IRC-Galleria

Kaipaatteko koskaan kaltaistanne seuraa? Kaipaatteko paikkaa joka on turvapaikka kaltaisillenne? Kaipaatteko hetkeä jolloin kukaan ei kummastele teitä, tai hauku ja ivaa erillaisuutta? Maailma täynnä mielihaluja, irti harmaasta arjesta ja maailmasta jossa kävelet, maailmaan, joka haluaa sinunlaisiasi sisälleen. Koin tuon maailman osittaisena todellisuutena, olin paikassa, joka ei syrjinyt, olin ihmisenä kaltaisteni seassa, olin turvassa ulkomaailmasta, olin iloinen. Se ei ollut kaikki, koin jotain, jota en uskonut tapahtuvan, rytmi valtasi lihakseni, musiikki korvani, näkemäni silmäni, halu sydämmeni. Taivas oli auki ja minä kuljin sinne, näin valoa pimeyden sijaan, minä näin enkeleitä ja heidän hymyilevät ja hyvää tahtovat kasvonsa, pimeys oli nyt ekaa kertaa pitkään aikaa ulkopuolella ja olin silti onneni hetkessä, onko pimeys sittenkään enää ainoa maailma? Onko mahdollisuuksia sittenkin enemmän? Onko olemassa maailma, joka ei kavahda auringonvaloa? Olenko sittenkin valon lapsi vaikka pimeydessä kuljenkin? Vai onko se sitten väärin?