IRC-Galleria

Mr_Heikkine

Mr_Heikkine

Muokkaa tilaustasi.
Tervee,
Mä taisin missata vuosipäivän päivällä, sillä olin tekemässä töitä Toukofest'07:ssa.

Jospa mä alotan ihan alusta,
alunperin pääsin toukofestiin snowflaken kautta, siellä olin juontajana ja sitä edeltäneessä juontaja koulutuksessa pääsin ilmoittautumaan Toukofestiin juontajaksi. Siis siellä annettiin laput jotka täytettiin jos oli hommasta kiinnostunut.
Snowflake onnistui ja satiin kehuja ja eipä aikaakaan, siis varmaan 2-3kk myöhemmin tuli soitto kouluttajalta, että kiinnostaisko hommat.
Tietekin halusin mukaan.

Vasta toukokuun lopussa (ma 28.5, se päivä jolloin tulin samana yönä kotiin ahvenanmaalta) oli ensimmäinen tutustuminen paikkaan missä juonnettaisiin.
Silloin kerrottiin, että pääsin juontamaan bändiskabaa.
Kaikille juontajille (joku 7kö? meitä oli) annettiin toukofest paidat, sanottiin kuitenkin ettei niitä voi ilmasiks antaa, joten me ostettiin ne pienellä alennuksella sitten myöhemmin (oikee hinta 7 maksoin 5e).

Tässä vaiheessa pitää kuitenkin muistaa se että toukofest on kouluviikkona, eikä meidän koulun kasit menny sinne joten jouduin lähettä luokanvalvojalle viestiä keskiviikko aamu kaheksalta. Siinä luki "Terve, mä en pääse kouluun tänään, koska oon menossa toukofestiin juontamaan"
Vastaukseksi tuli "Ok, Olet varmaan Antti." (unohin siis pistää nimeni viestiin)
Joten niin kohteliaasti kun yleensäkkin pistin takaisin "joo :D, olen minä Antti."

Viime tiistaina oli siis tavallinen koulu päivä, helpotettuna atk-luokan varauksella matikan tunnilla(cs,cs,cs,cs) ja vähän hölmöillä kysymys kisoilla enkun ja ruotsin tunneilla ja Martti Lutter elokuvalla ussan tunnilla. Kuitenkin olin pistänyt jostain syystä keskiviikon kirjat reppuun muttei me tarvittu kirjoja oikeastaan missään vaiheessa.

Keskiviikkona (tapahtumapäivä) Bändiskaba starttasi jo 8.50 joten minun piti herätä jo kello 7, mutta aamulla heräsin viittä toista vaille 8, vaikka minulla oli kännykkä täysillä ja sijoitettuna nerokkaasti huoneen toiseen päähän 2 penkin ohi . Onnistuin kuitenkin sammuttamaan kännykän, ottanut sen mukaan sänkyyn ja jatkanut uniani, ilman mitään muistikuvaa tapahtuneesta. Heräsin siihen että toinen juontaja soitti kännykkääni sanoen ettei hän ehkä kerkeisi bussilla hippokselle aikaseen. Puhelun hän alotti kysymällä "et kai sä enään nuku?"
vastasin nopesti "joo en tietenkään" ja rupesin pukeutumaan tavallisiin farkkuihini ja toukofest paitaani, säädin hiukset, pesin hampaat ja tein leipää mukaan autoon.



Hippokselle päästyäni siinä varttia yli 8 katselin kaikkia niitä pisteitä, joita pistettiin kuntoon ja menin kouluttajalle puhumaan, joka siis vastasi meistä juontajista. Hetken juteltua sain maalarin teipin jossa luki Juontaja. Tämän saatuani laitoin sen paitaani ja kierteli viellä hetken ympäriinsa salissa. Kouluttaja kertoi että puolen aikoihin vois lähtee menemään sinne "omalle puolelle" jossa bändiskaba ja tanssi esitykset pidetäisiin.




Tämän jutun jatkuessa viellä vaikka kuinka ja kellon ollessa nyt aika paljon (23.47) (tein nerokkaasti, kirjoitin eka vaan otsikon, sitten julkasin ja rupesin muokkaamaan sitä jotta se kellon aika pysyisi siinä ajassa kun alotin kirjoittamisen).
Kirjoitan tätä juttua huomenna eteenpäin.

Ensi Kirjoituksessa.... miten Antti reagoi saadessaan ensi kohtaamisen yleisöön?, mitä tapahtui kulisseissa? kuka on kenraali prinsessa tai kokki? Miksi Antti jäi siivoamaan ja auttamaan vaikka hommat loppuivat jo kahdelta päivällä?

kaikki tämä ja paljon paljon muuta,... ensi kirjoituksessa.
Tulossa pian.....

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.