IRC-Galleria

Menetyksen pelko ajaa turvautumaan valheisiin.
Se juurensa juottaa rakkaudesta, kuihduttaen sen.
Häpeä hänen, joka luulee niillä maaliviivan ylittävänsä.
Omatunto soimaa ja ennen pitkää kaikki on julki.
Voi sitä iskua kasvoille! Pelko vihaa paljastumista.
Ja huutaa pää punaisena armoa, syyttäen toista.
Taikka käärien itsesäälissä, martyyrina, anoen anteeksiantoa.

Kauan jano onkaan kestänyt, onko toisen sydän jo tyhjänä?
Ja hänen pelkoa täynnä.
Onko toivoa kummallakaan jäljellä?

Anteeksianto voi olla kirous itselle.
Ja toiselle suttuinen paperi, puhtaus on heistä jo kaikonnut.

Pelko heidän sisintään juo, kärsimysten viini virtaa tapojen takaa.
Toisiinsa kietoutuneina, erillään he elävät.