IRC-Galleria

Minulla oli tahtoa,
toivoa.

Minulla oli toiveita,
rakkautta.

Sinulla oli epätoivoa,
vääryyttä.

Sinulla oli vähän annettavaa,
Vähän rakkautta.

Minulta sait rakkautta, voimaa ja toivoa,
liikaakin.
Sillä minut sä veit,
tuhosit.

Pyyhit pois ja jätit,
voittaen itse pimeyden.

Minun rakkaudestani puhkesi sinun kukkasi,
kauniiksi ja kukoistavaksi,
puhtaaksi ja vahvaksi.

Jättäen minut heikoksi,
tyhjäksi ja voimattomaksi.

Vain höyhen putosi,
vain tuuli pyyhkäisi.

Vain valkoista ja puhdasta,
ei likaa ja vääryyttä.

Sellaista on rakkaus.
vahvaa ja ikuista.

Sillä on tavoite,
pyyntö ja kaipaus.

Vain sillä on voimaa,
nostaa minut,
pimeydestä valoon.

Auringon valo tunkeutui silmiini,
se työntyi syvälle sisimpääni.

En päässyt siitä eroon,
enkä tahtonutkaan.

Pimeys lähti,
jättäen suuren tilan täytettäväksi.

Valo ei kuitenkaan yltänyt sinne asti,
vaan se jäi odottomaan jotai suurempaa.

Kauniinpaa ja kirkkaampaa.
Sinun rakkauttasi.

Nukuin kaunista unta,
se kertoi sinusta.
Mutta en nähnyt sinua silti.

Varjoista,
sieltä saapuivat pilvet.
Se yritti hukuttaa kaiken kauniin.

En herännyt,
vaikka halusinkin.
Sinut tunsin vieressäni.

Tummat pilvet vyöryivät yli kirsikanpuiden,
ja sinusta vilauksen näin.
Se toi voimaa voittaa pimeys.

Vihdoin pilvet väistyivät taivaalta,
sinun silmäsi kiilsivät edessäni.
Sinun huulesi minun huulillani.

Silloin heräsin,
sinun sylistäsi.


Ommattu kamulle kirsikkapuiden alla lepäävälle :D (ei oo kuollu x)

Olen yksin,
on pimeää ja kylmä.
Tunnen ikävän.
Se kalvaa jokaista ajatustani sinusta.
Tahdon valvoa,
olla valveilla yöhön asti.
Pimeässä,
Kuulen tulosi.
Kuljet sulavasti kuin enkeli.
Mutta enkeli sinä et tule olemaan,
sillä sinä olet vampyyri
Olen sinun ja sinä minun.
Aina ja ikuisesti.
Sinä olet yö,
minä olen päivä.
Yhdessä täydemmämme toisiamme.

Tahdon unelmoida,
tuntea voivani tehdä mitä haluan.
Tahdon nukahtaa,
tuntea voimaa sisälläni kasvavaa.

Tahdon kadota,
sisälleni sulautua.
Tahdon itkeä,
päästää tunteeni ulos.

Nukun syvää sikeää unta,
se on kaunista.
Tuuli hyväilee kasvojani,
iloinen nauru kaikuu ympärilläni.
Olen onnellinen.
Mansikoita ja vadelmia.
Herukoita, mustikoita.
Räsähdys ja uni hajoaa.
Olen taas surkea itseni.

Juttelen tuulen kanssa,
se on surullinen.
Yksin se joutuu itkemään,
ei sillä oo ketään ystävää.
Sille mä sitten puhelen,
se vastaa mulle nyyhkyttäen:
Ei musta kukaan piittaa,
ne yksin jättää,
mulla kun ei oo hätää.
Mut ne ei tiedä,
yksinäisyyttä en siedä.
Siis auta ystävä hyvä,
ja paranna haava syvä.

Punainen ja kaunis,
verta ja piikkejä.
Sellaista ei kaivata,
se satuttaa ja tappaa,
sitä vastaan emme ota.
Kauneus on suloista,
tappavaa ja hirmuista.
Tahdon otan jätän.
Ruusuun jälkeni jää.

Hän huusi,
tunsin hänen tuskansa.
Kipu kiemursi varpaita pitkin ylemäs.
Tiesin sen tulevan,
Se tuli minuakin kohti,
hyökkäsi, satutti,
ja minä olin kivusta vaikeroiva.
Huuto kaikui korvissani,
tunsin sen kulkevan vetten,
päällä pitkin ja poikin,
sinne ja tänne.
Sain sen kiinni,
se tuhoutui.