IRC-Galleria

Mr_Heikkine

Mr_Heikkine

Muokkaa tilaustasi.

Uusivuosi eli vuosi uusi!Keskiviikko 31.12.2008 20:00

Aahh,
On taas vuodenvaihdon paikka ja tässä sitä istutaan, kirjoittaen juttua. Heräsin tänään puoli 4 päivällä. Asiaan liittyy rasiallinen geisha suklaata, yllättävän pitkä piikki, pitkään odottelemista ja valvomista vaikeasti hallittavassa sängyssä. Jos et tiedä mihin tässä nyt koitan viitata, niin hämmennän yhä enemmän, jatkamatta tätä asiaa yhtään eteenpäin, sillä kohta tämä kaikki on viimevuotta.

Aivan kohta alkaa ensimmäiset raketit nousta ilmaan ja räjädellen sateenkaaren kaikkia värejä levitellen. Oma suunnitelmani syntyi hetkellisistä mielijohteista ja senpä takia aion viettää uudenvuoteni mahdollisimman korkealla, mahdollisimman hyvällä paikalla yhdistäen omastamielestäni mukavia asioita kuten lumilauta, limsaa ja muutamia köyhiä, rakentin tyylisiä ratkaisuja.
Monien muiden suunnitelmat ovat jo hioituneet läheisten päivien aikana niin, ettei ole edes epäilystä mitä aikoo tehdä ja missä tämän vuoden viimeisillä hetkillä. Olisi hienoa jos itsekkin olisin jotain sellaista suunnitellut, mutta näin teen tästä muistettavan. Sillä aion lähteä suorittamaan tätä uudenvuoden suunnitelmaani kävellen ja samalla ympärilleni katsellen.

Voisin pohtia mitä kaikkea on tämän vuoden aikana tapahtunut, voisin kertoa tärkeitä tapahtumiani elämässäni tämän vuoden aikana, joista en ole täällä avautunut. Näin en kuitenkaan tee, sillä tällä hetkellä elän hetkessä, mitä se sitten meinaakaan tässä tilantessa... tietenkin elän hetkessä, jos eläisin konkreettisesti huomisessa ollessani viellä tässä tai eilisessä, olisi tämä aikamoinen aikaparadoksi, josta teen yhä monimutkaisempaa jatkamalla ajatuksen juoksuani eteenpäin.

Jos lopetan nyt, voin sanoa, että raketit alkavat räjähdellä aivan kohta. Näin teen ja saan tästä tämän jutun ainoan hienomman jutun.. edes jotenkin synkronisoitu!

Hienoa ja muistettavaa uuttavuotta kaikille, pitäkää hauskaa myös ensivuonna. Vuoden viimeisen juttuni takana, seison katsoen hymyillen ja heiluttaen kylttiä, jossa lukee hyvää uuttavuotta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.