtisi, mutta puhelun jälkeen ei voinnut kun nauraa koska laiva lähtisi about puolentunnin kuluttua. Matka kesti tosin kaksitoista tuntia joten kateltiin pari leffaa ja hiiviskeltiin käytävillä. Oli kyllä vähän raskasta koko kotiin paluu mutta päästiin perille.
Kyyti odotti satamassa ja matka alkoi olla jo ohi. Mutta ei seikkailu. Huomasin että bensa oli about loppu. Mainitsin kuskille asiasta ja samassa bensavalo syttyi palamaan. Vähän aina jännittää kun se pirulainen kimaltelee silmäkulmassa ja harmittaa koska se bensa ei helvetti ole halpaa mutta päästiinpä perille kuitenkin kaikesta huolimatta.
Oli kyllä niin paljon onnea että luulen että onnetar oli ihastunut ehkä minuun. Kun haahuilin kohti suomea, tunsinko huolehtivan katseen selässäni? Ainakin jokin lempeä voima kuljetti meitä sormensa päällä. En ole uskovainen. En helvetissä usko jumalaan, ellei onnetar nyt sitten ole jos jonkinlainen jumalatar. Kun joskus kuolen niin kuolen kait sitten onnellisena, tietäen että joku odottaa tuolla hämärän rajan takana. Ellei hän sitten joskus suutu minuun. Does Lady Luck mean life itself? I've heard life is a bitch. My bitch?
Seuraavaksi kun lähdetään taas maailmalle kuuluu varmaan syvä huokaus että - ei kai taas nuo kaverit. Onnetar painoi kyllä ylitöitä tuon koko paluumatkan.
Nyt voikin sitten painaa perseen sohvalle ja levätä. Mutta tiedä sitä sitten löydänkö itseni keskiviikkona taas Lohesta - vai ehkä Berliinistä.